Intia?

Asema Aasian suosikkikohteena vaikuttaa joidenkin
kenttätutkimusten perusteella siirtyneen Intiasta
Thaimaahan. Arvoisat Intianmatkaajat kysynkin nyt
teiltä: onko esim. Goa edelleen uushippien
suosiossa? Mikä on kyseisen kohteen tilanne
happojen ja muiden hallusinogeenien yms. aineiden
suhteen. Saatavuus? Hinta/laatu-suhde?
9720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hörhökö olet?

Äänestä

Kävin Goalla viime keväänä, mutta valitettavasti
en osaa sen kummemmin vastata kysymykseesi.
Hippimarkkinathan siellä olivat ja syrjäisissä
poukamissa järjestetään kuuleman mukaan yhä
edelleen "pilvi-iltamia". Kannattaa kuitenkin
pitää mielessä, että grammasta huumetta seuraa
vuosi vankeutta eli kymmenestä grammasta
napsahtaa jo 10 vuotta. Keväällä Goalla astui
voimaan myös uusi tupakkalaki, jonka mukaan
julkisilla paikoilla ei saisi enää sauhutella
tupakkia vaan siitäkin voi rapsahtaa sakot. Tosin
jos rahaa on sopivasti taskussa, niin
poliisisetäkin voi päästää sauhuttelijan
vähemmällä, mutta kukapa haluaisi lähteä
kokeilemaan Intian köyhiin oloihin kissa ja hiiri-
leikkiä. Näin nimittäin paikalliset vankilaolot
eivätkä ne mitenkään houkuttelevilta näyttäneet.

Äänestä
  • olempa siellä itsekin käynyt ja sauhuja siellä
    myydään ihan markkinoilla kojuissa...ja taattua
    laatua :)
    hallusinogeeneistä en tiedä kun en itse hapoista
    tykkää ja taikasieniä en sieltä löytänyt vaikka
    etsin...

    ja todellakaan ei sa grammasta vuotta
    vankeutta!?! mistä ihmeestä sinä tuollaista
    tietoa olet saanut?!?
    itse poliisitkin vai miliisit vai mitä ne nyt
    onkaan kun ei siitä teksitstä saanut selvää :)
    poltelivat mieluusti pientä somaa vesipiippua
    rannalla muiden "hippien" seassa...siis
    saattaahan siellä tällainen laki olla, mutta
    käytäntö on aivan toinen...sauhuttele vaan ihan
    rauhassa goalla puolestani, niin minäkin tein

    jaa että uusi tupakkalakikin olisi
    tullut...sieltä on vaikea löytää savutonta
    ihmistä..

    mutta saattaapa olla että lait ja asetukset ovat
    muuttuneet käytyäni siellä, joten oleppas
    varovainen sinä joka olit sinne lähdössä!

    Äänestä

  • hippie kirjoitti:

    olempa siellä itsekin käynyt ja sauhuja siellä

    Kiitän vinkeistä hyvät Intianmatkaajat! Jos
    kyseiset vankilatuomiot pitävät paikkansa on
    syytä tosiaan olla erittäin varovainen ainakin
    kiinnijäämisen suhteen. Kokemuksia,
    rankemmanpuoleisiakin sellaisia olen valmis
    kohtaamaan, mutta Intian vankilaolot eivät
    varmastikaan ole niitä maailman haluttavimpia
    kokemuksia. Täytyypi varmaan huolella ottaa
    asioista selvää ennen kuin ehtii tapahtua jotain
    harmittavaa ja peruuttamatonta.

    Äänestä

  • hippie kirjoitti:

    olempa siellä itsekin käynyt ja sauhuja siellä
    myydään ihan markkinoilla kojuissa...ja taattua
    laatua :)
    hallusinogeeneistä en tiedä kun en itse hapoista
    tykkää ja taikasieniä en sieltä löytänyt vaikka
    etsin...

    ja todellakaan ei sa grammasta vuotta
    vankeutta!?! mistä ihmeestä sinä tuollaista
    tietoa olet saanut?!?
    itse poliisitkin vai miliisit vai mitä ne nyt
    onkaan kun ei siitä teksitstä saanut selvää :)
    poltelivat mieluusti pientä somaa vesipiippua
    rannalla muiden "hippien" seassa...siis
    saattaahan siellä tällainen laki olla, mutta
    käytäntö on aivan toinen...sauhuttele vaan ihan
    rauhassa goalla puolestani, niin minäkin tein

    jaa että uusi tupakkalakikin olisi
    tullut...sieltä on vaikea löytää savutonta
    ihmistä..

    mutta saattaapa olla että lait ja asetukset ovat
    muuttuneet käytyäni siellä, joten oleppas
    varovainen sinä joka olit sinne lähdössä!

    Näinkin sen voisi sanoa, että laki on rikkomista
    varten, mutta enpä viitsi ottaa tuollaista riskiä
    varsinkaan Intiassa. Vieras kulttuuri, vieraat
    tavat. Polta sinä siellä rauhassa ihan mitä
    haluat, minä jätän sen sauhuttelun muutenkin
    muille. En tiedä typerämpää tapaa kuin
    tupakanpoltto.

    Tietoni sain muuten luotettavalta matkaoppaalta.
    Tuskin heitä sinne on palkattu palturia puhumaan.
    Eihän Suomessakaan saa polttaa julkisella
    paikalla, mutta valitettavasti näin käy koko
    ajan. Omasta puolestani kaikki tupakoitsijat
    voitaisiin lastata laivaan ja viedä autiolle
    saarelle keskenään sauhuttelemaan. Moni varmaan
    tykkää tästä kyttyrää, mutta mitä ihmeen järkeä
    siinä on??

    Äänestä

  • Goalla käynyt kirjoitti:

    Sinänsä mielenkiintoista tämän topicin
    keskustelun jatkuminen. Tiedustelin HAPOISTA,
    vaikka toki kunnon blossittelu Intiassa
    kiinnostaa, ja röökiä vedän joka tapauksessa.
    Paikallinen tupakkalakikin on hyvä tietää...

    Äänestä

  • Traveller kirjoitti:

    Sinänsä mielenkiintoista tämän topicin
    keskustelun jatkuminen. Tiedustelin HAPOISTA,
    vaikka toki kunnon blossittelu Intiassa
    kiinnostaa, ja röökiä vedän joka tapauksessa.
    Paikallinen tupakkalakikin on hyvä tietää...

    Nyt kyllä napsahti omaan nilkkaan... Tän siitä
    saa kun kikkailee eri nimimerkeillä...

    Äänestä

Jos todella olet kiinnostunut katselemaan Goan
vankilaa muutaman kymmenen vuotta sisäpuolelta,
niin siitä vaan! Vieraita saa käydä 1/kk, oli se
sitten viranomainen tai sukulainen jne. Suomen
vankilat ovat 5 tähden hotelleja sikäläiseen
verrattuna. Laki tupakoinnista julkisella
paikalla on ollut voimassa jo kauan, vaikka sitä
yleisesti rikotaankin (kuten Suomessa
julkijuopottelu)- ja nyt puhun tavall.
tupakoinnista! Anjunan hippimarkkinat ovat
viikottain, mutta siellä on nykyään enemmän muita
kuin hippejä! Huumeita on valitettavasti
saatavana niin Goassa kuin muissakin maailman
maissa liian helposti. Onneksi siellä
rangaistukset ovat kuitenkin eri luokkaa kuin
esim. Suomessa...

Äänestä
  • kuules vanha akka...Hamppu on intiassa pyhä
    yrtti, siitä ei joudu vankilaan ja tämä on fakta!

    näin on ollut jo pari tuhatta vuotta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sidd kirjoitti:

Asema Aasian suosikkikohteena vaikuttaa joidenkin
kenttätutkimusten perusteella siirtyneen Intiasta
Thaimaahan. Arvoisat Intianmatkaajat kysynkin nyt
teiltä: onko esim. Goa edelleen uushippien
suosiossa? Mikä on kyseisen kohteen tilanne
happojen ja muiden hallusinogeenien yms. aineiden
suhteen. Saatavuus? Hinta/laatu-suhde?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu