Apua koirat haukkuvat kerrostalossa äänille

Kerrostalokoirat1

Hei!

Eli muutimme juuri toissapäivänä koiriemme kanssa uuteen kerrostaloon ja heti ensimmäisenä arkipäivänä saimme varoituksen haukkumisesta. Koirat kerkesivät olla yksin ehkä vasta n. tunnin verran, jonka aikana myös posti oli tullut ja koirat haukkuivat sille. Samalla myös naapureilta tuli lappu postiluukusta, että koirat pitävät meteliä (asumme viidennessä kerroksessa ja kuului valitettavasti alas asti se metelöinti kun tulin kotiin). En nyt tiedä miten asiaan puuttua koska huomenna ja siitä eteenpäin tulevat olemaan työpäivän ajan yksin (sen 7.5h). Jätin naapureille myös pahoitteluviestin rappukäytävään. Aikaisemmin en ole koirista saanut varoitusta ja nytkin ne haukkuvat vain outoja ääniä kuullessaan n. 10 minuutin ajan (toki kovan kuuloisesti joten en ihmettele, että naapureita häiritsee). Eivät kuitenkaan hauku yöllä tai ollessaan meidän kanssamme (oudoille äänille kyllä mutta lopettavat heti kiellosta). Miten saisi kitkettyä tämän pois kun ongelma tuntuu olevan vain yksin ollessa eikä myöskään ole kyse eroahdistuksesta? Toinen koirista myös innokkaampi vahtija ja toinen vaan yltyy mukaan. Auttaisiko sitruunapanta?? Pitäisikö hommata molemmille vain vai toiselle? Apua kaivataan, häätö jo kummittelee mielessä!

Olemme siis myös asuneet aikaisemminkin kerrostalossa, mutta siellä ei ollut postiluukkua eikä myöskään hissiä, jonka äänille koirat nyt haukkuvat.

143

7525

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miettisinvaan

      Onko haukkumisen esto pannoista ollut joillekkin hyötyä?
      Feromolista?

      • Ldldlldlddlld

        Sitruuna panta ainaki auttoi omalle koiralle samantien ja radion ku laittoi päälle ulko oven läheisyyteen.

      • musriainen

        kyllä panta ei maksa mitään koiran hintaan verrattuna,tai koiran ruokaan ja valjaisiin verrattuna.aina ennen koiran hankintaa panta ensimmäisenä listalla.ja valjaat,kuljetuskoppa,kuljetusauto,ja ruuat ja peti koiralle.sen jälkeen mennään ostamaan koiran pentu.näin tehtiin meillä,koppi ensiksi,ja aitaus seuraavaksi.sitten tontin ympäri aitaus ettei rusakot tule koiraa häiritsemään.

      • ei_haukkuva

        ai.... niin panta tosiaan kuuluu perusvarustuksiin, muttei välttämättä sitruunapanta tou. Mutta kyllä sitruunapantaa kokeilisin itsekin heti jos radio ei auta.

    • einehetitotu

      Vaatii aikansa että koirat tottuu uuteen kotiin.Harmillista etteivät koirattomat sitä aina tajua.Lenkitä koiria super paljon, ja kouluta muutenkin yms.
      Laita radio vaikka eteiseen päälle poissaolosi ajaksi, niin ei rapun äänet niin kuuluu.

      • DonKyösti

        Eikö se ole sen koiran omistajan tajuttava, että ne ehkä metelöivät uudessa kodissa, joten ainakin naapurien informointi olisi tarpeen. Tuskin ne naapurin tietää, onko juuri muutettu vai ei vai onko kyseessä edes naapurien omat koirat.

      • normaalia.elämää
        DonKyösti kirjoitti:

        Eikö se ole sen koiran omistajan tajuttava, että ne ehkä metelöivät uudessa kodissa, joten ainakin naapurien informointi olisi tarpeen. Tuskin ne naapurin tietää, onko juuri muutettu vai ei vai onko kyseessä edes naapurien omat koirat.

        Kerrostalo ei ole mikään siunauskappeli tai ruumishuone, jonka päälle laskeutuu kuollut käsi, vaan elämää täynnä oleva erilaisten ihmisten asuttama talo, josta kuuluu normaaleja elämän ääniä. Jollain on koira, joka haukkuu silloin tällöin, esim. posteljoonia, joku muusikko soittaa pianoa, joku saattaa harjoitella klassista laulua, ja "kirkua", jollain voi olla perhepäivähoitopaikka asunnossaan ja siellä lapset meluta, jne. PÄIVÄSAIKAAN !

        Hiljaisuuden jälkeen, se aika on ihan oma lukunsa taas. Silloin voit sinäkin vaatia hiljaisuutta.

      • Anonyymi
        normaalia.elämää kirjoitti:

        Ei ole mitään normaalia elämisen ääntä koirien häiritsevä haukkuminen, baan metelöintiä ja häätöperuste oletpa sinä mitä mieltä hyvänsä

    • h74ykj71

      Ihme kitisijöitä. Koiran haukkuminen kuuluu normaaleihin elämän ääniin myös kerrostalossa ellei se ole tuntikausia kestävää räkötystä.

      • nsajashjv

        Plus ettei kenenkään tarvitse olla kerrostalossakaan hiirenhiljaa paitsi hiljaisuussääntöjen mukaisesti. 10 minuutin haukkuminen päivällä on täysin sallittua, joten naapurit saisivat itse asua jossain muualla kuin kerrostalossa ja antaa muille kotirauha lemmikkeineen/lapsineen/televisioineen jne. Kaikesta kulkeutuvasta melusta voi tietysti valittaa, jos on täysi tollo, mutta jännä, miten se on aina nimenomaan koirien äänet, jotka saavat valittamiskynnyksen ylittymään.

        Jos haukkumiselle on jotain tehtävissä, niin kannattaahan se tehdä sovun säilyttämiseksi, mutta ihan kaikkeen ei alistua tarvitse ääliömäisten naapurien takia.

      • saattasitte_olla

        ilmeisesti koiraihminen? Ei sen naapurinkaan tarvitse alistua sinun tahtoosi. Eihän ne sinun plutosi hauku silloin kun olet itse niiden seurana ja toisaalta et ole niitä tunnin kauppareissullasi kuuntelemassa. Joko sulla on kauppa seinän takana tai olet muutoin nopea, tuo 10 minuuttia aika harvoin riittää kauppakierrokseen.

      • haukkukoot
        saattasitte_olla kirjoitti:

        Koliikkivauva naapurissa huutaa yöt läpeensä, vähän eri kun jonkun koira haukkuu päivällä.

      • Taksissaaaa
        nsajashjv kirjoitti:

        Plus ettei kenenkään tarvitse olla kerrostalossakaan hiirenhiljaa paitsi hiljaisuussääntöjen mukaisesti. 10 minuutin haukkuminen päivällä on täysin sallittua, joten naapurit saisivat itse asua jossain muualla kuin kerrostalossa ja antaa muille kotirauha lemmikkeineen/lapsineen/televisioineen jne. Kaikesta kulkeutuvasta melusta voi tietysti valittaa, jos on täysi tollo, mutta jännä, miten se on aina nimenomaan koirien äänet, jotka saavat valittamiskynnyksen ylittymään.

        Jos haukkumiselle on jotain tehtävissä, niin kannattaahan se tehdä sovun säilyttämiseksi, mutta ihan kaikkeen ei alistua tarvitse ääliömäisten naapurien takia.

        Mietis kaks tai kolme kertaaaa!!! Oletko vajakki vain omahyväinen ! On ihmisiä jotka nukkuu myös päivällä! Taksissa työssä ja perk! Jos rakki huutaa se ei kovin hyvä! Halooooo

      • naamarullalle
        Taksissaaaa kirjoitti:

        Mietis kaks tai kolme kertaaaa!!! Oletko vajakki vain omahyväinen ! On ihmisiä jotka nukkuu myös päivällä! Taksissa työssä ja perk! Jos rakki huutaa se ei kovin hyvä! Halooooo

        Sinä taidat olla täällä se vajakki tai sitten vain helevetin huono provo. Se, että sinä ajat taksia ja satut haluamaan hiljaisuutta päivisin juuri omassa kerrostalonrotiskossasi, ei velvoita ketään sitten mitenkään olemaan hissuksiin kerrostalossa milloinkaan muulloin paitsi silloin, kun kerrostalon säännöt sitä vaativat. Teen itse 3-vuorotyötä, mutta eipä tulisi mieleenikään olla niin omahyväinen, että olettaisin koko kerrostalon tanssivan minun pillini mukaan ja noudattavan samaa aikataulua kuin minä noudatan. Jolleivät KAIKKIA koskevat säännöt miellytä sinua, vaan haluaisit niihin tehtävän muutoksia juuri sinun takiasi, niin älä kiusaa itseäsi ja kaikkia muitakin asumalla kerrostalossa. Kerrostalossakaan ei EDELLEENKÄÄN tarvitse olla hiljaa keskellä päivää, jos se nyt suunnilleen kohtuullista on. N. 10 min. haukkuminen on vielä kohtuullista, vaikka miten olisi joku päivällä nukkumassa.

      • säännötjalaki
        saattasitte_olla kirjoitti:

        ilmeisesti koiraihminen? Ei sen naapurinkaan tarvitse alistua sinun tahtoosi. Eihän ne sinun plutosi hauku silloin kun olet itse niiden seurana ja toisaalta et ole niitä tunnin kauppareissullasi kuuntelemassa. Joko sulla on kauppa seinän takana tai olet muutoin nopea, tuo 10 minuuttia aika harvoin riittää kauppakierrokseen.

        Itse asiassa kannattaa tutustua esim. kerrostalo sääntöihin ja lakiin, selviäisi että koiran haukkuminen ei ole syy laitella lappuja, jos ei ole jatkuvaa eikä yöllä hauku.

      • koiranelämää
        Taksissaaaa kirjoitti:

        Mietis kaks tai kolme kertaaaa!!! Oletko vajakki vain omahyväinen ! On ihmisiä jotka nukkuu myös päivällä! Taksissa työssä ja perk! Jos rakki huutaa se ei kovin hyvä! Halooooo

        Hanki kuulonsuojaimet,niin saat nukuttua,eikä häiritse koiran haukkumiset eivätkä muutkaan äänet.Meilläkin oli koira,mutta sei haukkunut edes postinjakajaa,vaikka asuimme kerrostalossa syy. koulutimme sen niin,ettei se haukuedes silloin,kun emme ole kotona.

      • pillililli
        Taksissaaaa kirjoitti:

        Mietis kaks tai kolme kertaaaa!!! Oletko vajakki vain omahyväinen ! On ihmisiä jotka nukkuu myös päivällä! Taksissa työssä ja perk! Jos rakki huutaa se ei kovin hyvä! Halooooo

        Onhan niitä korvatulppia päivällä nukkuville keksitty!

      • Huomannut5
        koiranelämää kirjoitti:

        Tosin, silloin ei myöskään häiritse mahdollisen palovaroittimen tai murtomiehen äänet. Ja kaupan päälle liiallisesta korvatulppien käytöstä saa vielä tasapainoelimen epävakautta (eli huimausta), korvavahan kertymistä korviin ja korvatulehduskierteitä.

      • 213
        Huomannut5 kirjoitti:

        Tosin, silloin ei myöskään häiritse mahdollisen palovaroittimen tai murtomiehen äänet. Ja kaupan päälle liiallisesta korvatulppien käytöstä saa vielä tasapainoelimen epävakautta (eli huimausta), korvavahan kertymistä korviin ja korvatulehduskierteitä.

        No jos murtovarkaita pelkäät niin ota itsellesi koira. Se pitää turvallisuudestasi huolta kun olet untenmailla.

      • just_det_och
        säännötjalaki kirjoitti:

        Itse asiassa kannattaa tutustua esim. kerrostalo sääntöihin ja lakiin, selviäisi että koiran haukkuminen ei ole syy laitella lappuja, jos ei ole jatkuvaa eikä yöllä hauku.

        sitten määritellään se jatkuva. Jos koira haukkuu sen 10 minuuttia, pitää minuutin tauon hörppiessään kuivuvaan kurkkuunsa vettä ja haukkuu taas 10 minuuttia ennen seuraavaa juomataukoa, niin onko kyse jatkuvasta haukkumisesta taukojen kera vai mistä?

      • tervettä_haukkua

        En itsekään tajua tuota hiljaisuuspakkoa päivällä. Lapsista ja koirista, aikuisistakin lähtee ääntä. Jatkuva huuto ja älämölö on sitten ihan eri asia.

        Meidän talossamme on niiiin hiljaista, että välillä mietin onko kaikki asukkaat ruumiita tai vain muuten niin raihnaisia ja vanhoja, ettei puheäänikään enään kulje. Ei sen puolen, olemme itsekin rauhallisia, koiraa myöten. Mutta välillä sitä kaipaisi kuulla ihan normaaleja asumisen ääniä. Alkaa tuntua vainoharhaiselta, kun tietää että äänet kantaa talossa hyvin, mutta koskaan ei kuulu mitään.

        Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Ihmisten, jotka eivät kestä mitään ääniä ei kannattaisi muuttaa kerrostaloon. Onneksi tällaiset nirppikset onkin monesti keskiluokkaa, jolla vara ostaa oma talokin :)

      • radiohiljaisuusko
        pillililli kirjoitti:

        Onhan niitä korvatulppia päivällä nukkuville keksitty!

        Juuri näin. Tai muuttaa sitten metsämajaan, jos ei kestä muita ja muiden ääniä.

      • voi_sua_rukkaa
        Taksissaaaa kirjoitti:

        Mietis kaks tai kolme kertaaaa!!! Oletko vajakki vain omahyväinen ! On ihmisiä jotka nukkuu myös päivällä! Taksissa työssä ja perk! Jos rakki huutaa se ei kovin hyvä! Halooooo

        Rakki huutaa, lapsi itkee, remppamies vetää lekalla seinään. Sun valintasi nukkua päivällä. Muuta metsään jos et kestä normiaikoja elämiselle.

      • Kerrostalossa ei ole koiran haukkumiset/ulvomiset normaalia.Kerrostalossa on tarkoitus myös asua me joilla ei ole koiraa joten sopii mennä kuuntelemaan sinne käytävään kun muka olet lähtenyt niin meteli alkaa,yritä siinä sitten nauttia omasta elämisestä.

      • Mitäs.läksit
        Taksissaaaa kirjoitti:

        Mietis kaks tai kolme kertaaaa!!! Oletko vajakki vain omahyväinen ! On ihmisiä jotka nukkuu myös päivällä! Taksissa työssä ja perk! Jos rakki huutaa se ei kovin hyvä! Halooooo

        Jos teet vuorotyötä ja menet silti asumaan kerrostaloon, se on sinun valinta, etkä todellakaan voi odottaa että muut päivällä kotona olevat ja niiden lapset ja koirat ovat hiiren hiljaa päiväsaikaan kunnes sinä suvaitset herätä. Vähän realismia, kiitos.

        Jos itse tekisin vuorotyötä, ja joutuisin nukkumaan päivällä, kerrostalossa laittaisin korvatulpat korviin. Tosin tuskin valitsisin kerrostaloa asumismuodokseni.

      • urpoolet
        naamarullalle kirjoitti:

        Sinä taidat olla täällä se vajakki tai sitten vain helevetin huono provo. Se, että sinä ajat taksia ja satut haluamaan hiljaisuutta päivisin juuri omassa kerrostalonrotiskossasi, ei velvoita ketään sitten mitenkään olemaan hissuksiin kerrostalossa milloinkaan muulloin paitsi silloin, kun kerrostalon säännöt sitä vaativat. Teen itse 3-vuorotyötä, mutta eipä tulisi mieleenikään olla niin omahyväinen, että olettaisin koko kerrostalon tanssivan minun pillini mukaan ja noudattavan samaa aikataulua kuin minä noudatan. Jolleivät KAIKKIA koskevat säännöt miellytä sinua, vaan haluaisit niihin tehtävän muutoksia juuri sinun takiasi, niin älä kiusaa itseäsi ja kaikkia muitakin asumalla kerrostalossa. Kerrostalossakaan ei EDELLEENKÄÄN tarvitse olla hiljaa keskellä päivää, jos se nyt suunnilleen kohtuullista on. N. 10 min. haukkuminen on vielä kohtuullista, vaikka miten olisi joku päivällä nukkumassa.

        Kyllä sä taidat se provo olla. jos et tajua että suomenlaissa on määritelty kotirauha. Koskee kaikkia kellonaikoja..tahallista meluamista ei saa harrastaa mihinkään aikaan päivästä. On se kumma kun tämä ei mene kaaliin.. hiljaisuusaika tarkoittaa, että pyykinpesukoneet sun muut normaalielämän äänet, eivät saa kantautua naapuriin. Mutta esim musiikkia et saa soittaa mihinkään aikaan, niin että naapurin sitä tarvitsee kuunnella..samoin koiran räksytystä ei tarvitse kenekään kuunnella, edes päivällä.

      • Anonyymi
        nsajashjv kirjoitti:

        Plus ettei kenenkään tarvitse olla kerrostalossakaan hiirenhiljaa paitsi hiljaisuussääntöjen mukaisesti. 10 minuutin haukkuminen päivällä on täysin sallittua, joten naapurit saisivat itse asua jossain muualla kuin kerrostalossa ja antaa muille kotirauha lemmikkeineen/lapsineen/televisioineen jne. Kaikesta kulkeutuvasta melusta voi tietysti valittaa, jos on täysi tollo, mutta jännä, miten se on aina nimenomaan koirien äänet, jotka saavat valittamiskynnyksen ylittymään.

        Jos haukkumiselle on jotain tehtävissä, niin kannattaahan se tehdä sovun säilyttämiseksi, mutta ihan kaikkeen ei alistua tarvitse ääliömäisten naapurien takia.

        Paljon on näitä ihmisiä, joilla on valtava määtä oikeuksia, mutta ei minkäänlaisia velvollisuuksia. Koiraihmiset näyttää kuuluvan tuohon ensimmäiseen ryhmään. Otetaan koira/koiria, mutta ei viitsitä enää sen jälkeen tehdä mitään. Koirien kouluttamisesta puhumattakaan. Sivistyneet ihmiset ottavat huomioon myös naapurit eivätkä elä ainoastaan oikeuksiensa varassa. Tänä päivänä, ikävä kyllä, tärkein sana näillä oikeuksien haltijoilla on MINÄMINÄ. Naapurit eivät vaan syystä tai toisesta ymmärrä näitä minäminä -ihmisiä. Kylläpä on paskamaisia naapureita! Hohhoijaa!!

      • Anonyymi
        voi_sua_rukkaa kirjoitti:

        Rakki huutaa, lapsi itkee, remppamies vetää lekalla seinään. Sun valintasi nukkua päivällä. Muuta metsään jos et kestä normiaikoja elämiselle.

        Eikös se haukkuvan koiran omistaja voisi muuttaa korpeen asumaan?!!!

      • Anonyymi

        Ei kuulu.

      • Anonyymi
        nsajashjv kirjoitti:

        Plus ettei kenenkään tarvitse olla kerrostalossakaan hiirenhiljaa paitsi hiljaisuussääntöjen mukaisesti. 10 minuutin haukkuminen päivällä on täysin sallittua, joten naapurit saisivat itse asua jossain muualla kuin kerrostalossa ja antaa muille kotirauha lemmikkeineen/lapsineen/televisioineen jne. Kaikesta kulkeutuvasta melusta voi tietysti valittaa, jos on täysi tollo, mutta jännä, miten se on aina nimenomaan koirien äänet, jotka saavat valittamiskynnyksen ylittymään.

        Jos haukkumiselle on jotain tehtävissä, niin kannattaahan se tehdä sovun säilyttämiseksi, mutta ihan kaikkeen ei alistua tarvitse ääliömäisten naapurien takia.

        " 10 minuutin haukkuminen päivällä on täysin sallittua"

        Ei ole.

      • Anonyymi
        säännötjalaki kirjoitti:

        Itse asiassa kannattaa tutustua esim. kerrostalo sääntöihin ja lakiin, selviäisi että koiran haukkuminen ei ole syy laitella lappuja, jos ei ole jatkuvaa eikä yöllä hauku.

        Mistäs sinä koirafanaatikko muiden talojen järjestyssäännöt tiedät. Kyllä se meillä on häätöperuste.

      • Anonyymi
        pillililli kirjoitti:

        Onhan niitä korvatulppia päivällä nukkuville keksitty!

        Ja nenänipsuja niille, joiden postiluukusta lykkään paskaa sisään. Ei sen pitäisi ketään häiritä.

      • Anonyymi
        koiranelämää kirjoitti:

        Hanki kuulonsuojaimet,niin saat nukuttua,eikä häiritse koiran haukkumiset eivätkä muutkaan äänet.Meilläkin oli koira,mutta sei haukkunut edes postinjakajaa,vaikka asuimme kerrostalossa syy. koulutimme sen niin,ettei se haukuedes silloin,kun emme ole kotona.

        Tästähän on juuri kyse. Koirien omistajien pitää osata kasvattaa koiransa niin, ettei koira hauku käytävillä jossa sen haukunta kuuluu kaikkiin asuntoihin. Se vaan on epäkohteliasta muita asukkaita kohtaan. Kyllä vuorotyöläisen pitää saada nukkua rauhassa yövuoronsa jälkeen niin ettei koira häiritse päivisin hänen untaan. Ihminen on tuottava yksilö yhteiskunnalle mitä koira ei ole. Siksi on myös syytä kuunnella kerrostalojen asukkaita jotka eivät omista koiria eivätkä edes halua niitä. Menköön koirat ulvomaan metsiin tai maaseudun asuntoihin.

      • Anonyymi
        nsajashjv kirjoitti:

        Plus ettei kenenkään tarvitse olla kerrostalossakaan hiirenhiljaa paitsi hiljaisuussääntöjen mukaisesti. 10 minuutin haukkuminen päivällä on täysin sallittua, joten naapurit saisivat itse asua jossain muualla kuin kerrostalossa ja antaa muille kotirauha lemmikkeineen/lapsineen/televisioineen jne. Kaikesta kulkeutuvasta melusta voi tietysti valittaa, jos on täysi tollo, mutta jännä, miten se on aina nimenomaan koirien äänet, jotka saavat valittamiskynnyksen ylittymään.

        Jos haukkumiselle on jotain tehtävissä, niin kannattaahan se tehdä sovun säilyttämiseksi, mutta ihan kaikkeen ei alistua tarvitse ääliömäisten naapurien takia.

        Arvostan hyvin opetettuja koiria, mutta vihaan yöllä louskuttavua hurttia.

    • rusettirinta

      Uusi rappu on koirille paras tehdä tutuksi. Eli kävellään ja haistellaan kerroksissa. Jos asukkaita tulee vastaan, niin voi haisella, jos ovat ns. koiraihmisiä. Uuteen reviiriin tutustumista useaan kertaan päivässä ja palkkausta siinä lomassa. Postin tuloon totutetaan myös. Koirat kotona ja sinä menet ulos. Pudotat lehden luukusta ja menet sisään. Jos haukkuvat niin kiellä, ei kuitenkaan vihaisesti, jos ovat seurakoiria. Pk-rotuiselle asiaan vaaditaan tottelevaisuus. Hetken kuluttua uudestaan. Päivän aikana useaan kertaan tiheään toistoa, kunnes koirat huomaavatkin, että se olet sinä. Tämä pitää viedä loppuun, jotta koirille tulee varmuus, eivätkä enää hauku.

      Kun tämä postin tulo on koirille tuttua, voit alkaa muiden rapun äänien siedätyksen. Rapussa kolistelet, aluksi hiljempää ja tarkkailet miten koviin ääniin koirat reakoi. Kolistelun äänet pitää olla vain koirien sietokyvyn mukaiset. Todella on varottava etenemästä liian nopeasti.
      Niin kuin täällä on jo sanottukin, koirien 10min. yhtäjaksoinen haukunta kuuluu kyllä normaaliin asumisesta kuuluviin ääniin. Kannattaa kuitenkin olla ymmärtäväinen toisia asukkaita kohtaan.

      • reagoin

        Hyvä, asiallinen kirjoitus. Voi kun kaikki osaisisvat vastata näin :)

      • rusettirinta

        reagoin: KIITOS SULLE. Näissä aloituksissa pitäisi olla koiran rotu tai rotuyhdistelmä enemmän esillä. Silloin voi tarkemmin perehtyä ongelmaan, kun vertaa koiran käytöstä rodunomaiseen käytökseen.

    • KoulutusAAjaOO

      Siinä taas yks kouranlukija...Niin, unohda nyt sitruunapannat, haihduttimet ja selättämiset ainakin alkuun, ja heti. On puututtava syihin, ei seurauksiin. Ovatko koirasi muuten koulutettuja? Toivottavasti. Siedätyshoitoa, vähittäistä totuttamista, mitä erilaisiin ääniin tulee. Myönteisen reaktion palkitsemista (äänettömyyden), negatiivisen huomiotta jättämistä. Koulutusta innostuneella mutta rauhallisen-johdonmukaisella asenteella. Lyhyitä toistoja jotta kouran mielenkiinto oppimiseen pysyy yllä. Kannattaa puuttua ennen kuin menee pahemmaksi. Äänet kuuluvat kerrostaloon, mutta kohtuudella. Meidän naapurissa asu 2 eroahdistunutta koiraa, jotka alkuun haukahtelivat, mutta asuttuaan omistajineen talossa n. puoli vuotta ne jo ulvoivat, raapivat ilm. ovia äänekkäästi, haukkuivat, ulisivat 8 h putkeen omistajamiehen ollessa YÖvuoroissaan duunissa. Häätö tuli.

    • kerrostalokoirat1

      Päivitystä tilanteeseen. Ilmeisesti meillä on siis naapuri joka käy tahalleen kolisuttamassa postiluukkua, jotta saisi koirat haukkumaan! En olisi muuten ollut tietoinen, mutta otin etäpäivän tänään nähdäkseni miten koirat toimivat/ pääsisin kouluttamaan niitä samalla, ja eiköhän joku ollut siellä heti kolistelemassa!! Ei ihme siis, että koirat pitävät ääntä :( harmi, etten kerinnyt saamaan kiinni tätä tyyppiä kun olin itse niin hämmentynyt, että joku kehtaa!!! Laitan huomennakin jonkun nauhoitusohjelman päälle niin saan kuulla jos tapahtuu uudelleen. Onko vinkkejä tämän naapurin suhteen? Soitanko isännöitsijälle tai vuokranantajalle vai käynkö pimpottelemassa muiden ovikelloja ja kyselemässä tietävätkö kuka tätä tekee???

      Koirat eivät siis kärsi eroahdistuksesta ja nukkuvat päivisin. Vahtimisviettiä valitettavasti löytyy hieman, mutta se ei purkaannu kun olen kotona, sillä kun outoja ääniä kuuluu, koirat katsovat ensin miten minä reagoin, ja jos en kiinnitä mitään huomiota, niin sitten eivät hekään hauku (ellei ääni tule ovelta, silloin saattavat haukahtaa pari kertaa). Vaikeaa vaan kouluttaa olemaan hiljaa yksin. Ehkä alan aina kolisuttamaan paikkoja kun tulen kotiin niin yhdistäisivät sen sitten siihen? Koirat ovat muuten peruskoulutettuja ja ymmärtävät sanan ei. Toivoisin, että myös muut vuokralaiset kestäisivät lyhyitä haukkumisjaksoja tai ainaki voisivat olla paiskomatta niitä omia ovia meidän kerroksessa (huomasin, että tekevät myös sitäkin... oikeen kovaan paiskovat omia ja hissin ovia).

      • 7512

        On neuvoa. Heti yhteys isännöitsijään. Jos vielä satut saamaan nauhalle todistusaineistoa, niin aina parempi.
        Itse ruuvaisin ovikellon pois paikaltaan ja laittaisin tyynyn välioven ja postiluukun väliin ettei sitä pääse räpläämään.
        Kai muuten pidät välioven kiinni? Ei muuten mutta sieltä saattaa tulla vielä jonain päivänä yllätyslahjoja koirille.

      • kerrostalokoirat1

        Täytyy tehdä näin! Tuleekohan posti sisään jos sen tyynyn siihen laittaa eteen? Väliovea olen pitänyt kiinni kyllä.... En tosin aina jos ollaan itse kotosalla mutta ilmeisesti kannattaa. Soitan isännöitsijälle huomenna jos saan nauhalle kiinni tämän naapurin! Onpahan sitten ainakin todistusaineistoa.

      • sairasmielivoiolla

        Missä kaupungissa tuo ollut?
        Tiedän tapauksen pari vuotta sitten,jossa koirista alettiin valittaa heti kun ne nähtiin muuttokuormassa.Laitettiin ilmoitustaululle valitus lappuja, ja postiluukustakin tiputeltiin.Omistaja nauhoitti koirien äänettömyyttä, ja taustalta kuului kun joku hakkasi seiniä, kolisteli kaiteita yms.Eli valittaja ihan itse työttömänä, tylsyyttään kolisteli että jospa koirat haukkuisi.
        Sen verran friiggiä touhua, että muuttivat koirieen muualle.Eipä tiedä mihin tuollaiset kykenee-_-

      • marja.keuruulta

        Oletko varma, että kolistuttaja ei ollut mainosten- tai postinjakaja? Ehkä sieltä tuli joku pieni lappunen. Tai sitten postimies oli tyrkkäämässä naapurille menevää postia sinun luukkuusi ja huomasi vasta siinä vaiheessa, että nyt on menemässä väärään

    • ymmärrystävailla

      On kummallista kun koiria on välttämättä hankittava ja vieläpä useampi, kun jo ennen hankintoja tietää että joutuu asumaan kerrostalossa ja mahdollisesti joutuu aikajoin myös muuttamaan. Mikään ei ole sen ärsyttävämpää kuin naapurista tai saman rapun asunnoista kantautuva jatkuva koiran "räksytys". Ns. "koiraihmisten" olisi hieman mentävä itseensä ja mietittävä onko ylipäätänsä kerrostalo oikea paikka koiralle. Kyllä koira kuuluu omakotitaloon ja omalle tontille. Ei kaupunkimainen lähiöasuminen ole koiralle eikä varsinkaan koiran jatkuvaa haukuntaa meluhaittana kuulemaan joutuville naapureille hyväksi.

      • joo_joo_mut

        ei ikäihmiseltäkään aina kysytä haluatko palvelutaloon makoilemaan saati onko se hyväksi. Monella vanhuksella on koira seuranaan kun nuoriso vetää omaa proggistaan muualla, eikä vieraita käy. Kaikilla vanhuksilla ei anna kunto eikä budjetti myöten omakotiasumiseen, edes vuokratontille. Sinäkö noille vanhuksille pitäisit seuraa koirien sijaan? Epäilen. Koira on koulutettavissa ja saamatteilla on jos jonkinmoista dopattua pantaa haukkumisen vaimentamiseksi. Jos koiran haukunta häiritsee indikoi asiasta omistajaa ja oman terveytesi edistämiseksi investoi itseesi sen verran, että ostat sille naapurin hurtalle pippuripannan joululahjaksi.

      • 91019
        joo_joo_mut kirjoitti:

        Vielä paremman neuvon edelliselle haluaisin antaa että hän harkitsisi itse muuttoa pois kaupungin melskeistä kohden rauhallista maaseutua. Mikä saa noin stressiherkän ihmisen pysyttelemään kerrostaloasukkina? Kun vaihtoehtona olisi ihana omakotitalo järven rannalla jossa voi nauttia aamukahvit terassilla nakuillen ja vain linnunlaulua kuunnellen? Vai onkohan hänelle myös linnunlaulu yhtä vaikeaa kuunneltavaa?

      • hiljaayötok

        Ei väliä jos päivällä haukkuu, yöllä kun ihmiset nukkuu onkin eri asia.Ei ok-taloissakaan yöllä haukkuvista koirista tykätä, mutta koiratkin yleensä silloin sisällä nukkumassa.

      • Asumisrauha
        hiljaayötok kirjoitti:

        Ei väliä jos päivällä haukkuu, yöllä kun ihmiset nukkuu onkin eri asia.Ei ok-taloissakaan yöllä haukkuvista koirista tykätä, mutta koiratkin yleensä silloin sisällä nukkumassa.

        Ai, ei väliä jos päivällä haukkuvat ja yöllä ihmiset nukkuu. Oletko tietoinen, että on olemassa yövuoroa tekeviäkin JOTKA PÄIVÄLLÄ NUKKUVAT! eikä heidän nukkumisesta tule mitään jos seinien takana pari koiraa louskuttaa. Ei mitenkään voi selittää ja puolustella niitä jotka tuovat koiria kerrostaloihin ja jättävät ne haukkumaan naapurien kiusaksi. Koirat eivät kuulu kerrostaloihin. VASTUUTA IHMISET!

      • Oletkoääliötäh
        Asumisrauha kirjoitti:

        Jos noin vaikeeta elämä on niin muuta ihmeessä omakotitaloon. Kerrostalossa on aina ääniä.

      • ELÄMISENÄÄNIÄ
        Asumisrauha kirjoitti:

        Ai, ei väliä jos päivällä haukkuvat ja yöllä ihmiset nukkuu. Oletko tietoinen, että on olemassa yövuoroa tekeviäkin JOTKA PÄIVÄLLÄ NUKKUVAT! eikä heidän nukkumisesta tule mitään jos seinien takana pari koiraa louskuttaa. Ei mitenkään voi selittää ja puolustella niitä jotka tuovat koiria kerrostaloihin ja jättävät ne haukkumaan naapurien kiusaksi. Koirat eivät kuulu kerrostaloihin. VASTUUTA IHMISET!

        Kuuleppas asumisrauha:
        kertoisitko miksi asut omakotitalossa?
        Meilläkin mies käy yövuorossa joka 3.vko ja asuimme vuoden kerrostalossa. Koirien haukkuminen ei häntä liikaa häirinnyt eikä myöskään yläkerran koliikkivauva, hän heräsi ja häiriintyi mutta nukahti jatkuvaan meteliin helposti. kun naapuriin muutti perhe jossa tapeltiin ja lapset kiljuivat ja metelöivät niin melu muuttui sellaiseksi että yhtäkkiä kuului kova kiljunta tai tömähdys yms äkillisiä ääniä niin päivällä nukkuminen kävi hankalaksi ja aloimme harkita muuttoa.
        Nyt asumme rivitalon päätyasunnossa ja meillä on 2koiraa lasten lisäksi.
        Toinen koiristamme on haukkuherkkä. Ja mieheni joskus herää kun koira varoittaa jostain äänistä. Mutta suurin häiriö mieheni uniin yövuoroviikoilla on koulusta kotiin tulevat lapsemme vaikka useimmiten muistavat tulla hiljaa. Mutta yhtäkkiä voi soida puhelin, tai kaverit soittavat ovikelloa.
        Naapureillamme on kissoja ja ne kuulemma joskus säikkyvät kun koiramme haukkuvat jotain(pari min) mutta kun olemme pyytäneet sitä anteeksi niin sanoivat: Ei se mitään sehän kuuluu elämisen ääniin. Toinen naapuri tunnusti että ulkona kun koiramme joskus haukkuvat ohimeneville se vähän ärsyttää, mutta toisaalta se tuo turvaa kun taloyhtiössä on koiria, kun tietää jos joku liikkuu lähistöllä.
        Itse kun olen kuunnellut joskus ns.meteliä niin häiritsevintä on naapuriemme tarhaikäisten lasten metelöinti(iloinen kiljunta yms) tai harvoin ohi ajavat hälytysajoneuvot!
        POINTTINI ON ETTÄ ÄÄNET KUULUVAT ELÄMÄÄN!
        ITSEKKIN VOI MUUTTAA POIS KERROSTALOSTA JOS EI KESTÄ ESIM.KOIRIEN HAUKUNTAA!
        TAI VOI HYVÄKSYÄ SEN ETTÄ ON LUONNOLLISTA JA HYVÄ JOS KOIRAT ILMOITTAVAT ÄÄNISTÄ! 10MIN HAUKKU ON NORMAALIA.
        JOS KOIRAT ULVOVAT JA HAUKKUVAT YHTÄJAKSOISESTI SIITÄ KANNATTAA KYSEISEN KOIRAN OMISTAJALLE KERTOA JA OVAT LUULTAVAMMIN SIITÄ KIITOLLISIA VARSINKIN JOS EIVÄT OLE TIENNEET KOIRIEN HAUKKUVAN PITKÄÄN YKSIN OLLESSAAN! SILLOIN VOIVAT KOIRIEN OMISTAJAT ALKAA AUTTAMAAN KOIRIAAN RAUHOTTUMAAN JOTTEI TARVITSISI HAUKKUA JATKUVASTI JA SE AUTTAISI SITEN HAUKKUÄÄNIHERKKIÄ NAAPUREITA!
        MUTTA JOKU KERTA VOI NAAPURIIN MYÖS MUUTTAA KOLIIKISSA YÖLLÄ HUUTAVA VAUVA TAI ADHD LAPSI JOKA METELÖI PÄIVÄT PITKÄT TAI VAIKKA HIKOILEMISESTA KÄRSIVÄ IHMINEN JOKA KÄY SUIHKUSSA YÖLLÄKIN.
        TMS!!!!!!!!!!!!!

      • lapsiperheet_pois

        Sekin on kummallista, että lapsia täytyy tehdä, vaikka tietää ettei ole mitään rahkeita hoitaa niiden kasvatusta. Sitten ne räkivät tuolla kerrostalon nurkissa kaikki päivät kun vanhempansa eivät saa heitä edes kuriin.

      • best_dog-ever

        Todella rajoittunut, vammainen asenne sinulla. Miksi koira kuuluu vaan omakotitaloon? Ei omakotitalo tee siitä koirasta yhtään siedettävämpää. Tiedän läheltämme yhden koiran ok-taloalueelta joka terrorisoi haukullaan koko katua. Ja miksikö? Koska jäpittää yksin siellä mahtavan ok-talon pihalla vailla oikeita virikkeitä, mitä koira tarvitsee voidakseen hyvin. Ei siis ok-taloa, vaan seuraa ja liikuntaa yhdessä.

        Tiedä edes mistä kirjoitat ...

      • Ihme.mötkyjä
        Asumisrauha kirjoitti:

        Ai, ei väliä jos päivällä haukkuvat ja yöllä ihmiset nukkuu. Oletko tietoinen, että on olemassa yövuoroa tekeviäkin JOTKA PÄIVÄLLÄ NUKKUVAT! eikä heidän nukkumisesta tule mitään jos seinien takana pari koiraa louskuttaa. Ei mitenkään voi selittää ja puolustella niitä jotka tuovat koiria kerrostaloihin ja jättävät ne haukkumaan naapurien kiusaksi. Koirat eivät kuulu kerrostaloihin. VASTUUTA IHMISET!

        Äläs nyt noin typeriä kirjoittele. Kyllä se on niin, että normaalit elämän äänet ovat niitä, joita kerrostaloissa kuuluu päiväsaikaan, ja yövuoron tekijät ovat niitä, jotka joko sopeutuvat tilanteeseen, tai muuttavat omakotitaloon johonkin korpeen, missä ei kuulu mitään päivällä.

        Monissa kerrostaloissa on esim .muusikoita, jotka harjoittelevat kotona päiväsaikaan, vaikka pianonsoittoa. Joku voi soittaa stereoista vaikka hevimusiikkia. Joku voi hoitaa lapsia kotona, ja ne itkevät, leikkivät, kolistelevat, huutavat, PÄIVÄSAIKAAN. Ja tuo kaikki, myös koirien satunnainen haukkuminen on avain normaalia, ja sallittua päivällä.

        Eikö ihmisten itsekkyydellä ja typeryydellä ole mitään rajaa? Haloo!

