Hallintarekisterin käyttöönottamisen vaikutukset

Eli miten tuleva hallituksen omistuksien salaamispäätökset tulee vaikuttamaan omaasi ja yleiseen pörssiomistuksiin?
-Itselläni tämä parantaa ja nopeuttaa tavoitteesiini pääsemistä.
(Tavoitteenani on työelämästä pois jäänti eli n.s. oman ajan maksimointi ja talouden hallinta.)
Koska pääomatuloni ovat vasta vain n. puolet työtuloistani olen laskenut pääseväni tavoitteeseeni aikaisintaan 2020. Mutta mikäli pääomatulot jatkossa pystyisi salaamaan kelalta voisin yhdistää kelan etuudet säästöni ja saavuttaa taloudellisen "vapauden" jo periaateessa heti lakimuutoksen sen salliessa.

www.uusisuomi.fi/raha/121404-jarkytys-leviaa-hallitus-sallii-porssiomistusten-piilottamisen-ja-veronkierron#comments
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Valitan, et pysty salaamaan (ainakaan tämän muutoksen ansiosta) Kelalta tulojasi. Tuossa nimenomaan painotetaan sitä, että hallintarekisterin pitäjän täytyy antaa omistustiedot pihalle, ja myös kansainvälinen tietojenvaihto lisääntyy.

Omistusten salaaminen onnistuu jatkossa(kin) lähinnä siten, että siirrät sijoitusomaisuutesi jonnekin Pääsiäissaarille, jotka eivät tule liittymään mihinkään tietojenluovutussopimuksiin, ja sijoitat rahat sikäläisen hallintarekisterin kautta, etkä tulouta sieltä yhtään mitään suomalaiselle pankkitilille. Ainut vaan, että tulossa oleva hallintarekisteriuudistus ei liity asiaan mitenkään, vaan voit tehdä noin oikein hyvin ja kohtuullisen helposti tälläkin hetkellä.

Tämä uudistushan vaikuttaa lähinnä siten, että myös ulkomaiset välittäjät pystyvät tulemaan Suomen markkinoille tarjoamaan palveluitaan. Lisää kilpailua, edullisemmat hinnat. Loppuu tämä nykyinen sijoittajien ryöstö törkeillä palkkioilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Soon-to-be-ex-worker kirjoitti:

Eli miten tuleva hallituksen omistuksien salaamispäätökset tulee vaikuttamaan omaasi ja yleiseen pörssiomistuksiin?
-Itselläni tämä parantaa ja nopeuttaa tavoitteesiini pääsemistä.
(Tavoitteenani on työelämästä pois jäänti eli n.s. oman ajan maksimointi ja talouden hallinta.)
Koska pääomatuloni ovat vasta vain n. puolet työtuloistani olen laskenut pääseväni tavoitteeseeni aikaisintaan 2020. Mutta mikäli pääomatulot jatkossa pystyisi salaamaan kelalta voisin yhdistää kelan etuudet säästöni ja saavuttaa taloudellisen "vapauden" jo periaateessa heti lakimuutoksen sen salliessa.

www.uusisuomi.fi/raha/121404-jarkytys-leviaa-hallitus-sallii-porssiomistusten-piilottamisen-ja-veronkierron#comments

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu