Hyvä Eniro
Suomi24 portaali ja sen toiminta.
Tunnettu asia on, että ko. viihdeportaalin toiminta on parhaimmillaan surkeaa. On ollut yhtä kauan kuin portaali on ollut pystyssä. Ei siinä mitään, jos tekijät eivät kertakaikkiaan osaa, sitä en erityisemmin purnaa, onhan näitä. Sitä purnaan, väki (käyttäjät ja maksajat) ovat nyreissään aika ajoin enemmän kuin yleensä ja kirjoittelevat valituksia ilmoitustaululle. Suomi24:n sheriffit tms. poistaa niitä sieltä lähes sitä mukaan kun valituksia ilmaantuu. Kummastuttavaa asiakaspalvelua? On totta, että se on vain viihdeportaali, mutta kuitenkin. On siellä asiakkaidenne mainoksia, näillä näkymin voisivat olla varmaankin paremmassakin paikassa.
Viestitän yrityksellenne tätä kautta, josko täällä ei olisi pukki kaalimaan vartijana.
Ystävällisin jouluterveisin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.