Työttömät töihin vastaanottokeskuksiin?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020441045_uu.shtml

"Kuntien alueella olevat työttömät saisivat järjellistä ja oikeaa tekemistä, kuitenkin niin, että siinä olisi ammattilaiset, jotka ovat vastuussa vastaanottokeskusten pyörittämisestä."

Mitä on tämä JÄRJELLINEN ja OIKEA tekeminen?

Mamujen jälkien siivoamista tai heidän passaamistaan vai mitä?

Maksajana on Suomen valtio, eli julkiset menot kasvavat edelleen.

Mielestäni mamujen tulee itse hoitaa nämä aputyöt, eli ensin heille kaikki rahallinen tuki vastikkeelliseksi.
34<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Varmaan siellä ajatellaan näin,mahollisimman omatoiseksi se on viranomaisten tehtävä, luulisin että näin tapahtuu.

Äänestä
  • Moniko työtön on edustettuna 60 palstalla?

    Äänestä

  • Oottako-työ kirjoitti:

    Moniko työtön on edustettuna 60 palstalla?

    "Oottako-työ"

    Opettaja, opettaja! Minä olen!
    Koko ikäni olen ponnistellut päästäkseni tähän.
    Ihan kuin nykyiset teinitkin ja kolmekymppisetkin.
    He tosin opiskelivat vääremmin kuin minä, tai sitten eivät osanneet mitään.
    Kuten minä osasin.

    H.

    Äänestä

  • Niin no. Oikeastaan fiksusti ajatellen eläkeläisetkin ovat työttömiä.

    Äänestä

Aloitus alkaa olla jo vanha vitsi.
Halpa-palkkaisuus on ollut se pää-tavoite jo vuosia.
Liekö jo silloin, kun Demarit lakkasivat kuuntelemasta kannattajiensa
varoitteluja, ja antoivat valtit Soinille.
Demareillahan on takanaan paljon vanhempi ja paljon sivistyneempi menneisyys.

"Palkkaa työtön ihminen hyvä ihminen, mutta älä palkalla pilkaten"

Sitten palstan muutamien kökkö-vitsi-kirjoittajien nyky-tilaa vastaava kökkö-vitsi.
Tunteettomasti ja järjettömästi:

Huomasittehan aamu-teeveessä vanhojenkin ihmisten hakevan lisä-tuloja SPR:n
kainalossa.
Valtio tukee SPR:ä innokkaasti.
Kiva palkka, kiva duuni, kivasti turvallinen.
Telkkariinkin pääsee.

H.

Äänestä
  • Emme katso aamu-teeveetä. Katsomme 60 plus palstaa ja täällä on kaikki asiat mitä elämässä tarvitsee.

    Äänestä

  • Katsomme.sineen.taivaan kirjoitti:

    Emme katso aamu-teeveetä. Katsomme 60 plus palstaa ja täällä on kaikki asiat mitä elämässä tarvitsee.

    "Katsomme.sineen.taivaan"

    ...emme katsele...
    ...katselemme...
    ...täällä ovat...
    ...joita elämässä tarvitsemme.

    Huomaat varmaan huomautuksistani että sinä tarvitset vielä jotain.
    Minusta tuntuukin hyvältä, että sinä edes yrität tehdä parhaasi.
    Lapseni tulevat kommentistasi mieleeni.
    Tyttöjä ovat molemmat.

    H.

    Äänestä

Ymmärsin, että vastaanottokeskuksiin tulevien lahjoitusten lajitteluhommiin.
Pakolaisilta on työn teko kielletty ))).

Äänestä
  • "korppis1"

    Hali :)

    H.

    Äänestä

  • Kuka on kieltänyt pakolaisilta työn tekemisen?

    Lyöpä vähän faktoja pöytään. Vaihteeksi.

    Äänestä

  • bessie- kirjoitti:

    Kuka on kieltänyt pakolaisilta työn tekemisen?

    Lyöpä vähän faktoja pöytään. Vaihteeksi.

    "bessie-"

    Minäkö?

    H.

    Äänestä

  • bessie- kirjoitti:

    Kuka on kieltänyt pakolaisilta työn tekemisen?

    Lyöpä vähän faktoja pöytään. Vaihteeksi.

    "Turvapaikanhakija saa tehdä ansiotyötä Suomessa ilman oleskelulupaa, kun kolme kuukautta on kulunut turvapaikkahakemuksen jättämisestä, jos hänellä on voimassa oleva rajanylitykseen oikeuttava matkustusasiakirja. Jos turvapaikanhakijalla ei ole kyseistä asiakirjaa, turvapaikanhakija saa tehdä ansiotyötä Suomessa ilman oleskelulupaa, kun turvapaikkahakemuksen jättämisestä on kulunut kuusi kuukautta."
    http://www.migri.fi/asiointi/usein_kysyttya/pakolaiset_ja_turvapaikanhakijat

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "bessie-"

    Minäkö?

    H.

    Vaikka sinä, ihan sama.

    Äänestä

  • Siinäpä jutteli demari ja kommari. Onnea teille hunksz ja korppis.

    Jotenkin olisin teiltä odottanut hieman avarakatseisempaa ilmaisua tähän nykytilanteeseen, vai onko jo unohtunut kuitenkin ja vihdoinkin se Suomen sisällis-sota, tai miksi sitä nyt halutaankin kutsua?
    Nyt on mielestäni sama asetelma, Suomi ja pakolaiset, kun taas talvisota yhdisti punikit ja valkoiset, jotka kuitenkin alkoivat hajaantua Jatkosodassa.

    Silloinkin pakeni Lapista ihmiset elukoineen Ruotsiin, koska Saksalaiset täytyi ajaa pois Suomesta ja siviilit pois linjoilta.
    Entäs ne vuodet 1918 jälkeen, kun kaikkialla kuitenkin vainottiin punikkeja ja suojeluskuntalaisia?

    Onneksi nyt ei puhuta Ruotsinkielisten ylivallasta, jotka vievät kaikki opiskelupaikat, koska nyt on suurempi "vaara" ja sitä on pakko pelätä!

    On tulossa raiskaajat ja tappajat? Koskaanhan Suomessa ei ole tapahtunut moista? Kukaan ei ole ampunut koulussa, kukaan ei ole räjäyttänyt Myyrmannissa, kukaan ei ole ajanut autoineen lasten kera linja-auton eteen, puhumattakaan, että olisi kaverinsa kirveellä tappanut? Entä nämä uskovaisten insesti tapaukset, mutta Jumalahan antaa kaiken anteeksi.

    No, silmät kiinni, niin ei pelota niin paljon.

    jaa, taas liia pitkä kirjoitus, että en ole kirjautunut, mutta ehkä onkin parempi?

    Äänestä

  • tässäjotainfaktaa kirjoitti:

    "Turvapaikanhakija saa tehdä ansiotyötä Suomessa ilman oleskelulupaa, kun kolme kuukautta on kulunut turvapaikkahakemuksen jättämisestä, jos hänellä on voimassa oleva rajanylitykseen oikeuttava matkustusasiakirja. Jos turvapaikanhakijalla ei ole kyseistä asiakirjaa, turvapaikanhakija saa tehdä ansiotyötä Suomessa ilman oleskelulupaa, kun turvapaikkahakemuksen jättämisestä on kulunut kuusi kuukautta."
    http://www.migri.fi/asiointi/usein_kysyttya/pakolaiset_ja_turvapaikanhakijat

    Ai, ansiotyöstäkö tässä olikin kysymys?!

    Kysymykseni kuului: Kuka on kieltänyt pakolaisilta työn tekemisen, ja esitin sen vastauksena korpisykkösen 11:31 kommenttiin.

    Äänestä

  • bessie- kirjoitti:

    Ai, ansiotyöstäkö tässä olikin kysymys?!

    Kysymykseni kuului: Kuka on kieltänyt pakolaisilta työn tekemisen, ja esitin sen vastauksena korpisykkösen 11:31 kommenttiin.

    Jaa, palkaton orjatyö on sitten mielestäsi oikea vaihtoehto?

    Laita aina mun nimmari.
    Kiltti...jooko?
    Kummääkiaina.

    SPR:än ja muitten hyv.höpö-järjestöjen kautta saa pakolaisten auttajille maksaa
    palkkaa ja muuta kivaa ilman vakavia velvoitteita, verotusta ja Poliisin häirintää.
    Asetus koskee myös ala-ikäisiä huppu-pussi-housuja.
    Tämän asetuksen perus-ajatus on helpottaa pakolaisten kotoutumista.
    Asetusta ei ole vielä vahvistettu.
    Sisä-asiain-ministeriössä käydään Poliisimme kanssa käden-vääntöä.
    Huhujen mukaan Poliisiamme pidetään lapsellisen lahjomattomana.
    Jotka eivät suostu ymmärtämään uusimpien tikkareiden nyky-aikaisuuksia.
    Verottomia tikkareita.
    Neuvotteluissa toivotaan autojen päästö-sumutuksen luovan riittävän savu-verhon ohjaavan Euroopan lakia noudattavien instituutioiden ymmärtämään valtioiden, Aasian kanssa kilpailevien budjettien päälle.

    H.

    Äänestä

  • LaitontaPuuhaa kirjoitti:

    Jaa, palkaton orjatyö on sitten mielestäsi oikea vaihtoehto?

    Olen järkevä ja tasapainoinen ihminen, joten vaihtoehtonikin ovat järkevämpiä ja tasapainoisempia kuin tuo sinun esittämäsi vaihtoehto. Tuollainen ei olisi tullut edes mieleeni.

    Äänestä

  • bessie- kirjoitti:

    Olen järkevä ja tasapainoinen ihminen, joten vaihtoehtonikin ovat järkevämpiä ja tasapainoisempia kuin tuo sinun esittämäsi vaihtoehto. Tuollainen ei olisi tullut edes mieleeni.

    Voisitko kertoa meillekin tämän järkevän vaihtoehtosi?

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "bessie-"

    Laita aina mun nimmari.
    Kiltti...jooko?
    Kummääkiaina.

    SPR:än ja muitten hyv.höpö-järjestöjen kautta saa pakolaisten auttajille maksaa
    palkkaa ja muuta kivaa ilman vakavia velvoitteita, verotusta ja Poliisin häirintää.
    Asetus koskee myös ala-ikäisiä huppu-pussi-housuja.
    Tämän asetuksen perus-ajatus on helpottaa pakolaisten kotoutumista.
    Asetusta ei ole vielä vahvistettu.
    Sisä-asiain-ministeriössä käydään Poliisimme kanssa käden-vääntöä.
    Huhujen mukaan Poliisiamme pidetään lapsellisen lahjomattomana.
    Jotka eivät suostu ymmärtämään uusimpien tikkareiden nyky-aikaisuuksia.
    Verottomia tikkareita.
    Neuvotteluissa toivotaan autojen päästö-sumutuksen luovan riittävän savu-verhon ohjaavan Euroopan lakia noudattavien instituutioiden ymmärtämään valtioiden, Aasian kanssa kilpailevien budjettien päälle.

    H.

    Miksi laittaisin sinun "nimmarisi" (tarkoittaa muuten nimikirjoitusta aika yleisesti ja vakiintuneesti) varsinkaan silloin kun en sinulle vastaa?

    Ihanko tosissasi muka alun perin kuvittelit, että vastasin sinun viestiisi, tai siis sinun nimimerkilläsi kirjoitettuun viestiin? Jos, niin mihin viestiin, älypää?!

    Äänestä

  • bessie- kirjoitti:

    Miksi laittaisin sinun "nimmarisi" (tarkoittaa muuten nimikirjoitusta aika yleisesti ja vakiintuneesti) varsinkaan silloin kun en sinulle vastaa?

    Ihanko tosissasi muka alun perin kuvittelit, että vastasin sinun viestiisi, tai siis sinun nimimerkilläsi kirjoitettuun viestiin? Jos, niin mihin viestiin, älypää?!

    "bessie-"

    Niin no...juu
    Tietysti... ei kat sitä...
    Mites sitä muuten...sillee.
    Toisaalta...voishan sitä...
    Pitäs vaan...

    luv

    H.

    Äänestä

  • Leipänsä eteen on jokaisen suoritettava jotakin. Ihan sama kutsutaanko sitä palkka työksi, talkoo työksi, vapaaehtois työksi,, sossu-kela-työkkäri anomusten kirjoittamiseksi...
    Kyllä perkele pakolaisetkin saavat luvan alkaa siivota jälkensä ja asumisensa ja muuta. Heitä ojentamaan pitäisi laittaa armeijan kapiaisia, jotka opettaisivat kuinka pedataan ja tupa pidetään ojennuksessa. Sitä paitsi tervetuliaishaastatteluissahan he valehtelevat olevansa valmiita ammatti-ihmisiä lääkäreistä raskaankaluston konekorjaajiin.

    Äänestä

  • LaitontaPuuhaa kirjoitti:

    Voisitko kertoa meillekin tämän järkevän vaihtoehtosi?

    Voisin.

