Onnistuin vihdoinkin valmistumaan ravintola-alalta ja onnistuin työssäoppimispaikan kautta rekrytoimaan itseni extraksi.
Ravintolassa, jossa olin työssäoppijana, sain kehuja ahkeruudesta ja itsenäisyydestäni, mutta nyt toisessa ravintolassa on vaan ihmetelty, että mitäs sitä sitten tehdään, kun ei kerta selkä kestä painavien gn-vuokien nostoa linjastoon. Tuntuu nyt siltä, että mussa nähdään vain selkäkivut, joiden perustella mun ei pitäisi tehdä tätä työtä ikinä. Tiedän hyvin, että ravintola-ala on fyysisesti raskasta työtä. Tekisi vain mieli sanoa, ettei pieni nainen vaan pysty nostelemaan raskaita esineitä. Mulla mieliala vaihtelee helposti ja etenkin juuri tuollaista kuullessa mulle tulee sellainen tunne, että mua syrjitään sen perusteella, etten pysty enempään.
Samanlaista olen myös kokenut yhdessä työssäoppimispaikassa. En pystynyt kantamaan kolmatta lautasta ja työtoverit sekä työpaikkaohjaaja ihmettelivät, ettenkö pysty enempään. Mä niin helposti saan paniikkikohtauksia, jos yritän jotain painavaa kantaa, koska pelkään, että kuitenkin lautaset tai se pakki lentää käsistäni lattialle. Oon saanut tuosta työssäoppimisjaksosta myös traumojakin, ja ne ikävät muistot tulee välillä esiin. Esim. keran lenkkeillessä sain niin kamalat lihaskivut, että se lautasten kantaminen tuli väkisinkin mieleen ja teki mieli itkeä.
En tiedä, mitä tehdä. Kahvilassa pärjäsin hyvin ollessani työssäoppimassa, eikä siellä ihmetelty, ettenkö pysty enempään. Kahvilaan menisinkin mielelläni töihin, mutta mistä revin itselleni sen työn. Myös oma yrityskin on käynyt mielessä, jolloin saisin kantaa astiat ym. omalla tavallani ilman, että kukaan tulee ihmettelemään vähäisiä voimiani. Oon alkanut osittain vihaamaankin omaa alaani, etenkin ravintoloita työpaikkoina.
Mitä mun pitäisi tehdä? Oon niin ahdistunut välillä tuntiessani itseni syrjityksi. Pitäisikö vaan olla välittämättä ja ajatella, että mä nostan ja kannan tavarat omalla tavallani.
Tunnen olevani syrjitty
2
200
Vastaukset
- sadfrgtyhjuytr54e3w
Niinpä. Amisaloilla pitää olla mieluiten isokokoinen ja vahva. Mikset mee toimistotyöhön? En itsekään pienen koon takia jaksa toimia minkäänlaisena työjuhtana. Kokeilin ravintola-alaa, ja esim. kädet sen verran pienet ettei tosiaan kannella montaa lautasta kerralla, saati jos ne pursuaa jenkkityyliin jotain perkeleen viiden kilon mössöjä :D Hoitakoot isokokoiset suorittajat tollasia töitä. Paska palkkakin kyseisellä alalla, lisäksi saa kuunnella huoritteluja ja kokea lääppimisen riemuja. Hyh!
- hankalako
Ai hitto. Mä taas olen pienikokoinen nainen, mutta jaksan hyvinkin kantaa painaviakin pakkeja. Olen myös vähän ailahtelevainen luonne ja mulla on menneisyyden traumoja kiusaamisen takia, joten otan asioista helposti itseeni. Siinä missä kestän fyysisesti, en sitten kuitenkaan henkisesti...
Siinä ei auta se, että välillä aistin suunnilleen ilmasta veetuilua. Yritän myös tehdä työn kuin työn superhyvin enkä ole oikein työntekijä- vaan yrittäjätyyppiä. Joudun siksi pomojen silmätikuksi...enkä halua kuunnella mitään veetuiluja.
Ravintola-alaan vaan on sisäänrakennettuna paineet, kyräily, selän takana puhuminen, työn raskaus, töiden epätasainen jako, huonot työssäoppimispaikat yms. on niin paljon paikasta ja työilmapiiristä kiinni!
Nyt olen esim. paikassa, jonka pomo otti harjoitteluun nuoria naisia meiningillä "pannaan ne vaan tekemään paskahommia välittämättä siitä miksi ne ovat alalle tulleet". Kaikki ovat ottaneet kohta loparit, minäkin ihan pian, jos vaan saisin paremman paikan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591184Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11860Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83623Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46554Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501