vw junakeula

Sana-vapaa

On sellainen pohjansa maahan sulattanut raato.
Yläosa jotenkin restauroitavissa.
Ei konetta mutta penkit ja ohjaamossa kaikki paikallaan.
En ole vielä tarkistellut junakeulan papereita mutta sellainen ikkunaton paku jossa pariovet sivulla, olen miettinyt sen laittamista toisen rungon päälle uudemmalla tekniikalla. Säästyy ne paperihommatkin selvityksissä, tosin saa kaikki ok.
Ei tollasta kannata alkaa enää pystyyn hengittämään orkkiskuntoon mielestäni.
Vaatisi uuden vaihtomoottorinkin. Olen pikkasen uudemman tekniikan kannalla.
Mielipiteitä voi tosin olla muitakin.

11

2689

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Junisjuuso

      Ajatuksena hyvä, kannatan. Valitse sellainen ato phjalevyksi, vaikka neliveto että saa hinata kunnolla.

    • Taitaa-mennä-eteenpäin

      Tutkiskelin tänään uudemman kerran sitä aihiota.
      Pohjassa pituussuuntaiset palkit ovat ihme ja kumma ok.
      Eikä varsinaisessa pohjassa ole juuri mitään ylivoimaista, muuten on todella rapea.
      Kaikki menee uusiksi, ei ole mikään nopea projekti.
      Akselit nivelet jousitus jne tuntuu olevan ok.
      Mikä tuollaiselle olisi kohtuuhinta jos laittaisi eteenpäin, ikkunaton pariovellinen paku vm 66 junaleula transporter.
      Paperit ok katsastusta silmälläpitäen, puuhaa oikein paljon.

      • Saksassa

        tuonikäinen maksaa hyvin kunnostettuna lähemmäs 100 tonnia mutta siellä termi "hyvin kunnostettu"tarkoittaa vähän muuta kuin Suomessa.


      • oiuytre11

        Tuollasia hintoja ei oikein saa mistään paitsi tehtaan museon autoista. Kuntoluokka kakkosesta ei enää tuollaista makseta. Lähimpänä korkeita hintoja on orkkiskuntoinen ja Samba-versio. Jota tämä ei kylläkään ole, normaali paku vaan.


      • Anonyymi

        Vaikka aihe on vanha niin juurikin tuon ehjän yläosan vuoksi voisi kiinnostaa.
        Jos auto on vielä olemassa ja siitä on jokin ajatus luopua, niin minuun voisi olla yhteydessä.


    • CaliforniaTyyliin

      100 tonnia moisesta "hyvin kunnostetusta"on siinä mielessä ihan hadusta vedetty että vasta siinä vaiheessa kun joku maksaa ihan rahana moisen summan niin hinta on se.
      Pyyntöjä nyt on kaikenmoisia ja nettiautossakin näemme aivan älyttömiä hintoja joillain autoilla,vaan siellähän ne ovat vuodesta toiseen vaihtamatta omistajaa...
      Mikäli kyseessä olisi ajamaton yksilö vuodelta 1966 ja sisätiloissa säilynyt priimakunnossa niin silloin tuommoisia voitaisiin pyytää.

      Maksaako joku,epäilen,eikä taatusti Suomessa eikä kyllä muuallakaan nykyaikana...

      Hyviä ruosteettomia yksilöitä nimittäin löytyy yhä Kaliforniasta ja naapuri osavaltioista edulisestikkin,toki muualtakin USA:sta hienoja yksilöitä löytyy ja Meksiko tuohon päälle.

      "100 tonniin"verrattuna kannattaa pikkasen matkailla,korjailla ja mahtuu isompiakin rahtikustannuksia jos oikein moista halajaa.

      Mutta kyseessä oleva yksilö on talteenotettava jos siltä tuntuu ja kädet on vapaat koska mitäänhän ei voi "pilata"kun pilattavaa ei pahemmin ole.
      Ei sitä entisöidä taatusti kannata jos myynti rahavoitot mielessä,puuttuu kaiken lisäksi orkkis tekniikkakin ja paljon muuta että ihan moinen homma olisi realistinen.

      Entisöinti on kallista hommaa,tonnilla ei tehdä paljon mitään eikä viidelläkään vaikka lähtökohta olisi katsastettu ja monen mielestä jo "hieno".

    • vwJunakeula

      Aloittaja..ei ole museoon tarkoitus entisöidä.
      Aivan typerää alkaa tehdä autosta alitehoista leikkikalua jolla ei voi edes mopoautoa ohittaa.
      Lisäksi pitää konetilaa äänieristää kunnolla mikäli aikoo edes radiota tuollaisessa kuunnella.
      Mieluimmin jättää museointihommat perfektionisteille.
      Pallokeulastakin saa modifioimalla tehtyä pohjaratkaisun lyhentelemällä jne.
      Turhaa kiusata millään museointiajatuklsilla luovia prokkiksia.

    • VW350CID

      Museoautoissa tai alkuperäisinä säilytettävissä vanhoissa autoissa harvemmin muutenkaan on tarve ohitella,kiihdyttää tai muuten kuin nautiskelemalla itseään viihdyttää=tarkoittaa että kohde on sinulle väärä entisöintimielessä jos se pitää olla kulkevaa sorttia nykynormienkin mukaan ja pakupuolella siirryttävä Chevy-GMC-Dodge-Ford USA tyylisiin laitteisiin ja isolla vinkkelillä varustettuun niin "kyllä lähtee"niskat naksumaan kumi sulamaankin joka pykälällä kesäkelillä.
      Mikäänhän ei estä iskemästä Volsuun vaikka mitä "hirviökonetta "mistä merkistä tahansa jossa vähintään mahdollisimman" iso 4 pyttyinen" turbokone tai mieluusti 6-8 sylinteriä,vain mielikuvitus,taito,aika ja raha rajana sekä katsastusmies jolle se myös on kelvattava perustellusti mikä taas tarkoittaa että koko alusta jarruista alkaen on jotain aivan muuta kuin orkkistaso tuossa eikä montaa VW osaa jää jäljelle muilta kuin ulkopeltien osalta.
      Radio on huuhaata ja amispoikien juttuja" tumps tumps "melusaasteineen,tosimies kuuntelee vinkkelin lotkotusta,nauttii ihmisten katseita ja ei ole kuin tavikset autoiltaankaan.

    • FordEconovan

      Justiinsa noin kuin tuossa edellinen kirjoittelikin,jos kerta Volkkarista ei paljon omia peltejä tai tekniikkaakaan toimivaa jäljellä eikä entisöinti kiinnosta anemisin tekniikoin mutta ulkonäkö vissiin kiinnostaa enempi on ratkaisu tietty iskeä pökköä pesään enempi ja nykysäännökset antaa melkoisesti mahdollisuuksia niin paljon että on miehestä kiinni minkä kokoisen muskelimasiinan sovittaa Volkkariin!
      Tuossa on taas sit iso ristiriita !
      Äänieristykset ym lisäkrääsä nostaa painoa kuten musavehkeet kaikenmaailman subbareineen,taidat olla siis näitä jotka luukuttavat mieluusti aivonsa pihalle ja kaikkien 200m sätellä olevien ulkopuolistenkin riesa ,jopa oikein mölypainekisoissakin käyvä jopa?

    • Olen kiinnostunut,jos et itse ala laittaan ja jos ei ole mahdottoman kaukana,kunhan on siinä kunnossa,että renkaat pyörii ja saa trailerille. Textaile [email protected]

    • Päivitetty_VWanhus

      "Ei tollasta kannata alkaa enää pystyyn hengittämään orkkiskuntoon mielestäni.
      Vaatisi uuden vaihtomoottorinkin. Olen pikkasen uudemman tekniikan kannalla."

      Vanha ketju, mutta aihe kiinnostaa. Samaan aiheeseen on useampia eri lähestymistapoja.

      Miten homma luokitellaan _katsastuksessa_, mikäli haluaisi tuollaisen mainion junakeulan päivittää uudemmalla tekniikalla, eli ei edes museokuviota harkitsi. Teknisessä päivityksessä kuitenkin kannattaisi koettaa säilyttää alkuperäisen fiilistä mahdollisimman paljon.

      Niin, ja millaisen modernimman koneen vetoakseleineen tuollaiseen voisi istuttaa? Diesel, bensa, VW vai jopa jokin muun valmistajan kone?

      Olisiko seuraamuksen " jonkin asteinen" tyyppikatsastus EURO-luokituksineen?

      Parhaummillaan tuollaisesta saisi todella symppiksen ja liikenteen mukana helposti pysyvän laitteen vaikka arkeen. Lisäksi hieman lisää äänieristyksiä ajomukavuutta kohentamaan.

      Mutta olisihan se siltikin hieman "sääli" tuollainen symppis vanha koria ltista tiesuolille & Co, vaikka muu teknikka olisikin modernisoitua.

      Ps. Onko jossakin sivustoja joissa esitellään pleikkari-projekteja uudemmalla tekniikalla toteutettuina?

      Kuten tuossa ylempänä jo mainittiin, niin jostain Meksikostahan voisi halutessaan löytää ja / tai teettääkin maltillisempaan hintaan koko komeuden, sillä sielläkin on todella osaavia tekijöitä, mutta kustannukset matalemmat.

      Californiassa hintaluokka riskeeraisi olla aivan toista luokkaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      44
      2932
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2621
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2574
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      100
      2206
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      48
      2074
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      322
      1819
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1546
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1408
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1178
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1165
    Aihe