Eikö täällä tosiaan ollut tällaista keskustelua, vai eikö vain osunut silmiini, joita ei terävyydestään tunneta? Jos tämä ei silmistäni johdu niin toivottavasti ei kauhukirjoittajien puuttumisestakaan.
Niin, onko täällä lisäkseni ketään, jonka sydäntä lähellä on kauhun kirjoittaminen? Olisi mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia kauhuharrastajakollegoiden kanssa. Kirjoitatteko tätä hieman aliarvostettua genreä lovecraftilaisittain vai kingiläisittäin vai onko tyylinne jotakin täysin omaperäistä? Saako kauhunne elementtejä jostain muusta lajista, esimerkiksi fantasiasta ja scifistä? Mikä on kauhussa tärkeää, mikä saa ihmiset pelkäämään? Kertokaa kaikesta kauhun kirjoittamiseen liittyvästä.
Vastaan nyt ensinnä itse omiin kysymyksiini.
Kuten nimimerkistäni ja foorumille kirjoittamistani viesteistä voi päätellä, lovecraftilainen kauhu on lähellä sydäntä. Kuten olen todennut, Lovecraft on minulle kuitenkin varsin uusi tuttavuus, joten tyylini on alkanut hänen vaikutuksestaan muuttua vasta viime aikoina. Aikaisemmin kirjoitin useimmiten esimerkiksi kummitustarinoita, tosin monet tarinani lähentelivät kyllä weird fictionia, en kuitenkaan tiedä kuinka positiivisessa merkityksessä Hymyilee
Lyhyesti; pyrin luomaan tunnelmaa esimerkiksi kuvailemalla ympäristöä ja etenkin henkilöiden tuntemuksia. Pelaan paljon henkilöparkojen mielenterveydellä ja kirjoitan usein minä-muodossa. Kertoja tarinoi kokemistaan kauheuksissa ja saattaa jo tarinaa kertoessaan olla enemmän tai vähemmän mielenvikainen, tai sitten tapahtumia kuvataan reaaliajassa ja pikkuhiljaa henkilö ajautuu syvemmälle hulluuden syövereihin.
Aihepiiriini kuuluu nykyisin paljon okkultismia, pahoja voimia ja kiellettyä tietoa. Kyllä, cthulhumaisia pahoja voimia, ihmiselle käsittämättömiä, lähes kaikkivoipia mutta jostain syystä vielä tiettyihin rajoihin kahlittuja. Tarinoissani esiintyy muutamia kehittämiäni jumaluuksia sekä eräs fiktiivinen grimoire. Saattaa kuulostaa Lovecraft-kopioinnilta, mutta itse sanoisin sitä paremminkin kunnioittamiseksi ja vaikutteiden ottamiseksi. Tyylissäni on kuitenkin paljon omaa, enkä koe olevani halpa jäljittelijä.
Kauhussa olennaista on painostavan tunnelman luominen sekä tietynlainen uskottavuus: lukijan tulee pystyä jollain tavalla samaistumaan päähenkilöön. Tarkoitan sitä, että lukijan tulisi tuntea sama kauhu kuin henkilönkin ja elää lopputuloksessa mukana. Voisikohan tätä sitten kutsua jonkinlaiseksi katharsis-ilmiöksi. Kosminen kauhu, johon olen itse mieltynyt, saa ihmisen tiedostamaan rajallisuutensa: kaikkeudessa on jotain meitä suurempaa ja meille käsittämätöntä, ja tieto tästä saa meidät ahdistuneeksi. Itse en kuitenkaan palvo mitään pimeyden voimia, älkää käsittäkö väärin Hymyilee Kauhukirjallisuus on kuitenkin "vain" fiktiota.
Olen kirjoittajana vanhanaikainen paitsi tyyliltäni (tämän saa vapaasti laskea miinukseksi), myös välineiltäni. Viime aikoina olen hylännyt tietokoneella kirjoittamisen ja kirjoitan yhä enemmän käsin tai luotettavalla vanhalla kirjoituskoneellani. Toki kirjoitan kaiken puhtaaksi tietokoneella. Siinä vain on jotain tunnelmaa: ei ylimääräisiä ärsykkeitä (netti), kirjoituskoneen naputus ja ennen kaikkea se, että näkee tekstin tulevan paperille eikä koneen ruudulle.
Lovecraftin lisäksi vaikutteisiini luen Kingin ja Poen. Klassikkokauhuun olen vasta alkanut tutustua, ja myös Poe on minulle tuoreehko kirjailija. King taas on ensimmäinen "oikea" kirjailija, jonka teoksia aloin jo yläasteella lukea, ja myös hän on vaikuttanut minuun runsaasti ja pisimmällä aikavälillä.
Toivottavasti syntyy jonkinlaista keskustelua.
tallennettu
Logikärmes
Teknovelho
***
Poissa Poissa
Viestejä: 855
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Tampere
Vs: Kauhun kirjoittaminen
« Vastaus #1 : 13.Toukokuu 2011, 20:08 »
Tällainen löytyi, eli kyllä asiasta on jotain jo tullut turistua. Keskusteluiden aiheet liippaavat sen verran läheltä toisiaan, etten ihan heti viitsi pitkää viestiäni tähän kopioida. Ehkä sitten jos mieleen tulee jotakin uutta sanottavaa... tai jos modet käyvät näpäyttämässä taikasauvaansa.
tallennettu
"The dog is a peasant and the cat is a gentleman."
- H. P. Lovecraft, Cats And Dogs
MaKo
Velhoruhtinas
*****
Poissa Poissa
Viestejä: 1431
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Oulu
Vs: Kauhun kirjoittaminen
« Vastaus #2 : 13.Toukokuu 2011, 20:41 »
Lainaus käyttäjältä: Logikärmes - 13.Toukokuu 2011, 20:08
... tai jos modet käyvät näpäyttämässä taikasauvaansa.
Tämä mode ainakin tällä hetkellä tuumaa, että uusi ketju on ihan paikallaan ja jännityksen luomisesta voidaan puhua erikseenkin.
Alhazred, kyllä käyttäjäkunnasta löytyy kauhua kirjoittavia ihmisiä jonkin verran, valitettavasti itse en enää suoranaisesti heihin kuulu. Kulutin kauhuteemat loppuun (kesken jääneitä) sarjiksia piirtäessä.
Siitä en ole varma, että kauhu olisi aliarvostettu genre, sillä kauhutarinoiden käyttämät ainekset ovat erittäin yleisiä kaikessa kertomakirjallisuudessa. Siitä kuitenkin olen miltei varma, että kauhuna markkinoituja tarinoita ei
Niin, onko täällä lisäkseni ketään, jonka sydäntä lähellä on kauhun kirjoittaminen? Olisi mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia kauhuharrastajakollegoiden kanssa. Kirjoitatteko tätä hieman aliarvostettua genreä lovecraftilaisittain vai kingiläisittäin vai onko tyylinne jotakin täysin omaperäistä? Saako kauhunne elementtejä jostain muusta lajista, esimerkiksi fantasiasta ja scifistä? Mikä on kauhussa tärkeää, mikä saa ihmiset pelkäämään? Kertokaa kaikesta kauhun kirjoittamiseen liittyvästä.
Vastaan nyt ensinnä itse omiin kysymyksiini.
Kuten nimimerkistäni ja foorumille kirjoittamistani viesteistä voi päätellä, lovecraftilainen kauhu on lähellä sydäntä. Kuten olen todennut, Lovecraft on minulle kuitenkin varsin uusi tuttavuus, joten tyylini on alkanut hänen vaikutuksestaan muuttua vasta viime aikoina. Aikaisemmin kirjoitin useimmiten esimerkiksi kummitustarinoita, tosin monet tarinani lähentelivät kyllä weird fictionia, en kuitenkaan tiedä kuinka positiivisessa merkityksessä Hymyilee
Lyhyesti; pyrin luomaan tunnelmaa esimerkiksi kuvailemalla ympäristöä ja etenkin henkilöiden tuntemuksia. Pelaan paljon henkilöparkojen mielenterveydellä ja kirjoitan usein minä-muodossa. Kertoja tarinoi kokemistaan kauheuksissa ja saattaa jo tarinaa kertoessaan olla enemmän tai vähemmän mielenvikainen, tai sitten tapahtumia kuvataan reaaliajassa ja pikkuhiljaa henkilö ajautuu syvemmälle hulluuden syövereihin.
Aihepiiriini kuuluu nykyisin paljon okkultismia, pahoja voimia ja kiellettyä tietoa. Kyllä, cthulhumaisia pahoja voimia, ihmiselle käsittämättömiä, lähes kaikkivoipia mutta jostain syystä vielä tiettyihin rajoihin kahlittuja. Tarinoissani esiintyy muutamia kehittämiäni jumaluuksia sekä eräs fiktiivinen grimoire. Saattaa kuulostaa Lovecraft-kopioinnilta, mutta itse sanoisin sitä paremminkin kunnioittamiseksi ja vaikutteiden ottamiseksi. Tyylissäni on kuitenkin paljon omaa, enkä koe olevani halpa jäljittelijä.
Kauhussa olennaista on painostavan tunnelman luominen sekä tietynlainen uskottavuus: lukijan tulee pystyä jollain tavalla samaistumaan päähenkilöön. Tarkoitan sitä, että lukijan tulisi tuntea sama kauhu kuin henkilönkin ja elää lopputuloksessa mukana. Voisikohan tätä sitten kutsua jonkinlaiseksi katharsis-ilmiöksi. Kosminen kauhu, johon olen itse mieltynyt, saa ihmisen tiedostamaan rajallisuutensa: kaikkeudessa on jotain meitä suurempaa ja meille käsittämätöntä, ja tieto tästä saa meidät ahdistuneeksi. Itse en kuitenkaan palvo mitään pimeyden voimia, älkää käsittäkö väärin Hymyilee Kauhukirjallisuus on kuitenkin "vain" fiktiota.
Olen kirjoittajana vanhanaikainen paitsi tyyliltäni (tämän saa vapaasti laskea miinukseksi), myös välineiltäni. Viime aikoina olen hylännyt tietokoneella kirjoittamisen ja kirjoitan yhä enemmän käsin tai luotettavalla vanhalla kirjoituskoneellani. Toki kirjoitan kaiken puhtaaksi tietokoneella. Siinä vain on jotain tunnelmaa: ei ylimääräisiä ärsykkeitä (netti), kirjoituskoneen naputus ja ennen kaikkea se, että näkee tekstin tulevan paperille eikä koneen ruudulle.
Lovecraftin lisäksi vaikutteisiini luen Kingin ja Poen. Klassikkokauhuun olen vasta alkanut tutustua, ja myös Poe on minulle tuoreehko kirjailija. King taas on ensimmäinen "oikea" kirjailija, jonka teoksia aloin jo yläasteella lukea, ja myös hän on vaikuttanut minuun runsaasti ja pisimmällä aikavälillä.
Toivottavasti syntyy jonkinlaista keskustelua.
tallennettu
Logikärmes
Teknovelho
***
Poissa Poissa
Viestejä: 855
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Tampere
Vs: Kauhun kirjoittaminen
« Vastaus #1 : 13.Toukokuu 2011, 20:08 »
Tällainen löytyi, eli kyllä asiasta on jotain jo tullut turistua. Keskusteluiden aiheet liippaavat sen verran läheltä toisiaan, etten ihan heti viitsi pitkää viestiäni tähän kopioida. Ehkä sitten jos mieleen tulee jotakin uutta sanottavaa... tai jos modet käyvät näpäyttämässä taikasauvaansa.
tallennettu
"The dog is a peasant and the cat is a gentleman."
- H. P. Lovecraft, Cats And Dogs
MaKo
Velhoruhtinas
*****
Poissa Poissa
Viestejä: 1431
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Oulu
Vs: Kauhun kirjoittaminen
« Vastaus #2 : 13.Toukokuu 2011, 20:41 »
Lainaus käyttäjältä: Logikärmes - 13.Toukokuu 2011, 20:08
... tai jos modet käyvät näpäyttämässä taikasauvaansa.
Tämä mode ainakin tällä hetkellä tuumaa, että uusi ketju on ihan paikallaan ja jännityksen luomisesta voidaan puhua erikseenkin.
Alhazred, kyllä käyttäjäkunnasta löytyy kauhua kirjoittavia ihmisiä jonkin verran, valitettavasti itse en enää suoranaisesti heihin kuulu. Kulutin kauhuteemat loppuun (kesken jääneitä) sarjiksia piirtäessä.
Siitä en ole varma, että kauhu olisi aliarvostettu genre, sillä kauhutarinoiden käyttämät ainekset ovat erittäin yleisiä kaikessa kertomakirjallisuudessa. Siitä kuitenkin olen miltei varma, että kauhuna markkinoituja tarinoita ei
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siitä en ole varma, että kauhu olisi aliarvostettu genre, sillä kauhutarinoiden käyttämät ainekset ovat erittäin yleisiä kaikessa kertomakirjallisuudessa. Siitä kuitenkin olen miltei varma, että kauhuna markkinoituja tarinoita ei ole koskaan liikaa :)
tallennettu
http://mkoskim.wordpress.com
http://mkoskim.drivehq.com
http://mkoskim.deviantart.com
Logikärmes
Teknovelho
***
Poissa Poissa
Viestejä: 855
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Tampere
Vs: Kauhun kirjoittaminen
« Vastaus #3 : 14.Toukokuu 2011, 00:09 »
Lainaus käyttäjältä: MaKo - 13.Toukokuu 2011, 20:41
Tämä mode ainakin tällä hetkellä tuumaa, että uusi ketju on ihan paikallaan ja jännityksen luomisesta voidaan puhua erikseenkin.
Kas, tuomari on viheltänyt pilliin ja tuomio on: se on ulkona (ei, en suinkaan elä tässä Suomen upean lätkävoiton Venäjästä jälkimainingeissa ).
Mutta asiaan: olen samaa mieltä MaKon kanssa siitä, että kauhua tuskin voi sanoa aliarvostetuksi genreksi. Onhan sillä sentään sangen pitkä ja kunniallinen historia, ja kauhunkirjoittajien joukkoon lukeutuu monia suuria nimiä. Omat kokemukseni kauhusta ovat vielä melko vähäiset. Lähinnä olen lukenut Stephen Kingin tuotantoa, en tosin häneltä vielä yhtäkään varsinaista kauhuromaania (vaikka Musta torni-sarjasta myös kauhuelementtejä runsaasti löytyy). Ainoa lukemani tyylipuhdas kauhun edustaja on Bram Stokerin Dracula, jonka olenkin sattunut lukemaan aivan äskettäin.
Siipiä kauhussa on sen sijaan kirjoittajana tullut hieman kokeiltua, vaikka kirjoitan toki ensisijaisesti fantasiaa, johon kauhuelementit limittyvät. Kiinnostusta löytyisi myös ihan oikean kauhuteoksen kirjoittamiseen (etenkin viimeaikaisten romantiikkahuttujen kourissa ryvettyneiden vampyyrien parissa, mitä varten juuri Stokerin klassikon alkajaisiksi lukaisin).
Stephen Kingin tekstistä tutuksi kauhun kirjoittamisesta tuli kärsivällisyyden merkitys. Kuten Alhazred jo mainitsi, täytyy tunnelman rakentamiseen, miljöön kuvaamiseen ja hahmojen tutustuttamiseen varata runsaasti aikaa, tai tapahtumat jäävät etäisiksi. Hyvä esimerkki tästä on juuri George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu, joka on tyylipuhdasta fantasiaa, mutta lukija pelkää ihan vain siksi, että Martinin huolella rakentama tunneside henkilöihin on muodostunut niin vahvaksi.
Samaistuttavien hahmojen ja viipyilevän kerronnan lisäksi nostaisin vielä esille sen tärkeän epävarmuuden lukijassa synnyttämisen, eli, kuten asian edellisessä viestissäni linkkaamassa keskustelussa ilmaisin:
Lainaus käyttäjältä: Logikärmes - 24.Marraskuu 2009, 11:03
olennainen osa kauhuteoksen tunnelman luontia on aikaansaada yleisössä eräänlainen vainoharhaisuuden tunne, sellainen, että vielä lukemisen/katsomisen lopetettuaan talon pimeät nurkat näyttävät epämiellyttäviltä.
Näillä eväillä minä lähtisin liikkeelle.
tallennettu
"The dog is a peasant and the cat is a gentleman."
- H. P. Lovecraft, Cats And Dogs
Rasimus
Velhoruhtinas
*****
Poissa Poissa
Viestejä: 2493
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Helsinki
Vs: Kauhun kirjoittaminen
« Vastaus #4 : 14.Toukokuu 2011, 00:36 »
Kirotut tabit! Menin sulkemään väärän ja mun vaivalla työstämäni teksti katosi!
Lainaus käyttäjältä: Alhazred
Niin, onko täällä lisäkseni ketään, jonka sydäntä lähellä on kauhun kirjoittaminen?
Joo. Mä. En vaan uskalla kirjoittaa kauhua koska se on niin tolkuttoman vaikea laji. Jos ei usko sen hankaluutta, niin katsoo vaikkapa kauhuelokuvien keskimääräistä tasoa ja vertaa muiden genrejen keskimääräiseen tasoon. Yhtä alas pääsevät vain romanttiset komediat. Joten jos taso ei ole korkea, ei se kerro tekijöidensä surkeudesta vaan lajin vaikeudesta.
Itse diggaan nimenomaan kauhugenreä, mutta en ole uskaltautunut kirjoittamaan kuin vain muutaman puhtaan kauhujutun vuosien saatossa - yleensä huonolla lopputuloksella. Edellisvuoden Nova-osallistumiseni suosiolla ei edes yrittänyt olla kauhua, vaikka zombijuttu olikin (mun profiilistä löytyy mun kotisivut, joilla on ns. Bubbling Under -listalle päässyt "Hautausmaan portti").
Lainaus käyttäjältä: Alhazred
Kirjoitatteko tätä hieman aliarvostettua genreä lovecraftilaisittain vai kingiläisittäin vai onko tyylinne jotakin täysin omaperäistä?
Mä mieluummin välttelen jonkun toisen tyylin matkimista. Aihepiirini ammennan mieluummin omista painajaisista kuin muiden - tai ainakin yritän tehdä sen niin, että muiden painajaiset ovat suodattuneet omieni läpi Hymyilee
Lainaus käyttäjältä: Alhazred
Mikä on kauhussa tärkeää, mikä saa ihmiset pelkäämään?
Helppo! Kyvyttömyys vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Väistämättömän odottaminen. Ei ole mitään tolkkua antaa kauhutarinan päähenkilölle mahdollisuutta päihittää väistämätöntä, sillä silloin ei sitä tarvitsekaan enää pelätä. (Eli samat jutut kuin edellisessä lyhytikäisessä ketjussa aiheesta).
Lainaus käyttäjältä: Alhazred
pyrin luomaan tunnelmaa esimerkiksi kuvailemalla ympäristöä ja etenkin henkilöiden tuntemuksia.
Mulla ehkä tuo on se syy, miksi en onnistu kauhutarinoissa. Koska olen oppinut kerrontani leffoista, niin mua on syy
Mulla ehkä tuo on se syy, miksi en onnistu kauhutarinoissa. Koska olen oppinut kerrontani leffoista, niin mua on syytetty usein "etäisestä ja ulkopuolisesta kuvauksesta, joka ei mene henkilöiden pään sisälle" - ja juuri se pään sisälle ja ajatusmaailmaan uppoutuminen on myötäelävän kauhun synnyttämisessä tärkeintä. Se on sitä ihmisen laumamentaliteettiä: Jos kaveritkin (selkeästi ja uskottavasti) pelkää, niin sitten on itsekin syytä pelätä.
Heh... Ulkoisesta objektiivisesta kerrontatyylistä huolimatta ammennan tapahtumani mieluummin juuri henkilöiden päänsisäisestä maailmasta. Lähes kaikissa kauhuyritelmissäni olen pyrkinyt nimenomaan siihen, että tapahtuvat voivat olla vain päähenkilöiden oman rikkinäisen elämän vertauskuvia eivätkä välttämättä todellisia lainkaan (vaikka sellaisena näyttäytyvätkin).
Päälle kymmenisen vuotta sitten muhunkin kolahti tuollainen lovecraftimainen maailmankuva itsessään, mutta sitten tutustuin Jungiin ja yleisesti ajatuksiin kaiken vertauskuvallisuudesta. Silloin hoksasin, että kunnon kauhu (tai fantasia, tai scifi) tuppaa olemaan allegoriaa paljon läheisimmistä aiheista, jotka vain on puettu johonkin fantastiseen muotoon, jotta se olisi helpompi käsitellä.
Tarkoitan, että kun miettii jonkin taatusti ihmisten arkipäivään kuuluvan aiheen, ja vääntää siitä kauhutarinan, niin se saattaa kolahtaa paremmin kuin tyypilliset hirviötarinat, joihin ihminen ei pysty alitajuisesti samaistumaan. King on oikein mestari tässä suhteessa: hänen pikkukaupunkinsa jo itsessään synnyttävät kaiken tarvittavan pahuuden tarvitsematta tuoda sitä mistään ulkopuolelta.
Lainaus käyttäjältä: Alhazred
Itse en kuitenkaan palvo mitään pimeyden voimia, älkää käsittäkö väärin Hymyilee Kauhukirjallisuus on kuitenkin "vain" fiktiota.
Älä selittele ennenkuin oikeasti törmäät johonkin idioottiin, jolle tuo ei ole jo valmiiksi itsestäänselvyys Näyttää kieltä
Lainaus käyttäjältä: Alhazred
Lovecraftin lisäksi vaikutteisiini luen Kingin ja Poen.
Mä valitettavasti tunnen kauhuleffat paremmin kuin kauhukirjallisuuden. King, Lovecraft ja Barker ovat ainoat kirjallisuuden puolelta, jotka ovat kolahtaneet ja jotka osaan nimetä. Poeta olen lukenut, mutta se ei ole oikein kolahtanut - jo vähän liiankin vanhahtavaa.
Edellisestä ketjusta bongattua:
Lainaus
päähenkilö on tärkein tekijä. Erityisesti hänen täytyy olla sellainen, joka kerää sympatiaa ja empatiaa. Samaistuttavuus ei ole välttämättä tärkeää, tärkeämpää on pelata empatialla. Ihmisestä tuntuu yleisesti ottaen kamalammalta se, mitä hänen läheiselleen tapahtuu kuin se, mitä hänelle itselleen tapahtuu. Kauhutarinan päähahmo on onnistunut, jos lukija ajattelee tarinassa, että voisiko hän uhrata henkensä päähahmon puolesta :)
Pitää oikeastaan paikkansa. Mutta miksi silti pari-kolme vuosikymmentä sitten loistaneen ns. EC-henkisen kauhusarjakuvan (tai ylipäätään 80-luvulla suosittujen episodikauhu-tv-sarjojen) henkilögalleria on poikkeuksetta kusipäistä sakkia, joka ansaitsee kaiken sen mitä heille tapahtuu? Tyypillinen uhri Shokissa, Verta & Väristyksiä, Tales from the Cryptissä tai vastaavassa oli jonkin sortin itserakas vilunkiveikko - ei naapurin ystävällinen kundi joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään...
« Viimeksi muokattu: 14.Toukokuu 2011, 12:29 kirjoittanut Rasimus » tallennettu
Badassingly: You son of the questionable heritage.
Alhazred
Kokelas
*
Poissa Poissa
Viestejä: 28
Sukupuoli: mies
Vs: Kauhun kirjoittaminen
« Vastaus #5 : 14.Toukokuu 2011, 13:17 »
Oho, ihan kiitettävästi yhden illan aikana tullut vastauksia!
Lainaus käyttäjältä: Rasimus
Joten jos taso ei ole korkea, ei se kerro tekijöidensä surkeudesta vaan lajin vaikeudesta.
Totta, yksi vaikeimmista genreistä varmasti. Todellisen pelon herättäminen ihmisessä, varsinkin pelkkien sanojen avulla, on erittäin vaikeaa. Siksi historia tunteekin vain muutamia todella hyviä kauhukirjailijoita.
Lainaus käyttäjältä: Rasimus
Mä mieluummin välttelen jonkun toisen tyylin matkimista. Aihepiirini ammennan mieluummin omista painajaisista kuin muiden - tai ainakin yritän tehdä sen niin, että muiden painajaiset ovat suodattuneet omieni läpi Hymyilee
Joo, eihän suoranainen matkiminen ole ikinä hyvästä. Mutta tarkoitin kysymykselläni lähinnä juuri sitä, että kirjoitatteko tuntemattomista kauhuista vai arkipäivän pelottavaksi muuttuneista asioista ja onko tyylinne samankaltaista kuin klassisissa kauhutarinoissa vai onko se jotain hyvin nykyaikaista. Tietenkin jokaisen pitää kehittää oma tyyli, kopioinnilla ei pääse mihinkään.
Lainaus käyttäjältä: Rasimus
Helppo! Kyvyttömyys vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Väistämättömän odottaminen. Ei ole mitään tolkkua antaa kauhutarinan päähenkilölle mahdollisuutta päihittää väistämätöntä, sillä silloin ei sitä tarvitsekaan enää pelätä. (Eli samat jutut kuin edellisessä lyhytikäisessä ketjussa aiheesta).
Hyvin sanottu! Itsekään en niin pidä survival horrorista, jossa zombit ovat vallanneet kaupungin ja päähenkilöllä on käytössään konekivääri ja pistoo
Hyvin sanottu! Itsekään en niin pidä survival horrorista, jossa zombit ovat vallanneet kaupungin ja päähenkilöllä on käytössään konekivääri ja pistoolit plus loputtomat panokset ja on vieläpä helvetinmoinen rambo. Ei se ole kauhua. Jos pahat voimat ottavat ihmisen vainotakseen, siinä ei minkäänlainen tykki auta. Jos tämä paha on mahdollista voittaa, se pitää sitten tehdä yliluonnollisin keinoin, mutta pidän itsekin siitä, että henkilö heitetään pahuuden eteen täysin voimattomana.
Lainaus käyttäjältä: Rasimus
Tarkoitan, että kun miettii jonkin taatusti ihmisten arkipäivään kuuluvan aiheen, ja vääntää siitä kauhutarinan, niin se saattaa kolahtaa paremmin kuin tyypilliset hirviötarinat, joihin ihminen ei pysty alitajuisesti samaistumaan. King on oikein mestari tässä suhteessa: hänen pikkukaupunkinsa jo itsessään synnyttävät kaiken tarvittavan pahuuden tarvitsematta tuoda sitä mistään ulkopuolelta.
Niin saattaa. Joihinkin kosminen kauhu, joka on minut valloittanut, ei kolahda yhtään. Mutta itse kyllä pidän ihan kunnon kauhuna sitäkin, että kerrotaan voimista, joita on täysin mahdoton ymmärtää, koska epätietoisuus aiheuttaa ihmisessä kauhua ja ahdistusta. Ja minua sattuvat kiinnostamaan kaikenmoiset okkulttiset ja mystiset aiheet. Mutta kyllä, King on mestari luomaan kauhua arkipäivästä. Tämä on ihan taas makuasia, itse pidän sekä Lovecraftista että Kingistä, mutta kirjoittajana en varmaan osaisi luoda kauhua täysin tyhjästä. Ja kyllähän myös King käyttää ajoittain hieman lovecraftilaisia elementtejä tarinoissaan, esimerksi teoksessa Se ja Musta torni (joka ei kyllä ole kauhua, mutta miehen parhaita tuotoksia).
Lainaus käyttäjältä: Alhazred
Itse en kuitenkaan palvo mitään pimeyden voimia, älkää käsittäkö väärin Hymyilee Kauhukirjallisuus on kuitenkin "vain" fiktiota.
Lainaus käyttäjältä: Rasimus
Älä selittele ennenkuin oikeasti törmäät johonkin idioottiin, jolle tuo ei ole jo valmiiksi itsestäänselvyys Näyttää kieltä
No joo, kuivaa huumoriahan tuo oli Hymyilee Tosin eiväthän tuollaiset luulot välttämättä vaadi idiotismia, vain tarpeeksi vankan käsityksen siitä, että kaikesta ei-kristillisestä yliluonnollisesta kertominen on saatananpalvontaa... tai no, taitaahan tuokin olla silkkaa tyhmyyttä ja ymmärtämättömyyttä.
Tuosta kauhun aliarvostuksesta vielä. Kyllähän genrellä on vankka kannattajakunta, mutta alan ammattilaiset, joita pidetään jonkinmoisina kirjallisuuden auktoriteetteina, katsovat kauhun kirjoittajia ja lukijoita jotenkin alaspäin. Onneksi hyvä kirjallisuus ei ole yksioikoinen käsite, joka on akateemikkojen määriteltävissä.
tallennettu
Rasimus
Velhoruhtinas
*****
Poissa Poissa
Viestejä: 2493
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Helsinki
Vs: Kauhun kirjoittaminen
« Vastaus #6 : 16.Toukokuu 2011, 19:08 »
Hep! Tuli sellanen fiilis, että täytyy korostaa että mun mielestä Lovecraft on yhä Maailman Paras Kauhukirjailija tm. Hyvänä kakkosena sitten Clive Barker ja King.
Barkerissa viehättää juuri se, että hänen tarinoissaan ne hirviöt eivät viime kädessä ole ihmistä pahempia. Kenobiitit vain heijastavat ihmisen omia mielihaluja ja perversioita (muistaakseni jopa alkuperäisnovellissakin - elokuva sortui viime metreillä tekemään niistä perinteisiä pahiksia), Candyman oli olemassa lähinnä ihmisten oman taikauskon ansiosta jne.
