Pahus soikoon, tilastokeskuksen raportteja tarkistellessani totesin, että alueet jossa asuntojen hinnat ovat laskeneet helsingissä ovat näitä ns. slummialueita eli Jakomäki, Kontula jne.. Itse olen katsellut ja odottanut Tapanilasta rivaria, mutta "KÄÄK" näillä paremmilla alueilla hinnat ovat NOUSSEET.. ja minäkin olen uskonut tämän palstan "asiantuntijoita", jotka ovat kertoneet rommauksen koskevan koko Helsinkiä.. No, eipä siinä mitään, onnexi löytyy rahaa ettei mikään rommauksen odottelu ole välttämätöntä kaupan kannalta.. Mutta ihan vaan kaikille tietämättömillekin tiedoksi ettei mitään rommausta ole TODELLAKAAN suurimmassa osassa Helsinkiä tullut eikä ole edes tulossa tai oikeestaan kukaan ei voi näihin tulevaisuuden kuvioihin ottaa luotettavaa kantaa koska sitä ei kukaan voi tietää. Tämän palstan "ROMMAUSASIANTUNTIJAT" ovat puhuneet ja hehkuttaneet rommausta jo viimeiset 2v. Taitavat olla köyhälistöä, jolla ei ole varaa asuntoon ikinä vaan keksivät aina jonkin verukkeen miksi ei ole sopiva aikaa asunnon ostolle. Mutta kannattaa muistaa että VUOKRALLA asuvat rahoittavat asunnonomistajia eli kiitos myös siitä vuokralaisille.
Jukka
Hinnat nousseet HKI
6524
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voisimmeko rekisteröidä tämän viimeiseksi hätähuudoksi ?.
Rekisteröidään samalla sut samaksi kirjoittajaksi kun "jape" ja sadat muut nimimerkkisi .
En ole tuhnuttelija !.
Tilastoja jos haluaa niin kannattaa odotella tilastokeskuksen viimeisen vuosineljänneksen
raporttia toteutuneista hinnoista. Sieltä vasta huomaat että rommaus on todellisuutta ja se on alkanut. Pyyntihinnoissa ei vielä muutosta koska välittäjät yrittävät roikottaa niitä kovilla hinnoilla, vaikka hätäkakka jo housussa.
Miksi rommausmiehet tuntevat nähtävästi voimakasta viehtymystä näihin ruskean reiän juttuihin. On sohvallatuhnuttelijaa ja hätäkakkijaa. Onkos teitillä jokin addikti tähän aihepiiriin ?
tämänkin kerran.
tv 4.3.2007