Osatyökyvyttömyyseläke ja sairauspäiväraha?

Kiittäen61

Miten osa-aika työtä tekevän sairauspäiväraha lasketaan? Olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä.

7

4956

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyssyteh
    • Lämminkiitos

      Lämmin kiitosa linkistä. Yritin löytää kelan sivuilta aiemmin tuloksetta ja en löytänyt itseäni vastaavaa tilannetta. Mutta ehkä nyt onnistuisin löytämään.
      Olen jäänyt osatyökyvyttömyyseläkkeelle kesällä 2013. Eli viimmeinen vuosi täydellä työajalla ja palkalla oli 2012. Jos nyt katsottaisiin vuodenn 2013 palkkatulosta , se olisi jäänyt siten kovin pieneksi jos siitä lasketaan tuo sairauspäivärahan korvaus, josta sitten vähennettäisiin tuo pieni osatyökyvyttömyyseläke. Vaikea tilanne kun ei voisi mennä töihin, mutta tulot ei riittäisi. Siinäpä on purtavaa.

    • jaksaa

      Sairausajan rahasta vähennetään ensin kokonaisuudessaa osatyökyvyttömyysekäke ja jäljelle jäävä summa on nykyinen sairauspäivärahasi. Itselleni summa menee miinuksen puolelle joten sairastaa ei voi. Tämä osatyökyvyttömyyseläke on tälläinen taloudellinen loukku josta kokoaikaiselle työkyvyttömyyseläkeelle on todella vaikea päästä.
      Mutta jos saat yli kuukauden yhtä mittaisen sairausloman voit saada sen aikaa koko aikaista kuntoutustukea. Eli silloin voit anoa työeläkeyhtiöstä kyseistä sairaus pätkää. Saako vai ei niin on yhtä lottoamista.
      Itselleni tämä osatyökyvyttömyyseläke on aiheuttanut aika moisen oravanpyörän. Sairaus miksi eläkkeen sain on pysynyt aisoissa mutta kuvaan on tullut uusi sairaus joka nyt aiheuttaa sairauspäiviä.
      Sama laskukaava pätee myös jos joutuu työttömäksi eli silloinkin korvaus jää todella pieneksi.

    • Tsempaten

      Ikävä kyllä noin se menee. Mutta on harvoja tapauksia, jolloin esim. ansiosidonnainen päiväraha on suurempi kuin olisi koko täysi eläke. ( Ennen osatyökyvyttömyyseläkkettä olleesta täydestä palkasta vähennetään tuo osatyökyvyttömyyseläkkeen määrä = soviteltu ansiopäiväraha ) jonka lisäksi tuo eläke.
      Riippuu eläkkeen määrästä ja viimmeisistä palkkatuloista paljonko saisit , vai saisitko mitään.
      Itse saisin enemmän ansiosidonnainen osatyökyvyttömyyseläke, mutta tuosta sairauspäivärahan laskennesta en tiedä.
      Jos sairauspäiväraha lasketaan aina tuosta viimmeksi lasketusta verotuksesta mm. tänä vuonna vuodesta 2013. Ja jos on jäänyt sairauspäiville tänä vuonna ja osatyökyvyttömyyseläkeelle 2014, niin sillon täydestä palkasta laskettu sairauspäiväraha - osatyökyvyttömyyseläke = saamasi sairauspäiväraha.
      Mutta jos eläke alkanut 2014 ja jäät sairauslomalle vuonna 2016 , niin lasketaanko tuo päiväraha vuoden 2014 olleen palkan mukaan, jolloin palkkatulosi olisi pieni tuon osatyökyvyttömyyseläkkeesi vuoksi?

      Ninimerkille Jaksaa, niin ikävä juttu tuo tilanteesi. Monille asemassasi oleville tilanne koituu ylipääsemättömän vaikeaksi, jolloin masennus pukkaa väkisin päälle. Koeta välttää masennus ja hakea ajoissa apua jos tulee merkkejä masennuksesta ja hakea sinikkäästi tuota täyttä eläkettä.

      Minkä ikäinen olet ? Joskus kuulin, että olisi helpompi päästä täydelle eläkkeelle.jos on täyttänyt 60v. Tietysti kokonaisuus tilanne työkyvystäsi ratkaisee silloinkin.

      Usein käy niin,että ihminen sinnittelee väkisin sairaana työssä, ei ota sairauslomaa, jaksaa , jaksaa, kunnes fysiikka pettää totaalisesti ja enää et kykene työhön tai just ja just osatöihin, mutta ikävä tietää että sitten ei pääse täydelle : (

      Tsemppiä sinulle

    • jaksaa

      Viimeinen verotus on laskenna pohjana. Eli vuosi osatyökyvyttömyyseläkkeellä ja osa-aikaisella työllä aiheuttaa tuon ns. kuopan.
      Ei tässä masennusta onneksi pukkaa mutta vi..... sitä enemmänkin. Sairaalan sosiaalihoitaja painotti osatyökyvyttömyyseläkettä pohdittaessa että sairastaessa saa sitten normaalin sairausajan palkan. Joten uskoin, anoin ja sain. Yllätys tuli kolme vuotta perässä. Koko eläkkeelle ei 38 vuotiaana ihan helposti pääse vaikka kuinka kroppa pettäisi.
      Iso palkka ennen joten osatyökyvyttömyyseläke sen mukainen mutta ei sillä kolmea lasta elätetä ym. Osa-aikainen palkkani on pieni mutta niin tarpeellinen.

    • Tsempaten

      Jos palkkasi on ollut isohko ennen eläketapahtumaa, niin saattaisi olla, että jos jäisit työttömäksi, että saisit ansiopäivärahaa jopa enemmän kuin tuon puolikkaasi verran, riippuen eläkkeesi määrästä. Ansiosidonnainen lasketaan aina tuosta täydestä palkasta ennen osatyökyvyttömyyseläkkeelle jäämistäsi ja siitä vähennetään puolieläke. En kuitenkaan suosittele irtisanoutumista, sillä olet vielä nuori ja se tie on kivinen.
      Todella kinkkinen juttu sinulla ja kun vielä terveyskuluihin on tulossa heikennyksiä, uusien leikkausten vuoksi, sekä tuo ensimmäinen sairauspäiväraha palkaton ja seuraavat 9 :n 80% palkasta, niin menee vaan huonommaksi. Mutta kun ensimmäinen 300pv on kelan sairauspäivärahalla, niin sairausloman jatkuessa sinut ohjataan ansiopäivärahoille, mikäli kuulut liittoon, siellä olet vuoden ja taas oikeus sairauspäiviin jne. mutta elää pitäisi tuonakin aikana. Olet perheellinen ja paljon tulossa heikennyksiä lapsiperheille , joten joudut maksamaan muita enemmän näistä leikkauksista.
      Oletko hakenut täydelle eläkkeelle, jos ja saanut kielteisen päätöksen, valitusta kehiin. Toisin kuin yleisesti puhutaan kyllä jopa vakuutusoikeudessa kielteiset päätökset saattavat muuttua, varsinkin jos uutta sairautta on tullut lisänä. Näin puolisollani onneksi.tapahtui.
      Ei kannata luopua toivosta ja voimia sinulle

    • Tsempaten

      Ymmärrän tilanteesi vaikeuden. Suosittelen vieläkin kääntymään sairaalan sosiaalihoitajan puoleen ja kertoisit hänelle tilanteesi, ehkä hän löytäisi toimivan ja hyvän ratkaisun.
      Toivot jaksavasi työssäsi, mutta sairautesi vuoksi joskus tulee tilanteita jolloin joudut jäämään sairastamaan kotiin, jotta kykenisit ja jaksaisit jälleen työssä. Mutta kinkkinen juttu kun kelan sairauspäiväraha on osa-aika töiden vuoksi niin pieni, että todellisuudessa et saa yhtään sairauspäivärahaa kelapäiville siirryttäessä. Noinko tilanteesi menee?
      Todella väärin, siinäkin tulisi sairauspäiväraha laskea tuota eläketapahtumaa edeltäneestä kokoajan palkasta, aivan kuin huomioidaan nouseetkin palkat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      86
      2048
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      11
      1662
    3. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      102
      1152
    4. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      350
      1126
    5. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1113
    6. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      53
      851
    7. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      21
      839
    8. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      31
      777
    9. Persu Meri Valkama kadehtii Sanna Marinin menestystä

      Taas yksi persu tuli nolaamaan itsensä kadehtiessaan menestynyttä Suomen kansan supertähteä Sanna Marinia. https://demo
      Maailman menoa
      237
      737
    10. Raamatun tärkein lause

      Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,
      Hindulaisuus
      367
      719
    Aihe