Kuinka panjon voikaan toiseen kiintyä,
niin pienessä ajassa.
Suru tuntuu ylipääsemättömältä.
En voi muuta kuin muistella menneitä...
ja yrittää unohtaa.
Ajattelin, että pääsisin tästä yli hetkessä,
että en edes itkisi kun lähtisit kauas pois.
Mutta kun sanoit että tää viikko olis lopussa
ja me ei nähtäs pitkään aikaan, en voinut olla itkemättä. Vasta silloin tajusin kuinka
paljon mä tarviin sua, että pääsen eteen päin.
Mut miks mä isken silmäni aina vääriin ihmisiin?
(en tiiä olenks mä jo laittanu tämän runon tänne, mut eri muodossa.)
niin pienessä ajassa.
Suru tuntuu ylipääsemättömältä.
En voi muuta kuin muistella menneitä...
ja yrittää unohtaa.
Ajattelin, että pääsisin tästä yli hetkessä,
että en edes itkisi kun lähtisit kauas pois.
Mutta kun sanoit että tää viikko olis lopussa
ja me ei nähtäs pitkään aikaan, en voinut olla itkemättä. Vasta silloin tajusin kuinka
paljon mä tarviin sua, että pääsen eteen päin.
Mut miks mä isken silmäni aina vääriin ihmisiin?
(en tiiä olenks mä jo laittanu tämän runon tänne, mut eri muodossa.)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.