35 vuotta pyörimistä ja hyörimistä se otti, mutta ei sitä ole kiistäminen. Ensimmäistä kertaa sanon ääneen edes anonyyminä netissä, että miehisestä fyysisestä olemuksestani huolimatta olen nainen. Aina se on jossain takaraivon perukoilla ollut tuo tietoisuus, mutta siellä olen sen pyrkinyt tiukasti pitämään. Siitäkin huolimatta, että elämäni on ollut vaikeaa, aivan tarpeettoman vaikeaa ja kuluttavaa. Pojan tai miehen rooliin en ole koskaan oikein missään solahtanut, vaan se on vaatinut aivan hirveästi tsemppaamista ja sitä myöten ajanut monessa kohtaa minut aivan loppuun. Opiskelut ja työelämässä eteneminen ei ole onnistunut lähimainkaan kykyjeni ja lahjojeni edellyttämällä tavalla. Seksuaalisesti olen kiinnostunut vain naisista, mutta se "miehisyyden" puute on aiheuttanut parisuhteissani varsin ymmärrettävästikin melkoisia ongelmia. Haluan rakastaa naista, harrastaa seksiä naisen kanssa ja elää naisen kanssa, mutta tuon tekeminen miehenä on monessa kohtaa hyvin vaikeaa.
Tuntuu aivan järisyttävältä ja pelottavaltakin kirjoittaa tätä. Nytkin mieli potkii vastaan, että ei se ehkä sittenkään ole näin, mutta kyllä se vaan taitaa kuitenkin olla. Joskus 3-4-vuotiaana muistan jo hämärästi halunneeni leikkiä "tyttöjen leikkejä", mutta ympäristön vastaanotto tälle taisi olla kaikkea muuta kuin suopea. Luulen, että aivoni ovat armahtaneet minua, enkä muista kaikkia asiaan liittyviä tapahtumia. Sen kuitenkin tiedän, että esikouluikään tullessani olin hyvin, hyvin arka ja pelokas. Ala-asteella olin aina se pieni ja heikko, mutta onneksi muutama hyvä kaveri löytyi kuitenkin, vaikka tietysti olin myös hyljeksitty ja kiusattu. Poika- ja miesporukoiden keskinäinen "äijäily" ja leikkitappelut yms. ovat aina olleet itselleni täysin vieraita ja ahdistavia, enkä ole ikinä ollut luonteva osa tällaista kaveriporukkaa. Yläasteella jouduin sitten rankan kiusaamisen ja homottelun kohteeksi, joka aiheutti syvät henkiset haavat ja täydellisen hämmennyksen omasta identiteetistä. "Tyttömäiset" asiat kiinnostivat ja täyttivät oman pienen maailmani, mutta olin kuitenkin seksuaalisesti kiinnostunut tytöistä. Omalla tyttömäisellä tavallani, joka mitä ilmeisimmin poikkeaa aika paljon poikien tuntemasta varsin suoraviivaisesta kiinnostuksesta. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni näin säännöllisesti unia, joissa olin muuttunut tytöksi. Herätessä tuli usein tippa jos toinenkin linssiin.
Aikuisiällä sain jotinmiten kahlattua armeijan läpi, vaikka se henkisesti täyttä tuskaa olikin, kun vähemmän yllättäen ainoa minulle porukasta löytynyt paikka oli nimeltään outolintu. Ja taas minut kyökkipsykologisoitiin homoksi, vaikka seurustelin tuolloin naisen kanssa. Tämän kaiken jälkeen olen ollut henkisesti varsin palasina, ja parit korkeakouluopinnotkin ovat tyssänneet ja takkuilleet pahemman kerran. Ei vähiten sen vuoksi, ettei mistään isommasta yhteisöstä tunnu löytyvän minulle paikkaa, joka tuntuisi luontevalta.
Ja sitten nykytilanne. Kaikkeen sopeutuu jossain määrin, ja moni asia elämässä on ok tai jopa erittäin hyvin. Vaikka työ ei vastaa sitä, missä minun monen muuttujan mukaan "pitäisi" olla, niin sillä tulee toimeen ja sitä jaksaa kohtuullisen hyvin. Minulla on ihana vaimo ja kolme ihanaa lasta. Mutta silti, jokin, se jokin, ei ole oikein. Oireilen ahdistumalla pienistä asioista ja tunnen itseni riittämättömäksi omalle vaimolleni. Painiskelen välillä valtavien mustasukkaisuuden tunteiden kanssa, koska pelkään vaimoni ihastuvan johonkuhun, joka on paljon, paljon enemmän mies kuin minä. Rakastan häntä yli kaiken, vaikka nytkin mieltäni jäytää tietoisuus siitä, että salaan häneltä samaa asiaa, jonka olen pyrkinyt salaamaan myös itseltäni mahdollisimman hyvin.
Mitä ihmettä nyt? Mielessäni kuplii sekoitus suurta helpotusta ja suunnatonta pelkoa tulevaisuutta kohtaan. Kysymyksiä on niin älytön määrä. Eniten pelkään perheeni hajoamista, jos tästä avaisin suuni. Onko kenelläkään sellaista kokemusta, että heteroseksuaalinen puoliso on "taipunut" sen verran "lesboksi/homoksi", että liitto on jatkunut korjatusta sukupuolesta huolimatta, ja pitänyt sisällään myös seksiä? Haluaisin uskoa, että persoonani olisi biologista sukupuoltani tärkeämpi, mutta toisaalta tiedostan, että tuo saattaa olla varsin naiivi toive ja liikaa odotettu keneltä tahansa, vaikka vaimoni varsin avosydäminen ja avarakatseinen ihminen onkin. Kuulostaako tämä ylipäätään transsukupuolisen ihmisen vuodatukselta, vai olenko sittenkin vain henkisesti täysin fucked up? Saako lähemmäs neljäkymppisestä äijänraasusta millään prosessilla ja operaatioilla mitenkään "katu-uskottavaa" naista fyysisesti, vai muuttuisinko vain biologisesta miehestä friikiksi, jos tuon tien valitsisin? Auttakee rakkaat ihmiset.
Tuntuu aivan järisyttävältä ja pelottavaltakin kirjoittaa tätä. Nytkin mieli potkii vastaan, että ei se ehkä sittenkään ole näin, mutta kyllä se vaan taitaa kuitenkin olla. Joskus 3-4-vuotiaana muistan jo hämärästi halunneeni leikkiä "tyttöjen leikkejä", mutta ympäristön vastaanotto tälle taisi olla kaikkea muuta kuin suopea. Luulen, että aivoni ovat armahtaneet minua, enkä muista kaikkia asiaan liittyviä tapahtumia. Sen kuitenkin tiedän, että esikouluikään tullessani olin hyvin, hyvin arka ja pelokas. Ala-asteella olin aina se pieni ja heikko, mutta onneksi muutama hyvä kaveri löytyi kuitenkin, vaikka tietysti olin myös hyljeksitty ja kiusattu. Poika- ja miesporukoiden keskinäinen "äijäily" ja leikkitappelut yms. ovat aina olleet itselleni täysin vieraita ja ahdistavia, enkä ole ikinä ollut luonteva osa tällaista kaveriporukkaa. Yläasteella jouduin sitten rankan kiusaamisen ja homottelun kohteeksi, joka aiheutti syvät henkiset haavat ja täydellisen hämmennyksen omasta identiteetistä. "Tyttömäiset" asiat kiinnostivat ja täyttivät oman pienen maailmani, mutta olin kuitenkin seksuaalisesti kiinnostunut tytöistä. Omalla tyttömäisellä tavallani, joka mitä ilmeisimmin poikkeaa aika paljon poikien tuntemasta varsin suoraviivaisesta kiinnostuksesta. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni näin säännöllisesti unia, joissa olin muuttunut tytöksi. Herätessä tuli usein tippa jos toinenkin linssiin.
Aikuisiällä sain jotinmiten kahlattua armeijan läpi, vaikka se henkisesti täyttä tuskaa olikin, kun vähemmän yllättäen ainoa minulle porukasta löytynyt paikka oli nimeltään outolintu. Ja taas minut kyökkipsykologisoitiin homoksi, vaikka seurustelin tuolloin naisen kanssa. Tämän kaiken jälkeen olen ollut henkisesti varsin palasina, ja parit korkeakouluopinnotkin ovat tyssänneet ja takkuilleet pahemman kerran. Ei vähiten sen vuoksi, ettei mistään isommasta yhteisöstä tunnu löytyvän minulle paikkaa, joka tuntuisi luontevalta.
Ja sitten nykytilanne. Kaikkeen sopeutuu jossain määrin, ja moni asia elämässä on ok tai jopa erittäin hyvin. Vaikka työ ei vastaa sitä, missä minun monen muuttujan mukaan "pitäisi" olla, niin sillä tulee toimeen ja sitä jaksaa kohtuullisen hyvin. Minulla on ihana vaimo ja kolme ihanaa lasta. Mutta silti, jokin, se jokin, ei ole oikein. Oireilen ahdistumalla pienistä asioista ja tunnen itseni riittämättömäksi omalle vaimolleni. Painiskelen välillä valtavien mustasukkaisuuden tunteiden kanssa, koska pelkään vaimoni ihastuvan johonkuhun, joka on paljon, paljon enemmän mies kuin minä. Rakastan häntä yli kaiken, vaikka nytkin mieltäni jäytää tietoisuus siitä, että salaan häneltä samaa asiaa, jonka olen pyrkinyt salaamaan myös itseltäni mahdollisimman hyvin.
Mitä ihmettä nyt? Mielessäni kuplii sekoitus suurta helpotusta ja suunnatonta pelkoa tulevaisuutta kohtaan. Kysymyksiä on niin älytön määrä. Eniten pelkään perheeni hajoamista, jos tästä avaisin suuni. Onko kenelläkään sellaista kokemusta, että heteroseksuaalinen puoliso on "taipunut" sen verran "lesboksi/homoksi", että liitto on jatkunut korjatusta sukupuolesta huolimatta, ja pitänyt sisällään myös seksiä? Haluaisin uskoa, että persoonani olisi biologista sukupuoltani tärkeämpi, mutta toisaalta tiedostan, että tuo saattaa olla varsin naiivi toive ja liikaa odotettu keneltä tahansa, vaikka vaimoni varsin avosydäminen ja avarakatseinen ihminen onkin. Kuulostaako tämä ylipäätään transsukupuolisen ihmisen vuodatukselta, vai olenko sittenkin vain henkisesti täysin fucked up? Saako lähemmäs neljäkymppisestä äijänraasusta millään prosessilla ja operaatioilla mitenkään "katu-uskottavaa" naista fyysisesti, vai muuttuisinko vain biologisesta miehestä friikiksi, jos tuon tien valitsisin? Auttakee rakkaat ihmiset.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ihan tuttu tarina. Samassa veneessä ollaan notkuttu. Mutta tuo parisuhdeasia. 12 vuotta sitten törmäsin omaan emäntääni ja kerroin identiteetistäni pariin kertaan "vitsi" mielellä ja kuulostelin reaktioita. Ne oli ihan positiivisia joten 2011 syksyllä sitten tulin kaapista ulos.
Suhde ei ole muuttunut muutakuin paremmaksi oikeastaan lukuunottamatta hormonihoitojeni tuomia epäileviä olojani ja sitten liiallisen läheisyydenkaipuun tuomaa kiukuttelua.. Huomioidaan toisiamme paljon enemmän ja pidetään toisiamme kädestä kiinni esim automatkoilla kuin ennen sitä ei oltu tehty ku parina ensimmäisenä kuukautena joskus 2003-2004... oikeastaan kaikkea tehdään enemmän ja suhde tuntuu toimivammalta kuin koskaan aiemmin koska olemme nyt samalla aaltopituudella...
Hän on kertonut haluavansa elää miehen kanssa mutta näemmä rakastui minun kohdalla ihmiseen. Ei sukupuoleen, onneksi. :)
Niin, ja vieressäni touhuaa juuri tällä hetkellä kuukautta vaille 2v poika palapelinsä kimpussa ja lastaa palasia plaston kuorma-autoon :D
Mutta koskaan ei voi tietää miten käy. Oma kokemukseni on tälläinen, olen siitä aivan hirveän onnellinen vaikka usein mietinkin "entä jos" ... mutta se pelko tulee seuraamaan minua varmaan loppuikäni koska ihmiset tuppaavat rakastumaan vain sukupuoleen.
Niin, ja jos vaimosi sanookin että "kun sulla ei oo sitte enää penistä..." Meillä niitä on monta pöytälaatikossa nimeltään dildo/hieromasauva/dongi yms... joista yksi on kopio omastani ;) ja kivaa on ihan toden teolla. kymmenen sormea, hieromasauvat, kieli jne... mitä muuta voi kaivata?
Ei se petipuuhista ainakaan ole kiinni. :D
ehkei ollut ny soveliasta sanoa tästä mutta kerroimpahan vain.
Enivei...
Ei se elämä muutu vain miettimällä vaan joskus on otettava härkää sarvista ja eräs tärkeä asia joka pitää muistaa jos parisuhteessa lähdet kaapista ulos: ÄLÄ OLE LIIKAA JA ÄLÄ YRITÄ LIIKAA! Tee siitä hauskaa ja muista itseironia. Muista ottaa asiat realistisesti ja humoristisesti. Naura itsellesi tarpeen vaatiessa. Ole AITO OMA ITSESI! Ja älä tee itsestäsi teiniä äläkä "yliampuvaa transua" Ole arkinen.
Silloin sinun rakkaasi pysyy rinnallasi koska ymmärtää rakastavansa ihmistä johon on rakastunut.
(anteeksi tuo "yliampuvaa transua" kohta. Se ei ole tarkoitettu loukkauksena ketään kohtaan vaan se on vähän niinkuin lainaus TV sketsiohjelmien "yliampuvasta transusta" joilla tehdään huumoria vaikkakin vähän mustaa...)
Kiitos mima ihanasta ja kovasti tulevaisuudenuskoa luovasta vastauksesta. <3 Eihän sitä koskaan tiedä miten käy, mutta ajatus omana itsenä elämisestä oman rakkaan kanssa vain yksinkertaisesti pakahduttaa. Ehkä sittenkin, sittenkin... Täytyy tässä nyt vielä kypsytellä asiaa rauhassa, tuskin on hyvä idea kauhealla kiireellä, tohinalla ja ryminällä tulla kaapista. On tämä vieläkin sen verran ihmeellistä itsellekin.
Matkaasi oman elämäsi alkuun tulee kulumaan aikaa ja kuulumaan kyyneliä, turhautumisia, epätoivoa mutta myös iloa ja onnentunteita. Tuostakin huolimatta, asiat järjestyvät kyllä. Voimia ja positiivisuutta matkallesi. Tervetuloa perheeseen sisar.
Kannattaa hakeutua vertaistuen piiriin, sieltä saat järjevämpiä kommentteja kuin tulet täällä saamaan. Tämä ei sitten koskenut mima1981:n vastausta.
tai niin minä ainakin luulin, kun olin jo useita kertoja käynyt tutkimuksissa. Hermoni olivat täysin riekaleina, kun mietin sitä, että miten uskallan asian julkituoda. Meillä oli jatkuvaa riitelyä, kun odotin tilaisuutta asian julkituomiseen.
Kun sitten sain lopulta puettua asian sanoiksi, niin yllätys olikin melkoinen. Taivas ei pudonnutkaan niskaani eikä mitään muutakaan kamalaa tapahtunut.
Vaimoni suhtautui asiaan täysin asiallisesti. Lapseni jotka istuivat parin metrin päässä sohvalla kuulivat samalla asian.
Mikä mukavinta, niin elämä on jatkunut melkein samanlaisena. Melkein, sillä kaikki riitely loppui asian julkituomiseen jälkeen.
Hittolainen...Olisin itse voinut kirjoittaa ihan samanlaista juttua. Tosin olen jokusen vuoden nuorempi.
Oon itse aina tuntenut sen miehuuden ja miehenä elämisen vähintäänkin ongelmallisena ja outona. Naisten jutut ja naisellisuus on aina vaikuttaneet aina jotenkin "tutuilta" ja hyviltä. Miehuuteen liittyvät jutut ja asiat on aina olleet sellaisia joiden kohdalla on joutunut yrittämään hirveästi. Mun pitää usein oikein ajatella että "miten mies toimisi tässä tilanteessa?". Jos olisin vain oma itseni, niin toimisin aivan toisin.
Ja aina lapsesta asti kaikki parhaat ystävät on olleet tyttöjä. Nykyäänkin liikun lähes aina vain naisten seurassa. Useimpien miesten jutut ei vaan kiinnosta, enkä koe sopivani jätkäporukkaan. Sellaisiinkin toki joskus yritin epätoivoisesti päästä ja yritin olla "yksi pojista" jne. Mutta tunsin vain olevani aivan väärässä paikassa.
Ja minuakin on usein pidetty homona, vaikka olen seksuaalisesti kiinnostunut vain naisista. Vaikuttaa vähän siltä että jos ei sovi miehuuteen liitettyihin stereotypioihin, niin on sitten "homo".
Oon useamman vuoden ajan miettinyt että mitäköhän tekisin? Ajatus naisena elämisestä tuntuu vaan jotenkin liian hyvältä ollakseen mahdollista. Ja en tiedä kelpuutettaisiinko mua mihinkään korjaushoitoihin? Niihin on kai aika tiukat kriteerit? Ja en ole varma auttaisiko sekään minua. Vai olisinko sitten vain "transu"? Koska en ole piirteiltäni kovinkaan feminiiininen.
Harrastan usein meikkaamista ja naisten vaatteisiin pukeutumista. Se tuo pientä helpotusta ja iloa arkeen, mutta ei vaan ole aivan tarpeeksi. En ole siis mikään transvestiitti.
Haaveilen joskus siitä että kuoltuani syntyisin uudelleen naiseksi. Joskus näen unia joissa olen muuttunut naiseksi...Kumpa ne joskus olisivat totta! Mutta eipä kai nallekarkit mene tasan ja kaikkea ei voi saada.
Tuo voisi taas olla suoraan omalta näppikseltäni. :) Varsinkin tuo "miten mies toimisi tässä tilanteessa". Tuota toimintamallia on yrittänyt soveltaa niin usein, niin usein että jo sen ajatteleminen väsyttää ja uuvuttaa. Ja monasti se on johtanut epäilemättä varsin surkuhupaisiin lopputuloksiin. En vaan mitenkään päin handlaa sitä miesten keskinäistä dynamiikkaa, kun omasta näkökulmastani katsottuna se on lähinnä uholla leikkimistä ja kaikkien oikeasti tärkeiden asioiden välttelyä. En ymmärrä, miten tuollaisesta voi saada sosiaalisessa mielessä mitään irti. Mutta ei kai sitä nainen voikaan ymmärtää... Ja tuo homottelu, jeesus sentään. Kaikki erilainen=homo. xD Kunpa muutama ihminen tietäisi, että ovat pitäneet homomiehenä naisista pitävää naista.
Ja noi epäilyksesi ovat valitettavasti tutun kuuloisia myös. En missään nimessä halua loukata ketään, mutta haluaisin jotain varmuutta siitä, että korjauksen jälkeen näyttäisin ja vaikuttaisin ihan oikeasti naiselta, eikä se "transuleima" loistaisi kilometrin päähän. Oma ruumiinrakenteeni on varsin siro, joten siltä osin varmaan menisi ihan hyvin. Mutta jotkut kasvonpiirteet ja erityisesti mieheksikin matalahko puheääni, miten hyvin niitä saa muutettua? Entä miten korjattu genitaalialue toimii, kuinka käy orgasmikyvyn yms. Niin paljon mietittävää, eikä yksiselitteisiä vastauksia oikein ole etukäteen tarjolla. :( Mutta toistaiseksi pelkkä tämän asian myöntäminen tuntuu hyvältä, todella hyvältä. Niin moni järjetön asia tuntuu järkevältä ja niin moni rikkonainen asia ehjältä. Ja sitten taas kun mietin rakasta vaimoani ja hänen reaktiotaan, niin sydän hakkaa tuhatta ja sataa jännityksestä. Onhan tällaisen asian oltava kova paikka. Mutta haluan uskoa, että sielunkumppanuus ei loppujen lopuksi ole sukupuolesta kiinni. Ja sielunkumppaneita olemme sekä minun että hänen mielestään.
Puheääneen voin sanoa kokemusta mutten vielä genitaaleihin koska ne on vielä operoimatta. Itse olen ollut nyt puheterapeutin opastettavana ja kotitehtävinä on tullut vaikka minkälaista. lyhyesti: Ääni pitää saada suuhun rinnasta. Eli puhetaajuuden korottaminen (oma on noussut 103hz -> 155hz) asteittain ja äänne harjoitteluita. kuten iii, äää, ee. puhalletaan pillillä vesilasiin tuottaen samalla sopivan taajuuden ääntä ja pitäen suu, kaula ja kaikki äärimmäisen rentona ja luodaan vastusta äänihuulille jolloin ne kiristyy itsellään.. Silti kuitenkin menen äänihuulileikkaukseen koska minulla on melkoisen vaikeaa saada extempore ääni tarvittaessa kuten vastatessa puhelimeen...
Aloitus oli kuin omalta näppäimistöltäni. Seksuaaliselta suuntautumiseltani olen kuitenkin tällä hetkellä hetero nainen vaikka joskus olinkin avioliitossa naisen kanssa (vaimo lähti kuitenkin toisen miehen matkaan). Koin aiemman elämäni miehen roolin elämistä. Nykyelämä on juuri sitä mitä aina piti ollakin. Naisen elämää ei tarvinnut opetella, se oli jo sisäsyntyistä ja tuli esiin kun pidäkkeet oli purettu.
"Oma ruumiinrakenteeni on varsin siro, joten siltä osin varmaan menisi ihan hyvin. Mutta jotkut kasvonpiirteet ja erityisesti mieheksikin matalahko puheääni, miten hyvin niitä saa muutettua?"
Itsekin epäilin vahvasti ettei äijän näköisestä ihmisestä saa milloinkaan naista. Mutta onneksi luuloni ei pitänyt paikkaansa ja vielä ikääntyneempänäkin hormoonit tehoavat yllättävän hyvin. Jo kosmeettisin keinoinkin pystyy muuttamaan ulkonäköään paljon, itsekin pystyin elämään naisena jo tutkimusvaiheessa ennen hormoonihoidon aloitusta. Puheääntä voidaan hieman muokata leikkauksin ja ennen kaikkea opetelemalla itse. Kun kanssaeläjät tulkitsevat ulkonäön mukaan henkilön naiseksi, matalakaan puheääni ei häiritse.
"Entä miten korjattu genitaalialue toimii, kuinka käy orgasmikyvyn yms."
Yleensä genitaalileikkausten jälkeen alapää toimii kuten muillakin naisilla. Itselläni kaikki toimii hyvin, orgasmia myöten. Joskus voi tietenkin tulla komplikaatioita (vakaviakin) joita pyritään korjaamaan.
leikkaus mitään muuta. Minä en välitä pätkääkään siitä millainen ääneni on.
Kannattaa myös varautua siihen, että gelitaalialueleikkauksen jälkeen mikään ei toimi, eikä korjauksia haluta, tai voida tehdä.
Töölön plastiikkakirurgit kertovat kyllä "ansiokkaasti" ja inhorealistisesti kaikki mahdolliset komplikaatiovaihtoehdot. Potilas on sitten tyytyväinen kun mitään pahempia ei tullutkaan.
Käy lukemassa linkittämäni juttu:
http://www.studio55.fi/tositarina/article/milla-rohkaistui-korjaamaan-sukupuolensa--petin-ex-vaimoani-esittamalla-miesta/137698