Minulla on elämässäni kaikki hyvin tällä hetkellä. Voisin jopa sanoa olevani onneni kukkuloilla. Olen vihdoinkin löytänyt ihmisen, josta välitän mielettömän paljon, hänkin välittää minusta.
Mutta onnea varjostaa kuitenkin yksi hyvinkin suuri asia... Nimittäin ennen suhdettamme rakkaani oli hyvin monta vuotta kiintynyt erääseen naiseen, joka ei koskaan ole saanut tietää tyttöystäväni tunteista. Tämä nainen ei välttämättä edes ole naisiin suuntautunut. Eräänä päivänä tyttöni muuttui.. Hän kertoi, miten hyvä hänen on olla kanssani ja että hän rakastaa minua, mutta hänen tunteensa eivät ole muuttuneet miksikään tätä naista kohtaan. He ovat ystäviä ja paljon tekemisissä toistensa kanssa. Minä luulin, että elämäni päättyy noihin sanoihin. Itkin ja pelkäsin, että rakkaani jättää minut, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Saimme puhuttua asioista ja hän sanoi yrittävänsä unohtaa sen toisen. Minä en oikein tiedä, miten tuohon suhtautua. Tiedän, ettei se ole helppoa kullallenikaan ja tunnen itseni jotenkin hirveäksi vaatiessani, että hänen täytyy valita. Pelkään vain, että hän ei pääse tunteistaan eroon pelkästään työntämällä ne syrjään, sillä asioilla on tapana pompata esiin sieltä alitajunnasta. Olen sanonut hänelle, että pysyn hänen tukenaan ja olen erittäin kiitollinen siitä, että hän ylipäänsä puhuu rehellisesti tunteistaan. Mutta riittävätkö yhden tunteet kahdelle? Minä en kestäisi, jos menettäisin hänet nyt.
Mutta onnea varjostaa kuitenkin yksi hyvinkin suuri asia... Nimittäin ennen suhdettamme rakkaani oli hyvin monta vuotta kiintynyt erääseen naiseen, joka ei koskaan ole saanut tietää tyttöystäväni tunteista. Tämä nainen ei välttämättä edes ole naisiin suuntautunut. Eräänä päivänä tyttöni muuttui.. Hän kertoi, miten hyvä hänen on olla kanssani ja että hän rakastaa minua, mutta hänen tunteensa eivät ole muuttuneet miksikään tätä naista kohtaan. He ovat ystäviä ja paljon tekemisissä toistensa kanssa. Minä luulin, että elämäni päättyy noihin sanoihin. Itkin ja pelkäsin, että rakkaani jättää minut, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Saimme puhuttua asioista ja hän sanoi yrittävänsä unohtaa sen toisen. Minä en oikein tiedä, miten tuohon suhtautua. Tiedän, ettei se ole helppoa kullallenikaan ja tunnen itseni jotenkin hirveäksi vaatiessani, että hänen täytyy valita. Pelkään vain, että hän ei pääse tunteistaan eroon pelkästään työntämällä ne syrjään, sillä asioilla on tapana pompata esiin sieltä alitajunnasta. Olen sanonut hänelle, että pysyn hänen tukenaan ja olen erittäin kiitollinen siitä, että hän ylipäänsä puhuu rehellisesti tunteistaan. Mutta riittävätkö yhden tunteet kahdelle? Minä en kestäisi, jos menettäisin hänet nyt.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Terve Kirsi!
Sinulla on samanlainen tilanne kun minulla oli vuosia sitten. Asian vain erottaa se, että minä olin suhteessa se joka koki samanlailla kuin kumppanisi nyt. olennaista minusta on se miten tyttöystäväsi ajattelee tästä platonisesta rakkaudesta.Pitääkö hän vain sitä omana fantasianaan, jonka ei pidäkkään käydä toteen. Millaisia tunteita se salarakas herättää tyttöystävässäsi? Mitä jos se saisi tietää tyttöystäväsi tunteista ja mitä sitten tapahtuisi? Se on todella hyvä, että olette pystyneet puhumaan asiasta keskenänne, se helpottaa molempien tunnepuolta. Mutta suruksenne haluan kertoa totuuden, joka minua ainankin piinasi silloin valtavasti tässä tilanteessa. Nimittäin se, että halusin valtavasti sitä toista niin paljon, että elämästäni ei tullut mitään muuta kun ristiriitaa. Rakastin suuresti silloista tyttöystävääni ja hän minua, mutta halusin suhteelta saada samoja tunteita mitä salarakkaani herätti minussa. Seksuaalinen himo häntä kohtaan ja arvostus hänen sanomaansa ja tekemäänsä kohtaan oli suuri... aloin ikävästi vertailemaan niitä asioita tyttöystävääni kohtaan ja huomasin etten tunne samoin kuin salarakasta kohtaan. Se oli kauhean raskasta aikaa kun tunteeni oli ristiriitaiset ja sekavat, kun kuitenkin meillä meni hyvin ja nautimme toistemme seurasta. Luulisin, että teidän suhteenne on pari vuotta vanha enintään?. Minun sekavat tunteeni kesti nimittäin noi vuodet ennenkuin totesin, että näin tämän kuuluu olla. Minun suhteeni oli oleva sellainen kuin se oli ja muuhun ei minulla ollut varaa tuntea. Kielsin himoni. Tukehduin, kuolin. Suhteemme oli viimeiset 4 vuotta karikkoa. En ollut oma itseni. En kyennyt tuntemaan enään mitään ja ajattelin vain, että tämän kuuluu olla näin, rakkaus vain muuttaa muotoaan vuosien mennessä. Väärin! Tajusin, että teen vaan kiusaa ja harmia silloiselle tyttöystävälleni. En osannut tuntea enään mitään. Olin kuin kuollut, tunteeton rakki. Halusin lopettaa suhteemme lopulta ja se tapahtui täydessä yhteistuumin. Olen ollut yksinäni nyt puoli vuotta ja tunnen ja tiedän tehneeni oikein. Ratkaisun vaan olisi pitänyt tehdä aikaisemmin eikä satuttaa omalla epävarmuudellaan ja ristiriidallaan toista. Olen helpottunut ja nyt tiedän mitä haluan tulevalta kumppanilta, millaisia tunteita sen on herätettävä minussa. Oppia ikä kaikki ja nimenomaan rakkaus opettaa vaikka sokeaksi välillä vetääkin.
Voimia sinulle ja älä sokaistu! Puhukaa keskenänne näistä tunteista, Puhukaa mitä Rakkaus on ja mitä se teidän suhteessanne on? Riippuvuussuhdetta se ei saisi olla.
ihan että kun on tunteita toista kohtaan syö se aikapaljon pois suhteesta. Todellakin se menee siihen että alkaa verrata ja homma kaatuu mahdottomuuteensa.
Onhan se hyvä että olette puhuneet asiasta mutta ei se poista sitä, nyt sä olet tilanteessa jossa saat miettiä että miettiikö hän sua vai sitä toista.
Ero on paskamainen juttu mutta vaikka hän sanoisikin että ei koskaan tule tekemään asialle mitään sitä toista kohtaan, sä voit kysyä itseltäsi oletko valmis olemaan se arkinen vastus toisen unelman rinnalla.
Voi tehdä ihan hyvää pitää pieni breikki ja pyytää tyttöystävääsi miettimään mitä elämältä haluaa, se ei onnistu siten että hän voi jatkaa fantasioitaan toisesta naisesta ja elää siinä sivussa vanhan hyvän tutun kanssa. Ehkä hänen pitää menettää hiukan suakin että tajuaa mikä on tärkeintä ja mikä ei.
Sä voit tuhlata vuosiasi häneen tai laittaa näkemään miten paljon haluaa sitä toista, vieläkö jaksaa unelmoida kun ei ole sun kainaloa josta voi sen turvallisesti tehdä.
Olen seuraava kumppanini Elämän naisen jälkeen. Hänen suhteensa kariutui 3 vuotta sitten, yhtäkkiä (10 vuoden suhde), kun Elämän nainen löysi uuden rakkauden harrastuspiiristään. Ovat kuitenkin ystäviä nyt.
Minä en kuitenkaan halua alkaa kaveeraamaan hänen (kumppanini ex) kanssaan. Tiedän, että minua verrataan häneen, joten hän on läsnä suhteessa jo, ilman erillistä sovinnollista ystävänmakuista kahvittelukulttuuriakin, saati että yhdessä puuhailisimme jotain hauskaa pariskuntina. Mutta se on oikeastaan kumppanini probleema, lähinnä se että riitänkö hänelle, ja että miten hän kestää menetyksensä.
Itselleni jokainen nainen on juuri se oikea, kulloiseenkin elämisen vaiheeseen. Kuitenkin elän hieman varuillani rakkaussuhdettamme. Yksi valtti minulla on. Olen rakastajana hyvä ja hellä. Annan siis eläimen naisessani sanella suhteen tulevaisuuden. Se on oivallinen pidike.
Ja kyseenalaistan kaiken PMS-myrskyissä. Joten joka kuu käymme ne tuikkusentärkeät keskustelut. Aikaisemmin hän kyseenalaisti koko suhteemme aina tällöin. Nyt taas minä. On sellainen tavattoman vahva olo. Ota tai jätä, ihan sama.
Eli alkuperäiseen aiheeseen. Kuinka tyttöystävän entiset kumppanit, ja nykyiset ihastukset tulisi ottaa haltuun. Luottaa suhteeseen, ajattelee, että kävi miten kävi, niin hyvin kävi.