Dream Broker Oy

minunrahoja

Moi,

Onko kellään kokemuksia kyseisestä yrityksestä? Yritys rekrytoi aktiivisesti henkilöstöä mutta olen kuullut, että myös työntekijöiden vaihtuvuus on suurta. Myös samat työpaikat ilmaantuvat jatkuvasti uudestaan hakuun.

Osaatteko kertoa mikä tähän mahtaa olla syynä ja onko yritys hakemisen arvoinen?

57

22676

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JaakkoLHki

      Hei! Olen myöskin kuullut huhua, että ko. yrityksen vaihtuvuus on ollut jo jonkin aikaa suurta. Ainakin haastatteluissa tunnelma kuulemma saattaa olla aika vaikea ja hakuprosessi on muutenkin pitkä.

      • Ei_kannata

        Viime vuonna taisi 50 henkilöä lähteä (firmassa alle 70 työntekijää), mikä lienee ainut syy rekrytoida agressiivisesti: vastikään rekrytyt ja pitempäänkin olleet lähtevät, kun huomaavat miten perseestä meno ja johto on.


    • Demo_effekti

      Itse en ole Dream Brokerin palveluksessa. Dream Broker video-ohjelmistolla olen tehnyt videoita ja editointeja ja julkaisuja. Ohjelmisto vaikuttaa ihan OK tuotteelta. Helppo oppia. Toki muutama parempi löytyy maailmalta. Ei montaa kilpailijaa kuitenkaan samalla pilvipalvelukonseptilla. On voimakkaasti kasvava yritys. vuoden 2014 liikevaihto 6 milj. euron luokkaa. Nuorta porukkaa. Varmaan haetaan kansikuva tyyppejä markkinointipuolelle. Joutuu varmaan uusi kyky esiintymään myynti ja opastusvideoilla. Voisi kuvitella että panostavat ulkomaan myyntiin kovasti. Siellä on paljon kasvutilaa. Iso vaihtuvuus voi olla tottakin. Jos on liian jäykkä olemus, niin ei kykene tekemään hyvää markkinointityötä. Homma vaati supliikkia ja luontevuutta kun pidetään asiakas webinaareja ja tilaisuuksia. Ja tuotetta on osattava demota luontevasti. Me suomalaiset kun olemme melko jäykkää porukkaa.

      • kuulopuhetta

        DB:llä ollut todella päteviä myyjiä ja työntekijöitä, mutta vaihtuvuudessa enemminkin siitä, etteivät ihmiset viihdy siellä tietyistä syistä (johto, jne). Kuulemma työympäristönä aika epäterve ja siksi ihmiset vaihtavat muihin paikkoihin.


      • Anonyymi

        Mitä ne vaihtoehdot ovat? Viittaan siis tähän "Toki muutama parempi löytyy maailmalta.".


    • Nähty

      En suosittele..

    • Erkkinimimerkk1

      En suosittele hakemaan. Ei voida puhua enää edes vaihtuvuudesta, kun uusia ihmisiä ei saada rekrytöityä samaa vauhtia kun edellisiä lähtee. En usko, että kyseinen organisaatio sellaisenaan pysyy pystyssä enää pitkään.. Tai sitten tulisi johdon vaihtua.

    • Siloposki
    • ikavaa

      Liiketoimintaa kehitetään kaikkea muuta kuin asiakaslähtöisesti, henkilöstön hyvinvointi ei kiinnosta, ihmiset ajetaan nurkkaan ja loppuunpalamisen partaalle. Heikkoja poljetaan ja sorretaan. Viimeisen vuoden aikana organisaatio on menettänyt suurimman osan lahjakkaista työntekijöistään johdon osaamattomuuden takia.

    • mikkkihasr

      Ai onko työilmapiiri huono? Millä osastolla on kokemusta tästä? Myynti, markkinointi, tms? Järjestävätkö koulutusta? Mitä tarkoitat ettei liiketoimintaa kehitetä asiakaslähtöisesti? Oletko ollut töissä tuolla? Mikä on palkkataso?

    • Maisteri12345

      Kiitos tiedosta, jätän hakematta firmaan.

      • Ihminen__

        Huonoja kokemuksia. Puuttuu ihmiset isolla iillä.


    • Nousevalaaka

      Onko asiat muuttuneet sitten kevään? kannattaako yritykseen hakea? Kokemuksia?

    • Nähty2

      En voi suositella.

      • digityy

        Miksi et? Perustelut olisi kivat :)


    • worsttimeofmylife

      Aivan älytön kusetusfirma. Hävettää sanoa että olin töissä siellä.

      • digityy

        Ketä firma kusettaa? Asiakkaita vai työntekijöitä?


    • Tammpre

      Vielä paskempi on Medialuotsi.........

    • Hakeakovaiei

      Onko tuoreita kokemuksia paikasta? Haluaisitteko tarkentaa mikä yrityksen ilmapiirissä on isoin ongelma ja antaa vaikka ihan käytännön esimerkkejä? Myös palkkataso kiinnostaa. Vaihtuvuus näyttää kyllä olevan aika hurjaa.

      • eikannatahakea

        account executiven peruspalkka 2200e


      • Hakisinkokuitenkin
        eikannatahakea kirjoitti:

        account executiven peruspalkka 2200e

        Osaako kukaan sanoa vaihteleeko tämä paljon työntekijöiden välillä ja millaiset bonukset tuohon normaalikuussa tulee päälle, eli millaisissa summissa liikutaan keskitason tulokseen pääsevän account executiven osalta? Aika pieneltä vaikuttaa myyntityöstä, mutta tietysti bonusmalli voi olla aggressivinen.

        Harkitsen hakemista näistä pelotteluviesteistä huolimatta kun tuote vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta alle 4000e kk-palkalla (bonuksineen) ei taida kannattaa myyntiä tehdä, kun vaihtoehtoja kyllä riittää.


      • Noway
        Hakisinkokuitenkin kirjoitti:

        Osaako kukaan sanoa vaihteleeko tämä paljon työntekijöiden välillä ja millaiset bonukset tuohon normaalikuussa tulee päälle, eli millaisissa summissa liikutaan keskitason tulokseen pääsevän account executiven osalta? Aika pieneltä vaikuttaa myyntityöstä, mutta tietysti bonusmalli voi olla aggressivinen.

        Harkitsen hakemista näistä pelotteluviesteistä huolimatta kun tuote vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta alle 4000e kk-palkalla (bonuksineen) ei taida kannattaa myyntiä tehdä, kun vaihtoehtoja kyllä riittää.

        Turha Dream Brokerilla edes unelmoida 4000 e kuukausipalkasta bonuksineen. :D


      • Anonyymi
        Noway kirjoitti:

        Turha Dream Brokerilla edes unelmoida 4000 e kuukausipalkasta bonuksineen. :D

        Peruspalkan päälle luvataan bonuksia, mutta oikeasti niitä ei kukaan saa. Myöskään päivärahoja ei suostuta maksamaan. Pakottavat työskentelemään toimistolla pandemiasta huolimatta.


    • notagod
    • Beenthere

      Työporukka on ihan rento mutta ei kannata liikaa kehenkään kiintyä kun parhaat tyypit hakee jatkuvasti uusia työpaikkoja. Huonot palkat ja ihan järjetöntä johtamista ja kaikkeen pitää saada lupa. Täysin järjetöntä riitelyä jostain päivärahoista (ei makseta) yms ja muutenkin todella huono ilmapiiri johtoa kohtaan vaikka "perusduunareiden" kesken onkin ihan hyvä henki. Kun joku lähtee, muut katsoo kateellisina että "toi pääsi pois, millonkohan on mun vuoro"

    • Kurjaa_mutta_totta

      Ei kannata hakea. Firmassa on todella painostava ja huono ilmapiiri nimenomaan johdon toiminnan vuoksi. Tämän korkeammaksi työntekijöiden vaihtuvuus ei tosiaan oikein voi nousta, lähtijöitä on siellä jonoksi asti. Todella sääli, että yritys ei ymmärrä kunnioittaa eikä arvostaa työntekijöitään ollenkaan. Ovat nimittäin saaneet viime vuosina monta tosi pätevää tyyppiä huijattua sinne töihin, mutta kaikki ovat lähteneet.

      • Anonyymi

        Millaista johdon toiminta on, onko antaa lisää esimerkkejä, kokemuksia?


    • Odotettavissa_oli

      Yritys tehnyt näköjään reilusti tappiota viime vuonna. Paremmalla johdolla ja työssään viihtyvällä henkilökunnalla olisi varmasti ollut parempi menestys. Sääli...

      • Anonyymi

        No ei tuo sadantonnin tappio nyt kovin "reilusti" ole. Ei se tosin kasvuyritykselle kovin hyväkään trackrecord ole, että tulos on kääntynyt tappiolliseksi. Mutta voihan tuo sisältää investointeja uusille markkinoille tai ihan mitä tahansa muuta.


    • Kilpailijoitako

      Vähän ihmetyttää tämä yksittäisen yrityksen mustamaalaaminen. Harvalla pitäisi olla (entisestä) työpaikastaan tällä tavalla pahaa sanottavaa. Ja jos on, tulisi asiat korjata vielä ennen lähtöä.

      En ole koskaan ollut töissä kyseisessä yrityksessä ja työskentelen ihan eri alalla, mutta ihmettelen vaan.

      • pohdiskelija88

        Ei kenelläkään työntekijällä ole velvollisuutta jäädä paskaan työpaikkaan korjailemaan rakenteellisia tai ilmapiiriin liittyviä ongelmia. Jos firmassa on valtava vaihtuvuus, syitä kannattaa etsiä muualta kuin pois lähtevistä työntekijöistä.


      • Kilpailijoitako

        Ehkä selitin ajatukseni väärin. En tarkoittanut yrityksen kulttuurin korjaamista, vaan lähtevän työntekijän ja työnantajan välistä rehellistä keskustelua lähtövaiheessa. Jos näin toimittaisiin, ei pitäisi enää olla syytä tulla nettipalstoille haukkumaan yrityskulttuuria, vaan jokainen voisi mennä eteenpäin. Varmasti tuolla Dream Brokerilla ymmärretään jos homma ei toimi ja yritetään tehdä muutos, mutta tällainen keskustelu tekee ihan turhaa hallaa yritykselle.


      • Anonyymi
        Kilpailijoitako kirjoitti:

        Ehkä selitin ajatukseni väärin. En tarkoittanut yrityksen kulttuurin korjaamista, vaan lähtevän työntekijän ja työnantajan välistä rehellistä keskustelua lähtövaiheessa. Jos näin toimittaisiin, ei pitäisi enää olla syytä tulla nettipalstoille haukkumaan yrityskulttuuria, vaan jokainen voisi mennä eteenpäin. Varmasti tuolla Dream Brokerilla ymmärretään jos homma ei toimi ja yritetään tehdä muutos, mutta tällainen keskustelu tekee ihan turhaa hallaa yritykselle.

        Ihmisillä on täysi oikeus jakaa kokemuksiaan ja varoittaa muita jos paikka on huono. Se keskusteleeko työnantajan kanssa lähdöstä ja miten ei tähän vaikuta. Se tekeekö tämä varoittelu hallaa yritykselle taas ei ole entisten työntekijöiden huoli. Heillä ei ole mitään velvollisuuksia firmaa kohtaan työsuhteen päätyttyä.


      • Anonyymi

        Täysin samaa mieltä. Ei tuonne kukaan järkevä hae, toivottavasti lukevat nämä viestit läpi.


      • Anonyymi
        Kilpailijoitako kirjoitti:

        Ehkä selitin ajatukseni väärin. En tarkoittanut yrityksen kulttuurin korjaamista, vaan lähtevän työntekijän ja työnantajan välistä rehellistä keskustelua lähtövaiheessa. Jos näin toimittaisiin, ei pitäisi enää olla syytä tulla nettipalstoille haukkumaan yrityskulttuuria, vaan jokainen voisi mennä eteenpäin. Varmasti tuolla Dream Brokerilla ymmärretään jos homma ei toimi ja yritetään tehdä muutos, mutta tällainen keskustelu tekee ihan turhaa hallaa yritykselle.

        Tuo lähtevän työntekijän ja työnantajan rehellinen keskustelu.. ei ole kokemusta tuosta työpaikasta, mutta edellisessä työpaikassa olisin halunnut tuoda rakentavalla tavalla esiin lähtöni syyt. Kokemukseni on, että johto harvoin haluaa tai kykenee näkemään oman toimintansa vaikutuksia työpaikan ilmapiiriin ja syihin, jotka johtavat työntekijöiden korkeaan vaihtuvuuteen. Lisäksi, jos alalla on pienet piirit, tilaisuuden tullen työntekijä mieluummin kaikessa hiljaisuudessa vaihtaa firmaa, ettei tulisi mustamaalatuksi hankalana tyyppinä.


    • Anonyymi

      Katsoin juuri yrityksen nettisivuja, ja ainakin minusta on hälyyttävää, että sinne edelleen haetaan varmaan kahtakymmentä henkilöä töihin. Tämän ketjun vanhin viesti on viiden vuoden takaa. Luulisi, että johto olisi jo ottanut jostain opikseen.

      • Anonyymi

        Näin voisi kuvitella. Sama meno siellä on valitettavasti edelleen, enkä voi suositella kenellekään. Luottakaa vaan noihin "varoitus"-merkkeihin.


    • Anonyymi

      Kävin aikoinaan työhaastattelussa, se oli jo sen verta ahdistava kokemus että lopahti mielenkiinto

    • Anonyymi

      Glassdoorista kannattaa käydä lukemassa. En ole löytänyt sieltä toista työpaikkaa, joka olisi saanut lähellekään noin huonoja arvioita…

    • Anonyymi

      Kannattaa lukea Googlen ja Glassdoorin arvostelut ajatuksella läpi ennen kun pohtii tuonne hakemista.

    • Anonyymi

      Jos hyvät naurut haluaa niin kannattaa käydä heidän sivuillaan lukemassa esittely heidän CEO:sta...

    • Anonyymi

      Olin työhaastattelussa siellä pari viikkoa sitten ja oli niin ahdistettava olo että aloin ajatella siitä että pitäiskö edes hakea sinne. Mies joka haastatteli minua kysyi tosi provosoivia kysymyksiä eikä kunnioittanut minua yhtään. Haastattelu oli mielestäni enemmän sitä että minun piti puolustaa mun aikasempaa työkokemusta ja yritti aina saada minut puhuu huonoo vanhoista työkokemuksista vaikka en halunnut.

    • Anonyymi

      Kuka on yrityksen perustaja? Ketkä ovat suurimpia omistajia?
      Toimitusjohtajan nimi löytyy. Omistajista ei mitään.

    • Anonyymi

      Sehän tässä firmassa kai ongelma onkin, että toimari on myös perustaja. Eli firman kasvaessa hän ei ole pystynyt kasvaa mukana ja nyt 100hlö firmaa vetää täysin osaamaton henkilö.

      Jos hän olisi osannut astua oikeassa vaiheessa sivuun, olisi kasvu varmaan ollut merkittävästi kovempaa. Ja toisaalta jos olisi tajuttu ottaa oikeassa vaiheessa ulkopuolisia rahoittajia, olisi rahoittajatkin vaatineet toimarin vaihtamista kokeneempaan kasvujohtajaan.

      Myöskään yrityskulttuuria ei ole ollenkaan kehitetty, firmasta tulee lähinnä mieleen inttiajat. Pidempään talossa olevien sana on laki, mitään kehitysehdotuksia on turha tuoda esille ja kaikki tehdään samalla tavalla kuin 10v sitten. Ja kaiken päällä istuu huonosti johtava omistajatoimari.

      En todellakaan suosittele.

    • Anonyymi

      DB:llä ei ikinä ole pidetty eikä pidetä YT-neuvotteluja. Osaava ja tulosta tekevä työntekijä saa pitää työpaikkansa niin kauan kuin haluaa. Jos olet laiska tai odotat jonkun muun tekevän työt puolestasi niin ihan turha edes hakea.

      Toimisto on viihtyisä ja tyylikäs ja sijainti on hyvä (välttää ruuhkat). Palkkaa jos haluaa enemmän niin pitää osata neuvotella.

      • Anonyymi

        Tämähän vanheni hienosti 🫣


    • Anonyymi

      Kaikki mitä Glassdoorissa ja Jodelissa puhutaan firmasta on totta. Yhtiön johto on täysin kyvytöntä sakkia ja suorastaan kiusaa työntekijöitä. Sairaslomia burnoutin tai muun henkisen jaksamisen takia on aivan älyttömästi. Jopa yhtiön työterveyslääkärit ovat miettineet, olisiko heidän tullut puuttua johdon epäasialliseen toimintaan. Palkat on ihan peestä ja suoraan sanottuna tämä lafka menee konkurssiin vuoden sisällä. Älä ikinä hae tänne, ellet halua tuhota mielenterveyttäs.

      • Anonyymi

        Missä Jodelin kanavalla puhutaan firmasta? t. ex-työntekijä


    • Anonyymi

      Palkat jatkuvasti myöhässä ja yrityksessä johdetaan pelolla. Yksikin väärä sana ja saat julkisen nöyryytyksen. TJ aivan täysi sadisti. Eiköhän se ole vain ajan kysymys, milloin tämä lafka on konkurssissa, sillä niin holtitonta on myös tuo talouden hoito. Useita toimistoja lepää tyhjillään, joista kuitenkin maksetaan ja pidetään kulisseja yllä.

    • Anonyymi

      Yhtiö on hakenut saneeraukseen. Taitaa olla lopun alku.

    • Anonyymi

      https://www.hs.fi/visio/art-2000011310757.html - Särkyneiden unelmien työpaikka

      Dream Broker on ohjelmistoyhtiö, joka haluaa valloittaa maailman haastamalla Zoomin ja Teamsin kaltaiset videopalvelut. Se on myös poikkeuksellinen työyhteisö, jossa ihmiset ovat voineet huonosti.

      • Anonyymi

        Mielestäni työpaikkakiusaaminen on yleistä. Tästä vain on tehty juttu. Olen ollut euroopassa ulkomailla töissä. Minuakin on tönitty, sormella tökätty vatsaan, ehkä potkaistu tuolin selkänojaan, huudettu, solvattu homovastaisella nimellä useita kertoja. Suomalaisissa työpaikoissa lähinnä vain solvattu homovastaisella nimellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni työpaikkakiusaaminen on yleistä. Tästä vain on tehty juttu. Olen ollut euroopassa ulkomailla töissä. Minuakin on tönitty, sormella tökätty vatsaan, ehkä potkaistu tuolin selkänojaan, huudettu, solvattu homovastaisella nimellä useita kertoja. Suomalaisissa työpaikoissa lähinnä vain solvattu homovastaisella nimellä.

        Työpaikkakiusaaminen ei ole yleistä, eikä sen pidä olla yleistä. Tämä ei ole mielipide vaan fakta. Olen pahoillani sinun kokemuksistasi, mutta ne eivät ole normaaleja tapoja toimia työpaikalla aikuisten ihmisten kesken.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työpaikkakiusaaminen ei ole yleistä, eikä sen pidä olla yleistä. Tämä ei ole mielipide vaan fakta. Olen pahoillani sinun kokemuksistasi, mutta ne eivät ole normaaleja tapoja toimia työpaikalla aikuisten ihmisten kesken.

        Ehkä jos vain oletetaan olevan hetero tai on niin säästyyy työpaikkakiusaamiselta sitten.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni työpaikkakiusaaminen on yleistä. Tästä vain on tehty juttu. Olen ollut euroopassa ulkomailla töissä. Minuakin on tönitty, sormella tökätty vatsaan, ehkä potkaistu tuolin selkänojaan, huudettu, solvattu homovastaisella nimellä useita kertoja. Suomalaisissa työpaikoissa lähinnä vain solvattu homovastaisella nimellä.

        "Suomalaisissa työpaikoissa lähinnä vain solvattu homovastaisella nimellä."
        Mika Ahokas on homovastainen nimi MITEN?


    • Anonyymi

      Eksyin tänne hesarijutun seurauksena. On lähes vitsikästä, että ketjussa on useampi selvästi toimitusjohtajan itsensä kirjoittama viesti. Näiden lisäksi ei montaa positiivista näkemystä sitten ollutkaan.. :)

    • Anonyymi

      Toimari kirjoittelee itsetänne positiivia kommentteja :D

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tere Sammallahti: Sosiaaliturva pois vieraskielisiltä

      Hän viittaa Iltalehden juttuun. IL kertoi maanantaina Kelalta saatuun tilastotietoon perustuen, että vieraskieliset muod
      Maailman menoa
      349
      2276
    2. Nainen, tuskin muistan koska ollaan nähty

      niin pitkä aika siitä on. Suurin ilonaihe elämässäni olit, ja tulevan onnen aamuaurinko. Tunnut niin minun omalta, tutul
      Ikävä
      38
      2027
    3. Voi minkä rikoksen teki

      Kunnosti ihan pa..akuntoon päässeen tien ilman ELYn lupaa. Kyllähän se nyt viranhaltijaa kirpasee. Sellainen yritteliäis
      Kuhmo
      71
      1535
    4. Mitä olen tehnyt

      Mitä pahaa olen sinulle tehnyt? Rakastuin ja en pysty unohtamaan Miksi teet tämän minulle? Yritä ymmärtää, vaikka olet
      Ikävä
      91
      1426
    5. Torniolainen Tiiliä lukemaan

      Torniosta kotoisin oleva Matti Heis. Kala ui nyt syvissä vesissä. Kolme vuotta tiilien lukua.
      Tornio ja Haaparanta
      3
      1315
    6. Pitkään kestänyt ihastuminen

      Oot niin kaunis🩷 Vaikutat tosi itsevarmalta, iloiselta ja puheliaalta. Voisi sanoa, että näen sinut jopa tietynlaisen
      Ikävä
      100
      1272
    7. Mitä haluaisit

      Sanoa minulle nyt? En ole tätä kysynytkään pitkään aikaan🤔
      Ikävä
      79
      1205
    8. Venäjän lennokkileikit ja provokaatiot tulee jatkumaan.

      Yrittää härnätä Natoa vastaiskuun,koska sillä olisi halua ratkaista nopeasti sota käyttämällä taktista ydinasetta Ukrain
      NATO
      234
      1142
    9. Tuon sinulle jännitystä

      Siksi pidät minusta. Tiedämme molemmat, että meistä ei voi tulla mitään todellista.
      Ikävä
      113
      1106
    10. Kumpa kaikkeen vois palata

      Askelia taaksepäin. Siihen hetkeen kun olit aitiopaikalla mielestäsi. Kaiken oli kuitenkin tarkoitus mennä näin
      Ikävä
      12
      1057
    Aihe