pentutehdas

kennel Sielun Aarre on pentutehdas. Jalostavat surutta sairaita koiria, koska menevät kuulemma hyvin kaupaksi. Söpöjä pentuja joilla pahoja hengitysvaikeuksia ja iho-ongelmia.
12520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Olisiko tästä antaa ihan todisteitakin, jotta ei tarvitse annetuilla tiedoilla todeta, että muusta ei toistaiseksi ole kysymys kuin maksimissaan kunnianloukkauksesta?

Äänestä

Kyseinen kennelhän jalostaa ranskanbulldoggeja ja griffoneita. Mainitsemasi hengitys- ja iho-ongelmat ovat roduilla hyvin tyypillisiä (vaikka sekä pennunhankkijat että kasvattajat sen järjestään unohtavat). KoiraNetin perusteella pentueita ei synny suhteettoman usein ja koirilla teetetään rutiininomaista tarkemmat terveystutkimukset. Mikä siis on vialla? Toki sanat "lyttykuonoinen" ja "venäläinen" nostavat monen pennunostajan niskakarvat pystyyn, mutta onko sinulla esittää oikeita, uskottavia todisteita väitteidesi tueksi?

Todisteet välipentueista kannattaa ehdottomasti toimittaa Kennelliittoon, mutta mustamaalaaminen ei ole hyväksyttävää. Vaikka kasvatetut rodut eivät turhanterveitä olekaan.

Äänestä

ERIK, todistaa että minulla on pentutehdas, tunnen sinut kaikista nimimerkillä. Tiedätkö että oma sanasta on pakko vastata?

Äänestä
  • Väitteet pentutehtailusta eivät ole hyväksyttävää, mutta toisen yksityisyyden suojan loukkaaminenkaan ei sitä ole. En siis jakelisi aloittajan oletettua etunimeä julkisella palstalla, vaan kohdistaisin suorat kysymykset henkilölle itselleen privaatisti.

    Äänestä

  • paskamyrsky, en kirjoittanut ennen mitään netissä, mutta jos yksi henkilö eri nimillä JOKA KERTAA kirjoitta mitä näet itse, mitäs voi tehdä?Miksi joku voi rangaistuksetta huuhtele nimesi kaikkialla Internetissä, ja ääni nimi tämän ihminen ei voi? Minun mielistä, tarvitse vastata oma sanasta.

    Äänestä

  • SAarre kirjoitti:

    paskamyrsky, en kirjoittanut ennen mitään netissä, mutta jos yksi henkilö eri nimillä JOKA KERTAA kirjoitta mitä näet itse, mitäs voi tehdä?Miksi joku voi rangaistuksetta huuhtele nimesi kaikkialla Internetissä, ja ääni nimi tämän ihminen ei voi? Minun mielistä, tarvitse vastata oma sanasta.

    Ei pahaan tarvitse aina vastata pahalla. Itseasiassa kosto ei ole edes laillista tuollaisenaan, vaan kuten jo sanoinkin, niin toisen etunimen mainostaminen julkisella palstalla, jossa esiinnytään omasta tahdosta anonyymina, on yksityisyyden suojan rikkomista. Kostaminen ei myöskään millään tavalla auta, jos tarkoituksesi on laittaa ihminen "vastaamaan omista sanoistaan" varsinkin, kun oletan, ettet voi olla 100% varma, että kyseessä on juuri olettamasi ihminen.

    Mitä tulee kysymykseesi siitä, mitä sinä voit tehdä, niin vastaus on, että paljonkin. Täällä huutelu ei kuitenkaan ole mikään keino. Jos koet, että sinua on syyttä suotta mustamaalattu, eikä aloitus mene sananvapauden piikkiin, niin voit tehdä herjauksesta tutkintapyynnön poliisille. Siinä auttaa paljon, jos tosiaan jo tiedät, kuka on herjauksen taustalla. Paskamyrskyn jatkaminen täällä yksityisyyden suojaa loukkaamalla ei auta yhtään mitään, mutta tutkintapyyntö poliisille saattaa säikäyttää sopivasti.

    Äänestä

  • paskamyrsky kirjoitti:

    Kyllä, tiedän sen henkilön. Ja ensi viikkolla teen tutkintapyyntö. Tämä mies uhkailee minua pitkään, kirjoitti kaikille sosiaaliset verkostot, minun piti estää se. Nyt hän kirjoittaa täällä. Kennelini 10 vuotta, ja ensimmäinen pennut 12 vuotta ja osa ensimmäinen pentue on vielä elossa. En kiellä, että ei kaikki pennut ovat terveitä, en piilottaa sen, mutta se on kaikissa kenneleissa ja eri roduissa kin. En voi vastata koiran terveyttä koko koiran elämä, vain niin, jos se on minun kasvatit. Sen omistajan koiran ikä 7 vuotta vanha, ja hänen koiralla on vaikea hengitys.
    Kaikki kasvattini voi tutustua osoitteessa kennel foorumilla. Etsi minulle, jossa kaikki on avoimesti kirjoitettu. Kaikki omistajat minun pennut ovat oikeutettuja kirjoittamaan foorumilla kaikki, mitä he haluavat.

    Äänestä

  • Yllätyksenäkö se sinulle tuli, että ranskikset ovat juuri tuollaisia? Itse en hankkisi moista ikikuupäivänä sen enempää kuin vaikkapa englanninbulldoggia.

    Yhden kennelin tähtäimeen otto ei kuitenkaan mitään auta, sillä ei tuo ranskisten nykytilanne yksittäisen kasvattajan vika ole. Kennelliittoon videoita kuitenkin kannattaa lähetellä niin paljon, että kyllästyvät niitä katsomaan. Noiden jalostus tuollaisenaan on luvallista eläinrääkkäystä, ja asiaan pitäisi kennelliiton herätä. Eläinsuojelulaissa aivan selvästi kielletääntarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen, mutta mitäs se muka on, ettei hengitys kulje, lämmönsäätely ei toimi eikä normaalista synnytyksestä ole puhettakaan.

    Äänestä

  • järkkyjärakkeja kirjoitti:

    Yllätyksenäkö se sinulle tuli, että ranskikset ovat juuri tuollaisia? Itse en hankkisi moista ikikuupäivänä sen enempää kuin vaikkapa englanninbulldoggia.

    Yhden kennelin tähtäimeen otto ei kuitenkaan mitään auta, sillä ei tuo ranskisten nykytilanne yksittäisen kasvattajan vika ole. Kennelliittoon videoita kuitenkin kannattaa lähetellä niin paljon, että kyllästyvät niitä katsomaan. Noiden jalostus tuollaisenaan on luvallista eläinrääkkäystä, ja asiaan pitäisi kennelliiton herätä. Eläinsuojelulaissa aivan selvästi kielletääntarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen, mutta mitäs se muka on, ettei hengitys kulje, lämmönsäätely ei toimi eikä normaalista synnytyksestä ole puhettakaan.

    Yllätyksenä minulle on ainoastaan tullut se, miten huonosti alan harrastajat ja kommentoijat tuntevat asiaa. Kasvattajasta on tehty rikosilmoitus eläinsuojelulain nojalla, joka selvästi kieltää koirien hengitysteiden jalostamisen umpeen. Hyvä, että pidät itsekkin tuollaista jalostusta "eläinrääkkäyksenä", mutta olet väärässä, siinä että se olisi luvallista, jos luvallisuudella tarkoitat lain mukaista.

    Äänestä

Juu, se ei kenestäkään pentutehtailijaa tee, että ranskanbulldoggeja kasvattaa, mutta tuomitsen niiden kasvatuksen silti jyrkästi. Yhdenkään normaalijärkisen ei noin onnettomia elukoita pitäisi haluta kasvattaa. Esim. Olde English Bulldoggin kasvattajista ainakin osa tekee loistavaa työtä - kasvattavat terveempää versiota englanninbulldoggista, koska pitävät bulldoggeista, mutta eivät hyväksy englanninbulldoggin paskatasoa. En tajua, miten joku voi olla niin sokea rakastamansa rodun terveysongelmille, että itsekkäästi koirista välittämättä jatkavat paskatason ylläpitämistä.

Äänestä
  • Jotkut näyttää rakastavan pientä tuhisevaa pentua, josta kasvaa rohiseva aikuinen, joka meinaa tukehtua jos innostuu jostain liikaa.Ottamalla noita rohisevia koiria, ihmiset kannustavat kasvattamaan hengitysvaikeudesta kärsiviä koiria lisää.Surullista!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ikävähomma1 kirjoitti:

kennel Sielun Aarre on pentutehdas. Jalostavat surutta sairaita koiria, koska menevät kuulemma hyvin kaupaksi. Söpöjä pentuja joilla pahoja hengitysvaikeuksia ja iho-ongelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu