taksikuski

Tänä iltana sain jälleen karun opetuksen. Ajoin taksilla mustalaista. Matkustaja ilmoitti heti matkan alussa, että hänellä ei ole rahaa, mutta perillä on maksaja. Tietysti minussa oleva realisti sanoi, että jarru pohjaan ja matka päättyy tähän. Ajattelin kuitenkin katsoa ja ajatella positiivisesti, että jospa sittenkin.

Perillä vastassa oli kaksi miestä samasta heimosta. Kun autoin tavaroita ulos autosta, yksi heistä löi minua suoraan kasvoihin. Tai yritti lyödä. Sain väistettyä niin, että osumalla ei ollut merkitystä. Sitten tuli potku ja väistin myös sen. Porukka hajaantui ja poistui paikalta. Seurasin lyöjää niin, että näin minne hän meni ja soitin poliisit.

Kaveri saatiin kiinni, mutta hän kiisti kaiken. Ja kukaan ei tietenkään tuntenut häntä. Rahat jäivät saamatta, ja poliisi jäi kirjoittelemaan sakkoja.

Myönnän, että olin ja olen edelleen vihainen itselleni, mutta olen oppimiskykyinen kansalainen. Minun suhtautumiseni tiettyihin kansalaisiin muuttui ja toimintatapani muuttuu myös. Valitan.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hai sie. Nyt tarttis kyytiä vogue saunaan. Tuutko sie hakemaan miuta ja miun serkkua?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taxidraiveri kirjoitti:

Tänä iltana sain jälleen karun opetuksen. Ajoin taksilla mustalaista. Matkustaja ilmoitti heti matkan alussa, että hänellä ei ole rahaa, mutta perillä on maksaja. Tietysti minussa oleva realisti sanoi, että jarru pohjaan ja matka päättyy tähän. Ajattelin kuitenkin katsoa ja ajatella positiivisesti, että jospa sittenkin.

Perillä vastassa oli kaksi miestä samasta heimosta. Kun autoin tavaroita ulos autosta, yksi heistä löi minua suoraan kasvoihin. Tai yritti lyödä. Sain väistettyä niin, että osumalla ei ollut merkitystä. Sitten tuli potku ja väistin myös sen. Porukka hajaantui ja poistui paikalta. Seurasin lyöjää niin, että näin minne hän meni ja soitin poliisit.

Kaveri saatiin kiinni, mutta hän kiisti kaiken. Ja kukaan ei tietenkään tuntenut häntä. Rahat jäivät saamatta, ja poliisi jäi kirjoittelemaan sakkoja.

Myönnän, että olin ja olen edelleen vihainen itselleni, mutta olen oppimiskykyinen kansalainen. Minun suhtautumiseni tiettyihin kansalaisiin muuttui ja toimintatapani muuttuu myös. Valitan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu