Kamelikuskit

Paljon on puhetta ollut kuinka isossa hiekassa on lapsiperheitä,vaan katukuvassa ei näy kuin tummia ukkoja lorvimassa isona laumana,missähän mahtaa olla ne vaimot ja lapset.Ettei vaan olisi jäänyt sodan ja terrorin jalkoihin,kun isäntä luikki karkuun.
Millähän nuo muuten kulkevat sieltä keskustaan?tuskin ne on kameleita tuoneet mukanaan,vai soutamallako,jaa mutta ne taitaa olla niin laiskoja että ei onnistu.
Kuka lie maksaa senkin lystin,eivät ainakaan itse.Eipä tarvitse niitten tikkua ristiin laittaa itse,kaikki tehdään niille valmiiksi.Olisipa yhtä kova halu auttaa oman maan hätääkärsiviä niin eipä olisi asunnottomia ja jopa nälästä kärsiviä.Kukaan ei ole ottanut kantaa miksi sitä rahaa ei voi jakaa suomalaiselle avuntarvitsijalle.No kai se sitten menee paremmin tarpeeseen kun autetaan noita murjaania.Niin, pitikin vielä sitä ihmetellä kun kaljaa ostivat sokkarilta,että noinkohan on ilmaiset rahat tarkoitettu alkoholin ostoon,liekö kannattaisi ostaa haluamaansa ruokaa ettei tarvii valittaa.
23122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Toivottavasti lähtevät pois mahdollisimman pian

Äänestä

Käpykaartilaisia , etsivät elättäjää itselleen . Melkeimpä poikia peräkamareista .

Äänestä

Siellä on kaksi lapsiperhettä,loput 20-35v partalapsia.Yhtään miestä siellä ei ole.

Äänestä
  • Mistä tiedät? Kävitkö ihan paikan päällä?

    Äänestä

Ihmetyttää srk toiminta asiassa. Muutama henkilö toteuttaa mielitekojaan.Ja kiusaa kuntalaisia. Pastoreiksi hakeutuu tietyntyyppisiä henkilöitä,jotka luonteeltaan vallan haluisia.

Äänestä

Työttömänä loisivat ihmettelevät täällä voiko muutkin elää yhteiskunnan varoilla.

Äänestä
  • Tuollasia homokortteja,natsikortteja sun muita kortteja käyttää sellaset ihmiset joilla ei ole mitään muuta sanottavaa.Vihervasurit ovat kaikki sitä mieltä,että kaikki pakolaiset mahtuu Suomeen ja sellaiset ihmiset joilla ei ole omia mielipiteitä, vaan kulkevat massan mukana.On ihme,että hallitus antaa tapahtua,koska talouspoliittinen linja on oikean suuntainen,mutta maahanmuuttopolitiikka ei ole kenenkään hallinnassa.

    Äänestä

  • mitätouhuahuhuh kirjoitti:

    Tuollasia homokortteja,natsikortteja sun muita kortteja käyttää sellaset ihmiset joilla ei ole mitään muuta sanottavaa.Vihervasurit ovat kaikki sitä mieltä,että kaikki pakolaiset mahtuu Suomeen ja sellaiset ihmiset joilla ei ole omia mielipiteitä, vaan kulkevat massan mukana.On ihme,että hallitus antaa tapahtua,koska talouspoliittinen linja on oikean suuntainen,mutta maahanmuuttopolitiikka ei ole kenenkään hallinnassa.

    Ja loiskortteia.

    Äänestä

Ymmärrän tilanteen niin, että imaami Poikonen ja muessin Mikkonen ovat kyllästyneet maallistuneisiin ja tekopyhiin seurakuntalaisiinsa ja kerralla kääntävät takkinsa. Herrat viis veisaavat siitä miltä Suomi näyttää heidän jälkeensä. Hetken aikaa saavat tuntea itsensä tärkeiksi ja sakastissa nauravat paskaisen naurun.

