Huomasin noin vajaa kaksi viikkoa sitten että alapääni oli hieman kutiava. En ajatellut tästä paljoa , koska ei ollut mitenkään kipeä. No nyt nukkumisestä on tullut aika "epämukavaa".Kutiaaa vieläkin. Tajusin pari päivää sitten katsoa käsipeilillä ja huomasin, että iho sen ympärillä on kuiva ja punoittava. Onko tämä nyt se hiivatulehdus? Toivon tietysti ettei ole , koska tästä olisi todella noloa puhua äidille. On ollut runsaampaa valkovuotoa. Ei ole siis vielä menkat alkanut.
Olen 12-vuotias
Ärsyyntynyt ja punoittava vagina
7
1281
Vastaukset
- kalinkka
APTEEKISTA saa bebenthen rasvaa alueen ongelmakohtiin tai apteekin henkilökunta voi neuvoa,tai voimakas pesuaine alusvaatteissa aiheuttaa ihottumaa herkällä alueella,tai pesuaine jolla peset.Kerro kouluterkkarille huolesta,ei ole mitään hävettävää kertoa terveysasioista,yleisiä ovat ja saat apua vaivaan ja tarpeen tullen lääkäriin ajan,nämä ovat osa naisen ja tyttöjen elämää läpi vuosien ja hyvä kun kysyt asiasta ja olet perillä!
- eikaihiivatulehdus
Kiitos! Kokeilin eilen laittaa bepanthteemia ja helpotti kyllä. Kuivuus on vielä on vielä mutta pieni. Uskon, että tämä oli bepanthemin ansiota. En käytä saippuaa kun pesen sieltä alhaalta.
- öljytyttö
Älä tyttö välitä tuollaisista ,tyypillisiä suomi24 sivistymättömien typerysten lötinöitä,käytä sinistä bepanthenia,rasvaisempaa,muista säännöllisesti rasvata aamuin illoin vaikka päivittäin.ajan kanssa voit siirtyä agualan tai ceridal öljyyn joka on vihreässä pumppupullossa apteekissa,ei kallista jariittoisaa,tsemppiä.
- bnbnbnbbmmkkooo
ja pese itse aluhousut jos pyykkikoneessa jää pesuainejäämiä niin ne alkaa ärsyttää pimppaa, liian useinkaa ei saa pestä pimpaa että luonnnollinen bakteeritasapaino pysyy siellä, ehkä akuutissa vaiheessa maitohappobakteeri kuhnekylvyt olisi ok ja luonnollinen valinta
- Kannattaa_kysyä
Monissa pesuaineissa on zeoliittia joka eräänlaista savea ja sitä voi jäädä vaatteisiin huuhtelusta huolimatta. Sekin voi ärsyttää.
Aloittajalle rohkaisua että puhu ehdottomasti äidillesi kaikista "naistenvaivoista", hän osaa neuvoa ja tarvittaessa toimii "maksumiehenä" lääkärikäynneillä. Ei se äiti ole vihollinen kaikissa asioissa.
- supper
Totta,herkkäihoiset kärsivät voimakastuoksuisista pesuaineista ja huuhteluaineista aiheuttaen kutinaa ja ihottumia ihoalueilla.Äitisi voisi ostaa herkän ihon pesupulvereita,usein näitä asioista ei tulla ajatelleksi kun usein ihan pikkulastenkin vaatteet suorastaan haisevat kauas ulkovaatteistakin lenkkipoluilla kun äidit käyttävät voimakashajuisia tuotteita.En tosiaan ymmärrä miksi ihmiset haluavat erittäin vahvatuoksuisia pesuaineita niin että aivastuttaa vierellä oleviakin,saati herkkäihoisia jälkikasvustoakin.Riittää kun pesee itsensä ja dödöä hieman niin ei korosteta omia hajujaan pesuaineilla mitkä ärsyttävät kanssaeläjiäkin.Usea vanhenpi ei tiedosta asioista.
- Aboriginaali
Mitä endometrioosi on?
Endometrioosi on kohdun limakalvon pesäkesirottumatauti, jota sairastaa arviolta 5-10 % hedelmällisessä iässä olevista naisista. Endometrioosissa kohdun limakalvon (endometrium) kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolelle esimerkiksi munasarjoihin, munanjohtimiin sekä kohdun, suolen ja virtsarakon pinnoille.
Endometrioosipesäkkeet käyttäytyvät samantapaisesti kuin kohdun limakalvo. Ne reagoivat kuukautiskierron mukaiseen estrogeenitason nousuun ja laskuun. Estrogeenitason kohotessa pesäkkeet paksuuntuvat, mutta väärässä paikassa kasvava kudos ei pääse poistumaan elimistöstä vuotona. Vatsaontelossa vuotava veri ärsyttää ja tulehduttaa viereisiä kudoksia, jonka seurauksena voi muodostua arpikudosta ja elimiä toisiinsa liimaavia kiinnikkeitä.
Endometrioosi aiheuttaa kroonista kipua, heikentää sitä sairastavan elämänlaatua ja aiheuttaa lapsettomuutta. Endometrioosi on uusiutuva, krooninen sairaus. Lopullista parantavaa hoitoa ei sairauteen ole vielä löytynyt, mutta oireita voidaan hoitaa muun muassa tulehduskipulääkkeillä, hormonilääkkeillä tai leikkauksella.
Oireet
runsaat ja/tai kivuliaat kuukautiset (dysmenorrhea)
kipu ja/tai tiputteluvuoto ennen kuukautisia
välivuodot
krooninen kipu alavatsan, sukupuolielinten ja/tai lantion alueella
yhdyntäkipu (dyspareunia) tai kipu välittömästi yhdynnän jälkeen
tärinäkipu
selkäkipu
iskiaskipu
tihentynyt virtsaamistarve ja/tai kipua virtsatessa (dysuria)
suolen toiminnan häiriöitä ja/tai kipua ulostaessa
pahoinvointi
hiivatulehdukset
krooninen väsymys
lapsettomuus
-------------------------------------------------------------------------
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1393830Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville613455Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122814Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1152394- 1722053
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa311476Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka361405- 541222
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih161013Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois110993