Vastuu karkaamisesta

aikaväsynyt

Joka ainoa aamu hoidettavani tekee lähtöä töihin vaikka on ollut eläkkeellä jo 20 vuotta. Sain neuvoksi vain yrittää vaihtaa puheenaihetta, mutta kun lähtöaikeet ovat noin toistuvia,aikomuskin istuu lujassa. Muistisairas toistaa aikomuksensa seuraavana hetkenä.Pankkikortti on minun taskussani ja bussilippu samoin. Uskon, että hortoilemaan lähtö olisi samalla lähtö kuolemaan, jos hän onnistuisi. Kysymykseni koskee vastuuta tällaisessa tapauksessa. Eikös se merkitse heitteillejättösyytettä?

3

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onserankkaa

      Taitaa olla nuorehko potilas?

    • exomaishoitaja

      Jos karkaa niin ei sinua kukaan voi syyttää. Uskon että teet parhaasi, ihminen sinäkin olet ei aina pysty olemaan valppaana.
      Vikkeläjalkainen dementikko on melkein vaikeampi hoidettava kuin vuodepotilas, hän sentään pysyy paikoillaan.

    • Etolevahtikoira

      Mun läheinen joka sairastaa Alzheimeria oli yhdessä vaiheessa sellanen ett öisin oli lähdössä omaan kotiin. Ei millään uskonut ett on omassa kodissaan. Mun piti istua ja valvoa monet yöt hänen sängyn vieressä ettei lähde mihinkään. Oli aika raskasta aikaa, myös päivisin piti huolehtia hänestä. Joskus saattoi mennä naapureiden pihallekin, kun silmä vältti. Onneks naapurit ymmärsi ett kyse oli sairaasta ihmisestä, joka ei tiennyt mitä teki. Onneks myöhemmin eräs lääkäri oli sen verran fiksu, ett määräsi rauhoittavia, joka vähensi harhaisuutta ja yötkin rauhoittui, minäkin sain jopa nukkua useamman tunnin yöunet. Ei tarvinnut enää valvoa ja vahtia ettei vaan lähde yöllä minnekään.
      Ei kukaan omainen pysty muistisairasta koko ajan vahtimaan ja eikä kukaan voi syyllistää sua siitä, jos hän sattuu lähtemään omille teilleen, silloin kun esim.sä nukut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      337
      703
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      109
      648
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe