Olen kansalaisena huolestunut Hennalan 19 vuotiaan turvallisuudesta ja tulevaisuudesta. Virkakoneiston joukossa voi olla (kuten hoitajissa on ollut) jopa sadisteja. Jossain lehdessä oli, että kuulustellaan jatkuvasti. Eikö tämä täytä kidutuksen tunnusmerkit, kun jankataan samaa asiaa? Lisäksi vähän aikaa sitten oli jonkun oudon "ihmisten niputtajan" hekumoiva kirjoitus, kuinka hän on hoitanut niputuksia. Jos 19v on työtön tulee valtion järjestää hänelle palkkatyötä. Tällainen 19v voi herättää myös tietyn suuntauksen omaavien henkilöiden kiinnostuksen, jotka tunkeutuvat poliisilaitoksen tiloihin. Voivat ajatella, että kun Tarja Halonenkin on kommentoinut paheksuvasti, voi tässä toimia, miten haluaa. Pitääkö vain odottaa, että meitä muita kohdellaan kohta myös näin, perustuslakia (oman maan kansalaisen vainoaminen) syljetään.
hennalan henkilö
Oikeutta2
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä en ainakaan tuonlaista höhlää töihin ottaisi.
Minä ottaisin.