"Seitsemän Veljeksen" tulkintaa

"Eräs selitys Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen sisällöstä

Laadittu Pekka Ervastin esitelmän sanomalehtiselostuksen pohjalta

Aluksi Pekka Ervast huomautti, miten Kiven tuotantoa ja eritoten Seitsemää veljestä aikaisemmin – esimerkiksi professori Ahlquistin toimesta — oli arvosteltu ankarasti. Mutta meidän päivinämme on yhä enemmän alettu ymmärtää sen suurta arvoa. Sitten Ervast siirtyi kuvaamaan sitä tunnelmaa ja näkökantaa, jonka hän itse oli saanut Kivestä ja hänen pääteoksestaan "Seitsemästä veljeksestä".

Pekka Ervast oli heti ensimmäistä kertaa nuorena lukiessaan "Seitsemää veljestä" tuntenut, että se oli neron tuote, neron, jonka saattoi asettaa muiden maailmankirjallisuuden nerojen rinnalle. Hän näki siinä, mikä nerolle on ominaista, yksinäisen totuuden etsinnän, muukalaisuuden yhteiskuntaan ja ulkonaiseen elämään nähden ja ennen kaikkea johtavana lankana voittamattoman halun itsenäiseen luomistyöhön. Hän näki siinä Kiven syvän hengen kaipuun suorittaa tehtävänsä Suomen hyväksi, ratkaista probleemi, miten elämä oli elettävä kätkettynä tai ilmaistuna elävän realistisen kansankuvauksen muodossa.

Tavallinen selitys "Seitsemän veljeksen" sisällöstä on, että se kuvaa, miten nämä veljekset oppivat huomaamaan, että heidän alkuperäinen raakalaiselämänsä korvessa ei tyydytä heitä, minkä tähden he palaavat takaisin järjestäytyneen yhteiskunnan hoiviin.

Pekka Ervastin mielipide oli toinen. Hänestä "Seitsemän veljestä" kuvaa sitä, että ihmisten täytyy oppia itsenäisiksi, heidän täytyy oppia luomaan jotakin uutta ja omaperäistä. Niin kauan kuin he eivät tee sitä, he ovat joukkosielun, joukko-suggestion alaisia. Mutta tästä itsenäistymisestä johtuu eristäytyminen yhteiskunnasta. Se ei merkitse samaa kuin bolshevismin ja anarkismin tapaan asettuminen yhteiskunnan ulkopuolelle, vaan neron luonnollista eristäytymistä ja vieraantumista jostakin, joka ei voi häntä kahlehtia.

Mutta tulee sitten kysymys, miksi kirja loppuu, kuten se loppuu, veljesten palaamisella yhteiskuntaan. Pekka Ervastin mielestä tämä on merkkinä Kiven hengen väsähtämisestä. Puute ja ruumiillinen heikkous, yksin- ja hylättynäolontunne painoivat raskaasti Kiven mieltä. Hän ei jaksanut viedä kysymystä lopulliseen ratkaisuunsa, mutta hän tunsi, että se oli loppuva harmonisesti, sillä alku oli oikea, ja sen tähden hän antaakin veljesten lopuksi saada muiden ihmisten tunnustuksen.

Aleksis Kiven "Seitsemän veljestä" on Ervastin mukaan selvä vuodatus Suomen kansallishengestä. Suomen kansallishenki sisältyy tähän kirjaan inhimillisen individualiteetin ja itsenäisen orginaliteetin muodossa.

Toimittajalta (Eino Krohn)

Ruusu-Risti — marraskuu 1934"