Koti-ikava?

Miten te "vakituiset" ulkosuomalaiset tulette toimeen koti-ikavan kanssa? Vai onko teilla sellaista ollenkaan? Itse olen ollut vasta syyskuun alusta poissa Suomesta ja nyt on jo kova ikava kaikkea mahdollista Suomessa. Olen onneksi vain vaihto-opiskelijana vaikkakin maassa, joka monessa suhteessa on taysi vastakohta Suomelle. Ihan mielenkiintoinen kokemushan tama on ollut, mutta ikava Suomeen on todella kova. Tahan saakka olen parjannyt ajattelemalla etta ei ole enaa paljon jaljella, mutta nain joulun aikaan ei tuokaan oikein tunnu toimivan. Hassua on etta eniten sita huomaa kaipaavansa asioita joita ei ennen melkein huomannutkaan, eli suomalaista rehellisyytta ja jarjestelmallisyytta seka luonnon puhtautta. Pitaa kai paikkaansa ettei jonkun arvoa ymmarra ennen kuin sen menettaa :)
111361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei taida mulla olla koti-ikavaa kun koti ja perhe on kans samassa maassa.Kulttuuri eroja tosin on ja ei niihin koskaan totu,tosin ei ne asiat ole aina niin hyvin siella ihme suomessakaan miten ne helposti haluaa muistaa.

Äänestä

Muutettiin Suomeen kun olin 15 vuotias, ja muistan että itkin alussa paljon, Kaverit jäi kotimaahan, suomea en puhunut yhtään, enkä kyllä ymmärtänytkään paljon mitään..

Sinulla on kyllä vähän erilainen tilanne. Yritä nauttia kokemuksesta: tutustu ihmisiin ja tee kaikkea mahdollista, ettei koti-ikävälle jää aikaakaan! Kaveri oli vaihdossa, ja oli kuulemma koti-ikäväkin, mutta hän sanoi ettei ikinä unohda sitä aikaa!

Käytä puhelinta hyväksi, jos on mahdollista. Kerro mitä teet jne. Jos se koti-ikävä helpottaisi! ;)

Äänestä
  • Heippa,

    itse olen asunnut ulkomailla 10 vuotta - Suomessa kayn noin kerran vuodessa.

    Kaikkeen tottuu. Koti-ikavaa oli ensimmaiset kaks vuotta, mutta nyt on koti taalla. Ja taalta lahtiessa tulisi varmaan samat vieroitusoireet kun Suomesta lahtiessa.

    Kun olet vaihto-oppilaana, ala tuhlaa aikaasi siella ikavoiden kotiin tai kadut sita myohemmin. Vuosi menee nopeasti - ota siita kaikki irti. Hienoin asia ulkomaille muuttaessa on etta tapaa erialisia ihmisia joilla on erilainen nakokulma asioihin ja arvostavat eri asioita elamassa. Sina arvostat Suomessa tiettyja asioita ja kun tutustut maan kulttuuriin jossa olet nyt opit arvostamaan tiettyja asioita siina kulttuurissa. Ja kasvat ihmisena. Huomaat mika on sinulle tarkeinta ja vaikka palaisit kotiin pysyvasti olet varmasti oppinut uusia asioita joita arvostat ja sopeutat niita lapi elamasi. Se tekee sinusta rikkaaman ihmisen koska osaat katsoa elamaa monelta eri kannalta.

    Soita kotiin, laheta kortti, kerro kuinka paljon valitat ja kaipaat, hae salmiakkia ja kuuntele muutama hyva suomalainen biisi - mutta nauti taysilla mita on jaljella vaihtovuodestasi.

    Hyvaa joulua!

    Äänestä

Mina olen asunut muualla kuin Suomessa jo yli kymmenen vuotta ja kertaakaan ei ole ollut koti-ikava. Taytyy muistaa, millainen takapajula Suomi monessa asiassa on, niin ei se ikäva kauan vaivaa. Nain mina toimin ja hyvin parjaan.

Äänestä

Ei vuodessa voi tulla koti ikävää.

Moni ihminen on joutunut lähtemään kotoaa pakon taikka jonkun muun syyn takia, joten koeta nyt sinä siellä " vapaaehtoisesti " pitää lippu korkealla.

Maailmalla asuu paljon suomalaisia, joilla ei ole varaa enään tulla edes käymään.

Äänestä
  • Olen jutellut asiasta myos muiden vaihtareiden kanssa taalla ja yhtaan ei ole viela tullut sellaista vastaan jolla ei kotimaataan olisi ikava, oli se sitten Suomi tai Kiina. Aika hassu idea etta vapaa-ehtoisesti maasta lahteneella ei voi olla koti-ikavaa. Onko sinulla kenties joku kaava koti-ikavan synnylle :)

    Minusta koti-ikava on toisaalta ihan hyva juttu, tietaa ainakin kuuluvansa johonkin. En varmasti potisi nain pahaa koti-ikavaa jos olisin vaihdossa esim. Ruotsissa tai muussa "lansi-maassa" mutta taalla "idassa" kaikki on niin toisin kuin mihin olen tottunut enka mitenkaan tunne kuuluvani tahan yhteisoon paljolti kieliongelmien takia. Joka tapauksessa, kiitos kannustavista vastauksista. En todellakaan ole heittamassa vuottani hukkaan ikavan takia, mutta kyllahan se siella taustalla aina hiukan kaihertaa :)

    Äänestä

  • Vaihtari kirjoitti:

    Olen jutellut asiasta myos muiden vaihtareiden kanssa taalla ja yhtaan ei ole viela tullut sellaista vastaan jolla ei kotimaataan olisi ikava, oli se sitten Suomi tai Kiina. Aika hassu idea etta vapaa-ehtoisesti maasta lahteneella ei voi olla koti-ikavaa. Onko sinulla kenties joku kaava koti-ikavan synnylle :)

    Joudutko ajattemaan ollenkaan toimeentuloasi siellä ?

    Monella menee aika työvuorolistoja katsellessa, joten koeta nyt vain kestää.

    Äänestä

  • Vaihtari kirjoitti:

    Olen jutellut asiasta myos muiden vaihtareiden kanssa taalla ja yhtaan ei ole viela tullut sellaista vastaan jolla ei kotimaataan olisi ikava, oli se sitten Suomi tai Kiina. Aika hassu idea etta vapaa-ehtoisesti maasta lahteneella ei voi olla koti-ikavaa. Onko sinulla kenties joku kaava koti-ikavan synnylle :)

    Minusta koti-ikava on toisaalta ihan hyva juttu, tietaa ainakin kuuluvansa johonkin. En varmasti potisi nain pahaa koti-ikavaa jos olisin vaihdossa esim. Ruotsissa tai muussa "lansi-maassa" mutta taalla "idassa" kaikki on niin toisin kuin mihin olen tottunut enka mitenkaan tunne kuuluvani tahan yhteisoon paljolti kieliongelmien takia. Joka tapauksessa, kiitos kannustavista vastauksista. En todellakaan ole heittamassa vuottani hukkaan ikavan takia, mutta kyllahan se siella taustalla aina hiukan kaihertaa :)

    Läksin yli kymmenen vuotta sitten pois Suomesta, enkä ole kaivannut takaisin kertaakaan. Kaipaan kuitenkin aina silloin tällöin suomalaista ruokaa; jälkiuunileipää, kotikaljaa, rahkapiirakkaa, mykyrokkaa, verilettuja, piimää, lakkoja, mesimarjoja, suolasilliä... Ja luontoa, varsinkin ihania pimeitä talvi-iltoja, kävelyä narskuvalla tiellä huuruavin henkäyksin, hiirenkorvia toukokuussa, tuomenkukkia, järvenrannan hiljaisuutta.

    Muuten ei ole koskaan ollut ikävä.

    Paitsi nyt ehkä sitä täsmällisyyttä aikataulujen kanssa, ja poliiseihin luottamista, ja suorasukaisuutta.

    Mutta on hyvä, ettei tarvitse asua siellä. Suomalaisia on mukava tavata täällä kaukana - meistä tulee ihan erilaisia, kun vapautamme itsemme siitä pakonomaisesta ahtaasta maasta. Pidän suomalaisista, ulkomailla.

    Läksin täältäkin pois muutama vuosi sitten, mutta oli niin kova ikävä tänne, että palasin takaisin. Tuntui hyvältä huomata, että jotenkin kuuluin nyt tänne, suomalaisine aksentteineni kaikkineni. Olen löytänyt kodin!

    Äänestä

13 vuotta ulkomailla, ei ole koskaan koti-ikävää ollutkaan. Lapsuuden kesämökkiä joskus kaipaan, mutta eipä ole sitäkään enää olemassa kun myytiin perinnönjaon takia pois.

Jos haaveilee muualle se on merkki siitä että asiasi eivät ole hyvin. Järjestä ympäristösi sellaiseksi että sinulla on paras siellä missä nyt olet. Opiskelijalle se voi olla vaikeaa.

Heittäydy rohkeasti paikalliseen elämään mukaan, muuten käy niin että kun palaat Suomeen alatkin kaivata sinne, missä juuri nyt olet! Silloin vasta olet todella heittänyt elämää hukkaan.

Äänestä

Asunut täällä Ruottissa 30 vuotta ja ei kertaakaan koti ikävää sinne takapajuseen suomeen. On niin ihanaa katsoa kun meidän trekronor hakkaa teijät jääkiekossakin, Suomi on kommunisti maa ja siksi jää, hyvä kun älysin lähteä sieltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaihtari kirjoitti:

Miten te "vakituiset" ulkosuomalaiset tulette toimeen koti-ikavan kanssa? Vai onko teilla sellaista ollenkaan? Itse olen ollut vasta syyskuun alusta poissa Suomesta ja nyt on jo kova ikava kaikkea mahdollista Suomessa. Olen onneksi vain vaihto-opiskelijana vaikkakin maassa, joka monessa suhteessa on taysi vastakohta Suomelle. Ihan mielenkiintoinen kokemushan tama on ollut, mutta ikava Suomeen on todella kova. Tahan saakka olen parjannyt ajattelemalla etta ei ole enaa paljon jaljella, mutta nain joulun aikaan ei tuokaan oikein tunnu toimivan. Hassua on etta eniten sita huomaa kaipaavansa asioita joita ei ennen melkein huomannutkaan, eli suomalaista rehellisyytta ja jarjestelmallisyytta seka luonnon puhtautta. Pitaa kai paikkaansa ettei jonkun arvoa ymmarra ennen kuin sen menettaa :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu