Onko kukaan muu?

Olemalla välinpitämätön ja ei tee mitään heidän vuokseen, huomaavat ettei ole haluttuja sinne. Mies yllä paapoo mutta se ei ole äitipuolen tehtävä. Aikanaan kyllä meilläkin ne ei enää tulleet, koska en paaponut heitä. Onneksi, nyt on elämämme ihanaa kun ei ole kiljuvia kakaroita joka viikko. Ei ole oikein että toiset kasvattaa miehen ex vimon lapset, mutta ellei hän osaa jonkunhan se on tehtävä, minä en siihen ryhtynyt, vaikka pätevä olisinkin ollut. Mies sanookin että olen parasta hänelle.

Hei jn82

Kuulostaapa kurjalta, että tilanteenne on kääntynyt noin hankalaksi.
Vielä tekee mieli miettiä eri vaihtoehtoja. Oletteko koskaan käyneet esim. perheneuvolassa pohtimassa yksityiskohtaisesti, mitä nämä hankausta aiheuttavat tilanteet ovat, siis nimenneet niitä ongelmakohtia? Mitä kulloisessakin tilanteessa voisi toimia toisin kuin aikaisemmin, jotta tilanteet sujuisvat paremmin? Miten kunkin osapuolen pitäisi muuttaa käyttäytymistään? En jaksa uskoa, että lapsi olisi koskaan ärsyttävä tai 'tuhma' ihan noin vain. Kyllä yleensä huono käytös jostakin aiheutuu ja siksipä sitä jotakin voidaan myös muuttaa. Miten lapset kokevat sinut? Miten olette pyrkineet lisäämään myönteistä vuorovaikutusta sinun ja lasten kanssa? Oletko koskaan lasten tai yhden lapsen kanssa ihan vaan kaksistaan, ilman isää? Purkavatko lapset mielipahaa esim. vanhempiensa erosta sinua kohden?
Uskoisin, että läpi käymällä useissa asioissa voitaisiin muuttaa vallitsevaa tilannetta parempaan, oppimalla uusia, rakentavia ja kehittäviä käyttäytymistapoja entisten tilaan. Se kuitenkin vaatii sitoutumista.

Et voi kuitenkaan elää tilanteessa, joka on sinulle sietämätön. Jos et ole motivoitunut sitoutumaan edellä mainittuun, kenties pitkän linjan työhön lasten suhteen, ei parisuhteennekaan varmaan voi jatkua.

Viisautta ja vielä kerran uusia mahdollisuuksia toivottaen

Merja-diakoni

Jos mun mies sanoit ettei voi sietää mun lapsia, niin kyllä minäkin haluaisin erota! Varmasti mieskin haluaisi erota, jos minä en sietäisi hänen lastaan!

Huhhuijaa, aika vahvoja sanoja lapsista... Veikkaan että et ole juurikaan panostanut siihen, että olisit rakentanut lasten kanssa henkilökohtaisen ja läheisen suhteen. Et ole koskaan mennyt heidän kanssa itseksesi uimaan tai leffaan, ei ole muistanut kehua ja kannustaa kun tekevät jotakin kivaa, et ole piirtänyt heille sydämiä selkään tai sanonut miten sievät silmät heillä on, et ole koskaan kysynyt mitä he haluaisivat tehdä, mikä heitä harmittaa, et ole koskaan leiponut heidän kanssa tai lohduttanut rauhassa sylissäsi kun heitä on itkettänyt, etkä ole ymmärtänyt kun heitä on kiukuttanut... Pahimmassa tapauksessa olet ollut mustasukkainen kun miehesi antaa lapsille huomionsa.

Niin, ei sitä läheistä suhdetta synny, jos sitä ei rakenna. Sinä mietit sitä, paljonko LAPSET ärsyttävät sinua, mutta tuskin yhtä usein tai ainakaan enempää käytät aikaa siihen, että miettisit noiden lasten tunteita sinua ja perhettänne kohtaan, että miettisit miten voisit auttaa heitä yms.

Kyllä, lapset voi kiukutella, rikkoa sääntöjä, olla suorapuheisia jne. Lapset myös vaistoavat herkästi, jos heistä ei välitetä.

Älä enää koskaan aloita suhdetta miehen kanssa, jolla on lapsia. Inhoisit lopulta uudenkin miehen lapsia. Ei se ongelma nyt lapsissa ole, vaan sinun kyvyssäsi rakastaa ja rakentaa suhdetta lapsiin.

Onko kukaan koskaan kysynyt että tykkääkö puolison lapset uudeta ihmisestä? Ei, kukaan ei kysy lapsilta mitään vaan oletetaan että he sopeutuu ja heidän on pakko tykätä. Kuitenkin asia koskee lapsia kaikista eniten, onhan kyseessä kuitenkin oman vanhemman uusi naikkonen. Kyllä se lapsia sattuu jos isä heidt sitten jättää kun uusi niin vaatii, vie hänen isänsä esimerkiksi. Kuka ajattelee lapsia?

Ei kukaan muu ole tuolainen ku-sipää niinkö sää , me muut tullaan ihmisten kaa toimeen.

Minä. Mutta en halua erota miehestä Vaikea yhtälö :( Aina ei mene asiat yhteenmuutettuaan niinkuin haluaa tai ajattelee. Sille vain ei voi mitään. Ymmärrän täysin tunteesi. Koitahan kestää!!!

Itseäni ei päästetty erilaisin verukkein tutustumaan puolisoni lapsiin seurusteluaikana, vaan sain sikoja säkissä ja heillä onkin täysin erilainen kulttuuri ja arvomaailma kuin itselläni ja omilla lapsillani ja se rassaa minua päivittäin ja tekee lapsista eriarvoisia kun toiset saavat tehdä mitä haluavat ja toiset noudattavat yhteisiä pelisääntöjä. En ymmärrä miksi joku haluaa kasvattaa lapsensa täysin uusavuttomiksi, itsekkäiksi, huonosti käyttäytyviksi ja riippuvaiseksi itsestään? Yritän sietää, mutta samalla joudun luopumaan omasta itsestäni, sillä olen täysin vieraalla maaperällä, kylässä kovaäänisellä kaatopaikalla, missä kaikki hajoaa ja katoaa. En halua, että omat lapseni joutuvat elämää näin ja heidän takiaan olen harkinnut eroa. Lisäksi puolisoni suhtautuu minun lapsiin vihamielisesti, pitää heitä kultalusikka suussa syntyneiksi, joilla on kaikki hyvin, mutta ei ymmärrä, että kyse on kasvatuksen tuloksesta, ei syntymäolosuhteista. Hänen lapsilleen en saa sanoa mitään, koska ovat kokeneet niin kovia. Mutta kuitenkaan hän ei halua parantaa lastensa tilannetta, vaan pitää heidät kurjuudessa, vaikka kuvittelee suojelevansa heitä.

Minä olen harkinnut eroa jo pitkään puolison aikaisemman lapsen vuoksi. En siksi etten hänestä pitäisi vaan siksi miten hänet on kasvatettu. Tuntuu vaan että en voi sietää tuota käyttäytymistä enää. Koululainen jo on eikä osaa tehdä mitään itse. Vaatteita saa jatkuvasti kerätä lattioilta eikä niitä viitsitä koskaan kerätä itse kun pyydetään, tarjottu ruoka haukutaan lähes aina paskaksi maistamatta sitä, kaverit tuodaan kylään mekastamaan ilman lupaa, taskuista varastetaan karkkirahoja ja listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka pitkään. Ei vaan enää kestä tätä että ei mitään käytöstapoja ja homma ei tulevaisuudessa ainakaan tule helpottamaan kun teini-ikä muine lieveilmiöineen alkaa.

Alusta saakka olen ollut lapselle mukava ja koittanut hyväksyä mutta kun en ole hänen oikea vanhempi niin vastakaikua ei tule. Puolisokaan ei asiasta piittaa kun ulkoisesti näyttää että tulemme juttuun eikä arjessa ole muuten pahoja ryppyjä lukuunottamatta sitä että itse en jaksa enää passata uusavutonta lasta.

Muuten ei olisi mitään ongelmaa mutta niinkuin täällä aikaisemminkin ovat muut kirjoitelleet niin minkä hemmetin takia monet luulevat että kun vanha puoliso hylkää lapsensa eikä ole enää missään tekemisissä niin uusi puoliso sitten hyppää vanhan saappaisin jatkamaan työtä minkä toinen laiskuuttaan jättää tekemättä. Passaisi itse lapseaan kun on uusavuttomaksi hänet päättänyt kasvattaa.

Niin jos mun lapset ahdistaa niin asennaudun että kyllä sit toisenkin lapset ahdistaa... ...ja harrastus kyyteihin se etävanhenpi voi osallistua !

Ei ole uusioperheitä. Minä en antanut omia lapsia koskaan miehen naikkosten nähdä, joten eivät ole tulleet meille koskaan, emmekä me mennet niitä katsomaan. Jotenkin omituista että lasten ja ex viamoin pitäisi ottaa miehen naikkoset kotiinsa, miksi? Miksi se on joillekin tärkeää että uusi nainen alkaa asustelemaan ex perheen kanssa?

Lissu on täysin oikeassa. Yksikään lapsi ei ansaitse vieraita ihmisiä sotkemaan omaa elämäänsä. Se riittää että vieras on rikkonut hänen perheensä, miksilapsen harteille pitää laittaa kaikki sotkut mitä ulkopuolinen ihminen tekee?
Lapsien ei pidä oppia siihen että perheen voi hajoittaa ja sitten leikkiä kotia ihminen joka ei tiedä lapsista mitään eikä avioliitosta.
Ajatelkaa edes lapsia, itseänne ei tarvi ajatella, kunhan lapset ei kärsi ja saa oppia vääristä valinnoista. Perhe on perhe eikä siihenpidä kenenkään ulkopuolisen puuttua. Lapsianne kiusaatte ja se kostautuu myöhemmin. Kuka hullu vahtaa omaty lapset vieraaseen ihmiseen ja hylkää sitten, tai huolii kotiinsa vieraita perheenrikkojia?

Puolison lapset saa kyllä ruotuun ja kuriin mutta exät on vähän hankalampia kun ovat niin viekkaita ja ottavat koko suku arsenaalin mukaan hyökkäykseen ex miehen uusikkoa vstaan. Exän kaia kaikki eroo mutta lapset saa kuriin ja nuhteeseen, ei tarvi kun vähän vihaisesti mulkaista, niin jo ovat kilttiä penskaa, ja tottelee ja kieroilemallakin heidät saa riviin. Kerran lupasin lakuja, jotta siivoisivat ruokapäydän, mutta sitten sanoin että ei tipu ennenkuin on yläkerta siivottu, No sitten ne lakut vaan unohtu.
Exien takia kaikki eroo kun eij aksa niiden kateutta kestää.

Nämä uusperhe kuviot eivät todellakaan ole helppoja varsinkaan ekoina vuosian. Ydinperhe on pyhä. Se on paikka, johon lapsi syntyy. Kun tämä turvallinen koto hajoaa, niin se on kova paikka lapsille. Lapset tarvitsevat aikaa, rakkautta ja tukea päästäkseen vanhempien eron yli. Liian usein käy niin, että vanhemmat ovat niin täynnä omia tunteitaan, että lapset jäävät vanhempien jalkoihin omien vaikeiden tunteidensa kanssa.

Kun tähän soppaan tulee liian pian uusi kumppani isälle tai äidille tai kummallekin, niin soppa on sitten valmis. Lapsi saattaa kokea, että uusi ihminen tulee äidin tai isän paikalle, ja tätä lapsi ei hyväksy. Jos vanhemmilla on vielä kaunaa toisiaan kohtaan ja he käyttävät lapsia riidan välikappaleina, niin tilanne hankaloituu entisestään.

Olen ollut mieheni kanssa reilut kahdeksan vuotta. Mieheni erosta oli kulunut reilusti alle vuosi eli tulin keskelle kiehuvaa tunnesoppaa. Mieheni exä ei hyväksynyt eroa, vaikka olikin itse pettänyt jo pidemmän aikaa. Erossa vanhempi teini ikäinen jäi miehelleni ja nuorempi äidilleen.

Onneksi en silloin tiennyt mitä kaikkea oli edessä, koska en olisi uskaltanut muuttaa saman katon alle. Teini oli päättänyt vihata minua ja savustaa minut ulos äitinsä tuella. Kaikki mitä tein tai edustin, niin oli väärää ja huonoa. Aluksi yritin miellyttää, mutta lopulta alkoi se käämi minultakin palaa. Aloin antaa takaisin ja kunnolla. Me olimme teinin kanssa kuin bensa ja tuli toisillemme. Saimme toisistamme kaikki pahimmat puolet esiin. Meillä oli myös kolmisin keskustelupalavereja, joissa kävimme läpi näitä riitoja ja ongelmia. Joskus anteeksi pyytämistä tapahtui molemmin puolin ja hetken asiat olivat paremmin. Kumpikin tsemppasi ja pitkiä rauhallisiakin aikoja oli. Sitten taas tuli räjähdys. Pahinta oli se, että teinin äiti antoi hyviä ohjeitaan tytölle. Äitin viesti oli se, että sinua kohdellaan siellä epäreilusti ja väärin. Älä tottele sitä akkaa missään asiassa ja tähän tyyliin. Äiti halusi yrittää tuhota meidän kaikkien välit eli tytön välit minuun ja isäänsä, sekä minun että mieheni välit.

Monta kertaa mietin tosissani lähtemistä. Tunsin, että minun on täysin mahdotonta elää tässä kuviossa, jossa äiti on myrkyttänyt lapsensa mielen ja äiti tunkee itsensä mukaan kaikkeen mitä meillä tapahtuu ja äiti tulkitsee kaiken siten, että saisi aina tuhoa aikaiseksi. Mieheni oli onneksi sinnikäs ja halusi pitää tiukasti minusta kiinni. Hän ymmärsi tilanteen vaikeuden. Se empatia jo auttoi paljon.

Tyttöä kohdeltiin reilusti ja hän sai kaiken mitä halusi. Rakkautta olisin antanut hänelle yllin kyllin, mutta sitä hän ei voinut ottaa vastaan, koska olisi pettänyt äitinsä ja sellaista kukaan lapsi ei halua tehdä. Puhuin välien rakentamisesta ja yhteisestä tekemisestä, mutta kaikki meni kuuroille korville.

Kun tyttö olin 19 vuotias, hän muutti poikaystävänsä luo. Se oli sanoinkuvaamaton helpotus. Sen jälkeen kolmeen vuoteen meillä ei ole ollut ainuttakaan riitaa. Meidät välit ovat kehittyneet suorastaan hyviksi. Olemme pyytäneet toisiltamme asioita anteeksi ja asiat on jätetty taakse. Näin jälkeenpäin katsottuna, näen että me kaikki kasvoimme paljon noina vaikeina vuosina.

Nyt kun nuorempi tyttö on teini ja käy meillä joka toinen viikonloppu ja lomille, niin kaikki on niin paljon helpompaa. Osaan suhtautua teiniin aivan toisella tavalla kuin tähän ensimmäiseen. Ja toiseksi hän ei asua luonamme, niin jos joku ärsyttää, niin sen vain antaa mennä ohi, koska tietää, että kohta hän lähtee.

Ap:lle sanoisin sen, että jos rakastat miestäsi, niin älä eroa!! Tämä elämä on kasvamista ihmisenä. On sitten kyse ydin tai uusperheestä, niin haasteita ihmiselle tulee. Kuvitteletko, että se oma biologinen lapsi ei sinua ärsyttäisi?? Vaikka se lapsi olisi oma, niin kyllä se suututtaa, ärsyttää ja herättää kaikenlaista. Kun lähtee sutta pakoon, niin karhu tulee vastaan!

Sen sijaan, että syytät lasta ärsyttäväksi, niin kehottaisin sinua menemään niihin omiin tunteisiin ja käsittelemään ne. Rakastan nykyään mieheni kumpaakin tytärtä, vaikka tämä toinen herätti minussa monen vuoden ajan helvetilliset tunteet. Aikuisen täytyy ottaa vastuu omista tunteistaan ja omasta elämästään.

ei sen takia, etteikö olisi tykännyt puolison lapsista, vaan tämän aikuiset lapset tekivät kaiken, että ero tulisi, ja lopulta en enää jaksanut