Sovin ulosottoon kesällä vapaaehtoisen maksusuunnitelman. Minimisummaksi kirjattiin 700e/kk, mutta sanoin jo silloin, että tuloni vaihtelevat kuukausittain joten toisina kuukausina pystyn maksamaan enemmän ja toisina vain tuon minimin 700e, alkuun siis tuon minimin ja sitten jatkossa enemmän eli 1000-2300 e/kk. (tämä ei kuitenkaan näköjään riitä sitten millään)Puhe oli siitä, että jos maksan tuota vapaaehtoista summaa niin asuntooni ei kosketa. Nyt olen maksanut kolme erää n. minimisumman ja tuli tänään kirje, että asuntoni ulosmitataan. Vttu mitä kusetusta.
Soitin ulosottoon ja kysyin tästä, että mitä tämä on. Ulosottomies pyörsi puheensa ja sanoi, että ei minulta viedä asuntoa jos maksan tuon vapaaehtoisen summan. Vttu, eihän näihin voi luottaa, välillä asiat on näin ja välillä asiat niin. Takkia käännetään ja kusetetaan, että maksaisi vapaaehtoisesti, mutta silti viedään asunto alta. Aivan varmasti veisivät asunnon jouluna (jouluna olen tähän aikoinani muuttanutkin. Muuttaessani asuntooni eräänä jouluna sain myös potkut kahdesta työstä jouluna, ilman omaa syytä) vaikka kuinka maksaisin ulosottoon vapaaehtoisesti ja ajallaan. Olen tehnyt aamusta yöhön töitä ja tässä vaivan tulos eli yritteliäisyydestä ei palkita millään tavalla. Kannattaakin sitten ryhtyä viiniä lipitteleväksi työttömäksi loispummiyrittäjäksi ja yhteiskunta kustantaa asunnon minulle. Kyllä luottamus meni taas. Koska asunto viedään alta niin en voi tehdä töitäkään, koska teen käytännössä siis kotona etenä töitä kaiken aikaa, joten tulot loppuvat siihen.
Soitin ulosottoon ja kysyin tästä, että mitä tämä on. Ulosottomies pyörsi puheensa ja sanoi, että ei minulta viedä asuntoa jos maksan tuon vapaaehtoisen summan. Vttu, eihän näihin voi luottaa, välillä asiat on näin ja välillä asiat niin. Takkia käännetään ja kusetetaan, että maksaisi vapaaehtoisesti, mutta silti viedään asunto alta. Aivan varmasti veisivät asunnon jouluna (jouluna olen tähän aikoinani muuttanutkin. Muuttaessani asuntooni eräänä jouluna sain myös potkut kahdesta työstä jouluna, ilman omaa syytä) vaikka kuinka maksaisin ulosottoon vapaaehtoisesti ja ajallaan. Olen tehnyt aamusta yöhön töitä ja tässä vaivan tulos eli yritteliäisyydestä ei palkita millään tavalla. Kannattaakin sitten ryhtyä viiniä lipitteleväksi työttömäksi loispummiyrittäjäksi ja yhteiskunta kustantaa asunnon minulle. Kyllä luottamus meni taas. Koska asunto viedään alta niin en voi tehdä töitäkään, koska teen käytännössä siis kotona etenä töitä kaiken aikaa, joten tulot loppuvat siihen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Nyt olen maksanut kolme erää n. minimisumman" ongelma lienee tuossa, ilmeisesti UO ei usko sinun pystyvän maksamaan niitä mainitsemiasi 1000-2300 e/kk summia.
Yritteliäisyydestä ei todellakaan palkita vaan tuloksesta, eli jos se yritteliäisyys ei auta velkojen lyhentämisessä niin sitten kämppä voi lähteä.
Etätyötä kai voi tehdä vuokrakämpässä tai kaverin nurkissakin.
Eli kyseessä on ennakkoluulot, jotka eivät tosin pidä paikkaansa. Eli minua rangaistaan siitä, että ihmisillä on paikkansa pitämättömiä ennakkoluuloja minusta. Eli on minun syyni, että ihmisillä on ennakkoluuloja ja viaton ihminen saa siitä kärsiä.
Kavereita minulla ei ole. Enää. Kaikki kaverit ensinnäkin ovat olleet hyvin kateellisia, katkeria, itsekeskeisiä napaansa tuijottelijoita, hyväksikäyttäjiä, jotka ovat vain kavereita silloin kun on ilmaista ruokaa tarjolla. Jos ei ole, niin kaverit häipyvät saman tien. Miksi kukaan edes majoittaisi ketään omaan asuntoonsa? Kaikki ajattelevat vain itseään. Vuokrakämpän ottaisin jos vain saisin, mutta maksuhäiriömerkintäisellä se on hieman ongelmaista. Miksi on maksuhäiriömerkintä? Siksi, että ihmisillä on ennakkoluuloja ja kateuden tunteita toisia ihmisiä kohtaan. Siksipä lentää jokaisesta työstä ulos ilman omaa syytä, ihmiset puhuvat kateuksissaan ja ennakkoluuloissaan kaikenlaista paikkaansapitämätöntä paskaa toisista ihmisistä. Maailma on tosi julma. Töitä saadaan suhteilla. Se on sääli, että ei ole syntynyt kultalusikka suussa ja aatelissukunimeä kantavana. Olen supisuomalainen, supisomalainen nimi, vaaleaihoinen, kantasuomalainen ja minua luullaan milloin miksikin, välillä olen ryssä, välillä virolainen, välillä narkki, välillä varas, välillä alkkis jne. Yksikään noista ei pidä paikkaansa, mutta ennakkoluuloista saa kärsiä aina. Sama ihmissuhteissa. Kun on rehellistä rehellisempi, aina luullaan valehtelijaksi. Kun rakastaa toista ehdoitta, luullaan, että ollaan vain peluri. Ihmisillä on jumalattoman paljon ennakkoluuloja, sellaisia, mitkä eivät ikinä edes oikeasti pidä paikkaansa.
Vielä lisätäkseni tuo summa 700 e ja tieto, että tuloni vaihtelevat kuukausittain ja maksaisin aina vähintään tuon summan jos en muuta oli tiedossa jo silloin kun vapaaehtoista maksusuunitelmaa sovittiin, joten miksi kelkkaa käännetään yhtäkkiä jos tiedossa ovat olleet nuo tiedot jo silloin kun sitä maksusuunnitelmaa neuvoteltiin? Miksi yhtäkkiä se usko siihen maksukykyyn onkin yhtäkkiä horjunut jos kaikki faktatiedot ovat olleet jo alkujaankin tiedossa? Luullaanko, että minulla on jotain rikkaita kavereita, jotka helppivät minua ja joiden nurkkiin menisin asumaan? Vai luullanko, että elelisin vanhempien siivillä ja menisin heille asumaan? Sattumoisin tuo päätös on tehty juuri samana päivänä kun vanhempani ovat lähteneet ulkomaanmatkoille. Ei tässä maailmassa voi luottaa yhdenkään ihmisen sanaan. Jokainen puhelukin pitäisi itse nauhoittaa itselleen todisteeksi mitä kukakin on sanonut. Jos ei ole kirjallista todistetta suullisesta sopimuksesta, aina voi pyörtää päätöksen ja vedota vain kirjalliseen päätökseen.
Suomessa on valtio valtion sisällä,jossa saa tehdä UO-m.ulkut ihan mitä tahtoo.
Siinä valtiossa ihmisoikeuksilla ei ole mitään sijaa .
Ihan niinkuin Suomessa olisi pieni Neuvostoliitto.
Siksi en maksa mitään,kenellekkään veloistani.Ihan kiusalla.
Kosto on nääs suloista.
Ja sitten pitäisi mennä vielä muka töihin ja maksaa velkansa.
Niin kauan kun UO järjestelmämme on se mikä on EN MENE.
Jospa nyt yrittäisit ensin rauhoittua, lopettaa tuon älyttömän keuhkoamisen, ja lukea sen kirjeen uudelleen ihan ajan kanssa. Mitä siinä oikeasti sanotaan?
Olen 99 % varma että kyse on TURVAAVASTA ulosmittauksesta. Sellainen tehdään käytännössä aina kun velallisella on omistusasunto tai omistuskiinteistö. Rutiinitoimenpide.
Ei se todellakaan tarkoita että sitä asuntoasi ryhdyttäisiin nyt myymään ja joutuisit lähtemään jouluna (?????????????????).
Komppaan tätä. Ja se TURVAAVA tarkoittaa käytännössä sitä, että uo-mies saa tiedon, jos olet omatoimisesti myymässä asuntoasi, ja pystyy sitten pidättämään myyntisummasta rahaa velkojesi katteeksi. Mitään pakkohuutokauppaa tässä ei siis ole vireessä, vaan viranomaisvalvontaa omaisuutesi suhteen. Asunto on muuten viimeisenä listalla, mitä uo vie, jos on jotain viedäkseen.
Kyllä nimenomaan minulle sanottiin, että jos joku velkoja haluaisi yhtäkkiä rahat ulos ja äkkiä tyyliin kaikki minulle (esim. jouluksi tulisi tarve saada leivän päälle kinkkua ja joulurahaa joululahjoihin/firman tulosta tilikaudelta ylöspäin kirjanpitoon) ja heti, niin asunto otetaan alta, vaikka olisin kuinka maksanut vapaaehtoisesti ulosottoon kuukausittain rahaa.
Toisekseen jos olisin myymässä asuntoa, niin miksi ihmeessä tekisin sen salaa, paljon järkevämpäähän siis on tilittää ne rahat rehellisesti ja suoraan ulosottoon enkä millään usko, että salaa myyminen onnistuisi millään tavalla.
"Toisekseen jos olisin myymässä asuntoa, niin miksi ihmeessä tekisin sen salaa, paljon järkevämpäähän siis on tilittää ne rahat rehellisesti ja suoraan ulosottoon enkä millään usko, että salaa myyminen onnistuisi millään tavalla."
No mutta kun kaikki eivät olekaan niin rehellisiä kuin sinä. On niitä, jotka myisivät kämpän ja pistäisivät rahat piiloon ja jättäisivät velat maksamatta. Lait pitää ikävä kyllä säätää ajatellen niitä ketkuimpia.