hauhon varhaiskasvatusjohtajasta tehty useita valituksia. ystäväni joutunut suhdetoiminnan vuoksi järkyttävän ajojahdin uhriksi jolla käynnistetty huoltoriita.
lapsella perinnöllinen vaiva joka aiheutti 3 v liikunnan suhteen hieman ajoittaisia rajoitteita ja tämä tulkittiin mielivaltaisesti pahoinpitely epäilyksi. asiaa ei kuitenkaan kerrottu äidille kyseisenä aikana vaan kun mies aloitti pitkään pohjustamansa huoltoriidan. p kodin johtaja sattui olemaan miehen perhetuttu josta äidillä ei ollut tietoa. tosiasia on että ystäväni lähti miehen luota tämän väkivaltaisuuden takia johon etsi pitkään apua.
lapsi oli hoidossa p kodissa vain n 2 kk kolmevuotiaana mutta p kodin johtaja esitti vihjailut lapsen mustelmista ko ajalta äidiltä kertaakaan asioita tiedustelematta tai kyselemättä 3 v tämän jälkeen. kertaakaan hän ei ollut tavannut lasta tai äitiä koko aikana eikä todellakaan ollut yhteydessä äitiin.
p kodin johtaja lähti yksipuoliseen huoltoriitaan selvittämättä taustoja tai asioita.
koska äiti oli tehnyt useamman valituksen p koti ajalta oli hän joutunut henkilökunnan hampaankoloon vaikka valitukset olivat asiallisia ja asianmukaisia.
näitä perättömiä vihjailuja on käytetty huoltoriidassa loputtomiin ja jokainen varmaan ymmärtää että jos niiden selvittämisestä jatkuvasti kieltäydytään käytetään niitä kiusanteon pohjana loputtomiin.
sairasta mielivaltaa
päiväkoti valitukset
skitsofreenista
0
103
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202462Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401642Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6531066- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk83760Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71728