Onko ufoja vai ei? Entäpä humanoideja, jotka usein liitetään ufoihin, onko niitä olemassa ja ohjaavatko ne ufoja?
Ennen kuin lähden miettimään ylläolevia kysymyksiä ja vastauksia niihin, voisin ensin miettiä mitä mahdolliset vastaukset merkitsisivät minulle.
Ufojen olemassaolo on eräänlainen arvoitus. Minä en ole ikinä sellaista nähnyt, mutta monet kertovat nähneensä. Minulla ei mitään syytä epäillä outojen lentävien kohteiden näkijöitä valehtelijoiksi taikka harhojen näkijöiksi. Monellakaan ei vaikuta olevan mitään syytä esittää nähneensä jotain outoa, ei ainakaan hyötymistarkoituksessa.
Koska en ole nähnyt kyseistä ilmiötä itse, minun on vain luotettava muiden havaintoihin. Tämä luonnollisesti jättää epäilylle jonkin suuruisen osan. Voi siis olla, ettei mitään ilmiötä ole oikeasti olemassakaan. Ufot vaikuttavat olevan ilmiönä hyvin harvinainen tai ainakin vaikeasti taltioitava ja lähes mahdoton ihmisvoimin toistaa.
Jos haluaisin nähdä itse tällaisen ilmiön, olisi minun käytännöllisesti katsoen tarkkailtava taivasta lopun ikääni, enkä päivieni päätyttyä olisi luultavasti nähnyt mitään meteoria taikka satelliittia kummempaa. Vaikka haluaisinkin tällaisen ilmiön kohdata, en ole valmis uhraamaan sen vuoksi kovinkaan paljon. Saatan vilkaista makuuhuoneestani öistä taivasta silloin tällöin.
Jos kuitenkin tällaisen ilmiön näkisin, miten se vaikuttaisi minuun? Lyhyesti sanottuna ei mitenkään. Näkisin jotain, enkä tietäisi mitä näin. Voisin kertoa havainnostani eteenpäin, mutta minulle pelkkä oudon valoilmiön näkeminen ei tarkoittaisi mitään. Se voisi johtua jostain tuntemattomasta fysiikan ilmiöstä tai olla yliluonnollinen taikka psykoottinen kokemus. Minun pitäisi selittää näkemäni itselleni jotenkin ja luottaa pelkästään kokemaani pikaiseen näköhavaintoon. On siis aivan sama näkeekö taivaalla kiitäviä valoja minä taikka joku muu.
Tähän mennessä ne eivät ole vaikuttaneet elämääni mitenkään. En tee päivittäisiä taikka pidempiaikasempia suunnitelmia taikka ratkaisuja niiden olemassaolon valossa taikka niiden olemattomuuden vuoksi. Valoilmiöt ovat yksinkertaisesti merkityksettömiä minulle, vaikka olisihan se kiva tietää mikä tai mitä niiden takana on.
Humanoidit?
Pitkälle humanoideja vaivaa sama ongelma kuin ufojakin. Erittäin vaikeasti havaittavissa, taltioitavissa ja ilmiönä toistettavissa. On siis mahdotonta ennustaa, missä heitä voisi kohdata.
Ymmärrän, että yksilön kohdatessa Maan ulkopuolista elämää, hänen elämänsä voi muuttua. Itse olen avoin ajatukselle, että sellaista luultavasti on. Mikäli ulkopuolista elämää kohtaisinkin, ei se muuttaisi perustavaa laatua olevaa maailmankuvaani. Tietysti oloni voisi olla epämukava tietäen, että minut voitaisiin siepata milloin tahansa ja tehdä mitä hirvittävimpiä lääketieteellisiä kokeita, kuten punnita, mitata pituus, pulssi ja verenpaine. Ties vaikka levittelisivät tuloksia läpi galaksin.
Ufot ja humanoidit ovat ajatusrakennelmana mielenkiintoisia, mutta minulla ei ole omakohtaista mahdollisuutta selvittää näiden ilmiöiden todellista olemassaoloa. Kenties jollain riittää uskoa, intoa ja rahaa tämän ilmiön selvittämiseen. Olisi hyvin pitkä askel eteenpäin, jos joku voisi edes esittää ajatuksen siitä, että miten tämä ilmiö voitaisiin luotettavasti taltioida? Tarkoitan tällä tietysti taltioimista ennen kuin se tulisi omasta tahdostaan julki. Laskeutuminen Valkoisen Talon katolle tai pihanurmikolle ei siis ole vastaus.
Onko Ufoja ja mitä väliä?
2
54
Vastaukset
- analysoija
Jos ufot ovat ulkoavaruudellisten sivilisaatioiden aluksia, niiden tekniikka on niin ylivertaista, että niiden luonteen tarkka taltiointi ei onnistu, jos vierailijat niin haluavat.
Ilmeisesti eivät halua tulla näin taltioiduiksi, koska mitään yksityiskohtaista analyysia niistä ei ole saatu.
Kerroit, että ne ovat vain mielenkiintosi kohde, mikä on luonnollista jokaiselle
normaalijärkiselle.
Jos luet palstalta James Randi-homofobiapurkauksia voit todeta, kuinka ufouskonto
sekoittaa järjen, kuten niin monet uskonnolliset ääriliikkeet tekevät. Mielenkiintoni UFOihin on samaa luokkaa kuin vaikkapa Loch Nessin hirviöön. Olisi kiva tietää asioita ja toivon edellä mainittuja olevan jossain muodossa olemassa. Minulla itselläni ei kuitenkaan ole mahdollisuutta selvittää niiden olemassaoloa muuten kuin Youtubea seuraamalla.
Epäilemättä moni yhteisö olisi sopivasta maksusta hyvinkin halukas kertomaan minulle mitä ihmeellisimpiä ja mielikuvituksellisempia totuuksia ja tosiasioita maailmasta ja ihmisen tietoisuuden reunoilla tapahtuvasta toiminnasta. Jostain syystä tämä tieto on kuitenkin varattu vain valituille ja sovitun maksun suorittajille.
Filosofisesti en usko tiedon ja totuuden olevan luonteeltaan salaista. Toki tietoa ja totuutta voidaan yrittää salailla, mutta tieto tahtoo vapaaksi kuten tekee myös totuus.
Minä kuvailisin totuutta parhaiten tajunnantilana joka ei jätä sijaa epäilykselle. Tieto puolestaan voi olla valhetta, totuutta taikka sekä että. Kaikki mitä ihminen ottaa aisteillaan vastaan on tietoa.
Ihmiset eivät halua epäillä, he haluavat tietää ja uskoa. Monet ovat valmiita maksamaan, että pääsevät epäilyistään. Kohdistuivat epäilyt mihin tahansa.
Tässä piilee niin sanottujen karismaattisten johtajien lumous. Heidän kykynsä tuoda sanomansa esille on niin vakuuttavaa, että rationaalinenkin henkilö saattaa langeta lumoukseen. Kun joku ilmaisee ydintä myöten palavaa uskoa johonkin asiaan, vahvistaa se myös kuulijan horjuvaa vakaumusta.
Jos jollakulla tällaista kykyä on, voi hän käyttää sitä uskomansa asian esiin tuomiseen, mutta myös kuulijoidensa manipuloimiseen taloudellisen hyödyn taikka muun edun saamiseksi.
Joillekin totuus on vain vakuuttavin äänenpainoin tehty esitys, jotkut vaativat totuudelta enemmän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1012284- 2221940
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1761752Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1011316- 381220
- 1221108
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo27783290kW kulutus
Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit180691Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli47675Vanhemmassa miehessä
on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo51660