Siis en edelleenkään ymmärrä miksi ihmeessä ylä asteilla opetetaan jotain matematiikan trigonometrejä ja ties mitä vänkyröitä. Suurin osa nykyään suuntaa ammattikouluun ja sieltä suoraan hantti hommiin.
Normi työssä ja elämässä muutenkin olen pärjännyt loistavasti kun osaa plus/miinus/kerto ja jako laskut,muuta en ole tarvinnut tähän päivään mennessä eli kolmos luokan jälkeen ei ole tainnut mitään matematiikassa/äidinkielessä/fysiikassa/kemiassa/kuvataide/musiikki/ruotsin kielessä jäädä päähän. Nämä aineet valinnaiseksi (ei pakkoa valita mitään)
Kouluihin pitäisi saada esimerkiksi normaaleja arjen asioita,talvirenkaiden vaihto,asunto lainoista,asunnon remontoinnista,vaaroista (asbesti,homeet) ja rakentamisesta (jokainen sen katon kuitenkin päälleen haluaa),työn hankinta työllistymis tilanne ja työttömyyttä koskevia asioita. Tet harjoittelu kolminkertaiseksi. Uskonnon opetus määrän voi suosiosta puolittaa. Maantieto ja historia mielestäni tarpeellisia. Sekä puu/metalli/kone/rätti käsityöt tarpeellisia.
Tällä lailla saisimme hurjat säästöt leikkaamalla turhat sonnat pois lukujärjestyksistä ja saisimme käsistään käteviä nuoria valmiina ammatti kouluun/lukioon.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Esim. niitä sinun hoitajia tarvitaan lääkäreitä,insinöörejä rakennusmieheltä loppuu työt ja terveys jos ei koulutettaisi myös vaativimpiin ammatteihin.
Et nähtävästi ymmärtänyt kirjoitusta. Ne joitka haluaa lukea ja kouluttaa itseään ,lukee sitten lukiossa. Turhaa opettaa sellaisille jotka ei tiedolla mitään tee eivätkä edes halua oppia turhaa tietoa. Talvirenkaiden vaihto pitäisi onnistua jokaiselta mutta ei enään nykyään. Itse ainakin olisin tarvinnut rakennustaitoja mutta rakennusala ei sen enempää kiinnosta.
Ei lukiossa pärjää hyvin jos ei aloita jo peruskoulussa täyttä panostusta opiskeluun. lääkikseen on aivan turha hakea huonolla lukiotodistuksella.
Aloittaja ei taida ymmärtää myöskään, miksi äikässä opetetaan, mikä on yhdyssana ja mikä ei :) Peruskoulu on yleissivistävä, tarjoaa pohjan tuleville opinnoille ja työ- ja muuhun elämään. Esim matikan kiemurat saattaa olla hyvinkin tärkeää osata tulevaisuudessa, vaikkeivat ne nyt kiinnostaisikaan. Ite vihasin matikkaa ja keplottelin sen läpi käymättä lukiossa juurikaan edes matikantunneilla, mutta naps, jos oisin jatkanu arkkitehtiopiskelijaks, siellä yks pakollinen kurssi ois edellyttänyt noiden asioiden opettelemista. Jatkoin kuitenkin yliopistoon, jossa taas oli noita asioita pakollisella tilastotieteen kurssilla (opiskelin ihan muuta ainetta, mutta toi oli pakollinen). Ns pakkoruotsiakin vihaa moni, mutta ruotsin osaamista edellytetään monissa töissä, esim virkamieheksi ei ole aina asiaa, jos ei osaa ruotsia edes auttavasti