Melkein aina kun nukun päikkärit töiden jälkeen, niin käy silleen, että siinä unien loppuvaiheilla, tavallaan herään, mutta en kuitenkaan ihan täysin ole hereillä, mutta tiedostan silti olevani päikkäreillä omassa sängyssäni. Yritän väkisin nousta ylös ja avata silmiäni, mutta saan silmäni vain hieman raolleen. Kun en heti pääse ylös, yritän vielä nukkua hetken, ja ajattelen että jospa kohta pääsisin ylös. Nämä tilat kestävät yleensä ehkä 15-30 minuuttia, ja sinä aikana saan monta kertaa yrittää väkisin herättää itseäni, ennen kuin ihan oikeasti herään.
Oudointa tässä on se, että monesti "kohtauksen" aikana tipahdan sängyltä lattialle, ja sit jään siihen lattialle makaamaan ja odottamaan heräämistä. Kun sitten viimein herään, olenkin taas sängyssäni, vaikka olen selvästi siirtynyt lattialle nukkumaan ja jäänyt siihen. Tuskin edes pääsisin itse takaisin sänkyyn, kun liikkuminen muutenkin niin mahdotonta. Ja asun vieläpä yksin, joten kukaan ei mua nosta takaisin sänkyyn, nukun vain yksin ollessani.
Ja tätä tapahtuu siis vain silloin kun nukun päikkärit. (Yleensä noin 1-2 tunnin pituiset.)
Mitähä tämä on?

Vastaukset 2
Vanhimmat
olet ollut unissasi kaiken aikaa ja nähnyt unta.... sitten kun varmasti olet hereillä, olet hereillä...
voiherranjestassentään...
kolmas vaihtoehto on se ettet ole edes tehnyt töitä vaan juttelet niitä näitä... mutta se ei enää kiinnosta...
Parempi olisi korjata unirytmiä siten, ettei tarvitse päiväunia. Pitkät päiväunet tekevät muutenkin tokkuraisen olon. On tahtotila mennä nukkumaan sen verran ajoissa, että ennättää nukkua riittävästi ennen aamuherätystä. Kun saat unirytmin korjattua, niin voit päiväunien sijaan pitää pienen rentoutushetken, jossa et vaivu uneen asti, vaan rentoudut. Päiväunet on vauvojen ja vanhusten juttuja. Yleensä aikaihmiset eivät niitä harrasta, niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä, etenkin jos on hidas heräämään.