Mitä ajattelette kun 21v sanoo että hän perii maksun siitä jos joku meidän tuttu siis aikuisten käyttää sillä aikaa hänen parkkipaikkaansa jos hän ei ole kotona?Hämmästys oli suuri kun kysyimme että voiko yksi meidän tuttumme ajaa autonsa hänen parkkiruutunsa jos hän ei ole kotona.Vastaus oli että hän perii siitä maksun sitten.
Hämmästyttää
höhww
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Muistakaa tekin periä tältä 21-vuotiaalta maksu kaikesta.
Mistä hän muuten tietää onko juku pysäköinyt siihen, jollei hän ole paikalla? Ja vaikka huomaisikin, että joku on käyttänyt, niin mistä tietää kuka se on ollut
Ei voi periä, yleensä parkkisakoista tehdään sopimus, mitkä ruudut tai alueet kaupungillakin on sakotuksen piirissä. Osa on osa ei ole. Yksityisellä pihalla ei voi asukas periä mitään maksua.
Totta tuokin. Mutta jos tuo 21v asuu kotona, niin vanhemmat voivat kyllä periä häneltä maksun vaikka vessankäytöstä.
Jos 21 v asuu kotona ja käy töissä, on täysin normaalia, että hän maksaa siitä vanhemmilleen ns. ruokarahaa, ei kukaan asu missään ilmaiseksi. Ei vanhemmat ole velvollisia elättämään aikuista lastaan joka käy töissä. Mutta yleensä jos aikuinen lapsi asuu kotona, ei siitä tehdä mitään listaa mikä on minkäkin hintainen juttu. Aika epänormaalia ja ällistyttävää.
21-vuotiaan bisnesidea on huono kun sahaa oksaa, jolla istuu, eli ei ymmärrä suhteiden luomisen ja ylläpidon tärkeyttä.