Heippa
Ajattelin kysellä hiukan kokemuksia täältä palstalta josko jollain oli suurempaa tietämystä asioista kuin minulla. Alkuun tahdon jo sanoa että olemme menossa ell virallisiin kuvauksiin, ja tarpeen vaatiessa muihin jatkotutkimuksiin mikäli tarve niin vaatii. Koiralta on otettu välikuvat luustosta sen olessa noin vuoden ikäinen ja tällöin ell ei ollut mitään huomautettavaa luuston kunnosta.
Tilanne on siis tämä: omistan tällä hetkellä puolitoistavuotiaan uros koiran paino noin 23 kg korkeutta lähemmäs 60 cm. Viime aikoina olen pistänyt merkille että satunnaisesti; koiran venytellessä, kääntyessä, ja joskus kävellessä koiran jalka naksahtelee. Ilmeisen kosketusarka koira ei ole enkä ole näin ollen osannut paikallistaa mistä päin kroppaa ääni mahtaisi kuulua.
Koira on ollut täysin normaali koko ajan enkä ole huomannut sen kipuilevan millään tavalla. Juoksee ja riehuu kuten ennenkin, eikä maahan menemisessä eikä nousemissessa ( esim levon jälkeen ) ole mitään huomautettavaa. Myöskään mystisiä ontumia ei ole ollut. Lisäksi koira on syönyt, ( kennelyskä) äskettäin Rimadyl kuurin ( tulehduskipulääke) jonka en huomannut vaikuttava koiraan juuri millään tavalla.
Muilla kokemuksia vastaavanlaisesta naksumisesta? ja jos kyseessä ei ole nivelrikko niin mikä mahtaa napsahtelua aiheuttaa?
Pyydän asiallisia vastauksia, kiitos! :)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Koskaan en ole kuullut että naksunta olisi jotain muuta kuin rikkoa, ikävä sanoa. Naksuminen voi myös tuottaa kipua koiralle, sen voi kuvitella itsekin jos polvet naksuvat esim rappusissa. Mutta eläinlääkärillä selviää varmasti enemmän. Jos on rikkoa niin tuskin kovin pahaa, vielä, kerta koira ei sitä muuten oireile.
http://www.petsie.fi/forums/12055-koiran-jalat-naksuvat Tuosta löytyy jotain keskustelua.
Koira kuvattiin tänään :)
Ei alkavaa nivelrikkoa, todennäköisesti rasahdukset peräisin ilmakuplasta jalassa :)
Moi.
Cartivet voi auttaa,itse annoin koiralle kyseistä jauhetta e-lonkkaiselle yli 10 vuotta.