Aleksis Kiven päivä!

OMMENTTI Noi-noi-noi-noitavainot! Na-na-na-natsit! Jo-jo-jo-joseph McCarthy! Muita historiallisia esimerkkejä!
Perussuomalaisilla on kansanedustajinaan niin monta viallista aikapommia, että puolue joutuu tekemään kovasti töitä ohjatessaan huomiota muualle.

Keskiviikkona julkisuuteen astui Olli Immonen, joka ei ole rasisti, kertomaan, että on rankkaa, kun ensin on ihan pomona netissä ja sitten muut ovatkin, että Olli hei, sun naamas on ihan hillossa enkä mä edes halua arvailla, mitä tahmaa sun housuissas on.

Ja koska perussuomalaisten johdolta ei saa vastaukseksi kuin krapulaisen aikamiespojan välttelyä ja itsesääliä, puolueen työmies Matti Putkonen yritti viedä huomion perussuomalaisten luonteesta omaan luonteeseensa.

Putkonen julkisti listan, mustan listan ihmisistä, jotka ovat suhtautuneet perussuomalaisiin toisin kuin perussuomalaiset haluaisivat, että niihin suhtaudutaan. Normaalimaailmassa erimielisyys kuuluu kommunikointiin, perussuomalaisten maailmassa se on rikos.

Kun lista sitten julkistettiin, punavihreässä kuplassa innostuttiin niin kuin siellä aina innostutaan, kun helppo vihollinen maalaa otsaansa maalitaulun. Tää on törkeää, ei tää kuulu demokratiaan, siis natsithan, nehän keksi listat, nehän teki listoja poltettavista noidista ja indie-levyistä.

Päivän myötä pettymys kasvoi, kun Putkosen lista ei ollutkaan niin kiihottava kuin olisi toivonut. Siinä ei ollut omaa nimeä, liian vähän toimittajia, jotta voisi puhua sananvapaudesta, ja liikaa tylsiä poliitikkoja.

Silti siinä oli kaikki väärin, koska se oli lista, jossa oli nimiä, ja natsit, natsit tekivät maailmanhistorian ensimmäiset listat.

Yhdysvaltalainen oikeistohumoristi P.J. O’Rourke julkaisi 90-luvulla kirjan The Enemies List, jossa O’Rourke listasi The American Spectator-lehden lukijoiden avulla amerikkalaisen yhteiskunnan pahimmat viholliset. Niitä olivat mm. Bill Clinton, Yoko Ono, terveysopin opettajat sekä koko Ruotsi.

Tarkoitus oli provosoida, yrittää olla hauska, ei oikein onnistunut, koska kohteet olivat liian ilmiselviä ja perustelut kaikki samalta janalta.

Kirjan ilmestyttyä USA:ssa ei huudettu natseja ja noitavainoja, vaan lähinnä ohitettiin epäonnistunut huumoriyritys.

Saman olisi voinut tehdä perussuomalaistenkin listalle. Se oli kuin luokan rumimman ja luonnevikaisimman pojan luettelo tytöistä, joiden kanssa en ainakaan harrasta seksiä; nolo lista, joka olisi saanut leijailla omassa yksinäisessä avaruudessaan.

Samalla Putkosen lista ja muut provosointiyritykset vievät huomion vakavammista asioista: köyhältä vanhukselta vietiin juuri vuokrarahat; me puolueena valehdellaan äänestäjillemme; rasismi vain kasvaa, ja me vastaamme siihen ylimielisyydellä.

Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.
Jyrki Lehtola

Perussuomalaiset ovat ahdingossaan valitsemassa väärän tien, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Tähän on tultu.

Perussuomalaisten kannatus syöksyy alas sellaista vauhtia, että edes he eivät väitä kalluppeja vääriksi. Ovatko syynä pakkolait vai pakolaiskriisi?

Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan ei ainakaan pakolaiskriisi. Perussuomalaisten äänet karkaavat vasemmalle. Slunga-Poutsalon mukaan ”maahanmuuttokriittiset eivät siirry demarien ja vasemmiston kannattajiksi”. Jos tämä olisi vain puoluesihteerin yksityisajattelua, se kuulostaisi vain kiinnostavalta. Eikä hän olisi edes väärässä, maahanmuutto ei vielä ole perussuomalaisten kannatuksen laskun syy. Voi vielä olla.

Koska puheenjohtaja Timo Soini sattui kommentoimaan melkein samoin sanoin, tuntuu kuitenkin siltä, että perussuomalaisten johdon valtaa vaarallinen harha. Harha on, että perussuomalaiset voisivat kasvattaa kannatustaan maahanmuuttokritiikkiä lisäämällä.


Timo Soini ja puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo riemuitsevat vaalivoitoista huhtikuussa 2015.
Yksikään ääni ei ole varma

Ensinnäkin. Tuskin satunnaisesta maahanmuuttokriittisestä tuntuu kivalta, että perussuomalaiset pitävät hänen ääntään varmana, tapahtui rajalla mitä tahansa. Pelkkä ponnekas puhe ei riitä.

Toiseksi. Monilla perussuomalaisten äänestäjistä ei ole mitään maahanmuuttajia vastaan. Kaduilla polttopullojen kanssa riehuvat kaverit eivät edusta perussuomalaisia, mutta maahanmuuttokriittisyydelle he antavat aika ikävän kaiun. Moni, joka on äänestänyt perussuomalaisia ihan muista syistä, voi nyt aivan hyvin äänestää vasemmistopuolueita.

Kolmanneksi. Jos perussuomalaiset tiukentavat linjaansa maahanmuuttoasioissa älyttömyyksiin, keskustan ja kokoomuksen pinna palaa. Se on sitten hallituskriisi.

Tästä päästään Sebastian Tynkkyseen. Perussuomalaisten julkisuustyrkky varapuheenjohtaja ei ole ongelma Soinin painoluokan pelimiehille. Hänen ajatuksensa ovat.

Yhden asian liike ei toimi

Nuivan, maahanmuuttokriittisen siiven perussuomalaisia houkuttaa tieto, että ruotsidemokraatit pystyvät kasvattamaan kannatuksensa huimaksi menemättä hallitukseen. Mutta ruotsidemokraatit ovat nimenomaan yrittäneet tulla sen kaltaisiksi, mitä perussuomalaiset vielä muutama vuosi sitten olivat, yleispuolueeksi. Jos perussuomalaiset liikkuvat siihen suuntaan mitä ruotsidemokraatit olivat, yhden asian maahanmuutonvastustajiksi, heidän paikkansa on vain marginaalissa.

Miten tähän on tultu?

Onko teitä koskaan huvittanut käydä perussuomalaisten bileissä, mutta ette sitten kuitenkaan uskaltaneet? Älkää turhaan arkailko. Ne eivät ole mitään skinien kokoontumisajoja, pikemminkin ne muistuttavat vaikkapa putkiliikkeen pikkujouluja.

Duunareita ja konttoristeja pitämässä hauskaa. Joku voi ottaa vähän liikaa napanteria, mutta se on sitten siinä. Muutama kaaho joukossa nostaa vain tunnelmaa.

Olin perussuomalaisten juhlissa keväällä 2011 ja keväällä 2015. Siis perussuomalaisten vaalivalvojaisissa Helsingin Ostrobotnialla.

Ensimmäinen jytky oli ehkä bileinä iisimpi. Kaikki tiesivät jo tullessa, että hauskaa päästään pitämään. Toinen viime keväänä oli yllättävämpi. Aluksi tunnelma oli miltei maassa.

Sipilä tekee kumousta

Perussuomalaisten kannattajien on tapana antaa äänensä vasta äänestyspäivänä. Niinpä ennakkoäänet näyttävät helposti heikommilta kuin lopullinen tulos. Jututin Soinia ennen tulosten selviämistä. Minusta tuntuu, että hän oli hetken aidosti huolissaan.

Sitten tulivat lopulliset äänet ja päästiin bilettämään. Kevät ja kesä olivat kauniita, ongelmat alkoivat vasta nyt kun lehdet lähtevät puista.

Timo Soinin mielestä neljän prosenttiyksikön romahdus Yleisradion kannatustutkimuksessa oli ”duunarimiesten varoitus”. Soini on oikeassa.

Duunarimiehiä ja -naisia uhataan yhdellä viikolla lomien leikkauksella, toisella lisien listimisellä, kolmannella lomarahan lahtaamisella, neljännellä ties millä. Vähemmästäkin pinna palaa.

Kun Timo Soini päätti mennä Juha Sipilän kanssa hallitukseen, hän ei arvannut millainen myllertäjä kiltin perusinsinöörin nahoissa asui. Sipilä tekee kumousta, joka ihan varmasti sattuu Soinin äänestäjiin. Soini meni siihen mukaan sitoutumaan, eikä tajunnut, mihin sitoutui.

Onko 2000-luvun nerokkain suomalainen poliitikko nyt aivan neuvoton?

Mihin tästä päästään?

Olette varmaan kuulleet kerrottavan, että naamakkain Timo Soini on oikein mukava mies. No niin onkin.

Keväällä jututin Timo Soinia päivänä, jona hänestä tuli ulkoministeri. Kun ihminen aidosti pursuaa intoa, niin pakkohan hänen mukanaan on iloita. Soini uneksi ulkomaalaisten valtiomiesten tapaamisesta ja kaikista mahdollisuuksistaan.

Poika, joka kerran koputti Smp:n puoluetoimiston ovea ja pääsi sanomaan ujosti päivää Veikko Vennamolle, oli päässyt pitkälle