nhojoo..tämmöst tilitystä nyt taash. :)
mä en tajua..mun elämä..mä olin ennen niin ilonen, iloitsin pienistäkin jutuista ja mul oli paljon kavereita. mut nyt..jotaki vaan on tapahtunu välil ei jaksas kiinnostaa mikään..frenditkin on kaikonnu. Nyt se on jotenki alkanu vaivaamaan et mun elämä pyörii vaan koulun ja kodin väliä [nojoo..onhan niitä pieniä valopilkkuja elämässä aina säännöllisesti mut ei tarpeeks]
en oo koskaan seurustellu kovinkaan vakavasti..en voi syyttää ku itteeni oon ollu kamalan sitoutumiskammonen ja karkottanu ne ihmiset pois. joskus sit tuntuu etten mä oo tarpeeks hyvä ihminen..ulkonäkööni mä oon suht tyytyväinen..on mua joku ihan söpöks väittäny.
mut jotakin vaan puuttuu..se sisältö mun elämästä.
jos joku vaan osais antaa jotaki vinkkejä ni olis tosi mukava kuulla. :) kiitos.
mä en tajua..mun elämä..mä olin ennen niin ilonen, iloitsin pienistäkin jutuista ja mul oli paljon kavereita. mut nyt..jotaki vaan on tapahtunu välil ei jaksas kiinnostaa mikään..frenditkin on kaikonnu. Nyt se on jotenki alkanu vaivaamaan et mun elämä pyörii vaan koulun ja kodin väliä [nojoo..onhan niitä pieniä valopilkkuja elämässä aina säännöllisesti mut ei tarpeeks]
en oo koskaan seurustellu kovinkaan vakavasti..en voi syyttää ku itteeni oon ollu kamalan sitoutumiskammonen ja karkottanu ne ihmiset pois. joskus sit tuntuu etten mä oo tarpeeks hyvä ihminen..ulkonäkööni mä oon suht tyytyväinen..on mua joku ihan söpöks väittäny.
mut jotakin vaan puuttuu..se sisältö mun elämästä.
jos joku vaan osais antaa jotaki vinkkejä ni olis tosi mukava kuulla. :) kiitos.
Vastaukset 7
Vanhimmat
pitää vain lähteä ulos etsimään ystäviä... koska ilman rakkautta ei voi olla kovin onnellinen, ja jos ei itse anna rakkautta ei sitä voi saadakkaan... "vielä ehdit olla joku muu"
Mulla ihan sama ongelma. On helppo sanoa et lähe ulos ja eti ystäviä mut ei ne hyvät ystävät vaan kadulla kävele vastaan. Hyvien ihmissuhteiden ylläpitämiseen tarvitaan niin paljon aikaa ja vaivaa että ei ihme jos uusien ihmissuhteiden luominen on vaikeaa, jos on pahasti pettynyt edellisiin ystäviin. Se on kumma että jos iloinen ja reipas ihminen muuttuu etäisemmäksi ja hiljaisemmaksi yhtäkkiä, niin kaikki ihmiset katoaa ympäriltä. Eikö kukaan enää tunne sanoja tukeminen ja tosiystävyys?
En tiedä, olenko minä ollut liian tuttavallinen, vai mitä on tapahtunut. Minusta tuntuu, että minulle niin läheinen ja tärkeä ystävä ei pidä minua enää niin läheisenä kuin olemme olleet. Hän sanoo että olemme hyviä kavereita kautta rantain, mutta yhteydenpito on aika vähäistä. Hän on aloittanut meidän hienon ystävyyden, mutta onko joku tullut väliimme? En pärjää ilman häntä!!!
Mulla oli ihan sama tilanne noin 3 vuotta sitten. Ennen sitä kaikki oli hyvin, oli paljon kavereita ja muutenkin elämä tuntui kulkevan. Sitten huomasin yhtäkkiä, että munkin elämä pyöri vain koulun ja kodin ympärillä. Mun mielestä ei kuitenkaan ole väärin sanoa, että mee ulos tapaamaan ihmisiä.. Niin munkin elämä muuttui..Tapasin nimittäin mun avopuolison.Hänen myötään olen saanut myös paljon uusia kavereita. Jos en olisi silloin mennyt ulos, en olisi ehkä koskaan tavannut häntä..Tietenkin kohtalollakin voi olla joskus osuutta asiaan:) Ei kannata jäädä asiaa kotiin murehtimaan..Tiedän että ei kavereita niin vain löydä, mutta ei kannata jäädä sitä kotia miettimään, sillä eihän sitä koskaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu..Etsi itsellesi vaikka jokin uusi harrastus.Sitä kautta tulee yleensä tutustuttua uusiin ihmisiin.