    • FIII

      Kyllä munkin puolikuuro koira haukkuu jos joku rämpyttää postilaatikkoa

      • Niin munkin.... ja donitsinkin!

    • nuut

      Hei.

      Kannattaa tosiaan pyrkiä selvittämään, kuka tahallaan koiria käy huudattamassa. Tuo on kotirauhan häirintää, joten jos ei isännöitsijä reagoi, tee rikosilmoitus.

      Koirista kuitenkin sen verran, että nuo turjakkeet oppivat, vaikka haukkumisen nyt aiheuttaakin joku liikaa aikaa omaava naapurisi. Kun hän nyt käy "kouluttamassa" koiriasi haukkumaan äänille, ne todellakin oppivat haukkumaan äänille, myös niille, joita tämä häirikkö ei aiheuta..

      Se että talossa paiskotaan ovia (onko vika asukkaissa, vai talossa? Joissain taloissa kolahdukset kuuluvat selvemmin ja esim hissin ovi voi kolahtaa kovastikin ilman mitään paiskomista), on sekin vain elämiseen liittyvää ääntä. Vaikka täällä moni on sitä mieltä, että koirat kyllä saa haukkua jokaiselle oven kolautukselle mainitsemasi 10 min, niin uskallan olla näin koiraihmisenäkin eri mieltä. Kerrostalossa kun niitä kolahduksia tulee useita päivän mittaan ja jos koirat haukkuvat jokaiselle 10 min, ei siinä varmaan montaa hiljaista hetkeä tule.

      Edellä oli hyvä neuvo pyrkiä estämään tämän häiritsijän kolisuttaminen, ota ovilello pois ja pyri saamaan postiluukku niin, että sitä ei voi kolisuttaa. Häirikkö todennäköisesti alkaa potkimaan ovea, joten tiedä onko tuostakaan apua, hulluja riittää. Joten tärkeintä olisi, että tekijä saadaan kiinni ja toivottavasti joku saa hänet aisoihin..

      Äänille haukkumiselle toimiva keino voisi olla tilan rajaaminen mahdollisimman kauaksi ulko-ovesta, jolloin koirat eivät kuule rapun ääniä. Olisiko koiria mahdollista jättää esim makuuhuoneeseen työpäivän ajaksi? Rapun äänet saa vaimennettua myös jättämällä esim radio päälle, jolloin koirat eivät kuule rapun ääniä niin selvästi. Tämä voisi olla hyvä ensiapu, jolla ongelma voisi helpottaa nopeasti. Rapun ääniin kannattaa kyllä siedättääkin, jotta koirat voivat joskus tulevaisuudessa oleskella koko asunnossa (tosin jos ne nukkuvat koko yksinolon ajan, ei ne paljoa tilaa vaadi..).

      Vahtiminen on monen koiran lempiharrastus, mitä enemmän ne "saavat" sitä tehdä, sitä enemmän ne sitä tekevät, joten ei kannata luottaa siihenkään, että koirat luopuvat tavasta itsestään, varsinkin kun niitä ilmeisesti nyt yllytetään tähän toimintaan. Vahtiminen on itsessään palkitsevaa, joten koira ei tarvitse toiminnalleen muuta palkintoa, kuin sen ilon, kun kuulevat äänien loppuvan ja askelien loitontuvan heidän toimintansa (eli haukkumisen) seurauksena, näin koiran näkövinkkelistä katsottuna..

      Toivottavasti ongelma helpottaa ja tuo häirikkö saataisiin nopeasti kuriin.

    • Tietysti11

      Pidä rakit kurissa.

    • sitruunapanta

      Koiralle voi ostaa ultraääni laitteen joka kiinnitetään seinään se estää toisilla haukkumisen. Itsellä sitruunapannasta ollut hyötyä ei tarvitse olla edes päällä kun on tottunut että silloin ei haukuta kun se on kaulassa lisäksi jätän koiralle telkkarin päälle kun lähden kotoa. Joskus myös jätin kameran kuvaamaan koirani touhuja asuntoon että tiedän mikä provosoi koiran ja mitä se tekee.

    • koiravapaatalo

      Onko koiran paikka kerrostalossa?

      • naapurin_rotta

        Onko sun?

      • naapurin_rotta kirjoitti:

        Onko sun?

        Sun = Aurinko

    • 85759685

      Omistin aikaisemmin koiran, ja asuin kerrostalossa. Koira alkoi tosiaan haukkua kerrostaloon muuttaessa (aikaisempi asunto rivitalo) kaikille rappukäytävän äänille yms... Käytin silloin ns. "sitruunapantaa", ja kyllähän se toimi. Kyseisen keino on vaan näin sekä koiran että omistajan näkökulmasta melkoisen ikävä. Nykyään lemmikkieläinkaupoissa on kuulemma yleisesti tarjolla noita feronomi yms.-valmisteita, jotka toimivat pistokeliitännällä yms., joten kokeilethan niitä.

    • Kotirauha

      Ymmärrän heitä jotka koirista pitävät, mutta kerrostalo ei ole oikea paikka koirille, miten luulet yötöitä tekevien aamu-aamupäivä-iltapäivä nukkumisen onnistuvan kun koirat haukkuvat talossa? siis vielä kaksi. Sun olisi kannattanut miettiä ottaakko koiria ennenkuin menit kerrostaloon asumaan. Tottakai tarvit kodin niinkuin muutkin! mutta suoraan sanoen aikamoinen hampaiden kiristys siinä naapueille ylä, ala, seinäntakana oleville asuntosi äänistä tulee. Kotirauha on arvokas ja laillasäädetty oikeus jokaisella, eikä siinä varmaan tunne itseään ja oloaan kovinkaan kotoisaksi kun naapurit alkavat paineitaan purkamaan sinuun ja isännöitsijällä käy kännykkä kuumana, eli odotettavissa lienee lappuja luukusta. Toivon, että sinulle ja perheellesi käy hyvin, toivon myös että naapurisi saavat nauttia kotirauhastaan, josta joutuvat vielä maksamaan.

      • Kotirauhamuillakin

        Miten täynnä itseäsi sinä oikein olet? Kotirauha on koirallisillakin siinä missä meluavilla lapsiperheillä jne. Päivällä saa EDELLEENKIN kuulua kerrostaloissa ääniä, sitä et voi millään estää niin kauan kuin ne äänet pysyvät kohtuullisuudessa. Jos väität, että kerrostalo ei ole paikka koirille siksi, että niistä saattaa jokunen ääni päästä päivällä, eli silloin, kun kukaan ei ketään eikä mitään voi vaatia täysin hiljaa olemaan, niin samalla periaatteella voidaan itseasiassa todeta, että kerrostalo ei ole sinunkaltaisillesi oikea paikka. Jollet osaa ottaa muita huomioon ollenkaan, vaan vaadit, että kaikki menevät juuri sinun nukkumisaikataulusi mukaisesti, niin muuta pöpelikön keskelle äläkä riko muiden kotirauhaa itsekeskeisyydelläsi. Yötöitä tekeviä ei missään kerrostalojen säännöissä voida ottaa huomioon, joten et voi sitä yksittäisiltä koiranomistajiltakaan vaatia. Jollei kerrostalojen yhteiset säännöt miellytä, niin olet vapaa suksimaan suolle.

      • Asumismukavuus
        Kotirauhamuillakin kirjoitti:

        Isännöitsijä ja taloyhtiön hallitus käsittelevät kokouksissaan talon asukkailta tulleita valituksia joissa yksin jätetyt koirat vievät asukkailta kotirauhan, myös muunlainen asukkaiden aiheuttama tahallinen HÄIRITSEVÄ melu on riittävä peruste jopa osakkeenomistajan asunnon haltuunottoon taloyhtiön taholta, puhumattakaan vuokralla asuvasta. Tietenkään tällaista toimenpidettä ei yksikään taloyhtiö mielellään tee, mutta joskus se jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Joilla koiria on kannattaa neuvotella naapureiden ja muiden asukkaiden kanssa tiedustellen heidän mielipiteitään koirien mukanatulemisesta taloon. Asukkaat kokevat tulevansa huomioiduksi asiassa jolloin jyrkkää vastakkaiasettelua ei pääse syntymään. Hyvä naapurisopu on arvokas asia.

      • your_choice

        Hiljaisuus on ainakin meillä taloyhtiön säännöissä klo 22-06. Et sinä, eikä kukaan muukaan yötyöläinen voi vaikuttaa tähän. Laita napit korviin tai yksi otsaan.

    • sirpukka-n

      koiria on erilaisia...meidän pieni cotton ei hauku/reagoi jos rapussa kolistellaan eli se haukkuu jos on asiaa mutta koiran luonnolle ei vaan voi mitään :)

    • swahilli

      Ammu ne typerät rakit niin on rauha maassa kaikilla.

    • Koiratmiukuujamaukuu

      Ihmeellistä valittamista. Onko teillä irakilaisia koiria rappukäytävällä?

    • Hauhauhau_eijaksa

      Tässä viestiketjussa on tullut monia keinoja opettaa koirat hiljaisiksi. On myös mainittu kerrostalo ja termi "normaali elämisen ääni". Koiran jatkuva räksyttäminen ei sitä ole, jokaisella on oikeus kotirauhaan ja koiranomistajan velvollisuus on hoitaa koiransa hiljaiseksi tai se toteutuu muulla tavoin. Koiranomistaja ei määritele normaalia elämisen ääntä, vaan oikeuskäytäntö ja siinä ei ole jatkuvaa poikkeamista räksyttämiselle.

    • Kerrostalokoirat1

      Päivitystä lisää!

      Tänään tulin töihin, ja pistin skypeyhteyden, että pääsen katsomaan miten koirat pärjäävät yksin. Nyt olen kolmisen tuntia töissä ollut ja koirat ovat toistaiseksi pysyneet hiljaisina. Odottelen postin tuloa ja yritän samalla kuunnella tuleeko kukaan häiritsemään koiria. Hyviä neuvoja täällä myös olleet ja koirat on siis totutettu kerrostaloelämään. Siihen en ala kommentoimaan kuuluvatko koirat kerrostaloon vai ei, minun ovat ainakin viihtyneet ihan hyvin kun kerran päivisin nukkuvat ja iltaisin sitten käydään koirapuistoissa ja lenkeillä. Toivottavasti häirikkönaapuri ei nyt opeta niille huonoja tapoja :( Ja se aikaisemmin arvioimani 10 min. oli siis vain arvio, todellista pituutta en voi tietää haukunnalle. Yleensä kyllä haukkuvat vaan sen verran kun ääntä kuulevat mutta jos oikein joku käynyt ärsyttämässä niin saattavat hermostua. Tänään toki saan vähän viitettä kun skypellä pääsen kuuntelemaan. Eivät koirat ole myöskään haukkuneet kun kotiin olen tullut että tiedä sitten. On vaan inhottavaa, että heti tulee valituksia vaikka oli vasta ensimmäinen kerta kun koko talossa ovat haukkuneet :( Aion kyllä opettaa tuon postiluukun pois totuttamalla ne ääneen. Aikaa siinä vaan menee. Mietin myös varmuuden vuoksi sitruunapantaa toiselle koirista kun se sattuu olemaan haukkuherkempi ja toinen sitten vaa yltyy mukaan.

      • DJake1

        Älä syyllistä muita! Mikään ei ärsytä enemmän kuin tuollainen vinkuminen!!!!!!!!!
        :( yhyy... Minä olen syytetty turhaan.
        Täällä on asiallisia vastauksia ja huonoja, joten opi niistä. Tuollainen typeryys saa ne asiallisesti kommentoituneetkin ärsyyntymään! Mene itseesi!!!!!!

      • Duulia

        Älä lannistu. Ihmiset on nykyään vaan yleisesti ilkeitä, ymmärtämättömiä. Kun onnettomia on paljon, on myös rutisijoita.

        Hyvä idea toi skype -pitäisköhän meidänkin ihan mielenkiinnosta katsoa mitä oma karvainen kaveri tekee päivällä -nukkuuko koko ajan. Ei ainakaan hauku, täällä naapurit kyllä kuuntelevat ja raportoivat heti jos..

    • Haukkumatta

      Aloittaja on lähestynyt ongelmaa väärällä tavalla kieltämällä koiriaan kun ne haukkuvat. Kieltohan/rankaisu ei kerro koiralle,mitä pitää tehdä? Kun vahvistetaan hiljaa olemista,silloin koira tarjoaa käytöstä josta se hyötyy. Näin simppeliä on opettaa koira olemaan haukkumatta. Thats it!

      • nuut

        Muuten hyvä kommentti, mutta miten kiellät/vahvistat toivottua käytöstä, kun olet itse työpaikalla? Yksinolemisen ongelmat ovat juurikin tästä syystä melko hankalia kouluttaa. Monella ei ole varaa/mahdollisuutta ottaa vapaata töistä, jotta voi siedättää/vastaehdollistaa/rankaista, mikä se linja sitten onkaan. Molemmilla koirat oppivat, tykkäsi siitä tai ei. Ihminen päättää, mitä keinoa käyttää, koira vain ottaa vastaan sen mitä saa ja ehkä oppiikin, mitä sen halutaan oppivan.

        Tässä tapauksessa ne vahvisteet ja rankaisut tulevat ympäristöstä, jota omistaja ei oikein voi hallita, koska ei ole paikalla. Aloittajankin tapauksessa ongelmaa ei ole, kun hän on kotona. Ei paljon auta palkita kotona ollessaan hiljaa olemista, koska koirat haukkuvat saadakseen rapussa olijat loittonemaan/äänet loppumaan, ne tavoittelevat negatiivista vahvistetta ja sen saavatkin, koska ihmiset kulkevat rapussa ja häipyvät paikalta, posti kolahtaa luukusta tasan kerran ja koiran näkökulmasta posti tippuu vain tämän kerran, koska ne niin kovasti sitä haukkuvat... Tässä tapauksessa koiran näkökulmasta käytös josta se hyötyy on nimenomaan haukkuminen...

      • haukkumistako

        Aloittaja kirjoitti,koirat haukkuvat oudoille äänille kun he ovat paikalla,mutta lopettavat kun kielletään...No,mikseivät vahvista oikeaa käyttäytymistä,kun koirat ovat hiljaa? En siis tarkoita tällä,että ensin kielletään ja sitten työnnetään makupaloja kitaan. Kun oikein vahvistetaan sisällä,voidaan siirtyä oven ulkopuolelle harjoittelemaan. Usein ihmiset huomioivat koiraa ainoastaan silloin,kun koira käyttäytyy ei toivotusti,muulloin koira ei saa mitään palautetta. Ongelman ratkaisu on naurettavan helppoa,jos vain viitsii syventyä ongelmaan ja harjoitella. Ei tarvitse kieltää eikä ravistella eikä viritellä sitruunapantoja....tms

      • nuut

        Ymmärrän pointtisi. Aloittaja saa kyllä koirat olemaan hiljaa hänen ollessaan paikalla molemmilla tavoilla, kieltämällä tai palkitsemalla ennen kuin ei-toivottua esiintyy.. mutta ongelma onkin siinä, että ihminen ei ole paikalla vahvistamassa toivottua tai kieltämässä ei toivottua...

        Koiralle ei ole temppu eikä mikään erottaa tilanteet, joissa omistaja on oven takana ja valmis palkitsemaan hiljaa olemisen ja tilanteen, jossa oven takana on kuka tahansa muu, jolle taas kannattaa haukkua. Hajuaisti on niin hyvä, että koira kyllä erottaa omistajansa hajun.. Ja tähän soppaan kun vielä lisätään epäsäännöllinen vahvistaminen, oven takana palkkailu saattaakin johtaa siihen, että haukkuminen vahvistuu, sitä kun muut rapussa olijat vahvistavat epäsäännöllisesti aina, kun omistaja ei ole paikalla vahvistamassa toivomaansa käytöstä. Epäsäännöllinen vahvistaminen taas on tehokkain tapa saada käytöksestä hyvin vahva jolloin se esiintyy luotettavasti eri tilanteissa ja olosuhteissa, myös niissä ei toivotuissa..

    • remonttimies_

      Ei tartte tehdä mitään erityisiä toimenpiteitä. Koiran haukkumiset pitää kerrostalossa kestää. Minä aloitan poraamaan työni puolesta klo 8.00 aamulla kerrostalossa kuten järjestyssäännöissä sanotaan. Huoneistoremppoja teen ja aina joku vätys tulee kitisemään oven taakse. Poliiseilla uhataan jne. Sanon aina että soita vaan. Työni teen 7-15 ja metelöinnin saa aloittaa 8.00. Se ei ole minun ongelma, jos joku työtön luuseri haluaa nukkua tai yövuorosta tullut vetelee päivän sikeitä. Korvanapit korviin ja kitinät seis. V-mäisiä on rakennus äänet naapuri kämppiin tiedän sen, mutta työaika on työaika. Valitettavasti jotkut aivokääpiöt ei tätä ymmärrä. Ei siellä kiusaa tehdä kenellekkään, vaan töitä. Poliisihan sanoo saman, jos sille soittaa, eli päivällä saa metelöidä normaalisti hiljaisuuteen asti, ihan aamusta asti. Huvittavaa, jos joku työtön luuseri siellä kitisee koiran haukkumisesta. Hankkikaa elämä valittajat!

      • Tosh-tos

        Hyvä remonttimies! Sieltä tuli totuus nyt ihan ammatinharjoittajaa myöten. Päiväsaikaan on ääniä siedettävä.

      • vikaeikoirass

        remonttia harvoin 365 vrk vuodesta toiseen. Yksin jätetyt koirat voi haukkua 12 h putkeen 5pv viikossa ilta- ja viikonloppulisät. Bonuksena paskantavat rapun pieleen ja autopaikoille.

        Onneksi on kakkoskämppä.

      • fkaoskf

        Koiran haukkuminen ei ole verrattavissa ammatinharjoittamiseen. Edelleen minkään taloyhtiön säännöillä ei ole merkitystä, kun lähdetään tulkitsemaan lakipykäliä. Sen mukaan sinä saat porata ja harjoittaa ammattiasi päivällä, mutta koirat eivät saa haukkua, eikä muut naapurit jumputtaa musiikkia, niin että se häiritsee naapuria. Jos saisi, niin mitä tarkottaisi kotirauha? Se on säädetty juuri sen takia, että ihmiset tekevät eriaikaan töitä ja jokaiselle voidaan taata rauha kellonajasta huolimatta. On aina omistajan vastuulla saada koira hiljaiseksi, on myös rotuja jotka eivät ole haukkuherkkiä..ehkä kannattaa miettiä sitä rotua, jos aikoo muiden seurassa asua.
        Sinunkin poraaminen olisi kiellettyä, jos se katsottaisiin tahalliseksi naapurin häirinnäksi, eli elantosi ei olisi siitä kiinni, etkä tekisi remonttia.
        Tämä on hyvin yksinkertaista, jos vain haluaa ymmärtää.

    • jeesus555

      koirapilli yö aikaan ihmisille eri taajuudet

    • tsisuus

      Meidänkin kerrostaloon muutti koira jonka piti mukamas ´oppia yksinoloon ajan kanssa´. Eipä oppinut. Pari vuotta mennyt ja aina kuten jätetään yksin saa paniikkikohtauksen! Räksyttää tunnin ja sitten itku-ulinaa tasaisin väliajoin. Onneks toi ei oo päivittäistä, muuten olis häätö jo tullut. Olen itsekin tehnyt pari valitusta isännöitsijälle. Omistajien pitäis jäädä itse kuuntelemaan sitä räksytystä eikä luikkia karkuun oven sulkemisen jälkeen. Pääsääntö: Kerrostalo ei oo koiran paikka!

    • DJake1

      Ole rehellinen naapureille. Sano että olet ottanut asian hoitoon, ja toivot siitä pääseväsi eroon pian. Toivot kuitenkin kärsivällisyyttä.
      Ja kaikille lappu siitä, että kaikki tietävät, sekä ilmoitustaululle.

      Ja unohda itsesi ja muiden syyllistäminen, vaan koita reilusti ratkaista ongelma. Ja osaa haukkuminen häiritsee ja osaa ei, sille ei voi mitään. Se ei ole pikkumaisuutta, kuten osa kirjoittelee.

      Hyviä keinoja oli tuolla mm. sitruunapanta ja radio, sekä muitakin keinoja on.
      Tsemppiä ongelman kanssa.

    • fjkljdgjd

      Joku ehdotti radion päällä pitämistä = hyviä kokemuksia siitä ja toimii. Kouluta = siedätä koirat vieraisiin ääniin. Istu sohvalla (älä osoita MITÄÄN reaktiota) kun puoliso/kaveri on ulkopuolella ja kopistelee postiluukkua. Jos koirat meinaa alkaa haukkua, jäädytä se (suihkauta vettä suihkupullolla/paineilmapullolla ilmaa/töräytä torvea koiraa kohti siten ettei näe sinun tekevän sitä tai vinguta lelua/komento ä-ä/stop/lopeta TAI ET vain tee mitään. Kopistelua toistellaan ja ajan myötä kun läsnäoleva ihminen ei reakoi, ne lopettaa haukkumisen.

      Yksin ollessa niillä on hyvä olla tekemistä.

    • ent.koiraihminen

      Kerrostalossa asuu varmasti vanhuksia ja työttömiä, joilla voisi olla aikaa ja halua auttaa pientä korvausta vastaan eli ulkoiluttamalla koiria. Tosiasiahan on että koirat kärsivät sisällä ja toimettomina. Ne ovat älykkäitä eläimiä.

      • know_how

        koira ei kärsi sisällä, vaan toimettomana.

    • hyväsitruuna

      Sitruunakaulapanta oli erinomainen ratkaisu minun naapurille, isoäänisen koiran häiritessä haukunnallaan, aina, vuorokaudet ympäriinsä, kaikkia ääniä.
      Vanhempaa koiraa on vaikea opettaa uusille ympäristöille. Se vaatii omistajalta paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Sitä paitsi kerrostaloissa tapahtuu koko ajan muuttoja ja odottamattomia uusia ääniä. Ei opettaminen joillekin kolisteluille ja huudoille auta.

      • Anonyymi

        Asun kerrostalossa, joka on hiljainen ja rauhallinen. Melkein jokaisessa asunnossa on koira tai kissa. Kun 6 vuotta sitten muutin taloyhtiöön, jotkut asukkaista katsoivat eläimiäni hieman kieroon. Tätä tapahtui hyvin vähän aikaa. Nykyisin naapureilla, monella, on herkkupala mukana kun he tapaavat Touhon ja antava sen sille. Touho on lähes kaikkien asukkaiden suosikki ja kehuvat sitä suloiseksi.

    • joriitää

      koirat eivät todellakaan kuulu kerrostaloon,ja tulis jo se laki että koiraa tai koiria ei saa jättää yksin yli 6 tuntia, ja kyllä monet sairaat kaipaavat lepoa ja rauhaa....jos lapset saadaan olemaan hiljaa niin tulee myös koirat kouluttaa niin että eivät hauku sisätiloissa.....siihen laki.......

      • kerrostaloasukit

        Teen itse töitä kotona. Koiran kanssa käyn lenkillä aamulla klo 8 jälkeen ja seuraavan kerran pyytää ulos neljän aikaan. Tuon välin aamuruan jälkeen nukkuu onnelllisesti sängylläni. Että pitäiskö kysyä tuosta laista myös koirilta itseltään tai vaikka omistajilta, jotka tuntevat koiransa?

    • dferer

      Valitettavasti aloittajan koirat eivät viihdy jatkossakaan kerrostalossa. Joko muutto muualle tai sitten koirista luopuminen, mikä on raskasta. Koira ei kuulu kerrostaloon, viidenteen kerrokseen tuntikausiksi, se on totuus.....Etsi koirille hyvä uusi koti vaikka maalta, jossa voit käydä niitä katsomassa.

      • kyllä_teitä_riittää

        Ai. Meidän koira ainakin nukkuu päivät ja touhuaa kanssamme illat. Hyvin onnellinen, rauhallinen tapaus. Eikä hauku. Mutta on naapurin mielestä liian lihava. Mitähän vastaisi jos sanoisin pullukoista lapsistaan samalla tavalla...

    • kerrostalotroskaa

      Suomalaiset kerrostalot ovat totaalisen laaduttomia halpishökkeleitä. Niissä ei ole toteutettu lainkaan äänieristystä. Kaikki huonoista elementeistä(ei muita olekkaan) kyhätyt äärimmäisen halvalla ja huonosti tehdyt kerrostalot pitäisi räjäyttää ja rakentaa tilalle laadukkaat talot. Nykyissä kerrostaloissa asuminen on pelkkää helvettiä, ei niihin voi kutsua edes vieraita kylään ilman, että naapurit alkavat hakkaamaan seiniä raivona.

      • g28v

        Jaa-a! Joskus sitten löytää poikkeuksenkin. Meidän talo on sellainen. Ja vielä kaupungin vuokratalo vm -90. Olenkohan saanut lottovoiton?

      • kuiskataan_kotona

        me asutaan 62 rakennettua taloa ja täällä on jopa häiritsevän hiljaista. Tajuaa itsekin ettei mikään normaaliasetelma.

    • SUIHKEPANTA

      SITRUUNAPANTA AUTTAA,TESTATTU ON,PISTE!

    • dfght

      Joillekin se sitruunapanta auttaa, meille ei auttanut. Koira oppi sen haukkumaan tyhjäksi ja sen jälkeen se vain roikkui kaulassa. Sitä paitsi sitruunapannan täyttöaine on hirveän kallista, sitä kuluu sitten runsaasti. Ja tämä sitruunasuihke voi tulla yllättäen, vaikka koira ei haukkuisikaan esim. joistain äänistä ja liikkeistä. Minä en suosittele sitä sitruunapantaa. Voihan se joillakin toimia...mutta olen kuullut aivan liian paljon ihan päinvastaisia juttuja.

    • TäynnäVirheitä

      Luin tämän ketjun. Uskomaton määrä kirjoitusvirheitä, n. 96% viesteistä kirjoitettu aivan uskomattoman huonolla kirjoitustaidolla.
      Olin jo aikeissani kirjoittaa ohjeen joka on hyvä ja toimii.
      Nähdessäni nämä asiattomat ja typerät kommentit, päätin vain kertoa kuinka huono
      kirjoitustaito ihmisillä on.

      • paha_ollako

        Taas yksi näitä.....

      • Anonyymi

        Niinpä. Ehkä kuvaa koulutustasoa ja sivistystä laajemminkin, ellei osaa edes isoa kirjainta laittaa lauseen alkuun. Ja joillakin näyttää olevan vielä muita ja ilkeä luonnekin!

    • fghjklllllö

      koiria ei ole tarkoitettu pitkiä aikoja sisällä pidettäviksi, eivätkä sovellu mitenkään kerrostaloon. naapureilla on oikeus valittaa kaikista häiriöta aiheuttavista äänistä. mieti, saisiko koirat sijoitettua toiseen ympäristöön. jos ei onnistu, niin vaihtoehdoksi jää koirien lopettaminen

      • muka_asiantuntija

        haist.... Eikä juoppoja ole tarkoitettu elämään kenenkään naapureina, joten ota siwan kassis ja lähde!

    • wassw

      Ota kotiisi turvapaikan hakija joka paapoo hurttiasi kun et ole kotona. Näin monta pulmaa ratkeaa. Tosin Irakissa koirat ovat saastaisia, mutta entäpä kotisomali?

    • to-tuus

      Helpointa on lopettaa koirat tuskistaan. Kärsivät vain kerrostalossa.

      • typeryyksiä

        Tuo on ihan saissea. Koiralle on ihan sama onko kerrostalossa vai ok-talossa. Koiran kanssa vietetty aika ja lenkitykset ratkaisee. Ei luulisi että tätä tarvitsee enää selostaa...

    • dferer

      Ei koiria saa lopettaa, näin sanovat vain ilkeämieliset narsistit. Parempi olisi jos aloittaja pystyisi saamaan koirat jonnekkin rauhallisempaan paikkaan, jossa voisi myös käydä niitä katsomassa ja lenkittämässä. Uskon, että on ihmisiä, joilla ei ole varaa hankkia koiraa, mutta mielellään ottaisivat seuraksi maalle tai lenkille ja metsään kaveriksi. Rohkeasti vain kysymään ja laittamaan viestejä eteenpäin.

    • katsokaas

      Rusettirinta oli ainoa jolta tuli oikea auttava vastaus.

      • rusettirinta

        katsokaas: KIITOS! Kirjoituksillani toivon, että niistä olisi edes jotain hyötyä koiran omistajalle. Positiivinen palaute on aina kannustavaa.

    • koirarokc

      moro laita rokki soimaan nii koirat tykkää

    • Hupsuko

      Onko koiran paikka kerrostalo ei ole. Koirat täyty opettaa.

      Kyllä näitä aivottomia koirankasvattijia, omistajia on nähty!

      Kuka repii, puree lapsia ja kuka haukkuu tuon tuosta!

      • asumus_ei_ratkaise

        Perustele, miksei kerrostalo ole koiran paikka? Meillä koiraa lenkitetään vähintään 2 h päivässä, leikitetään ja ollaan läsnä -on hvyin tyytyväinen, terve koira.

        Omakotitalossa naapurissa koiraa lenkitetään ...päästämällä se pihalle! Siellä se roikkuu portilla ja itkee seuraa. On hoitamaton ja ylisyötetty.

    • miesmaaltam

      Koirat pois kerrostalosta. Koirat ja naapurit kärsivät kerrastaloaasumisesta Muuttakaa korpeen, siellä ette ketään häiritse. Koirat saavat liikkua pihamaalla,mutta sudet tai karhut voivat käydä kimppuun.

      • huheijja

        ... okei, muista lääkkeesi.

    • koiratonzzzzbn

      Vain typerät ihmiset ottavat koiran kerrostaloon. Se varmasti haukkuu joka ikisen asukkaan.

      • onnetonko_olet

        Vain todella typerät ja ilkeät, asennoituneet kirjoittaa tuollaisia kommentteja. Ja mikä parasta, eivät koskaan uskalla tulla sanomaan tätä naamat vastatusten. Eli vielä raukkojakin :)

    • urts

      Haukkuminen on koiran keino ilmaista itseään. Koirat kuuluu maaseudulle ja sieläkin kun lähimpään naapuriin on peninkulma (n. 10 km) (Poronkusema on 7,2,km eli matka jonka urosporo vetää ahkiota virtsaamatta). Tiedän hyvän ja halvan keinon koiran hiljentämiseen, tosin hengittäminenkin loppuu samalla kertaa eli kerta pamauksella).

      • et_oot_kova

        Raukka. Ilkee raukka. Mitähän olisit mieltä jos reagoisin samoin ehdotuksin lasten tai teidän juoppojen äänistä?

    • kaikkeentottuujuu

      Koirat kyllä tottuvat kun viikkoja kuluu.Tiedän paljon ihmisiä joilla on kerrostalossa koiria, ja koirat ovat sopeutuneet mainiosti.
      Toivottavasti naapurit tajuavat sen verran, etteivät tahallisesti kolistele nurkissa, silloinhan he itse aiheuttavat äänihaitankin.Toisaalta sekin on sitten heidän oma ongelmansa.
      Päivä aikaan ei haukkuminen häiritse, se kuuluu normaaliin ääniin.Lapset huutaa, kiljuu ikkunoiden alla, vauvat itkee, aikuiset rellestää, tappelee, pitää karaokeistujaisia yö myöhäänkin, ja koirat joskus haukkuu.Normaalia lähiöelämää,ei kaikesta kannata napista.On eri asia, jos sama koira haukkuu tauotta aina, silloin voi olla jokin hätä sillä.Mutta jos koira näkyy ulkonakin välillä, ja vaikuttaa hyväkuntoiselta, niin ei ole ongelmaa.Jotkut koirat haukkuu kuulemiaan ääniä, naapureilla on siis itsellä siihen vaikutusvaltaa, olla niin ettei häiritse herkkä kuuloista koiraa.Tai sitten hakeutuu seudulle jossa ei ole koiria, maalle esim.Tai taloon jossa on lemmikit kielletty, niitäkin on :)

    • KT-asukas-

      Koirat eivät kuulu kerrostaloon. Ajattelen tässä sekä naapureita ja myös koiria. naapureiden ei tarvitse sietää koirien haukuntaa.
      Meidänin talon naapuritalossa ( luhtitalo) on mm. yksi karjalan karhukoira. Haukkuu aina ja kaikki. Porukat muuttaneet ok-taloista ja jatkavat samantyylistä asumista, naapureista välittämättä.
      PS. kyllä muuten näkee myös, missä rapussa ja kerroksessa asuu koiranpitäjiä. Rappukäytävien lattiat paljon likaisempia ao. rapuissa verrattuna sellaisiin rappukäytäviin, joissa ei koirallisia asuntoja.
      Viikkosiivous ei riitä pitämään käytäviä puhtaina ao. kuormituksella, joita koiran omistajat aiheuttavat.

      • auttamatta_parasko

        Ai. Minusta kun lapset ja narisijat eivät kuulu kerrostaloihin. Näkemyksiä on siis monia :)

      • Ikänään_hyvin

        Yhtä lailla ne kuraiset 3 v lapsukaiset kantaa käytävään vaikka mitä moskaa vaatteissaan. Se nyt ei vaan näy niin selvästi kuin tassujäljet.

        Meidän taloyhtiössä nousi suurempi haloo tassupyyhkeistä kun jäljistä lattiassa.

      • mee_sin

        Oisko se oma risumaja mehtässä hyvä ajatus?

      • humiseeko_päässä

        On se hyvä, että jollain on aika vahdata rappukäytäviä ja laskea koirankarvoja siellä. Tajusit varmaan jo itsekin miten säälittävältä vaikutat..

      • ohops

        Sekä maalla omakotitalossa että kaupungissa kerrostalossa asuneena uskalla olla eri mieltä. Maalla kuuluu yötä päivää räksytys, kaupungissa ei. Maalla se on "normaalia" kaupungissa ei.. Kumma miten koiran käyttäytyminen noin oleellisesti muuttuu asuinpaikan mukaan, vai olisiko kyse kuitenkin siitä, että kaupungissa koiran hyvinvointi on tärkeämpää, kuin maalla?

        Omat koirat ei hauku omassa talossa yhtään sen enempää kuin kaupungissa kerrostalossakaan, kyse on koulutuksesta. Koiran lajityypillistä käytöstä ei ole haukkua tuntikaupalla, ellei olla metsällä. Haukkuminen on hyvinvointiongelma, joka kiinnostaa enemmän kaupunkilaisia, koska maalla ei ketään kiinnosta.

      • Anonyymi
        Ikänään_hyvin kirjoitti:

        Yhtä lailla ne kuraiset 3 v lapsukaiset kantaa käytävään vaikka mitä moskaa vaatteissaan. Se nyt ei vaan näy niin selvästi kuin tassujäljet.

        Meidän taloyhtiössä nousi suurempi haloo tassupyyhkeistä kun jäljistä lattiassa.

        Kun muutin tähän kerrostaloon, otin tarkoin selville, että talossa ei asu paljon lapsiperheitä.Minulla kävi tuuri, yksi yhdenlapsen perhe.
        Koiria on monta, mutta ne eivät häiritse ketään Minua nimittäin häiritsee raivoisasti lasten huuto ja kirkuna.

    • 224244224424

      eläin tarvitsee huolta,ei riitä kusilenkit ja ruoka. jos et ole kotona niin pyydät jonkun tutun vahtimaan siksi aikaa. yksinkertaita!!jos olet yksinäinen ja olet sen koiran ottanut oman yksinäisyyden takia eikä ketään tuttua ole niin menet lähempään hoitokotiin asumaan piste ja huutomerkki .!

      • tiedä_jotain

        Koira nukkuu päivällä -ää__iö spämmääjä!

    • Asiantuntija42069

      Paras tapa saada koirat hiljaisiksi on tunkea jalkapallo niiden kurkkuun ja sitten heittää ruumiit itämereen.

      • ättä-tätä

        Saahan sen ketjun tuolla tyylilläkin jatkuun... Kysypä vanhemmiltasi kun tulevat töistä, että mikä se nuorisovankila on ja miten sinne pääsee. Voit vaikka näyttää nää sun raapustukset täällä.

    • Lapsirakkasus

      Vastaus on yksinkertainen.Kerrostaloihin ei koskaan pidä tuoda koiria eikä
      kissoja,ekä myöskään rääkyviä kakaroita,ne kaikki kuuluvat metsämökkiin
      mistä ei huuto kuulu.

      • päinvastoin

        Ei vaan päinvastoin, kerrostaloon ei koskaan pidä tuoda asukkaita,kuten sinä, jotka ovat niin tyhmiä etteivät käsitä että normaalit äänet kuuluvat normaaliin elämiseen ja asumiseen, ja normaali elämä ja asuminen kuuluu kerrostaloon.

    • jjhbjuhbkjbeg

      Minun mielestä naapuriasunnon koiran haukunta antaa turvallisuuden tunnetta. Tietää ettei yölläkään oudot liikkujat pääse huomaamatta rappuun, kun koira ilmoittaa niiden tulosta.

    • yökyöö

      Mua kyrsii kun joku pääkaupnkiseudun hienostorouva pitää pitää koiraa kerrastalossa.Kai se muhiikin sen kaa,kun puhuttelee häntä hän kuten ihmistä.
      Koira on se,kuten muutkin eläimet.

    • Ottakaa_ne

      Koirat sinne työpaikalle mukaan.
      Koirat ei ylipäätään kuulu kerrostaloon.

    • Nalkuttajanaapuritkuriin

      Entä, jos naapurista kuuluisi lapsen rääkymistä päiväsaikaan, olisivatko naapurit kirjoittelemassa heippalappuja siitäkin ensimmäisenä päivänä? Tai ylipäätään koskaan? Naapurista voi silloin tällöin kuulua mm. sellaistakin jännää ääntä kuin porausta, huonekalujen siirtelyä, musiikkia tai laulua. Nämä kaikki ovat sallittuja päiväsaikaan. Jos koirat eivät aivan 8-16 räkytä suoraa huutoa, ei naapurille kuulu asia pätkääkään. Ottaa pattiin omaan elämäänsä kyllästyneet valittajat. Heidän pitäisi muuttaa etsimään luonnonrauhaa aivan muualta kuin kaupungista. Nalkuttava naapuri on tuhat kertaa pahempi melusaaste kuin haukkuva koira!

    • Anonyymi

      Olen sitä mieltä että koirat kuuluu saada asua talossa missä on oma piha. Ei ole koiranelämää asua bunkkerissa, mennä hissillä mikä voi olla monille koirille pelottavaa ja ravata jalkakäytäviä pitkin. Liian monet ihmiset hankkivat koiraa itsekkäistä syistä.

    • Anonyymi

      Koira haukkuu aina kun tulee ulkoa kerrostalon käytävälle. Eli koiran omistaja ei pätkääkään välitä vaikka hänen rakas puudelinsa häiritsee talon muita asukkaita. Kun itse ottaa päiväunet niin käytävällä alkaa koiran haukunta. Se on törkeää häiritsemistä. Koiran omistaja on s-tanan tyhmä kun ei anna koiran kuonon päälle sormillaan luunappia jolla koiran saa hiljaiseksi kun tulee ulkoa kerrostalon käytävälle. Pitäisi olla laki, että jos haluaa omistaa koiran niin kaupunkien kerrostaloissa häirintä on kiellettyä. Sakkoja olisi syytä antaa.

    • Anonyymi

      Kuntien syytä ottaa takaisin koiravero. Esimerkiksi 500 euroa per vuosi. Koiria on jo liikaa kaupunkialueilla.

    • Anonyymi

      Koirienomistajat kouluun, että oppisivat koiriensa ulkoiluttamisen, paskovat nihin sattuu ja antavat juosta vapaana.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      68
      6783
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4400
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2813
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1091
    Aihe