Kultainen pistooli / revolveri

Kyykman

Minulle iski tässä yöllä kummallinen vimma saada kokoelmaan kultainen, eli käytännössä kullattu tai kullan värinen ase. En osaa selittää. Pelkkä tuollaisen kuvan katsominen saa aikaan voimakkaan hyvänolon tunteen.

Epäilen että nämä eivät ole aidosti edes kullattuja, miten mahtaa tuollainen pehmeä kestää pinnassa... Mutta kuten sanoin: Väri on pääasia. Ja se, että peli on täysin toimiva vaikka uskon sen jäävän vain koristeeksi.

Nyt kun nämä joutuu käytännön pakosta ostamaan aina Suomesta niin taitaa olla vaikeaa löytää tuollaista... Tosin tilauttamallahan saa jos vain saa kasattua jostain listaa mitä ylipäätänsä olisi saatavilla. Pitänee pyytää jostain kotimaisesta putkasta listaa tai esitettä. Lupien ja ulkomaalaisten kauppojen kanssa puljaus on liian hankalaa, ellei asia sitten ole muuttunut viime vuosina.

Onkohan Suomessa Dan Wessonin myyjää? 715 Magnum Gold-sarja on ikävästi lopetettu, jotain näitä vanhoja tulee taas tuotantoon. Voi olla että kullatun löytyminen on tältäkin osin hankalaa.

Eräs vaihtoehto olisi käytetty. Hieman pelkään että missä kunnossa tuollainne kullattu on käytettynä (kun en edelleenkään tiedä mitä se pinta pitää oikeasta käytöstä). Käytetyt muutenkin epäilyttävät kun huoltohistoria ei välttämättä ole aina tiptop.

Desert Eaglea löytyy mutta tuossa lähtee hinta aika pahasti lapasesta.

Huh, huh, mahdanko saada edes unta näitä katsellessa.

10

1223

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • S.A.45

      Hommaa rosteri, sen voi kiillottaa vaikka peilikiiltäväksi. Rosterit ovat käytännollisiä, ei tarvise pelätä ruostumista.Kulta on pehmeä metalli, tuskin montaa
      vuotta kestää pinnassa. Sopii paremmin koristeisiin.

    • seppäjoukahainen

      Jos ase kullataan niin kultaa tulee pinnoitettavaan pintaan hyvin hyvin ohut kerros ja kultaus tehdään hieman samalla tavalla kuin esim kromaus tai sinkitys eli kultaukseen käytetään välittäjä-aineena vaikkapa vedellä laimennettua syanidia, itse kullattava esine laitetaan elektrodiin kiinni esim hauenleukanipistin tai joku muu sellainen ja toiseen elektrodiin levy puhdasta kultaa ja sitten pluselektrodiin johdetaan heikko virta, riittää jopa 4.5 V paristo. Tässä pääperiaate.

      Kultaus ei loppujen lopuksi ole kovinkaan kallis toimenpide itse kullan osalta, työ siinä myös maksaa.

      Eli käytännössä tuollainen kultaus kuluu käytössä pois kuten näkee esim. haulikoita joissa kullattu liipasin niin käytössä kultaus kuluu pois.

      Toinen tapa kullata on lehtikultaus mutta se ei mielestäni aseeseen sovellu koska lehtikulta kiinnitetään kappaleeseen "liimalla" ja kiillotetaan tasaiseksi. Esim. taulujen kehyksiä näkee jotka on lehtikullattu, tarkkaan katsoen näkee lehtikultalevyjen saumat. Lehtikultalevytkin on hyvin ohuita, jopa läpikuultavia.

    • Tomofhajukumpu

      Kullatun aseen löytäminen saattaa olla vaikeaa,helpommalla pääset kun menet suihkuverhon taakse,avaat vetoketjusi ja otat kultaisen suihkun,voit laulaa samalla kultaisesta nuoruudesta suihkun ajan ja sitten kaljalle.

    • siemenlinkoko

      Meinaatko kullitettua asetta?

    • elokuvistauniin

      Et sattumalta katsonut James Potkukelkkaa ennen nukkumaan menoa ja elokuvaa jonka nimi oli 007 ja Kultainen Ase?

    • irtokiviä

      Kullatun aseen teettäminen tulee maksamaan aseen hinnan kultaus, eli se kultaus ei tule juurikaan kalliiksi, vaan se ase.
      Laske mitä olet valmis aseen hintaan panostamaan, niin kultaushan ei maksa siihen, kuin noin 400 euroa, jos sitäkään, sillä kutaushan ei kovinkaan paksu ole.
      Kultaus kestää suurinpiirtein saman kuin kromaus,eli kyllä se melkein ikuinen on.
      Olen moottoripyörään kromauttanut osia ja vielä 10 vuodenkin kuluttua kromaus on uudenveroinen.
      Kaikkihan riippuu miten asetta hoidetaan jos se puhdistetaan kunnolla ammuntojen välissä, nin kestää kultaus vuosikausia.
      Ainoa mikä saattaa kulua,niin on liipasin,mutta sekin kestää kyllä sen 5-10 vuotta käytössäkin.
      Kromaus BMW sylinteriin on kestänyt nyt yli 20 vuotta ja pyörä on aina kesäisin kovassa käytössä ja kuumenee kovin,kun on ilmajäähdytteinen ja jäähtyy nopeasti taas sateella ajettaessa, kuten pesuun mentäessäkin, niin uskoisin kultauksen kestävän saman kuin kromauksenkin.
      Moni Goldwingilla ajeleva kuski tietää hyvin miten kultaus kestää,sillä moni on kultauttanut pulun etulokasuojastansa ja eipä ne kovinkaan huonoilta ole näytänyt vielä 10 vuodenkaan kuluttua ja onhan aspengeidissa kullattu koko teksti takalaukkuun ja hyvin on pysynyt kiinni jo yli 25 vuotiaisissakin pyörissä ja kaikkihan on mitenkä niitä säilöö ja vitsii puhdistaa.
      Kaikeinhan saa pilatuksi nopeasti,jos niitä ei hoida,mutta hyvällä pidolla ei aseen kultaus tule kovinkaan kalliiksi, kun asialla on ammattilainen , joka tekee sen työn ja osaa sen tehdä hyvin.
      Aseen hintahan se kallein hinta on tässäkin.
      Loppu on kiini itsestäsi miten aseen viitsit hoitaa.

      • isi6

        Itte ajelen harleyllä ja yritän pysyä täysjärkisenä. Yritä samaa.


      • salo5

        ois kiva nähä ja oppis jotain.


      • seppäjoukahainen

        Kultaus kyllä kestää mutta ei esimerkiksi sellaisissa esineissä joita käsitellään, kultaus ajan mittaan kuluu pois mekaanisesti, ei voi verratakaan kromauksen kestävyyteen, kulta on huomattavasti pehmeämpää kuin kromi.

        Itse olen jalometalli-alan ammattilainen joten tiedän millainen ja mitä kultaus on, tokihan kultaus kestää aseessakin jos sillä ei ammuta joka viikko tai ei ollenkaan mutta kultauksenhan voi uusia, kaikkein eniten kultauksessa maksaa pohjatyö eli samoin kuten kromauksessakin, itse kullan määrä on hyvin hyvin vähäinen jos kyseessä käsiase.


    • salo5

      oot näyttäny kerran sit 357kullattuu ,on mul tälläinkin sanoit.ois askaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1702
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      903
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      97
      666
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      16
      522
    Aihe