Kissani on virtsasairauden jälkeen erik. diettiruualla eli vaan määrättyjä raksuja ja kahta sorttia ns, märkäruokaa. Raksut menee mutta muu ei - ja nyt olen antanut hälle raakana possun kinkku - ja paistisuikaleita jokka uppoo kuin kuuma lusikka voihin. Luin jostain kissakirjasta että raakaa lihaa ei saa antaa koska joku tokso- alkuinen bakteeri vaanii. Keitettynä ei katti syö- raakana menee. Annan hälle siis ihan ihmisillekin tarkoitettuja lihavalmisteita- lieneekö niissä tuo bakteerivaara ?
Mitä olette mieltä !?
kysyy kissapojan puolesta emäntä
Mitä olette mieltä !?
kysyy kissapojan puolesta emäntä
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kissa on petoeläin ja sen ruoka on liha. Mitä tuoreempi, sen parempi. Rotukissojen kasvattajilla on ollut sellainen käytäntö, että he ovat ostaneet kerralla suuren erän ( 300 - 800 kg) tuoretta naudanlihaa. Leikkaavat sen ja jakavat keskenään noin 20 - 50 kg kissaihmistä kohden.
Kotipakastimiin lihat säilötään "tuoreina, verisinä, vielä lämpiminä" rasvoineen noin kilon kahden pakkauksiin. Näistä liha paloitellaan kissoille päivittäisen tarpeen mukaan puoliksi sulaneena. Pakastepuseihin voi säilöä vaikkapa yhdenkin kissan päiväannoksen, joka on aina tuoretta tarjottavaa. Kissalle liha annetaan huonelämpimänä, ei kylmänä.
Pakastaminen ilmeisesti tappaa lihasta suurimmat pöpöt, koska näyttelykissat ovat yleensä kaikin puolin terveitä, pirteitä ja hyvässä karvassa.
..eikös bakteerit ja muut selaiset koteloidu pakkasessa? Madothan vaan pakkaseen kuolee, vai koteloituuko niiden toukatkin? Perhana... hankalaa on kissaa ruokkia nykymaailmassa...
Minä olen vaan rätkiny raakana kuppiin ilman pakastamisia ja hyvin ja paksusti voivat.
Matokuurit kun muistaa ajallaan antaa tai ainakun on tarvetta niin eipä ole hätiä mitiä.
Ja sehän on taivaallista herkkua se raakaliha kisuille!
Hei!
Jos kissallasi on todettu virtsakiviä, niin silloin ei sille saa syöttää mitään muuta kuin dietti ruokaa.
ei siinä mitä nyt syötä ole mitään vaaraa...
Jaa että toksoplasmoosi? Ei se mikään tappava tauti ole ;) Joskus kuulee väitettävän, että raa'assa sianlihassa olisi trikiinivaara, muttei ole jos syöttää kotimaista lihaa. Perusterve kissa ei myöskään sairastu salmonellaan lyhyen ja hapokkaan suolistonsa ansiosta. Että ihan raakana vaan kaikki =) Raa'at broilerinsiivet luineen kaikkineen ovat oikeaa herkkua meillä ;) Ne puhdistavat kissan suunkin aika mukavasti. Kypsennetyn kanan luita ei saa missään nimessä antaa kissalle!
Kypsennettäessä lihasta häviää suurin osa vitamiineista ja lähes kaikki kissalle elintärkeä tauriini. Tauriinin puute aiheuttaa mm. sydänvaivoja ja sokeutta. Raa'assa lihassa on paljon tauriinia, vartin keittäminen ja puolen tunnin paistaminen tuhoavat tauriinin lähes kokonaan.