Olen 31-vuotias 4 melko pienen lapsen äiti. Nyt olen siinä tilanteessa, että ero häämöttää. Miehen tahdosta. Hän on kyllästynyt koko elämäänsä, hänellä ei ole mitään tunteita minua kohtaan jne. Toista ei kuulemma ole, mene ja tiedä. On käyty perheneuvolassa, on yritetty elää arkea asioista puhumatta ja antaa ajan kulua, katsoa mihin mennään. Tänään tuli sitten oikein kunnon riita, kun ystävällisesti huomautin mielestäni turhasta huutamisesta esikoisellemme, joka itki kun ei voinut pakata joululahjoja, ettei nuorempien illuusio hajoa. Ukko sai hepulit kuin myös minä. Vuosia vaienneena aukaisin sanaisen arkkuni ja latasin täysillä menemään. Sain syyt joulurauhan rikkomisesta, uhkaukset turpaan vetämisestä ja ulos heittämisestä. Asioita kun on yritetty selvittää, niin tavalla tai toisella ne kääntyvät minun syikseni. Kun minä olen niin tyhmä etten ole tajunnut, minä vedän puoleeni törkeää käyttämistä (perheneuvolan tädin suustä tämä) ym. Pitkä ja kamala tarina kaiken kaikkiaan. Naimisissa ollaan oltu 11,5 vuotta, asuntovelkaa on vielä paljon. Itse olin 7 vuotta kotiäitinä, nyt ei työstä vielä tietoakaan, vaikka olenkin juuri saanut ammattitutkinnon suoritettua (päivittääkseni omaa osaamistani työmarkkinoilla). Nyt olen siis jäämässä "tyhjän päälle": yksinhuoltajaksi työttömänä vuokralle asumaan. Itse tienaan nettona n. 700 euroa/kk, miehellä jää minimissäänkin puolet enemmän. Erityisesti kohtalotovereilta kaipaan neuvoja ihan pienissäkin asioissa. Kaipaan läheisyyttä ja hellyyttä ja kumppanuutta niin että kipeää tekee. Tuntuu, ettei mistään voi enää löytyä sitä oikeaa kumppania, koska ilmeisesti tämä nykyinenkään ei sitä ole ollut ja on valmis heittämään kaiken menemään siksi, että yksin olo tuntuu mahtavalta. 35-vuotias mies sanoo vihdoin ajattelevansa omilla aivoillaan ja haluavansa elää omaa elämäänsä. Mitä tämä elämä sitten on ollut? Tuntuu todella petetyltä ja epätoivoiselta koko tilanne. Tämä koko viesti on varmasti juuri yhtä sekava kuin koko ajatusmaailmani muutenkin tällä hetkellä, mutta varmasti täältä löytyy saman kokeneita, joilla jo erilainen näkökulma tähän asiaan ja kokemuksen tuomaa viisautta.
Eron tuska
7
1405
Vastaukset
- äityli
Minulla myöskin neljä lasta. Olen neljättä vuotta yksinhuoltajaäitinä eron jälkeen. En väitä, että ero olisi ollut helppo, mutta uskallan väittää, että aurinko paistaa myöskin risukasaan kun vaan jaksaa uskoa niin. Ja mitä raha-asioihin tulee niin kyllä sitä toimeen tulee. Asumistuet yms. on onneksi olemassa. Kunhan otat itseäsi niskasta kiinni ja pistät "rattaat pyörimään" niin selviät aivan varmasti! Alku aina hankalaa, mutta lopussa...
Ja nauti lapsistasi, se auttaa jaksamaan eteenpäin! Mitäpä sitä ei omien lastensa vuoksi tekisi... VOIMIA SINULLE!!!- Thyme
Olen purkanut omaa tunnevyyhtiäni jo monta kuukautta, siitä asti kun ns. kissa nostettiin pöydälle. Olen saanut ymmärrystä ja tukea paljon. Kovin moni ei ymmärrä mieheni käyttäytymistä ja lähimmät, jotka ovat nähneet hänen ylilyöntinsä lastenkin kanssa ovat olleet lähinnä järkyttyneitä ja pettyneitä. Pohjimmiltani olen itsekin varma, että olisin onnellisempi eron jälkeen eivätkä lapsetkaan kaiketi oireilisi enää niin paljon kuin nyt. Tuntuu vain niin vaikealta aloittaa rattaiden pyörittäminen. Ja mikä tappaisi sen halun uskoa siihen, että ehkä yhteinen tulevaisuuskin olisi vielä jotenkin mahdollista? Käytännön asioiden järjestäminenkin tuntuu vielä kovin vaikealta, vaikka tiedossa onkin jo pitkän aikaa ollut eron mahdollisuus.
- naiselta
En ole kohtalotoveri, olen 24-vuotias avoliitossa elävä nainen, mutta minun oli pakko vastata. Kuulostaa järkyttävältä sinun tilanteesi. En ymmärrä miehiä alkuunkaan tänä päivänä. Tuntuu ettei nykyajan miehet ota vastuuta teoistaan, edes lapsistaan. He ajattelevat vain itseään. Kun kyllästyttää perhe-elämä ja lapsista lihonut vaimo, niin ei kun uutta etsimään. Kauheeta! Me naiset emme voisi ikinä tehdä niin.
Jos avioero tulee, niin se tulee, sille ei sitten voi mitään. Mutta sen ohjeen annan että älä mene töihin. Työnteko avioeron yhteydessä voi olla niin raskasta että palat loppuun. Ja sinun lapsesi tarvitsevat sinua kotona. Elatusmaksujen ja lapsilisien jälkeen pitäisi rahojen joten kuten riittää.
Sinua pelottaa, tiedän sen. Et voi uskoa tapahtunutta todeksi. Et voi uskoa että kaiken sen jälkeen mitä olette yhdessä kokeneet, sinut jätetään yksin. Minun vanhempani ovat eronneet ja se ei ole mikään helppo juttu itseluottamukselle. Mutta silti suosittelen eroa. On hirveää asua kotona kun joku ihminen piinaa sinua henkisesti sanoillaan ja teoillaan. Ja kun sen ihan selvästi toisesta huomaa ettei hän välitä. Tsemppiä sinulle ja jaksamisia. Ja hyvää joulua.- Thyme
On ihana huomata, että vieraatkin ihmiset välittävät ja osaavat antaa uusia näkökulmia asioihin. Kiitos ja ihanaa joulua sinulle!
- sama kuin edellä
Thyme kirjoitti:
On ihana huomata, että vieraatkin ihmiset välittävät ja osaavat antaa uusia näkökulmia asioihin. Kiitos ja ihanaa joulua sinulle!
Kyllä ihmiset välittävät. Tekisi mieleni pelastaa sinut, mutta kun en voi. Nousee oikeen karvat pystyyn. Harmittaa ne ukot. Kyttäävät nuoroa naisia vaikka itsellä maha pömpöttäisi, yms. Sinä selviät, tiedän sen. Minunkin äitini selvisi ja on tänä päivänä onnellinen. Sinun lapsesi selviää, minäkin selvisin ja olen onnellinen. Ja muista tämä sananlasku, kun tulee hetki että sinun on seistävä omilla jaloillasi " Yksin me ollaan tänne tultu ja yksin me täältä lähdetään, yksin me olemme loppujen lopuksi eläneet". Ja voin vaikka arvata että yksin sinäkin olet perheestä ja lapsista huolehtinut aina, miten tilanne eron jälkeen muuttuisi? Ei mitenkään. Siis älä pelkää lapsien kasvattamista YKSIN. :)
- Viveka
sama kuin edellä kirjoitti:
Kyllä ihmiset välittävät. Tekisi mieleni pelastaa sinut, mutta kun en voi. Nousee oikeen karvat pystyyn. Harmittaa ne ukot. Kyttäävät nuoroa naisia vaikka itsellä maha pömpöttäisi, yms. Sinä selviät, tiedän sen. Minunkin äitini selvisi ja on tänä päivänä onnellinen. Sinun lapsesi selviää, minäkin selvisin ja olen onnellinen. Ja muista tämä sananlasku, kun tulee hetki että sinun on seistävä omilla jaloillasi " Yksin me ollaan tänne tultu ja yksin me täältä lähdetään, yksin me olemme loppujen lopuksi eläneet". Ja voin vaikka arvata että yksin sinäkin olet perheestä ja lapsista huolehtinut aina, miten tilanne eron jälkeen muuttuisi? Ei mitenkään. Siis älä pelkää lapsien kasvattamista YKSIN. :)
Hei,
Erosin itse pitkäaikaisesta suhteesta ja purimme kihlauksen kesän lopuksi. Tilanteesi kuulostaa kovin tutulta. Miehesi ei näe enää tulevaisuutta sinun kanssasi ja haluaa uusia asioita elämältä. Myös minun mieheni näki asian näin ja ainoa tie oli ero. Meillä ei ole lapsia, joten tilanne oli sikäli eri kuin sinulla. Muistan kuitenkin vielä tuoreesta muistista miten vaikeaa oli lähteä liikkeelle. Jäin yksin suuren vuokran kanssa ja kaikkien muidenkin asioiden kanssa kun mieheni vaan pakkasi tavaransa ja häipyi.
Suruprosessi oli pitkä. Lukemattomia kertoja mielessä kävi ajatus: "En enää jaksa". Mutta tärkeää on näinäkin hetkinä muistaa, että kukaan ei jaksa surra ikuisesti. Itkettyäni kaksi päivää putkeen, ei kyyneleitä enää tullutkaan jatkuvana virtana ja kuukauden kuluttua itkupurskahdukset olivat enää satunnainen vieras.
Muista siis, että tämä on vain yksi vaihe elämässäsi. Anna itkun tulla silloin kun se on tullakseen ja sure rauhassa. On tärkeää, että annat tunteiden purkautua.
Tukeudu ystäviisi ja lähimmäisiisi. Puhu heille ja kerro tunteistasi. Tulet yllättymään siitä, miten paljon ympärilläsi on ihmisiä, jotka sinusta välittävät.
Ennen kaikkea, muista kuitenkin surunkin keskellä se, että se ei jatku ikuisesti. Jos sinusta tuntuu, että mikään ei voisi enää mennä huonommin, niin tiedätpähän ainakin, että siitä ei suunta voi olla kuin ylöspäin.
Itse olen tänä päivänä onnellinen. Pääsin surun yli ja jaksoin jatkaa elämääni ja nauttia uusista asioista. Nyt puoli vuotta eron jälkeen olemme mieheni kanssa aloittamassa suhdettamme uudelta pohjalta. Hän remusi ja rellesti puoli vuotta ties missä, mutta tuli takaisin kun ymmärsi ettei sellainen elämä niin kummoista olekaan. Nyt olen itse siinä tilanteessa, että mietin uskallanko enää antaa itseni rakastua häneen ja voisiko suhde enää toimia.
Kävi miten kävi, selvisin erosta. Se oli elämäni suurin koulu. Opin valtavasti asioita ja tunnen itseni nyt vahvemmaksi. On hieno olo kun tietää, että on selvinnyt aallonpohjalta ja elämä paistaa taas.
Ja näin tulee käymään myös sinulle. Tänäkin iltana tuuli pauhaa myrskyn voimin ulkona, mutta huomenna tai viimeistään ylihuomenna se jo hellittää. Ei suru ja tuskakaan ikuisesti kestä!
Paljon voimia Sinulle!
Olen todella pahoillani tilanteesta mihin olet joutunut. Omasta avioerostani tulee nyt jouluna kuluneeksi kuusi vuotta ja oikeastaan vasta tämän viimeisen kuluneen vuoden aikana olen päässyt tuon tapahtuman "ylitse". Ero aikanaan oli todellinen shokki, se sananmukaisesti tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Meillä meni kaikki hyvin eikä vaimoni millään tavalla osoittanut että mitään olisi vialla,päinvastoin. Eräänä iltana hän töistä palattuaan yksinkertaisesti ilmoitti rakastuneensa toiseen mieheen, haluavansa avioeron ja että minä lähtisin vielä samana iltana - perheelleen hän oli asiasta kertonut aiemmin päivällä.
Minun vastuulleni jäi hirveä velkataakka, hieman kärjistäen sanottuna vaimoni periaate oli että se mikä on velkaa on minun ja se mikä on omaisuutta on hänen. Olin, näin jälkikäteen ajteltuna, aivan liian kiltti tuossa erotilanteessa ja tavaroiden ym jaossa. Kuvittelin kaiketikin että tämä olisi jotakin väliaikaista mistä vielä palataan takaisin.
Menetin uskon rakkauteen pitkäksi aikaa, mutta nyt alkavaan uuteen vuoteen suhtaudun iloisen toiveikkaasti. Kyllähän jokaisella on oikeus lämpimään syliin ja suuriin, aitoihin tunteisiin.
Eroprosessi on kivinen tie ja sen kulkeminen vaatii jokaisella oman yksilöllisen aikansa. Ei kannata syöksyä "lohtusuhteeseen" kun se ei tavallisesti tule kestämään.
Lähetän lämpimän rutistuksen, tsemiä ja voimia Sinulle! Kyllä asiat vielä järjestyy parhain päin,harmaankin pilven takaa aina välistä loistaa kirkas auringonvalo!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi: Kymmenhenkinen pohjalaisperhe ollut vuoden kateissa kansainvälinen etsintäkuulutus Poliis
Poliisi: Kymmenhenkinen pohjalaisperhe ollut vuoden kateissa – kansainvälinen etsintäkuulutus Poliisi pyytää yleisön apu4674054Tässä totuus jälleensyntymisestä - voit yllättyä
Jumalasta syntyminen Raamatussa ei tässä Joh. 3:3. ole alkukielen mukaan ollenkaan sanaa uudestisyntyminen, vaan pelkä3181692- 1161526
En kadu sitä, että kohtasin hänet
mutta kadun sitä, että aloin kirjoittamaan tänne palstalle. Jollain tasolla se saa vain asiat enemmän solmuun ja tekee n891474Noniin rakas
Annetaanko pikkuhiljaa jo olla, niin ehkä säilyy vienot hymyt kohdatessa. En edelleenkään halua sulle tai kenellekään mi991408Oisko mitenkään mahdollisesti ihan pikkuisen ikävä..
...edes ihan pikkuisen pikkuisen ikävä sulla mua??.. Että miettisit vaikka vähän missähän se nyt on ja oiskohan hauska n601375- 521316
Helena Koivu : Ja kohta mennään taas
Kohta kohtalon päivä lähestyy kuinka käy Helena Koivulle ? Kenen puolella olet? Jos vastauksesi on Helenan niin voisi981235- 441079
Au pair -työ Thaimaassa herättää kiivasta keskustelua somessa: "4cm torakoita, huumeita, tauteja..."
Au pairit -sarjan uusi kausi herättää keskustelua Suomi24 Keskustelupalvelussa. Mielipiteitä ladataan puolesta ja vastaa341078