Äänestä

Eihän se kaljan kärrääminen tietysti hyvältä näytä, jos kerran asiat on huonosti ja jouduttu lähteen tänne apua hakemaan, MUTTA Samoin voi ajatella aivan meidän omasta porukasta, jotka pääsääntöisesti ovat esim. sosiaalitoim. asiakkaita....onko rahat ym. tuet tarkoitettu ensi sijaisesti esim."Koff salkun ostoon" ?!?! Usein vaan rahaa on kyllä siihen juomisen ostoon, mutta samalla haetaan ruokaan ym. menoihin jos jonkin moista avustusta?! Uskallan väittää, että salkun hinnalla saisi kuukaudessa jo useamman päivän ruoat!!! Tosin riippuu salkkujen kk kohtaisesta menekistä :0) No joo....Hyvää syksyä vaan meille kaikille!!!!

Äänestä
  • Aika monella kotimaisella näyttää olevan kylläkin maksusitoumus kun käyvät kaupassa,sillä ei kai kaljaa saa.Murjaanit sen sijaan saavat valmiit ruoat ja käteistä oluen ostoon.

    Äänestä

  • Sinähän saat väitellä keskenäs mitä haluat,väärin se nyt vaan on että kamelikuskit tulee nauttimaan ilmaista ylläpitoa ja saavat siitä vielä palkkaa,kelpaisi ne ilmaiset ruuat ja autokyydit muillekin.Niin ja ilmainen terveydenhuolto.

    Äänestä

keuruun partalapset kulkee vuokra-autolla kylille ja paikallisen bussi liikenöitsijän
pikku bussilla, nuo "tyypit" partalapset" ei mitään sodan hätää nähneetkään
seurakunta tienaa kun ruoka majoitus ym järkätty 44e/hlö/vrk tarkoittaa 100
matulla 135 000e/kk tuotto! kuluja tulee sähkö, ruuan raaka-aineet, keittiö henkilöstö ? muut toimet
tuosta jää voittoa tosi paljon MIKSI ette edes palkkaa työttömiä !
NO EI tietenkään kun ilmaista vapaaehtoista on tarjolla

EIHÄN Keuruulla ole hädän alaisia! ei tietenkään EI köyhiä EI vanhuksia! työttömät! eläkeläiset!...?
MISSÄ on näiden hätä huuto enää kuuluu?
KEURUUN SRK/ Poikonen Mikkonen KYSYMYS??
miksi teitä EI kiinnosta paikallisten hätä! jos kotona on hyvin kaikki niin
silloin voi auttaa muitakin OIKEASTI apua tarvitsevia KIINTIÖ tulijoita
VAAN se näin ETTÄ EUROT ja EUROT tulee kassaan näillä matuilla

Äänestä
  • Juurikin näin,valitettavasti mainitut tahot eivät jostain syystä halua vastata näihin kysymyksiin.Selkärangatonta sakkia jotka yrittävät kiillottaa vain omaa kilpeään.
    Ei oman kunnan avuntarvitsijoilla ole väliä kun niillä ei saa maanlaajuista huomiota ja ne ei tuota mitään.Muutenkaan ei kukaan poliitikkokaan ole ottanut kantaa siihen
    miksi ei ensin auteta omia hädässä ja avuntarpeessa olevia.
    Ja jos kerran murjaaneja pitää ottaa niin otetaan sitten naisia ja lapsia,ei hyväkun-
    toisia nuoria miehiä,joutavat jäädä taistelemaan oikeuksiensa puolesta.Taitavat olla
    melkoisia paskahousuja.

    Äänestä

Islamilaisen miehityksen,elintaso surffareiden puolustajat: Miksi te aina vedätte mukaan jonkun työttömän ja sairaan suomalaisen joka tarvitsee elämiseensä sosiaalitukea? Ja te jotka vedätte niitä N- ja R- kortteja aina järkeville oikeassa oleville. Teillä on itsellä on ongelmia ja tietämättömyyttä ja ette pysty käsittämään mitä seuraa meille jos tämä hallitsematon invaasio saa jatkua tyhmien naivien politiikkojen takia! SRK teko oli väärin,toistaitoisten virhe,joka maksaa. Media on lietsonut muka sotaa pakenevia syyrialaisia,EI niitä ole tullut vaan joutilaita tupakoivia elintasoa etsiviä irakilaisia,joukossa sotilaita,tappajia,raiskaaja,rikollisia,kieli ja ammattitaidottomia.

Äänestä

asiahan on näin että nämä täällä matujen puolesta! "räksyttäjät" ei osaa vedota mihinkään muuhun kuin paikallisiin sossun asiakkaisiin ym laitakulkijoihin!
ei heitä kiinnosta/ei välitä/ei osaa ajatella omilla aivoilla!
ja paneutua matu ongelmiin syvällisemmin ! mitä on tulossa ja tutkia asioita joka kantilta toisin kuin me "vastustajat" teemme
näitten huutelut ihan tyhjän kanssa ihan turhaa! Tampereellakin suvakit munasi itsensä ja kunnolla käymällä väkivallalla vastustajien kimppuun

Äänestä

Hesassa suvakit osoitti viime viikon loppuna mieltään ilman lupaa ja yrittivät hyökätä, haastaa riitaa matuja vastaan olevia ihmisiä ja poliiseja vastaan.

Äänestä

Ei ne kyllä muita naisia vie kuin niitä jotka ei oo suomalaisille kelvanneet. Olen niitä katukuvassa nähnyt ja ovat järjestään semmosia keskenkasvusia kukkakeppejä, irakilaisten miesten keskipituus on 165 cm.. Eivätkä kasvoiltaankaan ole mitenkään silmiä hiveleviä, useimmat "rujon" näköisiä.....

Äänestä

kyllä kuski löytyy ihan keuruulainen valtuuston jäsen simo jämsä monta kertaa olen nähnyt tuovan usean kerran päivässä.mutiaiset kyselevät missä naisia on ja diskot.mutiaisille leima kankkuun ja kotiin nuoria miehiä lojuvat kylillä ,eivät ole avun tarpeessa viis satasia yrittävät maksaa mut kaupat ei ota vastaan varmaan simo käy pankissa vaihtamassa.ja entä kun rahat loppuvat millä ostetaan pripait liittymiä

Äänestä

Aikamoisia röppäsiä nämä Keuruun miehet,onneksi tulee muualta uutta verta!

Äänestä
  • Röppäsen nimi löytyy Tynkkynen listalta,ikävä kyllä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kamelinpaskoja kirjoitti:

Paljon on puhetta ollut kuinka isossa hiekassa on lapsiperheitä,vaan katukuvassa ei näy kuin tummia ukkoja lorvimassa isona laumana,missähän mahtaa olla ne vaimot ja lapset.Ettei vaan olisi jäänyt sodan ja terrorin jalkoihin,kun isäntä luikki karkuun.
Millähän nuo muuten kulkevat sieltä keskustaan?tuskin ne on kameleita tuoneet mukanaan,vai soutamallako,jaa mutta ne taitaa olla niin laiskoja että ei onnistu.
Kuka lie maksaa senkin lystin,eivät ainakaan itse.Eipä tarvitse niitten tikkua ristiin laittaa itse,kaikki tehdään niille valmiiksi.Olisipa yhtä kova halu auttaa oman maan hätääkärsiviä niin eipä olisi asunnottomia ja jopa nälästä kärsiviä.Kukaan ei ole ottanut kantaa miksi sitä rahaa ei voi jakaa suomalaiselle avuntarvitsijalle.No kai se sitten menee paremmin tarpeeseen kun autetaan noita murjaania.Niin, pitikin vielä sitä ihmetellä kun kaljaa ostivat sokkarilta,että noinkohan on ilmaiset rahat tarkoitettu alkoholin ostoon,liekö kannattaisi ostaa haluamaansa ruokaa ettei tarvii valittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu