Gallupia pukkaa

Ikimuistoisin sättäri? Mikä sättäri/nick/hahmo on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen. Hyvässä vai pahassa?
321409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Jevgeni dragunov....huumorimies päästä varpaisiin eli hyvä muisto ja se huono muisto on seuraavanlainen. Oli 2000 luvun alkua. Kokemattomana ja ihan uutena tulin chattiin. Nimimerkkini kohdalle tupsahti kukkanen, tervehdin häntä kohteliaasti ja kirjoitin muutaman lauseenkin ko:n kanssa. Sitten en enää jatkanut juttelua liikauteliaisuuden vuoksi ja sitten alkoi hirveä huoritteluryöppy. Olin aivan sanaton ja ihmeissäni. Tämä kohtaaminen sivulla pysyy mielessäni ikuisesti. Näin jälkeen päin olen huomannut hänen nimensä vaihtuvan, mutta tapojen pysyvän samoina.

Äänestä
  • Aito Jevgeni Dragunov ei ollut tuollainen vaan herrasmies. Ei varmaan huoritellut ketään. Juttelin jonkun verran hänen kanssa ja oli aina asiallinen.
    Hän oli seriffinäkin ja vain hyvä juttelija ja jutteli monen kanssa asiallisesti.
    Lienee ollut feikki koska hänen kuoleman jälkeen kyseinen nikki ilmestyi jutuille. Outoa siis yleisellä ja noita tuhmuuksiakin taisi tulla sitten. Kamalaa feikkaamista.
    olikohan oikea Jevgeni tuo rumien puhuja tutkipa asiaa?

    Äänestä

  • Juttelijana kirjoitti:

    Aito Jevgeni Dragunov ei ollut tuollainen vaan herrasmies. Ei varmaan huoritellut ketään. Juttelin jonkun verran hänen kanssa ja oli aina asiallinen.
    Hän oli seriffinäkin ja vain hyvä juttelija ja jutteli monen kanssa asiallisesti.
    Lienee ollut feikki koska hänen kuoleman jälkeen kyseinen nikki ilmestyi jutuille. Outoa siis yleisellä ja noita tuhmuuksiakin taisi tulla sitten. Kamalaa feikkaamista.
    olikohan oikea Jevgeni tuo rumien puhuja tutkipa asiaa?

    Kirjoitin kahdesta eri tyypistä. Jevg(kiva sättäri)ja se toinen, jonka nimeä en sano. Ymmärsitkö jutttelijana?

    Äänestä

Nicolo!

Äänestä

reetta-90 sekä smilefin. Erittäin hyvässä! <3

Äänestä

Kingo& Ville vaan.(Oulu chathuone) Hyvässä& pahassa.

Äänestä
  • vanhimmat huoneessa nikki lusilla on ihana,halipussrutistaisin,jos livenä näkisimme

    Äänestä

  • mies_vanhimmat_huoneesta kirjoitti:

    vanhimmat huoneessa nikki lusilla on ihana,halipussrutistaisin,jos livenä näkisimme

    tää ei voi olla kukaan muu ku ruskeepervoporvoosta! :))

    Äänestä

  • mies_vanhimmat_huoneesta kirjoitti:

    vanhimmat huoneessa nikki lusilla on ihana,halipussrutistaisin,jos livenä näkisimme

    lusilla täällä kehuu itseään kun muut ei kehuneet. hah-hah!

    Äänestä

vitunnahkaviitta11

Äänestä

Yksi..

Äänestä

Niitä on niin paljon, onneks hyviä enemmän. Mut nicolo on kyllä ihan oma lukunsa..

Äänestä

kyllä tämän hetken nikeistä selina on ehdommasti mieleenpainuvin ja mieleenjäävin nikki,sellainen valehteleva savolainen joka ei tiedä mitä on rehellisyys,suojelee ryysää ja karpaattia kaikin voimin ,muita sättäreitä bannaa täysin mielivaltaisesti,eilen illallakin oli oikein joukkobanni tullut kun oli ylellä puhuttu siitä kenestä on eniten valituksia lähtenyt ylläpitoon,pitäs kestää kritiikkiäkin kun itse aiheuttaa toiminnallaan aihetta kritiikkiin.Miksikähän noista mt-potilaista tulee tuollaisia masokistejä että nauttivat siitä että saavat lokaa niskaansa,ehkä se kuuluu siihen sairauteen kun aivot on juotu narikkaan ja pilleritkään ei enää auta,,,

Äänestä

Aloittaja ja eräs toinen hörhö Kahvilassa ovat ihan omaa luokkaansa. Toinen tekee ihmeellisiä runoja naista saadakseen, toinen on niin tyhmä, että luulee lintujen kiinnitävän pesänsä torxeilla puihin :)

Äänestä
  • :D Buahhaaaah. Komppaan!!!

    Äänestä

  • kyllä sinäkin varmaan joskus naista saat, ehkä, uskomme sinuun!

    Äänestä

  • Kuka nyt käytettyä haluaa, kun käyttämättömiäkin on tarjolla?

    Äänestä

Ikimuistoisin on sellainen trolli, joka ei poistu koskaan roolistaan. Niitä on nähty tasan yksi.

Äänestä

sellaiset on ikimuistoisia ja häpeällisiä jotka juttelee ja sit blokkaa.... sitten tulee aivan vieras nicki joka aivan yleisessä tilassa kaikkien nähden häpäisee.
Tottakai siellä oli sellaisiakin joita kaipaa todella paljon, mutta häpäistynä on hyvä lopettaa chatti. Jos chatti keksittäs nyt, niin se varmaa kiellettäs. Siitä oli joskus jopa lakikin tulossa, mutta se kaatui ja sen sijaan nykyää on rekkautumispakko, joka ei kuitenkaan poista ihmisten häpäsemistä. terveisin entinen chattaaja.

Itseasiassa paras muisto oli se, kun joskus juttelin yhden nuoren naisen kanssa... sitten tuli pitkä tauko ja kaikki unohtui.... sit juttelin taas toisen vähän vanhemman naisen kanssa ja tuli kait kerrottua samoja asioita kuin sillon muutama vuosi aiemmin, niin hän sanoo tunnistavansa minut... Sanoin, että ei ole pakko jutella sit minun kanssa.... niin hän sanoo, että : "NYT TODELLAKIN JUTELLAAN, SILLÄ HÄn HALUAA"

Äänestä

Oli juhannus-aatto 2001 eksyin nettiä selatessani suomi24sivulle ja sieltä sitten chattiin huoneeseen 40 ... paikalla oli miun lisäksi kaksi muuta sättäriä muistaakseni toinen oli Minttu ja toinen oli miespuolinen jonka nimmarin olen unohtanut.. vietimme tosi hauskan hetken jutellessamme... ja tään miespuolisen kanssa juttelimme usein chatissa tai meilien välityksellä pitkän aikaa... tapasimmekin kerran.. mut et oli vähän liikaa välimatkaa et tapaamiset jäi siihen yhteen kertaan... tuon juhannuksen jälkeen jatku mulla chattailu monen hyvä tyypin kanssa, Sähkömies tai joku sen tapanen oli tosi hauska tyyppi... J-Pee jonka kanssa meilien välityksellä pidettiin yhteyttä monta vuotta... Speedy Gonzales myös hauska tyyppi... sitte oli naisia jotka tappeli miesten suosiosta, yhden sellasen nimmarin muistan Manta..siin on kyl niin viheliäinen nainen et huh.... ohan noita jos jonkinlaisia kokemuksia... viime vuosina en oo niin hirveesti chattaillut ettei oo sellaisia ihmisiä jäänyt mieleen joilla ois ollut jokinlainen vaikutus...

Äänestä
  • Speedy Gonzales lähti tästä maailmasta jo kauan sitten oman käden kautta.

    Äänestä

  • CarmeeNina kirjoitti:

    Speedy Gonzales lähti tästä maailmasta jo kauan sitten oman käden kautta.

    Joo tossa olikin kyseessä 2000-luvun alun chattailijoista joihin tuo kyseinenkin henkilö kuului.... ja tiesin sen et on poistunut joukostamme

    Äänestä

  • vai manta viheliäinen miehistä tappelija -- heh heh !!

    Se tapaus ei oo miksikään muuttunut...15 vuotta myöhemmin sama muija tappelee sätin miehistä edelleen...

    Äänestä

Vanhimmat huoneessa olen nähnyt yhden naisen, joka erottuu muista. Hän on jotenkin niin rento, aina hauska ja iloisella päällä, eikä koskaan hauku ketään, eikä osallistu sätin keskinäisiin riitoihin, leikillään vaan joskus vähän kiusaa miehiä. Tuollaiset ihmiset on mukavia ja saavat pilvisenäkin päivänä auringon esiin ja niinkuin sanotaan, jotkut ihmiset valaisevat koko huoneen astuessaan sisään. Niin tämä nimeltä mainitsematon nainenkin. Jos hän ei olisi varattu, yrittäisin tehdä häneen lähempää tuttavuutta.
Olen huomannut muidenkin miesten kiinnostuneen tästä samasta jännittävästä ja hauskasta naisesta.

Äänestä
  • HEH, nyt herää suuri kysymys, kuka tämä salaperäinen jännittävyys on?

    Äänestä

  • Päivänsäde menninkäisten ja peikkojen luolassa, aika kamalaa

    Äänestä

  • Pappis on ainoa joka on hauska ja rento.

    Äänestä

Onhan noita, 2003 tulin chattiin, Vanessatar, Tytti, Yenna, OC, Lillukka, kaikki sanavalmiita, hyväkäytöksisiä huumorintajuisia ja siten aitoja. Joillakin sormet luistaa jutun tahtiin chatissa ja livessä. Ei aika entinen palaa..

Äänestä
  • Täh? Vanessatar hyväkäytöksinen? Onneksi on hävinnyt näkyvistä, mutta on varmaan jollain toisella nikillä. En halua tietää millä. Muita en tunnekaan noista.

    Äänestä

oc ja lillukka hehee oc on useammalla nimimerkillä vedättänyt juuri tuota lillukkaa, on se hauska.

Äänestä

Kyllä Tuulikki on ikimuistoisin. Sanoo totuuden ja se kirpaisee monia.

3Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kowalsk kirjoitti:

Ikimuistoisin sättäri? Mikä sättäri/nick/hahmo on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen. Hyvässä vai pahassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu