Tietoon ja luovuuteen perustuvissa hankkeissa kertakäyttöiset organisaatiot lisääntyvät. Projektin henkilöstö muodostetaan tarvittavista asiantuntijoista. Työn valmistuttua organisaatio puretaan ja asiantuntijat siirtyvät uusiin tehtäviin. Vielä lyhytkestoisempia töitä on paikallisissa työaikapankeissa, joissa yksityishenkilöt vaihtavat työsuoritteita. Samoin verkossa suoritettavissa tehtävissä, joita ratkaistaan korvauksetta tai pientä palkkiota vastaan. Vastaavat mikrotyöt saattavat tulevaisuudessa muuttua aidosti työllistäviksi.
Perinteisistä töistä näitä mikrotöitä voisivat olla suunnittelu, ohjelmointi, testaaminen, kirjoittaminen ja kääntäminen sekä edellisten suoritteiden tarkastaminen. Fyysiset paikkaan sidotut työt olisivat nekin mahdollisia. Uusia työtilaisuuksia voisi löytyä henkilöille, joilla on kapea ja syvä yhden alan erityisosaaminen.
Järjestelmään rekisteröityessään työnantajat ja –tekijät kirjaavat taustatietonsa. Työtä ostettaisiin ja myytäisiin verkossa kuin basaarissa. Kaupankäynnin pitää olla helppoa. Yksinkertaisimmat tehtävät voisivat olla avoimesti kaikkien saatavilla. Haluttu työtehtävä varataan listalta. Kun työ kuitataan hyväksytysti suoritetuksi, maksaminen ja verokirjaukset tapahtuvat automaattisesti.
Vaativammissa ja luottamuksellisissa tehtävissä saatetaan tarvita palveluyritystä koordinoijaksi. Tämä selvittäisi kaikkien osapuolten taustan ja osaamisen. Se asettaisi myös standardeja ja valvoisi osapuolten työn laatua ja sitoumusten noudattamista. Vähitellen tästä kehittyisi työpörssi. Yritykset ja yksityiset kävisivät kauppaa strukturoiduilla työsuoritteilla.
Lainsäätäjän, etujärjestöjen ja viranomaisten on toimittava proaktiivisesti. Jos mikrotöitä aletaan tosissaan tarjota, on säännösten ja menettelytapojen oltava etukäteen hienosäätöä vaille valmiita. Kansainvälisyyteenkin on varauduttava, mikrotöissä valtiorajat eivät voi olla esteenä montaa vuotta. Myös työntekijän roolin on voitava joustaa eri tilanteissa. Henkilö saattaa olla palkansaaja, yrittäjä tai niiden väliltä palkkayrittäjä.
Mikrotyövalmius
2
256
Vastaukset
Täydennän tätäkin vielä. Ei tämä välttämättä ole kiva juttu. Toteutuu silti jos on toteutuakseen.
Tohtoreille, ict-osaajille ja muille korkeasti koulutetuille ei välttämättä ole riittävästi motivoivaa työtä yhdessä yrityksessä. Heidän pitäisi pystyä jakamaan työpanoksensa usean yrityksen kesken. Freelancerit voisivat lisätä tuottavuuttaan ja verkottua keskenään. Omaa työtä varten ostetaan alihankintaa jonkin asian paremmin hallitsevalta kollegalta. Yrityksen osakas keskittyisi vain oman erityisosaamisensa mukaisiin tehtäviin. Vapaina hetkinä hän tekisi yksittäisiä tehtäviä muille yrityksille omaan tai yrityksen lukuun. Jotkut keskittyvät tukipalveluihin, vaikkapa tiedonhakuihin tai esitysmateriaalien valmistamiseen. Työtä ostetaan ja myydään ristiin lukuisien toimijoiden kesken.
Sopiminen työajoista ja tapaamisista jää pois. Kirjanpito hoituu suurelta osin itsestään. Vapaita itseä kiinnostavia tehtäviä otetaan suoritettavaksi oman aikataulun puitteissa. Ainoa rajoite on valmistumisaika, sovitusta ajasta on pidettävä kiinni. Kiireisistä töistä veloitus olisi korkeampi. Kansainvälisessä systeemissä ihmisiä on töissä vuorokauden ympäri. Kun jättää illalla töistä lähtiessään avoimen tehtävän listalle, se olisi aamulla jo suoritettu. Työn hinta tasoittuisi kansainvälisesti.
Työtäkin voitaisiin ehkä kierrättää veroparatiisien kautta. Hyvätuloinen asiantuntija vähentäisi työpanostaan Suomessa ja muuttuisi keskituloiseksi. Verosäästö marginaaliveron leikkautuessa olisi huomattava. Lisätyön hän tekisi verkossa paratiisiyhtiön kautta olemattomalla verolla. Arkipäivän menot maksettaisiin Suomessa ansaitulla palkalla. Paratiisimaan kortilla maksettaisiin lomailu ja vapaa-aika piilossa verottajalta. Veropohja voisi notkahtaa nopeasti. Laskisi vielä lisää, kun veronsa säntillisesti maksavat alkaisivat nurista.Tarkennusta mikrotyöhön:
Käyttämäni termi mikrotyö on huono, mutta parempaakaan en keksinyt. Sirpaletyö, minityö, kertatyö, pätkätyö, keikkatyö jne. ovat jo käytössä toisessa merkityksessä tai ovat muuten yhtä huonoja. Ajatus on joka tapauksessa työ, jota tekijä voi tehdä itse valitsemaansa aikaan poimien työtä listalta. Tavallaan mikrotyötä ovat myös nettipokeri ja osakkeiden päiväkauppa. Niistä saa tosin kunnon sakot, jos tekee huonoa työtä.
Aidoimmillaan mikrotyötä on verkkolomakkeiden captchan kaltaisten varmenteiden tunnistaminen. Robotti ei osaa niitä lukea, joten roskapostitusta ym. saadaan estettyä. Osa niistä lienee keinotekoisia, mutta niitä käytetään myös todellisen vaikeaselkoisen tekstin tulkitsemiseen. Lukuisat lomakkeiden täyttäjät tekevät huomaamattaan kukin pienen työsuorituksen isoon aineistoon. Tietoista mikrotyötä on galaksityyppien tunnistaminen luotaimien ottamista kuvista. Tietokone ei osaa sitäkään työtä tehdä, mutta on kustannustehokas työnjohtaja jakamaan tehtäviä kuvia katsoville ihmisille. Vastaavia työtehtäviä keksitään varmasti lisää. Jos kone oppii tekemään nämäkin työt, mikrotöitä ei ole. Toisaalta kone saattaa luoda uusia tehtäviä, joita se ei kykene itse ratkaisemaan ja mikrotyöt lisääntyisivät entisestään. Jos tästä työstä aletaan maksaa palkkaa, on tilityksen ja verokirjausten pakko olla täysin automatisoituja. Muuten hallintokulut tekevät työn kannattamattomaksi.
Periaatteessa työtehtävät voisivat olla isojakin. Mikrotyö toteutuessaankaan ei syrjäytä perinteistä työtä, vaan olisi lisä sen rinnalla. Jakamalla työtä yritysten ja tekijöiden kesken kiirehuippuja saadaan tasattua. Massiivisen hankkeen ylin koordinoija voisi olla robotti. Se jakaisi tehtävät osaprojekteiksi ja edelleen työtehtäviksi. Niitä tarjottaisiin ensin yrityksille ja asiantuntijoille, joilla on paras osaaminen alalta. Hankkeen pullonkauloiksi muuttuvat tehtävät pilkotaan pienemmiksi ja niille etsitään uusia tekijöitä. Kriittiset tehtävät ovat koko ajan työn alla kierrättämällä työvuoroja maapallon ympäri.
Työn teettäminen kannattavaksi:
Kannustinloukkujen purkamisesta puhutaan toistuvasti. Se on edennyt hitaasti, tosin ei ole nykyisessä viidakossa varmaan helppoa. Tavoite pitää olla, että jokainen lisätyö kasvattaa tuloja. Töitä kannattaisi tehdä aina kun on tilaisuus.
Jos pitää työn tekemisen kannattaa, niin pitää olla kannattavaa myös teettää töitä. Eräänlaista mikrotyötä tekevät esimerkiksi kuriirit. Eivät he hae yhtä lähetystä jostain toimistosta ja aja suoraan kaupungin toiselle laidalle viemään sitä vastaanottajalle. Heillä on näytöllä avoimia toimeksiantoja. Kaupungilla liikkuessaan he hakevat ja vievät lähetyksiä toimeksiantajien kohdalla ollessaan. Samoilla kilometreillä saa toimitetuksi enemmän lähetyksiä ja kustannukset pysyvät kurissa. Toiseksi esimerkiksi otan sähkötyöt. Vaihdatin vuosia sitten hajonneen valokatkaisimen, maksoi 150 euroa. Sähkömies veloitti kaiken muun lisäksi kahden tunnin palkan lähtömaksuna. Seuraavan katkaisimen vaihtaa joku kaverin kaveri.
Eläkeläisillä riittäisi pikkutöitä, mutta ei heillä ole korkeisiin palkkioihin varaa. Pitäisi olla enemmän mikrotyön tyyliin toimivia palveluja. Laitosmiehiä, sähköasentajia jne. joilla on paljon pieniä avoimia toimeksiantoja. He kiertäisivät asuinalueilla ja ehtisivät tehdä päivässä lukuisia pikkutöitä, kun aika ei kulu ajamiseen. Veloitukset pysyisivät kohtuullisina ja yhä useammalla olisi varaa teettää työ ammattilaisella. Tekijää voi joutua odottamaan jopa viikkoja, mutta se tuskin haittaa kun veloitus on pieni. Jos haluaa pikaista palvelua, pitää myös maksaa. Edullisilla hinnoilla käytettäisiin enemmän palveluja. Tarve ja halu pimeän työn teettämiseen vähenisi. Yhä useampi tekisi oikeaa työtä ja tukia nostettaisiin vähemmän. Verotus pysyisi kohtuullisena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569