Gallupia pukkaa

Ikimuistoisin sättäri? Mikä sättäri/nick/hahmo on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen. Hyvässä vai pahassa?

32

786

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanhojenmuistelua

      Jevgeni dragunov....huumorimies päästä varpaisiin eli hyvä muisto ja se huono muisto on seuraavanlainen. Oli 2000 luvun alkua. Kokemattomana ja ihan uutena tulin chattiin. Nimimerkkini kohdalle tupsahti kukkanen, tervehdin häntä kohteliaasti ja kirjoitin muutaman lauseenkin ko:n kanssa. Sitten en enää jatkanut juttelua liikauteliaisuuden vuoksi ja sitten alkoi hirveä huoritteluryöppy. Olin aivan sanaton ja ihmeissäni. Tämä kohtaaminen sivulla pysyy mielessäni ikuisesti. Näin jälkeen päin olen huomannut hänen nimensä vaihtuvan, mutta tapojen pysyvän samoina.

      • Juttelijana

        Aito Jevgeni Dragunov ei ollut tuollainen vaan herrasmies. Ei varmaan huoritellut ketään. Juttelin jonkun verran hänen kanssa ja oli aina asiallinen.
        Hän oli seriffinäkin ja vain hyvä juttelija ja jutteli monen kanssa asiallisesti.
        Lienee ollut feikki koska hänen kuoleman jälkeen kyseinen nikki ilmestyi jutuille. Outoa siis yleisellä ja noita tuhmuuksiakin taisi tulla sitten. Kamalaa feikkaamista.
        olikohan oikea Jevgeni tuo rumien puhuja tutkipa asiaa?


      • vanhojenmuistelua
        Juttelijana kirjoitti:

        Aito Jevgeni Dragunov ei ollut tuollainen vaan herrasmies. Ei varmaan huoritellut ketään. Juttelin jonkun verran hänen kanssa ja oli aina asiallinen.
        Hän oli seriffinäkin ja vain hyvä juttelija ja jutteli monen kanssa asiallisesti.
        Lienee ollut feikki koska hänen kuoleman jälkeen kyseinen nikki ilmestyi jutuille. Outoa siis yleisellä ja noita tuhmuuksiakin taisi tulla sitten. Kamalaa feikkaamista.
        olikohan oikea Jevgeni tuo rumien puhuja tutkipa asiaa?

        Kirjoitin kahdesta eri tyypistä. Jevg(kiva sättäri)ja se toinen, jonka nimeä en sano. Ymmärsitkö jutttelijana?


    • Ehdottamasti

      Nicolo!

    • reetta-90 sekä smilefin. Erittäin hyvässä! <3

    • Mieleenpainuvia

      Kingo& Ville vaan.(Oulu chathuone) Hyvässä& pahassa.

      • mies_vanhimmat_huoneesta

        vanhimmat huoneessa nikki lusilla on ihana,halipussrutistaisin,jos livenä näkisimme


      • taunokki
        mies_vanhimmat_huoneesta kirjoitti:

        vanhimmat huoneessa nikki lusilla on ihana,halipussrutistaisin,jos livenä näkisimme

        tää ei voi olla kukaan muu ku ruskeepervoporvoosta! :))


      • vaimukamies
        mies_vanhimmat_huoneesta kirjoitti:

        vanhimmat huoneessa nikki lusilla on ihana,halipussrutistaisin,jos livenä näkisimme

        lusilla täällä kehuu itseään kun muut ei kehuneet. hah-hah!


    • ahahaaa

      vitunnahkaviitta11

    • Yksi..

    • kpy

      Niitä on niin paljon, onneks hyviä enemmän. Mut nicolo on kyllä ihan oma lukunsa..

    • ettätämmösiimietteitä

      kyllä tämän hetken nikeistä selina on ehdommasti mieleenpainuvin ja mieleenjäävin nikki,sellainen valehteleva savolainen joka ei tiedä mitä on rehellisyys,suojelee ryysää ja karpaattia kaikin voimin ,muita sättäreitä bannaa täysin mielivaltaisesti,eilen illallakin oli oikein joukkobanni tullut kun oli ylellä puhuttu siitä kenestä on eniten valituksia lähtenyt ylläpitoon,pitäs kestää kritiikkiäkin kun itse aiheuttaa toiminnallaan aihetta kritiikkiin.Miksikähän noista mt-potilaista tulee tuollaisia masokistejä että nauttivat siitä että saavat lokaa niskaansa,ehkä se kuuluu siihen sairauteen kun aivot on juotu narikkaan ja pilleritkään ei enää auta,,,

      • lostallhope

    • Nimimerkkiniontyhjä

      Aloittaja ja eräs toinen hörhö Kahvilassa ovat ihan omaa luokkaansa. Toinen tekee ihmeellisiä runoja naista saadakseen, toinen on niin tyhmä, että luulee lintujen kiinnitävän pesänsä torxeilla puihin :)

      • WiuhPimPong

        :D Buahhaaaah. Komppaan!!!


      • Miaaaauuuu

        kyllä sinäkin varmaan joskus naista saat, ehkä, uskomme sinuun!


      • Kurnauhhh

        Kuka nyt käytettyä haluaa, kun käyttämättömiäkin on tarjolla?


    • Ikimuistoisin on sellainen trolli, joka ei poistu koskaan roolistaan. Niitä on nähty tasan yksi.

    • terveisinexchattari

      sellaiset on ikimuistoisia ja häpeällisiä jotka juttelee ja sit blokkaa.... sitten tulee aivan vieras nicki joka aivan yleisessä tilassa kaikkien nähden häpäisee.
      Tottakai siellä oli sellaisiakin joita kaipaa todella paljon, mutta häpäistynä on hyvä lopettaa chatti. Jos chatti keksittäs nyt, niin se varmaa kiellettäs. Siitä oli joskus jopa lakikin tulossa, mutta se kaatui ja sen sijaan nykyää on rekkautumispakko, joka ei kuitenkaan poista ihmisten häpäsemistä. terveisin entinen chattaaja.

      Itseasiassa paras muisto oli se, kun joskus juttelin yhden nuoren naisen kanssa... sitten tuli pitkä tauko ja kaikki unohtui.... sit juttelin taas toisen vähän vanhemman naisen kanssa ja tuli kait kerrottua samoja asioita kuin sillon muutama vuosi aiemmin, niin hän sanoo tunnistavansa minut... Sanoin, että ei ole pakko jutella sit minun kanssa.... niin hän sanoo, että : "NYT TODELLAKIN JUTELLAAN, SILLÄ HÄn HALUAA"

    • OiAikojaEntisiä

      Oli juhannus-aatto 2001 eksyin nettiä selatessani suomi24sivulle ja sieltä sitten chattiin huoneeseen 40 ... paikalla oli miun lisäksi kaksi muuta sättäriä muistaakseni toinen oli Minttu ja toinen oli miespuolinen jonka nimmarin olen unohtanut.. vietimme tosi hauskan hetken jutellessamme... ja tään miespuolisen kanssa juttelimme usein chatissa tai meilien välityksellä pitkän aikaa... tapasimmekin kerran.. mut et oli vähän liikaa välimatkaa et tapaamiset jäi siihen yhteen kertaan... tuon juhannuksen jälkeen jatku mulla chattailu monen hyvä tyypin kanssa, Sähkömies tai joku sen tapanen oli tosi hauska tyyppi... J-Pee jonka kanssa meilien välityksellä pidettiin yhteyttä monta vuotta... Speedy Gonzales myös hauska tyyppi... sitte oli naisia jotka tappeli miesten suosiosta, yhden sellasen nimmarin muistan Manta..siin on kyl niin viheliäinen nainen et huh.... ohan noita jos jonkinlaisia kokemuksia... viime vuosina en oo niin hirveesti chattaillut ettei oo sellaisia ihmisiä jäänyt mieleen joilla ois ollut jokinlainen vaikutus...

      • CarmeeNina

        Speedy Gonzales lähti tästä maailmasta jo kauan sitten oman käden kautta.


      • OiAikojaEntisiä
        CarmeeNina kirjoitti:

        Speedy Gonzales lähti tästä maailmasta jo kauan sitten oman käden kautta.

        Joo tossa olikin kyseessä 2000-luvun alun chattailijoista joihin tuo kyseinenkin henkilö kuului.... ja tiesin sen et on poistunut joukostamme


      • manta_ja_mantan_sulhaset

        vai manta viheliäinen miehistä tappelija -- heh heh !!

        Se tapaus ei oo miksikään muuttunut...15 vuotta myöhemmin sama muija tappelee sätin miehistä edelleen...


    • Chatin_jalokivi

      Vanhimmat huoneessa olen nähnyt yhden naisen, joka erottuu muista. Hän on jotenkin niin rento, aina hauska ja iloisella päällä, eikä koskaan hauku ketään, eikä osallistu sätin keskinäisiin riitoihin, leikillään vaan joskus vähän kiusaa miehiä. Tuollaiset ihmiset on mukavia ja saavat pilvisenäkin päivänä auringon esiin ja niinkuin sanotaan, jotkut ihmiset valaisevat koko huoneen astuessaan sisään. Niin tämä nimeltä mainitsematon nainenkin. Jos hän ei olisi varattu, yrittäisin tehdä häneen lähempää tuttavuutta.
      Olen huomannut muidenkin miesten kiinnostuneen tästä samasta jännittävästä ja hauskasta naisesta.

      • Uteliaisuustappoihiiren

        HEH, nyt herää suuri kysymys, kuka tämä salaperäinen jännittävyys on?


      • Etootosissasi

        Päivänsäde menninkäisten ja peikkojen luolassa, aika kamalaa


      • ihananainen11

        Pappis on ainoa joka on hauska ja rento.


    • Onhan noita, 2003 tulin chattiin, Vanessatar, Tytti, Yenna, OC, Lillukka, kaikki sanavalmiita, hyväkäytöksisiä huumorintajuisia ja siten aitoja. Joillakin sormet luistaa jutun tahtiin chatissa ja livessä. Ei aika entinen palaa..

      • miehänse

        Täh? Vanessatar hyväkäytöksinen? Onneksi on hävinnyt näkyvistä, mutta on varmaan jollain toisella nikillä. En halua tietää millä. Muita en tunnekaan noista.


    • exexex

      oc ja lillukka hehee oc on useammalla nimimerkillä vedättänyt juuri tuota lillukkaa, on se hauska.

    • TuulikkiSimplyTheBest

      Kyllä Tuulikki on ikimuistoisin. Sanoo totuuden ja se kirpaisee monia.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2520
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1469
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      883
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe