Olin vuosia sitten erään suurhkon asennusyrityksen palveluksessa ja kiersimme pääasiassa paperi- ja prosessiteollisuuden piirissä kunnostus- ja uusasennushommissa. Yhdellä pienemmällä paikkakunnallla oli tehtaalla täysseisokki ja ongelmana oli, ettei tahtonut löytyä asuntoja muutaman viikon reppureille. Yksi työkaverin lupasi silloin tuoda asuntovaununsa jos jaa leirintäaluemaksut hänen kanssaan. Sanottu ja tehty. Hän asui vain parin sadan kilometrin päässä kotoaan ja lähti jo iltapäivällä lounaan jälkeen hakemaan vaununsa. Minä taas ajelin leirintäalueelle ja onnistuin saamaan hyvän paikan suhteellisen läheltä alueen saunaa.
Illan suussa kaveri ilmaantui Polar-vaununsa kanssa ja asetuimme taloksi. Siinä oli pieni makuuosasto ja päätimme pitää sitä yhteisenä makuuhuoneena ja muut tilat seurustelutiloina. Nostelin vaatteitani kaappeihin ja hyllyihin ja avatessani yhtden kaapin, se oli täynnä naisten asuja, samoin pari hyllyä. Katsoin ystävääni, joka sanoi vaimonsa jättäneen ne sinne varalta, jos tupsahtaisi kylään. Kehuin asuja seksikkäiksi ja sulloin omiani niiden viereen. Kuten reissuhommissa siihen aikaan usein tapahtui, siellä otettiin alkoholia kohtalaisen runsaasti, niin mekin. Keitettyä makkaraa utimme useamman oluttölkin avulla alas ja juttu luisti. Myöhään illalla päätimme käväistä pikasaunassa. Kiukaan alla ei enää ollut tulta, mutta sauna oli vielä sen verran lämmin, että siellä sai löylyä. Istuimme lauteella oluttölkit kädessä ja tarinaa tuppasi. Huomasin, että kaverillani alkoi saunan lämmössä vähän seista ja ihan mielenkiinnolla katslin pitkään hänen suonikasta kaluaan. Olin jotenkin jäänyt liian pitkäksi aikaa tuijottamaan sitä, sillä hänen huomattuaan katseeni hän hymyillen vain totesi: "Eikö olekin hyvän näköinen?" Häkellyin vähän ja lopulta nyökkäsin ja sanoin: "No pitäähän kunnon miehellä kunnon kalu olla." ja heitin läylyä sihisevälle kiukaalle, huomaten, että minulakin vähän kalu pullotti. Kaverini kertoi, että hänell' alkaa usein saunan lämmössä seisomaan ja joskus sitä pitää sitten helpottaa...
Ajattelin mielesssäni, että mitähän se sillä tarkoitti ja horjuin siitä suihkuun. Kävelimme kylpypyyhkeet vyötäröllä vaunulle missä asetuin paikalleni heti makuusopen oven viereen, kaverillani oli ikkunan puolen osa parivuopteesta ja joutuisi nyt kiipeämään ylitseni. Kun hän kampesi paikalleen kalsareissaan, niin tunsin kun hän samalla hieroi alapäätän kevyesti miua vasten ja kesähämärässä näin kuinka hänen kyrpänsä pullotti pystyssä kalsarien vyötärönauhan alta. Hetkessä oma kaluni jysähti pystyyn ja huokaisin vähän vaivautuneena ajatellen, että ollaan kuitenkin molemmat ukkomiehiä. Kaverini kellahti viereeni ja sanoi siinä, että: "Niin, kuten sanoin sikellä saunassa, niin sitä pitää välillä auttaa ja helpottaa..." Yritin ähkäistä jotain vastaukseksi, mutta mies jatkoi: "Oletko sinä koskaan runkannut toisen miehen kanssa?"
"No en, en tälleen aikuisena. Poikasena joskus useamman kaverin kanssa ringissä," vastasin kuiskaten, kuten aavistaen sen mihinkä tässä oltiin menossa. Alkoholi lämmitti vielä ja sisimmässäni alkoivat ajatukset velloa, kun ystäväni jatkoi edelleen:
"Kuule, olisiko se sinusta niin hirveen väärin, jos me hyvinä ystävinä vähän vedeltäis tässä?"
"Eeh, tuota ööh..." ja siinä samassa tunsin kuinka hänen sormensa kätensä hakeutui kivikovan, kalsarien peittämän kullini päälle. Ähkäisin kiimasta ja nostin vähän lantiotani.
"Tämähän sanoo jo itsekkin, että se haluaa," kaverini jatkoi ja kääntyi samalla kyljelleen minuun päin. Nyt hän ei enää sanonut mitään. Veti kalsarien vyötärönauhaa alaspäin ja otti kyrpäni käteensä alkaen vetelemään sitä edestakaisin. Valtava tunnekuohu täytti sisimpäni ja nostelin itseäni hänen tahdissaan ylös ja alas.
"Sinä pidät tästä, etkö pidäkin?" hän kysyi ja jatkoi kyrpäni käsittelyä.
"Joooh, pidän. Olin jo unohtanut miltä se tuntuu toisen miehen kanssa," vastasin ääni väristen.
Hän otti puolestaan kädestäni kiinni ja ohjasi sen kullilleen ja auliisti aloin työstämään tuota aikaisemmin ihailemaani kalua.
"Otanko pyyhkeen, vai haluatko, että imen sinulta?" hän kuiskasi.
"Tee mitä haluat," vastasin toivoen kuitenkin, että hän ottaisi sen suuhunsa. Niin hän tekikin välittömästi. Tunsin kuinka hänen kielensä pyöritteli terskan päässä ja hän imi kulliasi välillä nieluunsa saakka, purren hellästi välistä kullin vartta ja minusta tuntui, että räjähtäisin aivan pian.
Lopulta tunsin kiihkoni lomassa tuttuja supistuksia ja vihlaisuja alapäässä ja sdanoin hänelle saavani pian. Silloin hän painui vielä syvemmälle nielunsa kanssa ja silloin räjähti!!! Vaikka vaimoni oli hyvä suuhuottaja, en ollut kokenut aikaisemmin mitään vastaavaa. Ystäväni jatkui kullini lutkuttamista siihen saakka kunnes se jo alkoi surkastumaan. Hän kääntyi
sen jälkeen itse selin ja kysyi, että haluainko minä puoletani auttaa häntä?
Mitään sanomatta nousin vuorostani polvilleni hänen viereesä ja hetkeäkään epäröimättä imaisin tuon paksun ja suonikkaan kallun syvälle suuhuni alkaen imemään sitä
Paperikoneremontissa(1)
Paperireppuri
3
1478
Vastaukset
- Antaatullavaan
Juu. Jatkoa!!!
- Itsekin-remonttihommisi
Hieno tarina... Lisää tällaista miesten välistä menoa!!!
- Kivayllätys
Sai kaluni nytkähtelemään pikkuhousuissani...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2317806
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455360- 594832
- 763527
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162035Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗322001- 311859
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441717Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1441714- 381672