Kertokaa

Voiko chinchille antaa ihan pienen palan esim. omenaa näin joulun kunniaksi?
6412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Voihan sille. :)

Äänestä

Tuore ruuan syöttimisessä on AINA se vaaraa, että maha menee ripulille, joten itse en anna. Oli sitten Joulu tai ei.

Äänestä

Omenaa voi antaa hyvin pienen palan silloin tällöin. Meillä omena toimii, jos huomaan, että papanat on pieniä, että epäilen, että on "maha kipee" syystä tai toisesta. Ja muutenkin meillä omena on suurta herkkua ja saakin omenapalat aina juhlapäivinä. :)

Äänestä
  • Itselläni on chinchilla kuollut tuore ruoan syömiseen, joten en enää ikinä anna niiden syödä mitään tuoretta! Eka chillani Leila pääsi vapaana olleessaan vahingossa keittiön pöydälle ja pääsi nakertamaan huomaamatta palan porkkanasta ja omenasta. Ja todellakin tosi pienet palat, mutta seuraus oli näistä ripuli, joka iski todella rajuna. Yritimme hoitaa sitä eläinlääkärin kanssa kuntoon, mutta ripuli oli niin raju, että se eteni todella nopeasti suolistotulehdukseksi, jota hoidettiin antibiooteilla, mutta ei auttanut. Sille tuli keuhkokuume, johon se sitten loppujen lopuksi kuoli.

    Toiset yksilöt kestävät väärän ruoan syöttämistä jotenkin, eikä niiden maha mene siitä sekaisin, mutta en kehottaisi leikkimään tulella, koska seurauksena voi olla chillan kuolema. Se voi olla vain se yksi kerta (vaikka aikaisemmin ei olisikaan mennyt maha sekaisin), jolloin maha menee tuore ruoasta todella sekaisin ja käy niin kuin minun Leilalleni. Lisäksi tuore ruoan syöttäminen altistaa diabetekselle.

    Jos papanat ovat kurttuisia, neuvoisin säännöstelemään koko ajan pelletin (onhan Altromin tai KFK) määrää muutamaan ruokalusikalliseen päivässä ja näin chillan ruokavaliossa kuidun määrä lisääntyy, koska tällöin se syö enemmän runsaasti kuitua sisältävää heinää. Riittävän kuidun määrä on tärkeää vatsan toiminnan kannalta, ja jos chilla ei itse osaa säännöstellä pelletin määrää oikeaksi, täytyy omistajan se tehdä.

    Äänestä

Älä anna tuoretta, vaikka jotkut sanovat että voi antaa. Anna mieluummin rusina tai näkkäriä :)

Äänestä
  • Kiitos kaikille vastauksista! En kuitenkaan antanut omenaa enkä mitään tuoretta, sai palan näkkäriä ja rusinan jóulun kunniaksi ja iloisen kiitokse siitä sain! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


chincu kirjoitti:

Voiko chinchille antaa ihan pienen palan esim. omenaa näin joulun kunniaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu