"Aleksis Kivi
Syntyi lapsi syksyllä,
tuulet niin vinhasti vinkui,
tuult' oli koko elämä,
nähnyt ei kesää, ei kevättä,
eli vain syksystä jouluun..."
Eino Leinoa tuo runo Aleksis Kivi, - eräs isoista siskoistani harjoitteli sitä lausumaan jossain koulun juhlassa, kun olin pieni, ja niin opin sen ulkoa vähitellen. Ei ole vielä unohtunut - ja aika näyttää, milloin.
Kova elämä oli Aleksis Kivellä, miten jonkun tie voikin olla niin kovilla kivillä kivetty.Vieläpä lahjakkaan, nuoren suomalaisen? Aleksi Kivi syntyi 1834 ja kuoli nuorena, vain 38-vuotiaana v. 1872.
August Ahlqvistin arvostelut
"Kivi ja Ahlqvist
Miksi Ahlqvist niin häijysti pyrki kieltämään ja tuhoamaan Kiven kirjailijana? Mikä raivostutti arvostettua professoria niin, että sai hänet puhumaan mongolilais-turaanilaisesta hengestä ja yksitoikkoisesta raakuudesta ja köyhästä, lapsellisesta ja naurettavasta sisällöstä? Syitä on varmasti monia eikä mikään vuosien varrella esitetyistä syistä yksin riitä selitykseksi.
Hannes Sihvo on varmaan oikeilla jäljillä, kun hän teoksessaan Elävä Kivi, toteaa, että Kivi joutui alusta asti poliittisten, kielipoliittisten ja lopulta myös henkilöpoliittisten ristiriitojen keskiöön. Ennen muuta Kivi oli aikaansa edellä. Kiven aloittaessa kirjoittamisensa 1860-luvun vaihteessa, kirjallinen maaperä oli Suomessa vielä tiukasti sidoksissa romantiikkaan ja idealismin estetiikkaan.
Kun August Ahlqvist toukokuussa 1870 hyökkäsi Helsingfors Allmänna Tidningin kahdessa numerossa juuri ilmestyneen Seitsemän veljeksen kimppuun, ei kyseessä suinkaan ollut hänen ensimmäinen, eikä myöskään viimeinen, Kiveen kohdistunut teilauksensa. Alusta alkaen Ahlqvist oli ottanut Kiven hampaisiinsa ja rusikoinut säälimättömästi hänen teoksiaan samoin kuin Kiveä henkilönä. Hän arvosteli ankarasti jo Kiven kahta ensimmäistä, vuonna 1860 julkaistua runoa. Varsinaiset hyökkäykset alkoivat Kullervon arvostelulla vuonna 1865. Ja niin hurja tuntuu olleen Seitsemän veljeksen voima ja vimma, että yksi teilaus ei riittänyt. Maagiset kolme kertaa Kivi romaanin kirjoitti ja maagiset kolme kertaa Ahlqvist yltyvällä raivolla teoksen kielsi ja leimasi sen ”häpeäpilkuksi suomalaisessa kirjallisuudessa”. Myös jo sairaan Kiven viimeistä, vuonna 1871 ilmestynyttä näytelmää Margareta hän arvosteli julmasti ja armottomasti. – Mutta mikään ei tuntunut riittävän: vielä vuonna 1874, Kiven maattua jo toista vuotta haudassa, Ahlqvist julkaisi runokokoelmassaan Säkeniä II räikeän halveksuvan pilkkarunon Kivestä nimellä ”Eräs runoilija haudastaan”:
Syntyi lapsi syksyllä,
tuulet niin vinhasti vinkui,
tuult' oli koko elämä,
nähnyt ei kesää, ei kevättä,
eli vain syksystä jouluun..."
Eino Leinoa tuo runo Aleksis Kivi, - eräs isoista siskoistani harjoitteli sitä lausumaan jossain koulun juhlassa, kun olin pieni, ja niin opin sen ulkoa vähitellen. Ei ole vielä unohtunut - ja aika näyttää, milloin.
Kova elämä oli Aleksis Kivellä, miten jonkun tie voikin olla niin kovilla kivillä kivetty.Vieläpä lahjakkaan, nuoren suomalaisen? Aleksi Kivi syntyi 1834 ja kuoli nuorena, vain 38-vuotiaana v. 1872.
August Ahlqvistin arvostelut
"Kivi ja Ahlqvist
Miksi Ahlqvist niin häijysti pyrki kieltämään ja tuhoamaan Kiven kirjailijana? Mikä raivostutti arvostettua professoria niin, että sai hänet puhumaan mongolilais-turaanilaisesta hengestä ja yksitoikkoisesta raakuudesta ja köyhästä, lapsellisesta ja naurettavasta sisällöstä? Syitä on varmasti monia eikä mikään vuosien varrella esitetyistä syistä yksin riitä selitykseksi.
Hannes Sihvo on varmaan oikeilla jäljillä, kun hän teoksessaan Elävä Kivi, toteaa, että Kivi joutui alusta asti poliittisten, kielipoliittisten ja lopulta myös henkilöpoliittisten ristiriitojen keskiöön. Ennen muuta Kivi oli aikaansa edellä. Kiven aloittaessa kirjoittamisensa 1860-luvun vaihteessa, kirjallinen maaperä oli Suomessa vielä tiukasti sidoksissa romantiikkaan ja idealismin estetiikkaan.
Kun August Ahlqvist toukokuussa 1870 hyökkäsi Helsingfors Allmänna Tidningin kahdessa numerossa juuri ilmestyneen Seitsemän veljeksen kimppuun, ei kyseessä suinkaan ollut hänen ensimmäinen, eikä myöskään viimeinen, Kiveen kohdistunut teilauksensa. Alusta alkaen Ahlqvist oli ottanut Kiven hampaisiinsa ja rusikoinut säälimättömästi hänen teoksiaan samoin kuin Kiveä henkilönä. Hän arvosteli ankarasti jo Kiven kahta ensimmäistä, vuonna 1860 julkaistua runoa. Varsinaiset hyökkäykset alkoivat Kullervon arvostelulla vuonna 1865. Ja niin hurja tuntuu olleen Seitsemän veljeksen voima ja vimma, että yksi teilaus ei riittänyt. Maagiset kolme kertaa Kivi romaanin kirjoitti ja maagiset kolme kertaa Ahlqvist yltyvällä raivolla teoksen kielsi ja leimasi sen ”häpeäpilkuksi suomalaisessa kirjallisuudessa”. Myös jo sairaan Kiven viimeistä, vuonna 1871 ilmestynyttä näytelmää Margareta hän arvosteli julmasti ja armottomasti. – Mutta mikään ei tuntunut riittävän: vielä vuonna 1874, Kiven maattua jo toista vuotta haudassa, Ahlqvist julkaisi runokokoelmassaan Säkeniä II räikeän halveksuvan pilkkarunon Kivestä nimellä ”Eräs runoilija haudastaan”:
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.