Poikani aloitti tänä vuonna ekalla, kyseessä on yhdistelmäluokka, eli 1-2 luokka samassa opetustilassa. Meillä ei ole koskaan lapsia opetettu etukäteen lukemisissa ja laskennoissa, ainoastaan sen verran mitä ovat itse halunneet tietää taskurahojen käytöstä ym. Kahden aikaisemman koulu mennyt ihan normaalia reittiä ja kivaa on aina ollut. Tämä iltatähti teki kuitenkin matematiikan kirjan viikossa, oppi lukemaan televisiosta kesällä, lukee opettajan mukaan erinomaisesti, ymmärtää lukemaansa ja kirjoittaa sujuvasti. Tällä hetkellä tekee matematiikan ja äidinkielen tehtäviä kakkosten kanssa, opettajan mukaan kakkosen matematiikan kirja on lapsellemme liian helppo. Tästä huolimatta olen hieman skeptinen tollasiin luokan väliin jättämisiin, etenkin kun on syntynyt joulukuussa, eli ikäeroa olisi moneen luokkakaveriin lähes kaksi vuotta. Ei mitään keljuilu viestejä, mutta jos joku on ollut samassa tilanteessa, onnistuiko hyppy hyvin. Eniten minua mietityttää välitunnit, liikuntatunnit ja myöhemmin yläaste. Ei sekään varmaan kivaa ole kun kaverit saa mopokortin ja autokortin vuotta aikaisemmin. Ilmoitin opettajalle, että en halua luokan väliin jättämistä mutta pitäisi kuulemma silti harkita.
Vastaukset 2
- viisineroalasta
Meillä myös lapset aina olleet viisaita ja koulut olleet turhia heille. Eihän siellä kannata pitää lapisia pitkästyttämässä itseään kun osaavat kaiken. Meillä hyppäsivät koko alakoulun yli ja yliopistoon vaan opiskelemaan joka sekin oli heille liian helppo. Nyt töissä myös firman fiisaampia neuvonantajia ja kaiken osaavia. Niin ovat neroja että ihmetellä täytyy miten jotkut eivät ymmärrä yhtään mitään.
- opex
Olet oikeassa suhtautuessasi asiaan varauksella. Lähes kahden vuoden ikäero voi olla jossain kohdassa aivan huikea erityisesti pojalle. Erityisesti riski on suuri, jos suvussanne on myöhäistä murrosikää. Poikasi voi joutua tilanteeseen, jossa muut ovat aikuisen miehen kokoisia, seksiä kihiseviä moponrassaajia, kun taas hän on vielä aivan pikkupoika. Esimerkiksi liikuntatunnit voivat tällöin olla hankalia.
Tiedän useampia tapauksia, joissa ikäero on johtanut kiusaamiseen, vaikkei se edes ole ulkoisesti näkynyt. Muissa herättää kateutta ja närää, että joku on hypännyt luokan yli tai ylipäänsä se, että saa olla kasilla, vaikka ei "oikeasti pitäisi".
Toki kaikki voi mennä hyvinkin, mutta etukäteen ei voi tietää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511702Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64605
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551