Outo, jännä, mutta selitetty kokemus

Muistan armeija-aikoinani olleeni vartiopalveluksessa missä lie varastolla tuolla jossain korvessa. Me vartiopalvelukseen komennetut kolme varusmiestä olimme yhden sotilaspoliisin johdolla majoittuneet viikonlopuksi pieneen mökkiin, joka sijaitsi varastoa ympäröivän aidan ainoan portin tuntumassa.

Meidän varusmiesten tehtäviin kuului vuorollaan istua, päivystää puhelinta ja vahtia pöydän ääressä ettei kukaan tule portista sisään. Saimme istua sisällä lämpimässä ja vain katsella talvista, pimeää maisemaa aina muutama tunti kerrallaan.

Yöllä osui vahtivuoro minulle keskiyön ja aamuyön välisinä silmäluomille raskaina tunteina. Istuin pöydän ääressä ja luin mukaan ottamaani kirjaa. Pystyin siinä samalla tarkkailemaan vaivattomasti autiota maisemaa ja harvoin avautuvaa porttia.

Mökistä oli valot sammutettu lukuvalonani toimivaa pöytälamppua lukuunottamatta. Kaikki muut nukkuivat luonnollisesti sikeästi tuohon vuorokaudenaikaan.

Kirjaa lukiessani kohotin vähän väliä katseeni, jotta voisin tarkkailla porttia ikkunan läpi. Pöytälamppu valaisi ja heijasti oman kuvajaiseni ikkunasta hyvin selkeästi takaisin. Saatoin kuitenkin nähdä portin ja vähän mökin ympäristöä, joten en missään vaiheessa sammuttanut lamppua. Oma peilikuvani näkyi kuitenkin ikkunasta aina sinne katsoessani hyvin selkeästi.

Erään kerran rutiininomaisesti kohottaessani katsetta näin mustan hahmon takanani. Ajattelin luonnollisesti, että joku vartiokumppaneistani on menossa vessaan. Tämä hahmo kuitenkin pysyi paikoillaan selkäni takana.

Aloin kiinnostua tapauksesta ja katselin hahmoa tarkemmin. Se oli puettu ikään kuin mustaan kaapuun ja huppu oli vedetty pitkälle pään yli. Kasvoja ei voinut erottaa. Pidin hahmoa outona, mutten pelännyt. Minusta tilanne vain oli erikoinen.

Seurasin tapahtumien kehittymistä ikkunasta heijastuvasta peilikuvasta ja hahmo asetti kätensä oikean puoleiselle hartialleni. Tässä vaiheessa pidin tilannetta jo outona ja käänsin katseeni ikkunasta ja katselin sen sijaan oikeaa olkapäätäni. Mitään kättä ei ollut, eikä kukaan seissyt takanani. Katsoin jälleen ikkunaan ja käsi oli edelleen hartiallani ja hahmo edelleen yhtä aavemaisena selkäni takana.

Nousin tuolista ylös, ravistelin päätäni ja aloin huolestua. Ikkunaa katsottuani oli hahmo hävinnyt.

Joku voisi ajatella, että mökissä kummitteli.

Jatkoin pakostakin istumista ikkunan ääressä ja katselin siitä ulos vähän väliä. Välillä näin syrjäsilmällä ihmishahmojen tulevan portille. Mitään hahmoja ei kuitenkaan ollut kun katsoin tarkemmin. Lopulta aloin katsella ikkunasta pidemmän aikaa kuin vain vilkaisemalla ja hahmoja alkoi ilmaantua. Portti olikin auki ja ihmisiä tuli laumoittain sisään. Eikä vain ihmisiä vaan paljon eläimiä heidän kanssaan, lehmiä ainakin.

Koin tarpeelliseksi syöksyä ulos ja puuttua tilanteeseen. Tuolista noustessani mökin valaistus muuttui ja kaikki väki oli kadonnut ulkoa. Oli vain tyhjä talvinen metsämaisema suljettuine portteineen.

Olin yksinkertaisesti nähnyt unta joko silmät auki taikka kiinni. Vartiopalveluksessa ei saa nukkua, mutta ihmisaivot saattavat nukahtaa vaikka silmät pidettäisiinkin auki. Uskon nukkuneeni pöydän ääressä silmät auki ja nähneeni unia jostain mielenkiintoisemmasta.

22

368

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wwwtamaontotuusfi

      Se oli vanha vihtahousu, joka vei silloin sielusi. Nyt kirjoittelet sieluttomana paskaa netin keskustelupalstoille.

      • Kenties olet oikeassa. Vaan miten määrittelisit sielun, jonka se vanha vihtahousu vei? Mitä minulle jäi?

        En pitäisi tarinaani, vietiinpä siinä sieluni taikka ei, ihan paskana. Kirjoitusvirheitä siinä kyllä on ja paljon.

        Olen pahoillani.


      • tamakinontotuuscom

        Tarina oli ihan hyvä, turha olla pahoillaan.


    • kummituksiaeiole

      seliseli XD Jos tuollaista oikeasti tapahtuisi, niin nähtyäsi takana mustan hahmon hyppäisit n. 0.5 sekunnissa ilmaan ja olisit kananlihalla.

      • En ollut niinkään peloissani kuin ihmeissäni. Luonnollisesti näkemäni ja kokemani olivat ristiriidassa keskenään. Näin ikkunassa heijastuksena jotain, mitä ei muutoin ollutkaan.

        Olin tuolloin jokseenkin väsynyt tai ainakin uninen. Luonnollisesti ajattelin kaiken johtuvan väsymyksestä ja pidin asiaa erikoisena.

        En tiedä johtuuko se tapauksesta tai jostain muusta, mutta minusta peilikuvani katsominen yksin hämärässä on sen jälkeen ollut jotenkin jännää. En tiedä miten suhtautuisin, jos sama hahmo ilmaantuisi jälleen.


    • Kokemusmaailma

      Olen harmissani lukiessani kuinka ihmiset naureskelevat täällä kokemuksellesi jonka koet niin aitona henkilökohtaisella tasollasi. Haluan kirjoittaa sinulle - se tuskin antaa varmaa vastausta, sillä hyvin harvat asiat ovat tässä elämässä varmoja, mutta kenties mielenruokaa ja pohdintaa siitä mistä voisi olla mahdollisesti kyse. Korostan tässä sanaa mahdollisesti.

      Näit jäännösenergiaa menneestä - tilanteen kuin videonauhana joka toistuu yhä uudestaan ja uudestaan. Heitä ei enää ole, mutta heidän muistonsa ja energiansa on kiinnitettynä paikkaan.

      Olen kuullut ja lukenut useammasta tällaisesta tapauksesta. Osa on tallentunut videolle asti äänen muodossa. On silti sanomattakin selvää, että videoissa on aina oma epäilyksen varjonsa. Joidenkin mielestä video- ja äänilaitteet taltioivat kuitenkin jäännösenergiaan liittyviä ilmiöitä melko hyvin.

      Tai kenties näit unisessa tilassasi hetkellisesti astraalitasolla, toiseen todellisuuteen jossa alueella ei ole varusmiesvarastoa, vaan jotain muuta. Toisessa tilassa, toisessa mutta kuitenkin samassa paikassa.

      Sitä miksi tämä joku tai jokin antoi sinulle energian nähdä tai siirtyä kokemaan tämä tilanne, koskettamalla sinua.. Sitä en osaa sanoa.

      Ehkä kyse ei ollut edes energian siirrosta, vaan tämä joku tai jokin yritti rauhoittaa sinua läsnäolollaan, tietäen mitä tulisit pian näkemään. Ehkäpä se oli vain kiinnostunut sinusta samaan tapaan kuin sinä aluksi hänestä ja hän päätyi tämän vuoksi lopulta laskemaan kätesi hartiallesi, näin "koskettaen" sinua. Se millä tavalla tämä sen silti teki, viittaa minusta siihen että tämä joku tai jokin ei halunnut olla sinulle uhaksi.

      Itse olen kokenut pari kertaa jotain samanlaista mutta hyvin miedompana, ilman tummia hahmoja. Nämä ovat tapahtuneet unen ja valveen välisessä tilassa, aivan niinkuin sinunkin tapauksessasi.

      Jos haluat, voin kertoa lyhyesti nämä tarinat. Voin kuitenkin kertoa jo nyt etteivät ne ole yhtä vakuuttavia kuin sinun, mutta ehkä antavat jotain lohtua siitä, että joku toinen on kokenut edes puoliksi samanlaisia kokemuksia.

      Olen sitä mieltä että ympäröivässä maailmassa on jotain maagista ja monia asioita joita emme voi selittää. En tarkoita tätä jumalallisella tasolla, siitä ei välttämättä ole kyse (toisin sanoen, en koe uskovani jumalaan tällä hetkellä).
      Usein arjen harmaus iskee silti myös minuun ja päädyn toteamaan kuinka hullu tämä meidän ihmisten maailma lopulta oikein on. Korruptiota, itsekkyyttä, ilkeyttä, pinnallisuutta, materialismia..

      Näiden ajatusten myötä en voi silti kuin miettiä, mitä on rajan tuolla puolen. Onko siellä kokemusmaailmaa vai tyhjyyttä? Ja jos kokemusmaailmaa on, kuinka voimme kokea sitä ilman fyysistä kehoa?

      • Olen käsittänyt, että monet ihmiset uskovat, että paikkoihin voi jäädä muistoja tapahtumista. En tätä aikoinani pohtinut, mutta myöhemmin olen leikitellyt ajatuksella, että kenties näin jotain mitä siellä päin joskus tapahtui. Näkemäni muistutti kertomuksia evakkojen kulkemisesta.

        En kuitenkaan pysty sanomaan mihin ilmansuuntaan ihmiset olivat menossa. Tiedän olleeni jossain Etelä-Karjalassa tai ainakin niillä seuduilla. En pysty sanomaan onko sillä paikalla ollut tietä sotien aikana tai sitä ennen. Ovathan ihmiset tietysti voineet samota pitkin salojakin, mutta pidän sitä erittäin epätodennäköisenä, heillä oli sentään eläimiä mukanaan. Vaikka tapahtumasta on 20 vuotta, muistan silti elävästi yhden lehmän jota vedettiin kaulaan sidotusta narusta.

        Kokemus oli kaiken kaikkiaan voimakas ja mieleenjäävä.

        Nimimerkki Kokemusmaailma, lukisin mielelläni näkemistäsi ja kokemistasi tapahtumista. Varoitan kuitenkin, että suhtaudun asioihin asenteella, jossa molemmat jalat ovat maassa. Asenteestani huolimatta olen kiinnostunut, että joku on kokenut jotain samankaltaista. Kenties kokemasi auttaa selittämään omaa kokemustani.

        Kiitos vastauksestasi.


      • Kokemusmaailma

        Tämä on sattunut useamman kerran valmistautuessani lyhyille päiväunille.

        Ensimmäinen kerta oli asuessani asunnossa kämppiksen kanssa. Kuulin hänen tiskaavan keittiössä.
        Yritin saada unen päästä kiinni mutta koin sen kovin vaikeaksi. Katselin sen sijaan vain huoneeseeni tyynyn pohjalta.

        Huomasin kuitenkin yhdessä kohtaa jonkin muuttuneen. Huone näytti hieman erilaiselta, utuisemmalta. En myöskään kuullut enää tiskauksen ääniä, oli aivan hiljaista. Kaikki oli kuitenkin hyvin elävän oloista ja olisin voinut tuosta vain nousta ylös ja kävellä huoneessa. Mietin mistä tämä outo muutos johtui, jonka jälkeen säpsähdin ja huone oli palannut normaaliin ilmeeseensä. Myös tiskauksen äänet kuuluivat taas.

        Toinen kerta tapahtui alle vuosi myöhemmin. Olin nyt uudessa asunnossa ja asuin yksin. Kävin jälleen kerran makuulle ottaakseni lyhyet torkut.

        Huomasin yhdessä kohdassa katselevani huoneen seinälle, johon lukulamppu heijasti valoa. Tämä valo oli hieman tummentunut normaalista. Tajusin tässä kohtaa että katselin huoneen seinälle vaikka silmäni olivat kiinni. Näin huoneen niin sanotusti mielen silmin. Aloin kuulemaan tässä kohtaa myös musiikkia toiselta puolelta huonetta. Musiikki oli hyvin iloiselta kuulostavaa ja kutsuvaa. Ymmärsin ettei näin voi olla, koska kaikki elektroniset laitteet olivat kiinni huoneessa. Säpsähdin hereille, musiikki katosi ja huoneeseen oli palannut normaali valaistus.


      • Kiitos kokemuksesi jakamisesta.

        Lyhyiden torkahdusten aikana saatetaan nähdä outoja asioita, kuten pitkien unienkin aikana.

        Minä näin kerran maailman isäni silmin ja olin ikäänkuin hänen ruumiissaan, vaikka olin tosiasiassa satojen kilometrien päässä.

        Joskus sattuu, että nukahdamme ja ajattelemme olevamme edelleen samassa tilassa ja ajassa kuin ennen nukahtamista. Minulle tätä sattuu sangen usein. Todellisuus on tällöin erilaista kuin oikeasti. Jotkin elementit ovat paikallaan, mutta monet ovat jotenkin hassusti.

        Eräässä unessani kaikki huonekalut makuuhuoneessani näyttävät olevan paikallaan, mutta ikkunasta paistaa outo valo. Katson ulos ja näen leijuvia kappaleita ilman sitä selitettävää voimaa.

        Siirrän katseeni ikkunasta ja ulkopuolen tapahtumista takaisin makuuhuoneeseeni. Kaikki on kuten nukkumaan mennessäkin. Tavarat ovat paikoillaan ja varsinkin sänky on tyhjä. Juurihan nousin siitä.

        Jotain outoa on kuitenkin tekeillä, seinät huojuvat. Minä en asu paperitalossa, mutta seinät heiluvat kuin kova tuuli heiluttaisi verhoja. En tunne mitään ilmavirtaa, seinät kuitenkin lepattavat kuin siivet perhosen selässä. Valo paistaa ikkunasta kirkkaana.

        Herään sängystäni ja makuuhuoneeni on kuten ennenkin.

        Tämä uni tapahtui vain kerran, mutta jäi mieleen.


    • Jacop

      Outo, jännä mutta selitetty kokemus.
      Laitanpa minäkin joitain käsityksiäni elämästä ja olostamme yleensä. Meidän rajallisten aistiemme ulkopuolella on elämän muoto jonka sinäkin varusmies olet päässyt kokemaan, nämä ihmis hahmot ja eläimet, jotka olet nähnyt ovat juuri sitä meille näkymätöntä elämän muotoa. Minä näen unessa ihan samanlaisen tapahtuman joka toistuu minulle valve tilassakin ollessani. En tarkoita mitään niin sanottuja enne unia, vaan uni ja valve tapahtumat on kaksi samanlaista tapahtumaa. Kun vertailen omia kokemuksiani minulle kerrottuihin kokemuksiin niitä on vaikka kuinka paljon.
      Suomessa siihen aikaan kun viestintä välineitä ei ollut, niin moni emäntä tai isäntä tiesi sukulaisen tai hyvän ystävän saapumisen heille sinä päivänä, jopa siinä määrin, että he ryhtyivät valmistelemaan vieraan saapumista paremmin siivoten ja laittaen ruokia ym.. Moni äiti vielä tänäkin päivänä kuulee lapsensa tai miehensä kotiin tulon jo muutamia minuutteja ennen kuin saapuva omainen todellisuudessa tulee kotiin. Pohjoissuomessa tämä oli niin tunnettu ilmiö, että näille näkymättömille edellä kulkioille annettiin yleisnimike,heitä sanottiin "etiäisiksi".
      Nyt olen ajatellut, että nämä "Etiäiset" ovat sitä näkymätöntä elämän muotoa joka meillä ympärillämme kaikilla on ja meillä on jokaisella näkymättömässä maailmassa kaksois olentomme joka useasti käy meidän edellämme, kuten olen tästä kirjoittanut.
      Olen niin varma tästä mitä olen kirjoittanut, että minua ärssyttää ne vannoutuneet skeptikot jotka periaatteensa takia väittävät tälläistä kaikkea vastaan mistä aloittaja ja me muut olemme kirjoitelleet. Skeptikkojen tähden ei moni rajatiedon ihminen viitsi kirjoittaa kokemuksiaan muuten kuin nimimerkin suojassa.
      Pohjoissuomessa sanottiin, että vain hyvillä ihmisillä on "Etiäiset".

      • Olen perillä ilmiöstä nimeltään "etiäiset". Minulle on kerottu useitakin juttuja tähän liittyen. Itse en ole kokenut mitään siihen liittyvää, mutta nykyään ollaan jatkuvassa kosketuksessa läheisiin erilaisten välineiden kautta. Tässä mielessä "etiäisiä" ei enää tarvita.

        Minusta "etiäisissä" saattaa olla kyse eräänlaisesta telepatian muodosta. Ihmisellä voi olla kyky aistia paljon enemmän kuin uskotaankaan.

        Monissa tapauksissa henkilöt näkevät "etiäisiä" juuri sinä päivänä ja hetkenä, kun etiäisenä nähty hahmo makaa tuskissaan ja kuolevana jossain muualla. Nämä ovat vain tarinoita. Jostain ne ovat kuitenkin syntyneet.


    • Jacop

      Outo jännä, mutta selitetty kokemus.
      Nimmerkki "rytmimunat" on käsittänyt ehkä oikein tämän etiäis asian, monet muutkin vaistot ja rajatietoon liittyvät asiat on ehkä vähentyneet, esm siksi kun viestintä on parantunut. Mutta telkassa kerrottiin ja näytettiin videolla tapahtumaa jossa Aborginaali äiti pyöri tuskissaan hiekalla ja siinä ohjelmassa selitettiin myöskin miksi Aborginaali äiti oli sellaisessa tuskassa. Hänen poikansa oli juuri loukkaantunut metsästys reissullaan ja haavoittunut. Hänen äidilleen oli samalla hetkellä tullut haavaa muistuttava jälki samalle kohti kehoaan kuin poika oli haavoittunut. Minun suvussani on isäni isä ollut veren seisauttaja, hän oli pystynyt pysäyttämään veren tulon haavasta jo matkojen päästä. Hän oli sanonut tästä veren pysäyttämisestä, että siinä ei ole muuta, kuin luonne on semmoinen ja se on lahja ihmiselle veren seisauttaminen. Ulkoisia merkkejä siitä miten veren näkeminen mieheen vaikutti oli kuulemma se, että hän valahti aivan kalpeaksi tukka nousi pystyyn niin että se muistutti jäykkä harjaksista harjaa. Mutta yhtä kaikki raja tietoa tämäkin. Olen sitä mieltä, että enimmän on näitä rajatietoon liittyviä asioita luonnon kansojen keskuudessa, kuten on hehkuvilla hiilillä kävely ja monia muita raja tiedon asioita. Minulla on kirja jonka nimi on "Mysteerien Maailma". Siinä on kuvia ilmassa leijuvista ihmisistä. Satojen ihmisten näkemiä tapauksia siitä kun tuli ei ole suostunut polttamaan näitä ihmisiä vaikka he ovat seisoneet liekkien keskellä ym.
      On olemassa meillä ihmisillä joillakin joku ihmeellinen ulottuvuus siihen näkymättömään maailmaan mikä keskuudessamme on.

    • Kiitos kertomuksestasi jacop.

      Nykyään ihminen ei tarvitse mitään luonnontieteellisesti selittämättömän piirissä olevaa. Selviämme arjestamme ihan maallisiin asioihin pelkistetyillä rutiineillakin.

      Minusta elämä on ihmistä suurempaa. Ihminen voi olla luomakunnan kuningas, mutta jään aina kaipaamaan jotain korkeampaa voimaa.

      Tämä korkeampi voima ei noudata ihmisten tahtoa eikä heidän käsityksiään ajasta ja maailmankaikkeudesta.

      On mahdollista syntyä, elää ja kuolla ilman yhtään kokemusta mihinkään ihmistä suurempaan. Voidaan helposti sanoa, että ihminen on ainakin tämän planeetan herra ja määrää kaikesta. Ihmisyys on tällöin jumaluutta.

      Itse en loukkaisi Jumalaa näin röyhkeästi.

      Minä en voi todistaa mitään. En omilla kokemuksillani saati sitten muiden. Voin ainoastaan vedota niihin ja ymmärrykseen. Kokemukset eivät ikinä todista mitään.

      Mitä verenseisauttajiin tulee, pyydän, kerro lisää.

    • Jacop

      Kiitos nimim rytmimunat
      Vastaan kun pyysit. Syntymä kotini lähellä noin 2,5 km päässä on tanssitalo jossa tanssien aikana oli puukotettu erästä miestä ranteeseen ja veri oli vuotanut ihan pulpahdellen ranteesta. Kun sillä kylällä tiedetiin olevan miehen joka pystyi matkan päästä seisauttamaan veren tulon. (Hän oli isäni isä) Kun tiedettiin tämän veren seisauttajan kyvyt, niin otettiin kellolla aikaa siitä lähtien kun joku lähti viemään sanaa isäni isälle, niin juuri silloin kun sanan viejä oli päässyt isäni isän luo, niin veren tulo haavasta oli loppunut avoimet verisuonen päät vain oli valkoisina tykyttäneet haavassa. Tapaus haluttiin todistaa, siten että sananviejä oli myöskin seurannut omaa kelloan siksi, että ajan ottajat talolla tietäisivät sanan viejän olleen perillä, saman aikaisesti, kun veren tulo loppui.
      Jotkut alan ihmiset on sanonet, että veri on elävä aines osa ihmisessä, niin kuin eläimissäkin ja että verta voi käskeä, kellä sellainen käskiän lahja on.
      Yksi minun serkuistani oli juossut viikatteeseen ja häneltä oli mennyt kaikki jalkapohjan lihakset luuhun asti poikki. Veren tulo oli ollut valtava. Mutta kun ukko tiesi tapauksen, niin veren tulo loppui.

    • Kiitos vastauksestasi jacop.

      Olen kuullut verenseisauttajista, mutta en ole ikinä saanut selville, miten seisauttaminen on tapahtunut. Olen aina kuvitellut sen tapahtuneen paikanpäällä ja potilaan luona ollessa. Olen myös kuvitellut ilmiön perustuneen johonkin kemiallis-biologiseen ilmiöön, siis yrttien tai sen sellaisten käyttämiseen.

      Antamasi tieto on minulle uutta, enkä oikein tiedä miten siihen suhtautua. Verenkierron pysäyttäminen kilometrien päästä pelkällä ajatuksen voimalla vaikuttaa helposti huijaukselta tai vähintäänkin väärinymmärrykseltä. Voimme kuitenkin tutkia ja ymmärtää ilmiöitä vain omista lähtökohdistamme. Olen aina ajatellut, vaikka jotain ilmiötä ei yleisesti ottaen tunneta, ei se tarkoita ettei sitä olisi olemassa.

      Ilmeisestikin verenseisauttamista on tapahtunut, koska ilmiöllä on nimi ja tietyt henkilöt ovat sitä harjoittaneet. Emme voi jälkikäteen tietää tarkasti, mitä on tapahtunut ja missä järjestyksessä. Mikäli henkilöt ovat saaneet apua muutoin kuolettaviin haavoihinsa, on se minusta jonkinlainen osoitus verenseisauttamisesta.

      Aina voidaan vedota suggestioon ja ihmisen kykyyn tulla manipuloiduksi sen perusteella. Henkilö voi suggeroida jopa itsensä. Toisin sanoen uskoen vahvasti johonkin seuraamukseen, voi seuraamus ilmetä kehollisina oireina. Tämän vuoksi lääketesteissä on aina plaseboryhmä eli joukko, jotka saavat pelkkiä vehnäjauhoja lääkkeen sijaan.

      Kertomasi perusteella ihminen tulee nähdä muunakin kuin pelkkänä pumppulaitoksena, jona haluaisimme hänet nykypäivänä ymmärtää. Toisaalta hänet voidaan kertomasi perusteella nähdä edelleen pumppulaitoksena joka uskoo asioita ja antaa uskomuksien vaikuttaa itseensä.

      Miksi uskomukset sitten vaikuttavat? Miksi syöpälääkehoidoissakin on plaseboryhmiä? Luulisi olevan selvää, että lääke joko vaikuttaa kasvaimeen tai ei. Jokin tuntematon vaikuttaa ihmiskehoon.

      Ilmiönä verenseisauttaminen on saanut kiinnostusta odottamattomiltakin tahoilta. Olen kuullut, että SS-valtakunnanjohtaja Himmler oli utelias tietämään ilmiöstä enemmänkin. Tosin hän oli kiinnostunut monesta muustakin asiasta, eikä hänen mielenkiintonsa välttämättä imartele ketään sen kohteeksi joutunutta.

      Huomaan, että omaat merkittävää vanhan kansan perinnetietoa. Kannattaisi harkita sen kokoamista ja julkaisemista, ellet ole sitä jo tehnyt.

      • Uniterminologia

        Minulla on itsellänikin yhteydet meitä ympäröivään henki maailmaan, itse sanon sitä ihmisen toiseksi ulottuvuudeksi ja tähän toiseen ulottuvuuteen ei kaikilla ole lahjoja. Näitä ovat meediot. Tapahtumien edeltä käsin näkiät tai unista näkemisen lahjat ja ns etiäiset. Kiitän sinua kuitenkin asiallisesta suhtautumisista teksteihini. En lähde kuitenkaan tekemään kokoelmaa näistä asioista sillä niitä on todella paljon ja olen jo vanhamies. Koeta saada käsiisi tälläinen teos nimeltään Mysteerien maailma, se on Valittujen palojen julkaisema teos, se voi olla jo kirjastoissakin. Minulla on itselläni tämä teos, mutta se on minulle tärkeä ja voiman lähde siihen, että muutkin on kokeneet samoja asioita kuin itse olen kokenut ja se antaa turvan tunnetta ja tiedon siitä etten ole hullu, kuten kriitikot meistä tälläisistä ihmisistä mielellään väittää. Itse olen näistä skeptikoista sitä mieltä, että ne on ihmisiä jotka on jääneet jälkeen siitä kehityksestä joka ihmisellä on evoluutio tasolla tapahtumassa. Noin sadan tai kahden sadan vuoden kuluttua näitä tämän ajan selittämättömiä rajatiedon tapauksia pidetään normaali elämään kuuluvina. Me tämän ajan hullut ja poikkeavat imiset olemme tulevaisuuden normaaleja sekä ehkä muita viisaampia ihmisiä.
        Minulla on tälläinen toisesta ulottuvuudestani tullut tieto, että meihin otetaan yhteyttä tämän nyky tekniikan kautta sieltä toisesta ulottuvuudesta. Tietokone ruutuun tai kännykän teksti viestiin voi tulla tekstiä tai muuta viestiä sieltä toisesta ulottuvuudestamme. Eikä tämä aika ole kovin kaukana kun näin tapahtuu. Olen Jacop mutta titokoneeni ei enää hyväksy sitä nimimerkkiä


      • Jacopille: Kiitokset keskustelun jatkamisesta näinkin pitkän ajan kuluttua.

        Olet maininnut "Mysteerien Maailman" muutamaan kertaan ja taidan hankkia sen käsiini ja lukea, kun sopiva aika sille löytyy ja koittaa.

        On jokseenkin kasvattavaa kohdata kaltaisesi keskustelija näiltä palstoilta. Osaat kertoa kokemuksistasi ja oppimistasi asioista ilman, että lukija kokee pakottamista.

        Mitä skepsismiin tai oikeastaan laajemmassa mielessä luonnontieteelliseen elämänkatsomukseen tulee, jossa ilmiöiden olemassaolo tunnustetaan vasta, kun ne ovat puolueettomissa olosuhteissa toistettavissa ja valvottavissa, on sanottava, että siinä katsotaan maailmaa tarkasti yhdellä silmällä, mutta suljetaan toinen silmä kokonaan.

        Toki tällä asenteella voidaan päästä monista ihmiskuntaa riivaavista peloista eroon, koska pelon aiheuttajaa ei saada materialisoitumaan kameroilla valvottuun laboratorioon.

        Asenne on lähtökohtaisesti ongelmallinen, koska jos luonnossa esiintyy "ihmistä suurempia älyllisiä ilmiötä, jotka eivät ole varsinaisesti fyysisiä, vaan jotain muuta", ei ihmisellä ole keinoa pakottaa niitä tutkittaviksi. Eikä oikeastaan edes keinoa tutkia niitä.

        Sen vuoksi on helpompaa kieltää ilmiöiden olemassaolo perusteella, ettei niitä voida toistaa, mitata, taikka ettei niistä jää mitään näkyvää merkkiä. Voidaan myös antaa ilmiölle vaihtoehtoinen selitys taikka ohittaa ne huuhaana.

        En missään tapauksessa yritä sanoa, etteikö huuhaata esiintyisi. Ihmisen mielikuvitus on senkin suhteen rajaton.

        Ihmiskuntaa tai sen uskomusjärjestelmiä ovat alkuajoista lähtien seuranneet tietyt ilmiöt, joita voitaisiin kutsua telepatiaksi ja moniksi muiksi ilmiöiksi, joilla saadaan aikaiseksi tapahtumia ilman fyysistä kontaktia.

        Näkymättömien voimien hallitseminen ja lepyttäminen ovat aina kuuluneet uskomusjärjestelmiin.

        Ihmiset ovat uskoneet näkymättömiin voimiin ja antaneet päätösvaltaa tahoille, joiden tehtävänä on ollut pitää nämä voimat tyytyväisinä tai ainakin olemaan aiheuttamatta vahinkoa kansalle.

        Oikeastaan kansa tekee tätä samaa tiedemiesten ja skeptikoidenkin suhteen nykyään. Kansa uskoo heidän selityksiään ja uskoo samalla päässeen kaiken yllä leijuvasta uhan tunteesta eroon. "Ei ole mitään ihmistä suurempaa".

        Tämä vapauttava ajattelutapa on tietysti ollut helpotus monille, mutta kärsimys vielä useammille. Siinä missä ihminen vapautuu vanhoista peloistaan ja uskomuksistaan, tulee hän riistämään niin ympäristöään kuin kaikkia, jopa läheisiään, silkasta nautinnonhalusta ja ahneudestaan.

        On tietysti aina mahdollista, ettei mitään "henkimaailmoja" ole olemassakaan. Mitään tieteellistä emme voi asian suhteen odottaa tulevan selvitetyksi, koska "tieteellä ei ole keinoja sen enempää määrittää kuin mitatakaan henkimaailmaa".

        Viimekädessä jokaisen kokemukset ovat vain sitä, mitä ne ovat - omia kokemuksia. Jos ne saavat uskomaan - ne saavat. Jos edes omat kokemukset eivät saa uskomaan - mikään ei saa.


      • Varjoolento

        Kiitos "Rytmimunat" viimeisimmästä tekstistä varsin siitä kuinka asiallisesti osaat suhtautua näihin asioihin josta olemme keskustelleet (Olen muuten Jacop, mutta tietokoneeni ei hyväksy minun kohdallani enää sitä nimimerkkiä) Olen kirjoittanut sinulle niistä unistani jotka toistuvat minulle samanlaisina valve tilassa. Näitten unien tähden minulle on tullut käsitys että meitä ympäröivässä maailmassa ei ole mikään sidottu aikaan tai paikkaan siten kuin me tässä ajassa elävät ihmiset nämä asiat ymmärrämme vaan me voimme liikkua ajattomassa ympäristössä vaikka kuinka kaukana menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Meille tässä ajassa näkyvä ihminen on ajattomuuden ja ajallisen aineellinen ilmentymä tässä ajassa jonka luonnollisin silmimme näemme.
        Uskonnollisten käsityksien mukaan muutamissa uskonnoissa on käsitys, tai usko, että me todella täältä tämän hengellisen ja näkyväisen ilmentymämme hävittyä siirtyisimme vain sinne meitä ympäröivään näkymättömään henki maailmaan jossa ei ole aikaa eikä mateiaa eikä paikkaa, siten kun me nämä asiat ymmärrämme.
        Toivon sinulle onnea kaikessa mitä luvallista elämässäsi teetkin. Tuntuu jotenkin siltä kuin sinä olisit tullut ihan kaverinakin läheiseksi rakentavine ajatuksinesi ja siksi, että sinun kanssa voi näistä asioista keskustella. Toivon mukaan löydämme lisää saman henkisiä ihmisiä. JACOP.


    • No-HUH-HUH

      Mitä olisit tehnyt, jos se mustakaapu olisi sanonut: "Ota rynkky ja TAPA KAIKKI! TAPA! TAPA! TAPA! TAPA KAIKKI!" Olisitko totellut? Puolustusvoimat näköjään antaa ampuma-aseen vaikka mille kaheleille. Ns. hullun paperit sinullekin olisi kuulunut.

      • Jagoptologia

        Olen Jacop.En loukkaannu tuosta kirjoituksestasi jos se minulle on tarkoitettu. Minulla oli 4 kk armeija aikanani Suomi konepistooli kaulassani kun olin kiertävässä vartiossa. Mutta ei armeijjassa kukaan tiennyt millainen näkyjen mies olen kaltaistesi ihmisten tähden ei tällaisesta voi puhua. Minun hulluuteni tietäminen on vain tämän elämän ja kaikki mikä siihen liittyy tiedossa, myöskin sen näkymättömän elämän tiedossa josta olen kirjoittanut. Enkä koskaan puhukkaan näistä poikkeavista lahjoistani omissa nimissäni kellekkään sillä minulle lätkästäisiin hullunleima otsaan tai mihin nyt lätkästäs vaikka perseeseen.
        Tälläinen ajatus tuli mieleen, että kuka voi määrittää ns normaalin ihmisen sinäkö joka pilkkaat niitä jotka on poikkeavia tai ns näkyjen miehiä ja naisia, olis se kiva nähdä se normaali ihminen olisiko kaltaisesi vai kuten minä jolle et luultavasti rynkkyä antas. Eikös ne kuitenkin ne ns normaalit ole maailman suurimmat pahantekiät kuitenkin vaikkapa nyt Hitler oli ja muut normaalit jotka joka puolella maaimaa pommittelevat niin että suolet ja päät sinkoilevat semmonenko normaali sinä haluisit olla.
        Sodassa muuten nähdään näkyjä yli rasittuneessa tilassa, mutta tuskin kukaan on paremmin pohtinut tätä, että mistä nämä näyt johtuu minun mielestäni ne näyt on juuri sitä toista ulottuvuuttamme johon minulla on yhteys ilman yli rasitustakin. Useimmat ihmiset näitä ulottuvuuksia näkevät kun fysiinen ja psyykkinen tila on ääri pisteessään katketa. Muutamat sotilaat on kuulemma ampuneetkin näitä henkiolentoja sieltä toisesta ulottuvuudestamme.


      • Jacopille. En tiedä oliko viimeistä kommentiasi edeltänyt kirjoitus tarkoitettu sinulle vaiko minulle. Mahdollisesti siinä viitattiin "näkemääni" mustakaapuiseen olentoon, kun olin aikoinani vartiossa ja näin väsyneenä outoja.

        Mitä Jakop sinuun tulee, ei minulta riitä sanoja osoittamaan kunnioitustani sinua kohtaan.

        Olen saanut kirjoittamasi perusteella käsityksen, että olet päässyt vaelluksessasi varsin huomionarvoiseen ikään. Olet kulkusi aikana kokenut asioita, joita suurin osa maata tallaavista ei ikinä tule kokemaan, vaikka haluaisivatkin.

        Osa kokemuksistasi on pelottavia aineellisen maailman kannalta katsottuna, kuten sota ja siihen liittyvät asiat. Tällaiset asiat kuitenkin kuuluvat jossain määrin ihmisen elämään, vaikkei niitä kukaan omalle taikka läheistensä kohdalle toivokkaan.

        Pelottavinta on kuitenkin "todellisuuteen" kuulumattomat ilmiöt. Jos niitä on olemassa, edes yhdenkin yksilön kohdalla, ei tiede ole selittänyt läheskään kattavasti sfääriä, jossa elämme. Helpointa on leimata kokemukset hullujen houreeksi ja muiksi aistiharhoiksi.

        En tarkoita sanoa, etteikö hulluja ihmisiä olisi. Hulluinta olisi kuitenkin olla välittämättä ilmiöistä, joita ollaan todistettu kautta aikojen vain perusteella, ettei niitä kyetä mittaamaan taikka toisintamaan laboratoriossa.

        Jakop, olet käsitykseni mukaan säilyttänyt näkemyksesi todellisuudesta kautta koko elämäsi, ja se käsitys on kehittynyt ihmisenä kasvamisesi myötä. Minusta se on esimerkillistä.

        Kaikkea hyvää sinulle.


    • Putini

      Neukkulassa oli raspuuttin munkki verenseisauttaja.Etsi nii löydät

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vesa-Matti Loirin some hiljeni pahaenteisesti - Nyt tuhansilla suomalaisilla vain tämä yksi viesti

      Mikä on sinun suosikkimuistosi Vesa-Matti "Vesku" Loirista? Meneekö se Uuno Turhapuro osastolle, Eino Leinon tulkintaan vai onko se aivan jotain muuta
      Maailman menoa
      144
      6720
    2. Jorma Uotisen ex, julkkis-povipommi, Suomen tunnetuin kauppias... Farmi Suomi -kisaajat julki!

      No nyt on aikamoista jengiä! Mitä mieltä olet kisaajista, ovatko mieleesi? Katso tästä, ketkä kaikki julkkikset ovat mukana Farmi Suomi -realityssä:
      Suomalaiset julkkikset
      30
      3209
    3. Suutuitko mulle mies

      Nyt lopullisesti?
      Ikävä
      100
      1483
    4. Maisa Torppa julkaisee kuvia lapsesta

      Onko oikein että tämä henkilö julkaisee 100000 fanillensa kuvia vieraasta lapsesta? Eikö kuvien julkaisu ole äidin ja isän tehtävä jos yleensä haluava
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      1455
    5. Mikä johti siihen että

      Välinne katkesivat? Kertokaa. Se kertoo onko menneeseen enää mahdollista palata
      Ikävä
      77
      1207
    6. Ei mutta nallukkani

      Mähän rakastan sut. Älä sitä unohda :)
      Ikävä
      204
      1184
    7. En ole ottanut enkä aio ottaa koronarokotteita

      vaan koetan selvitä luontaisella immuniteetilla eteenpäinkin.
      Maailman menoa
      410
      1111
    8. Ikuinen hiljaisuus

      On aina parempi kuin kaikki turha draama. Joten kuuntele nainen nyt enää sitä, sillä hiljaisuus vastaa jokaiseen kysymykseesi minusta.
      Tunteet
      172
      997
    9. En ole varma siitä, nainen

      Mietittyäni tarkemmin, en olekaan varma, että jaksan kantaa sinut kynnykseltä sänkyyn. Rakastan kyllä jokaista kiloasi, ei siitä ole kyse, mutta kanta
      Ikävä
      64
      904
    Aihe