Onko paikkaa, jossa voisi teettää kaikki (tuhannet) valokuvat tiedostoista albumeiksi?Vieläpä niin, että kuvan nimeksi tulisi se,mikä on kuvan nimenä tiedostossa.
Haluaisin vain kaikki painettuna.
Haluaisin vain kaikki painettuna.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ilmeisesti tällaista ei ole. Olen tehnyt vain ifolorin albumeita ja niissä on kyllä kova värkkääminen, että kuvat saa näkymään kokonaan, vaikka olisi se valmispohja. Ja tekstit pitää kirjoittaa.
Jotenkin luulisi, että olisi helppo valokuvausfirmojen tällainen järjestää. Tuleehan tiedoston nimi valokuvatulosteenkin taakse, miksei sitten kuva-albumiin kuvan viereen. Luulisi myös, että muillakin alkaa olla paljon kuvia, joita ei uskalla säilyttää muutaman vuoden välein vaihdettavilla läppäreillä, eikä kuitenkaan intoa ruveta albumeita itse tekemään.
On varmastikin valokuvafirmoilta ihan fiksu veto, jos tuollaista palvelua ei tarjota. Kävisi pian niin, että mistään tekniikasta mitään tajuamattomat ihmiset palaavat liikkeeseen niiden kirjojen kanssa, kun tarvis kuvista kopiota...
Toisaalta oikean palvelun löytäminen on onneksi sen verran vaikeaa, että väärät ihmiset eivät sitä osaa...
Saahan sitä skannattua kuvan ja tulostettua. Ei kaiken tarvitse olla digimuodossa. Paitsi, jos ei ole ideointikykyä.