Jees..siis olin kyl yrittäny tutustuu uusiin ihmisiin..sanotaan ny et esim koulussa..onhan mulla se tuttu kaveri porukka..mut ei niihin oo tutustunu mitenkään syvällisesti..kaikil tuntuu olevan ne omat juttunsa,porukkansa ja kaverinsa..
sitten ku yrittää tutustuu syvällisemmin..ni tuntuu vaan ettei porukat haluu oikein tutustuu..et se jää siihen hyvän päivän- tuttu tasolle.
Ja siis se nyt vähän hankala lähtee yksin ulos..tiätte mitä tarkotan.
Kyllä mä ainakin käyn muutaman kerran kuussa, jossain keikoilla ja sitä rataa..
Niitä muutamia kohokohtia aina venaa älyttömästi, mut sitten ku ne on ohi ni se on se paluu arkeen..mietintä et mitäs nyt..et ois kiva saada jotaki sisältöö elämään..
Joo toi harrastus juttu vois olla kyllä houkutteleva..että varmasti rupeen nyt katteleen jotaki ni sais ainaki jonku uuden ja ihmeellisen jutun elämään..
Hmm..toivottavasti tää mun tilitys on jotenki ymmärrettävissä. :)
Hyvää Joulua muuten. :)
Itselläni on kanssa tunne että elämästä puuttuu sisältö. Kavereita ei ole paljon, ainoastaan yksi joka tuntuu todella läheiseltä. Emme näe usein. Muut vanhat kaverit ovat jääneet matkan varrelle kun yläasteen jälkeen lähdettiin eri kouluihin ja eri paikkakunnille.
Koulussa luokallani on yksi kaveri jonka kanssa pyörin päivisin. Ei mulla kunnollisia ystävia paljon ole mutta mulle se ei oikeastaan ole se ongelma. Muuten vaan tuntuu, ettei elämällä ole enää mitään sisältöä. Välillä vaan ahdistaa niin pirusti. Yleensä kaikki mitä suunnittelee ei toteudu tai menee pieleen. Tulevaisuus vaan tuntuu ihan tyhjältä ja arki oksettaa. Onnellisuus on vain idioottien illuusio. Perkele!
*Nimetön* joka kirjotit omasta kokemuksestasi tota juttua, olen kyllä ihan samaa mieltä, enkä tarkoittanutkaan että pitäis vaan jäädä kotiin nyhjäämään itsesäälin vallassa.
Lähinnä tarkoitin sitä miten helppoa on kehottaa toista vaan menemään ulos ja hankkimaan elämä. Tottakai se on itsestä kiinni haluaako saada elämästä kiinni vai ei mutta jokainen tekee sen kai omalla tavallaan ja kohtalolla on tosiaankin vaikutusta asiaan.
Harrastus on hyvä ehdotus ja keikoilla/ravintolassa käyminen silloin tällöin saattaa auttaa mutta niinkuin bella sanoi, ne on kyllä niitä arjen kohokohtia, mutta viikonlopun jälkeen on taas ankeeta palata arkeen.
Koulusta on kai helppo saada kavereita mutta myös mun tapauksessa niillä on jo omat kaveripiirinsä ja omat elämänsä. (Voi ku mä kuulostan negatiiviselta!) Mutta faktoja noi asiat on ainaki mun elämässä.
Sanoakseni jotain positiivista sanon että kyllä mä uskon (ja toivon) että kaikesta huolimatta mun ja monen muunki samanlaisessa tilanteessa olevan elämä vielä muuttuu ennemmin tai myöhemmin, kuhan kohtalo puuttuu asiaan ja myös itse teemme asialle jotain!
Tällä en tarkoita sitä että kaikki muuttuu paremmaksi jos vaan löydämme sen unelmiemme prinssin joku päivä. Tottakai puolison löytäminen muuttaa elämää paljon positiivisesti, mutta kaikkien kohdalla sekään ei ole se ratkaisu.
Itselläni on ollut vakituinen kumppani jo kohta kolme vuotta, mutta vaikka se tuo onnea ja on valopilkku elämässäni, etsin silti elämälleni sitä sisältöä joka vielä puuttuu. Elämä ei saisi kuitenkaan rajoittua pelkkään kouluun ja parisuhteeseen (vaikka se hyvä suhde olisikin). Monet seurustelevat unohtavat kaverinsa siinä seurustelun alkuvaiheessa. Musta tuntuu että se on toisinpäin, harvinaista kyllä.
Mutta kaikesta tästä valituksestani huolimatta toivotan kaikille tsemppiä ja parempaa jatkoa elämään, varsinkin sulle, Bella.
Hyvä kun joku kirjottaa tästä aiheesta.