    Vastaanottokeskuksen asukkaiden on osallistuttava kaikkiin töihin keskuksessa ja sen piha-alueilla. Ehdoton vähimmäisvaatimus on omien jälkien korjaaminen ja tavaroiden pitäminen järjestyksessä. Periaatteena on oltava se, että he hoitavat kaikki työt, mutta on pidettävä huoli siitä että vuorot jakautuvat tasaisesti ja mitään hierarkioita ei saa syntyä.
    Selvät ohjeet ja järjestyssäännöt pitää olla niin monella kielellä ettei tulkkeja tarvita asioihin jotka periaatteessa voisi hoitaa elekielelläkin. On myös tehtävä heti selväksi, ettei yleisen järjestyksen, siisteyden ja siis viihtyvyyden eteen tehtävä työ vaikuta millään tavalla siihen saako oleskeluluvan vai ei, vaan jokaisen on jollain tavalla osallistuttava.

    Tph:t voivat myös tehdä vapaaehtoistyötä vastaanottokeskuksen ulkopuolella heti kun se on mahdollista. Näinhän asia onkin jo nyt.

    Äänestä

  • Tämä-ei-rasismia kirjoitti:

    Leipänsä eteen on jokaisen suoritettava jotakin. Ihan sama kutsutaanko sitä palkka työksi, talkoo työksi, vapaaehtois työksi,, sossu-kela-työkkäri anomusten kirjoittamiseksi...
    Kyllä perkele pakolaisetkin saavat luvan alkaa siivota jälkensä ja asumisensa ja muuta. Heitä ojentamaan pitäisi laittaa armeijan kapiaisia, jotka opettaisivat kuinka pedataan ja tupa pidetään ojennuksessa. Sitä paitsi tervetuliaishaastatteluissahan he valehtelevat olevansa valmiita ammatti-ihmisiä lääkäreistä raskaankaluston konekorjaajiin.

    Sinä tässä valehtelet kun sanot he valehtelevat, valehtelet valehtelusta vielä siitä etteivät ole ammatti ihmisiä valehteletko senkin että tiedät.

    Äänestä

  • bessie- kirjoitti:

    Voisin.

    Vastaanottokeskuksen asukkaiden on osallistuttava kaikkiin töihin keskuksessa ja sen piha-alueilla. Ehdoton vähimmäisvaatimus on omien jälkien korjaaminen ja tavaroiden pitäminen järjestyksessä. Periaatteena on oltava se, että he hoitavat kaikki työt, mutta on pidettävä huoli siitä että vuorot jakautuvat tasaisesti ja mitään hierarkioita ei saa syntyä.
    Selvät ohjeet ja järjestyssäännöt pitää olla niin monella kielellä ettei tulkkeja tarvita asioihin jotka periaatteessa voisi hoitaa elekielelläkin. On myös tehtävä heti selväksi, ettei yleisen järjestyksen, siisteyden ja siis viihtyvyyden eteen tehtävä työ vaikuta millään tavalla siihen saako oleskeluluvan vai ei, vaan jokaisen on jollain tavalla osallistuttava.

    Tph:t voivat myös tehdä vapaaehtoistyötä vastaanottokeskuksen ulkopuolella heti kun se on mahdollista. Näinhän asia onkin jo nyt.

    "bessie-"

    On tää jotenkin suloista.
    Ihan kuin entinen vaimoni hoitaisi lapsiaan.
    Joiden kieli vielä horjuu.

    H.

    Äänestä

  • bessie- kirjoitti:

    Voisin.

    Vastaanottokeskuksen asukkaiden on osallistuttava kaikkiin töihin keskuksessa ja sen piha-alueilla. Ehdoton vähimmäisvaatimus on omien jälkien korjaaminen ja tavaroiden pitäminen järjestyksessä. Periaatteena on oltava se, että he hoitavat kaikki työt, mutta on pidettävä huoli siitä että vuorot jakautuvat tasaisesti ja mitään hierarkioita ei saa syntyä.
    Selvät ohjeet ja järjestyssäännöt pitää olla niin monella kielellä ettei tulkkeja tarvita asioihin jotka periaatteessa voisi hoitaa elekielelläkin. On myös tehtävä heti selväksi, ettei yleisen järjestyksen, siisteyden ja siis viihtyvyyden eteen tehtävä työ vaikuta millään tavalla siihen saako oleskeluluvan vai ei, vaan jokaisen on jollain tavalla osallistuttava.

    Tph:t voivat myös tehdä vapaaehtoistyötä vastaanottokeskuksen ulkopuolella heti kun se on mahdollista. Näinhän asia onkin jo nyt.

    Utopiaa on että he omatoimisesti tekisivät tasapuolisesti vastaanottokeskuksissa töitä. Valvontaan pitäisi palkata aikamoinen määrä väkeä. Kulttuureissa joissa nainen on paljon alempiarvoinen on turha odottaa miesten tekevän mitään jos on naisiakin hoodeilla. Kauanko maassamme on ollut vastaanottokeskuksia? onko hommat hoituneet mallisi mukaisesti jossain?

    Monta eri kulttuuria, osa toistensa vihollisia, tuskin toimii.

    Johtamisestahan kaikki on kiinni.

    Meidän kulttuurissamme naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia, ja sen mukaan mennään, tästä ei tingitä. Mikäli suomalaiset vastaanottajat ovat sellaiseen, tai johonkin muuhun typerään myötäilyyn ja tyhmästi tietoviisaina 'ymmärtämiseen' lähteneet mukaan, niin siitä on tehtävä loppu pikimmiten ja jyrkästi.

    Vastaanottokeskus todellakaan ei ole oikea paikka esitellä suomalaisten vastaanottajien omaa vieraiden kulttuurien ja tapojen tietämystä ja ymmärrystä lähtemällä niihin mukaan. Siellä nimenomaan pitää korostaa meidän tapojamme, arvojamme ja kulttuuriamme.

    Jahaasta kaunotar...
    Mites saat punaisen ristin ruotuun?
    Presidenttimmekin arvostaa sen saamia ulkomaisia avustuksia.
    Kyllä hänenkin vaimonsa kannattaa kaiken-laista kaapua naisille.
    Muistaakseni runoileekin.
    Vaimo siis.
    Vaan ei laula pelastus-armeijalle paljoa.

    Punaisella Ristillä ei ole riittävästi resursseja hoitaa tätä uutta ja Suomessa ennen kokematonta tilannetta viimeisen päälle hyvin. Osaamista kyllä on, mutta onko paikallisella tasolla kautta linjan, siitä on nyt kysymys.

    Sinähän hyväksyt vain Pelastusarmeijan, minä puolestani arvostan eniten Punaista Ristiä (ja Punaista Puolikuuta). Tai no eniten ja eniten, arvostan minä monia muitakin järjestöjä ja organisaatioita, mutta Punaisesta Rististä - joka sinulle on enempi 'punainen vaate', tietämätön typerys kun olet - nyt on siis puhe.

    Niin, eihän Punaista Ristiä tarvitse mitenkään ruotuun saada, kysymys on yksilöiden 'ruotuun saamisesta', jos nyt ruotuun saamisesta ylipäätään on kysymys.

    Tuosta sinulle niin rakkaasta ja korkeasti arvostamastasi Pelastusarmeijasta ei taida olla kuin korkeintaan hyvin pieneksi osatoimijaksi tässä tilanteessa. Mitä muuten olette tähän mennessä tehneet?

    Äänestä

Hohhohhh... taas näitä yksittäistapauksia. Bessien pitäisi mennä pitämään niille kuria.

Äänestä

  • Iltapäivälehdet kuten nähty osaavat värittää.

    Äänestä

  • En minäkään joka paikkaan repeä, "johantokenisivat".

    Voisin kirjoittaa muutaman lyhyen ja ytimekkään opaskirjasen, ja tehdä muutaman tehokkaan julisteen ja joitakin kirjoitettuja huoneentauluja. Pelkistettyjen kuvallisten oppaiden ja sääntöjen suunnittelu ja symbolien keksiminen ei niinkään kiinnosta, sen jätän muille, sanoin käännöstyöt.

    Nyt minulla on tässä enempi teknistä suunnittelua työn alla. Pitäisi kehitellä jonkinlainen kehikko joka toimisi naulakkona, näkösuojana pedin ympärillä ja ehkä samalla myös pedin pohjana. Sen pitäisi olla taitettavissa (patjan kanssa) tuoliksi päiväsaikaan, sen pitäisi olla kevyt ja helposti siirrettävä ja sen sellaista.

    Hommia piisaa.

    Äänestä

Tämä on sitä persujen "stoppi vastikkeettomalla rahalle" jorinaa.
Pannan työttömät femman tuntiliksalla hääräämääm jotain. Jos ei kelpaa,kaikki avustukset,tuet,ym.poikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

eripuralisääntyy kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020441045_uu.shtml

"Kuntien alueella olevat työttömät saisivat järjellistä ja oikeaa tekemistä, kuitenkin niin, että siinä olisi ammattilaiset, jotka ovat vastuussa vastaanottokeskusten pyörittämisestä."

Mitä on tämä JÄRJELLINEN ja OIKEA tekeminen?

Mamujen jälkien siivoamista tai heidän passaamistaan vai mitä?

Maksajana on Suomen valtio, eli julkiset menot kasvavat edelleen.

Mielestäni mamujen tulee itse hoitaa nämä aputyöt, eli ensin heille kaikki rahallinen tuki vastikkeelliseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu