Typerä taloyhtiö

Täällä riehuu yötä päivää sekakäyttäjiä vuokralaisina ja peräti osakehuoneistoissa jo eläkkeellä olevia sekopäitä. Tästä tulee mieleen sellainen hullujen tukiasuntola. Tänne on tulossa putkiremontti noin 2-3 vuoden väliin. Mun käsityksen mukaan siitä tulee kunnollinen putkiremontti. Siis asukkaat joutuvat lähtemään evakkoon.

Kun nytkin täällä sallitaan uhkaavakin riehuminen ja vainoaminen jatkuvasti, peräti öisin. Tottakai järkikin sanoo, että osakkeenomistajalla on oikeus riitauttaa asunnon haltuunotto käräjäoikeudessa. Eihän nämä sekopäät lähde omasta tahdostaan mihinkään. Eikä nämä vuokranantajatkaan tee asioille yhtään mitään häätääkseen näitä tapauksia ajoissa ulos. Täällä oli jo 2 pientä kunnostustyötä, missä asuntoihin piti mennä sisälle. Näiden häiriköiden asuntoihin ei päässyt sisälle. Mun tietääkseni laki määrää häätämään sellaisen ulos, joka estää taloyhtiön kunnostustyön. Täällä taloyhtiön hallituksen jäsenet ovat niin tyhmiä, etteivät tajua sellainen häätäminen asunnon haltuunoton kanssa voi viedä vuosia. Tuntuu, että nämä hullut saavat jäädä tänne riehumaan, vaikka pihassa on jo remonttimiehet. Kaikki täyspäiset muuttavat muualle. Kyllä silloin viimeistään joku saa kuulla kunniansa.
257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaupnki

Äänestä

Ei ne puupäät paljoa kato, että kelle ne niitä kämppiään vuokrailee. Eikös kunnossa olevat luottotiedot vaadita, kun yksityiseltä vuokrataan? Ja sekakäyttäjillä tuskin mitkään puhtaat paperit on, vaan merkintää ja merkintää. Jotkuthan harrastaa sitäkin, että kun luottotiedot on mennyt, niin hankitaan väärennetty paperi, mikä "todistaa" luottotietojen olevan kunnossa. Sitten kun hakevat kämppää, niin se paperi työnnetään heti vuokranantajan eteen. Luulis hälytyskellojen jo soivan, jos joku moista lappua eteen työntää. Mitään kun ei ole kysyttykään. Jos on luottotiedot kunnossa, niin ei tommosia papereita näytetä, vaan se on okei, että vuokranantaja ne tarkistaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viisaus kirjoitti:

Täällä riehuu yötä päivää sekakäyttäjiä vuokralaisina ja peräti osakehuoneistoissa jo eläkkeellä olevia sekopäitä. Tästä tulee mieleen sellainen hullujen tukiasuntola. Tänne on tulossa putkiremontti noin 2-3 vuoden väliin. Mun käsityksen mukaan siitä tulee kunnollinen putkiremontti. Siis asukkaat joutuvat lähtemään evakkoon.

Kun nytkin täällä sallitaan uhkaavakin riehuminen ja vainoaminen jatkuvasti, peräti öisin. Tottakai järkikin sanoo, että osakkeenomistajalla on oikeus riitauttaa asunnon haltuunotto käräjäoikeudessa. Eihän nämä sekopäät lähde omasta tahdostaan mihinkään. Eikä nämä vuokranantajatkaan tee asioille yhtään mitään häätääkseen näitä tapauksia ajoissa ulos. Täällä oli jo 2 pientä kunnostustyötä, missä asuntoihin piti mennä sisälle. Näiden häiriköiden asuntoihin ei päässyt sisälle. Mun tietääkseni laki määrää häätämään sellaisen ulos, joka estää taloyhtiön kunnostustyön. Täällä taloyhtiön hallituksen jäsenet ovat niin tyhmiä, etteivät tajua sellainen häätäminen asunnon haltuunoton kanssa voi viedä vuosia. Tuntuu, että nämä hullut saavat jäädä tänne riehumaan, vaikka pihassa on jo remonttimiehet. Kaikki täyspäiset muuttavat muualle. Kyllä silloin viimeistään joku saa kuulla kunniansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu