päivittää omia tietojaan? Minusta tuntuu että kaikki opettajat viis veisaa onko omat osaamiset enää ajantasalla. Aikaa heille olisi kyllä käydä kursseja kesät talvet. Mutta ei viitsi koska palkka juoksee liian suuri, niin mikä on lomaillessa ja istuessa terasseilla ja soittoravintoloissa. En todellakaan ymmärrä että opettajilla on lähes 3 kk kesällä lomaa, eikä tarvi tehdä mitään. Siksipä on niitä epäpäteviä opettajia kun se työ kiinnostaa että on vapaata ja lyhyitä työpäiviä ja rahaa tulee. Todellakin olen kateellinen jos joku epäilee, itse olen töissä joka päivä, lomaa 1 kk, ja syysja talvilomat... mutta enkehtaisi nostaa ylimääräistä palkkaa loma ajalta mikä ei kuulu. Opet voisi laittaa 1,5 kk kouluun töihin siivoon ja pihaa myös ja valmistelemaan uutta lukukautta, sekä käymään kursseja, niitä ei koskaan käy liikaa. Itsekkin käyn keran vuodessa 3 viikon lisäkurssin koska haluan olla palkkani arvoinen ja tietää asioista. Nyt vuoden alussa mene taas kursseille. Menkää opiskelmaan työn ohessakin se onnistuu jos titä on 2 tuntia päivässä joinkain päivinä. Ei tarvis anna ja me its lukea ja syödä viinereitä ja pitsaa jotta aika kuluisi. Anteeksi nyt vaan mutta ärsyttää että ei kehitetä itseään.
Kuin moni opettaja
16
127
Vastaukset
- onnellinenelää
Rauhoitu nyt hyvä ihminen! Ei ole terveydelle hyväksi elää tuollaista elämää, sinähän sairastut kohta ihan fyysisestikin. Elämästä pitää nauttia kuten me opettajat teemme.
- sinänsähyväammatti
Niin juuri opettajat sairastuu kun eivät pysty ajattelemaan oimilla aivoillaan kun eivät saa uutta oppia. Kyllä sekin on totta että kun on niitä kouluavustajia, opet istuu ja laiskottelee, Mun ystävä on opettaja ja sanookin, että kiva kun ei tarvi yksin tehdä kaikkea että on avustaja joka pienellä palkallaan joutuu tekemään enempi kuin hän tekee. Juoksee metsässä urkhilutunnilla, vie liikuntatavikkeita ym juoksevia asioita. Tisaalta jos noin helpolla tulee raha niin en ihnmettele että opettajia on paljon niitä epäpäteviä. Mun ystävä sanookin että hän haki opettajaksi juuri pitkien lomien ja lyhyiden päivien takia, ja rahaa tulee vaifkkei tee mitään.
- opex
Näitä on aina niin kiva lukea:) Välillä sitä arjessa unohtaa, miten onnekas on. Kiitos muistutuksesta!
JOUKKO-OPPIA
sain minäkin opettaa muutaman vuoden. Oppilaita oli koulussa toista tuhatta ja kolleegat jopa kansaivälisesti tunnustettuja.
Kaikkein eniten opintoja ja tutkintoja suorittaneet eivät useinkaan ole olleet parhaita opettajia.
Luokkakoosta mesotaan kun oma kokemukseni osoittaa,
että yli sadan murrosikäisen pojan rippikoululuokkakaan ei tuottanut mitään kurinpito-ongelmia minulle aikoinaan parikymppisenä eteen päässeenä/joutuneenakohan?- opex
Pilmari kirjoitti:
JOUKKO-OPPIA
sain minäkin opettaa muutaman vuoden. Oppilaita oli koulussa toista tuhatta ja kolleegat jopa kansaivälisesti tunnustettuja.
Kaikkein eniten opintoja ja tutkintoja suorittaneet eivät useinkaan ole olleet parhaita opettajia.
Luokkakoosta mesotaan kun oma kokemukseni osoittaa,
että yli sadan murrosikäisen pojan rippikoululuokkakaan ei tuottanut mitään kurinpito-ongelmia minulle aikoinaan parikymppisenä eteen päässeenä/joutuneenakohan?Et taida ihan ymmärtää, miksi luokkakoosta puhutaan. Sillä on hyvin vähän tekemistä työrauhan kanssa. Opettajajohtoisesti esitelmöiden voipi varmaan pitää luentoa vaikka tuhannelle, mutta kun tämmöinen on täysin ristiriidassa opetussuunnitelmien ja muiden tavoitteiden kanssa. Opettajan pitäisi opettaa oppilaslähtöisesti, ohjata itsenäistä työtä ja ryhmäprojekteja, ottaa huomioon kunkin oppilaan ominaislaatu ja erityistarpeet jne.
Näitähän piisaa: tyyppejä, jotka ovat vuonna tikku ja kivi käyneet vetäisemässä pari oppituntia ja ovat sitten alan asiantuntijoita. Monethan toki katsovat olevansa päteviä arvioimaan nykykoulua ihan silläkin perusteella, että ovat itse olleet koululaisia vaikkapa 50 vuotta sitten... - Ammattikasvattaja
Pilmari kirjoitti:
JOUKKO-OPPIA
sain minäkin opettaa muutaman vuoden. Oppilaita oli koulussa toista tuhatta ja kolleegat jopa kansaivälisesti tunnustettuja.
Kaikkein eniten opintoja ja tutkintoja suorittaneet eivät useinkaan ole olleet parhaita opettajia.
Luokkakoosta mesotaan kun oma kokemukseni osoittaa,
että yli sadan murrosikäisen pojan rippikoululuokkakaan ei tuottanut mitään kurinpito-ongelmia minulle aikoinaan parikymppisenä eteen päässeenä/joutuneenakohan?Kannattaa miettiä, ovatko ajat muuttuneet sitten 50- ja 60-luvun.
- vuonnasiis55
"Nyt niillä on kaljat ja naiset ja mopot, mutta eipä ollu ennen mopoja"vuonnasiis55
- Aintelligense
Aikoinaan hankittu koulutus riittää oikein hyvin. On tullut sen verran ylikoulutettua itseään. Mikä se semmonen ammattilainen on, jonka pitää ihan kautokeinona ravata koulutuksessa?
Ja mitä kursseja minun lisensiaatin tutkinnon suorittaneen matemaattisten aineiden opettajan pitäisi käydä.
Sinä tarvitset terapiaa. Siis oikeesti!- paljonhyviäjuttuja
Minä kävin koulun ja valmistuin 70 luvulla enkä sen koommin ole kurrsseja tarvinnu,työ opettaa ja tässä työssä voi soveltaa aika paljon, lapse on helppo ryhmä ei siihen koulutust tarvi senkun sanelee vaan juttuja ja kyllä he uskovat opettajaa. MOnet lapset pitävät opettajaa viisaampana kuin omia vanhempiaan. Kun meidän ope niin sano niin asia on niin. Hauskoja nuo toiset lapset uskovat kaiken mitä sanotaan. Lapsilla voi myös harjoitella, ne ei pahemmin arvostele, ja kun tkee jotian niin niin ne luulee et se täytyy tehdä. Joskus pääsee pakoon vaikka opettajanhuonoeeseen kun ei jaksa niitä kersoja. Helppo työ paljon lomia ja hyvä palkka. Kun sanoo et nyt hiljaa niin lapset ovat ja jos ei ole voi jättää jälkkäriin, voi leikkiä pomoa, määräysvalta on kiva.
- kurssitonope
"Lapsilla voi myös harjoitella, ne ei pahemmin arvostele, ja kun tkee jotian niin niin ne luulee et se täytyy tehdä"
Tässä se onkin se pihvi. Toisten lapsilla voi testata mikä menee läpi ja mikä ei ja mikä on uskottavaa. Tällä tavalla omat lapset säästyvät isommilta kolhuilta ja vanhemmat (opettaja) virheiltä. Näin oman lapsen silmissä vanhemmat ovat uskottavia ja muiden eivät niinkään. Opettajien lapset menestyvätkin hyvin siksi, että he luottavat muihin. On tietysti selvää, että opettajilla on muutenkin intuitio lasten suhteen kunnossa. Eiväthän he olisi muuten opettajia.
Mihin opettaja kursseja tarvitsee? Ne on tumpeloita varten. - Temppurata-apina
paljonhyviäjuttuja kirjoitti:
Minä kävin koulun ja valmistuin 70 luvulla enkä sen koommin ole kurrsseja tarvinnu,työ opettaa ja tässä työssä voi soveltaa aika paljon, lapse on helppo ryhmä ei siihen koulutust tarvi senkun sanelee vaan juttuja ja kyllä he uskovat opettajaa. MOnet lapset pitävät opettajaa viisaampana kuin omia vanhempiaan. Kun meidän ope niin sano niin asia on niin. Hauskoja nuo toiset lapset uskovat kaiken mitä sanotaan. Lapsilla voi myös harjoitella, ne ei pahemmin arvostele, ja kun tkee jotian niin niin ne luulee et se täytyy tehdä. Joskus pääsee pakoon vaikka opettajanhuonoeeseen kun ei jaksa niitä kersoja. Helppo työ paljon lomia ja hyvä palkka. Kun sanoo et nyt hiljaa niin lapset ovat ja jos ei ole voi jättää jälkkäriin, voi leikkiä pomoa, määräysvalta on kiva.
Sen lisäksi, että voi käskyttää toisten lapsia, voi tietysti käskyttää myös heidän vanhempiaan. Lukemattomat kerrat olen määrännyt sekä äitejä että isiä tekemään yhdessä lapsen kanssa oikein keskittyneesti varsinkin äidinkieltä, matematiikkaa, ruotsia ja englantia. Erään äidin kanssa väänsin melkoisen ankarasti ja vasta jälkikäteen tietooni tuli, että hän on alakoulun englanninopettaja.
Ikävää sinänsä, että lissu on taas saanut kokeeksi näppiksen tai peräti passitettu avo"hoitoon". - opettajienpomoäiti
Temppurata-apina kirjoitti:
Sen lisäksi, että voi käskyttää toisten lapsia, voi tietysti käskyttää myös heidän vanhempiaan. Lukemattomat kerrat olen määrännyt sekä äitejä että isiä tekemään yhdessä lapsen kanssa oikein keskittyneesti varsinkin äidinkieltä, matematiikkaa, ruotsia ja englantia. Erään äidin kanssa väänsin melkoisen ankarasti ja vasta jälkikäteen tietooni tuli, että hän on alakoulun englanninopettaja.
Ikävää sinänsä, että lissu on taas saanut kokeeksi näppiksen tai peräti passitettu avo"hoitoon".Meillä taas me vanhemmat olemme opettajien pomoja, määräämme ja valvofmme heidän toimintaa, Annamme ohjieta ja moitteita ja teemme valituksia koulutoimistoon. Monesti olemmekin saaneet opettajt tuotuun. On kurja jos opet kuvittelevat olevansa hyviä, mutta väärin, me vanhemmat tarkkailemme ja annamme pisteitä ja sitten ohjaamme ja neuvomme. tarkkana pitää olla. M maksamme kuitenkin opettajien palkat joten meidän vastuu on myös katsoa että he kunnioittavat lapsia ja ovat ajan tasalla käyvät kursseja ja tekevät öitä palkkansa eeteen.
- ukkiope
Mummo hyvä, vieläkö sinä täällä terapoit itseäsi? Sinullahan lapset selvisivät koulusta hyvin. "Onneksi", kuten itse sanoit. Koulu teki hyvää työtä lastesi kohdalla, vaikka myrkytitkin heidät asenteellasi.
- Oppi.ojassa
Aloittaja voisi mennä saman tien myös luovan kirjoittamisen kursseille ja opetella kirjoittamaan suomen kieltä virheettömästi.
- laiskojanykylapset
Kyllä mua hävettäisi olla semmoisten lasten äiti jotka olisivat luokan kehnompia. On outoa että lapset ovat erilaisia ja oppivat erilailla. Oani ovat fiksuja ja koulussa menestyviä, mutta on semmosia raasuja jotka eivät tiedä mikä on kirja ja mikä kynä. Säälittäviä, mutta kestettävä on, ne voi sivuuttaa tqi antaa avustajan hoivattaviksi, eihän niitä jaksa aina. Olen opettaj jo kymmenettä vuotta ja nähnyt kaikenlaista, helppoja päiviä on harvoin nykylaoset ovat erittäin laiskoja ja eivät kuuntele eikä halua edes oppia. Itse olen hermoraunio kohta. Onneksi voi välillä poistua luokasta kahville, ja tunnin lopussa sitten tulla takasin. Aineenkirjoitusta tai jotain tekemistä ja helpolla pääsee. Ostan yleensä jonkun lehden ja sitä luen kun vekarat ahertaa.
- Pisteyttäjä
Nyt tulee paljastus: Me opettajat pisteytämme vanhempia ja annamme lapsille numerot sen mukaan, kuinka mukavia vanhemmat (tai isovanhemmat) ovat ja miten hyviä lahjoja me heiltä saamme. Atk-opettajat osaavat selvittää myös nettipalstoilla nimimerkkejä käyttävien henkilöllisyyden... Ai että nautin työstäni!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!912103- 841875
- 491490
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai481446- 1441384
Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I481334Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1441264Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!261116Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket251034- 1011013