King taas osaa tunnelmoida ja kuvata kerääntyvää painetta ja kauhua, jonka lähdettä ei oikein osaa sormella osoittaa. Ainakin varhaisissa kirjoissaan, enkä niistäkään muista kovin paljoa. Tällanen mielikuva on vain jäänyt Salem's Lotista, Uinu, uinu lemmikistä, Hohdosta jne. (Tosin tehoja syö se, että King kirjoittaa miljoona miljoona sanaa jaaritteluun asti)
Lainaus käyttäjältä: Alhazred
Itsekään en niin pidä survival horrorista, jossa zombit ovat vallanneet kaupungin ja päähenkilöllä on käytössään konekivääri ja pistoolit plus loputtomat panokset ja on vieläpä helvetinmoinen rambo.
Onneksi alan merkkiteoksissa (Romerot jne. onko zombi-invaasioista edes kirjoitettu pahemmin kirjoja?) kyse ei viime kädessä ole survival horrorista, koska kukaan ei selviäkään - vain pitkittävät väistämätöntä. Romeron nerokkain pointti on vieläpä se, että ihmiset voisivat kyseisessä tilanteessa selvitä, jos vain eivät olisi itse niin kusipäisiä toisiaan kohtaan. Eli kauhu tulee yhä kyvyttömyydestä taistella ylivoimaista ulkoista ja sisäistä uhkaa vastaan. Mukava tunnistaa hänen elokuvistaan tyyppejä, joita näkee omassa lähipiirissään, ja kysyä itseltään, luottaisinko mä henkeni zombi-invaasioissa noiden veikkojen käsiin? Näyttää kieltä
Lainaus käyttäjältä: Alhazred
Jos tämä paha on mahdollista voittaa, se pitää sitten tehdä yliluonnollisin keinoin, mutta pidän itsekin siitä, että henkilö heitetään pahuuden eteen täysin voimattomana.
Tai voittaa pahan (liian) korkealla hinnalla... Itsensä uhraus on aina hyvä tehokeino. Vaikka selviäisikin tilanteesta hengissä, niin ei selviä välttämättä omana itsenään tai pysty enää koskaan näkemään maailmaa samalla taval
Lainaus käyttäjältä: Alhazred
Jos tämä paha on mahdollista voittaa, se pitää sitten tehdä yliluonnollisin keinoin, mutta pidän itsekin siitä, että henkilö heitetään pahuuden eteen täysin voimattomana.
Tai voittaa pahan (liian) korkealla hinnalla... Itsensä uhraus on aina hyvä tehokeino. Vaikka selviäisikin tilanteesta hengissä, niin ei selviä välttämättä omana itsenään tai pysty enää koskaan näkemään maailmaa samalla tavalla turvallisena paikkana.
Lainaus käyttäjältä: Alhazred
Mutta itse kyllä pidän ihan kunnon kauhuna sitäkin, että kerrotaan voimista, joita on täysin mahdoton ymmärtää, koska epätietoisuus aiheuttaa ihmisessä kauhua ja ahdistusta.
Juu tietenkin. Tosin uskon, että tehokkaimmillaan nekin derivoituvat arkipäiväisiin ilmiöihin.
Esim. Lovecraftin "The Colour of Outer Space" (Väri avaruudesta?) rinnastuu mulla aina ydintuhon uhkaan (kasvoin Tsernobylin ja kylmän sodan kauhukuvien aikana). Wikipediaa vilkaisemalla veikkaisin Lovecraftille tarinan rinnastuneen hänen isänsä hermoromahdukseen ja omaan sairastelevaan elämäänsä.
Tai toisena esimerkkinä "The Shadow over Innsmouth" (mikä lienee suominimi - Dagon-leffa pohjautu tähän) joka on mulle malliesimerkki perusidentiteettikriisistä: koetaan ympäröivä maailma karmeaksi ja vieraaksi, mutta lopulta selviää että se onkin normaalimaailma johon itsekin kuuluu vaikka haluaisi olla jotain muuta Näyttää kieltä
Lainaus käyttäjältä: Alhazred
Kyllähän genrellä on vankka kannattajakunta, mutta alan ammattilaiset, joita pidetään jonkinmoisina kirjallisuuden auktoriteetteina, katsovat kauhun kirjoittajia ja lukijoita jotenkin alaspäin.
Mä muistan joskus kuulleeni aika jännän nimityksen kauhulle, joka vaikutti yritykseltä kohottaa genren imagoa korkeakulttuurin suuntaan. En muista kuolemaksenikaan mikä se oli. Mutta vähän samaa sukua sen kanssa, että Neil Gaimanit ja Alan Mooret eivät kirjoita sarjakuvia vaan "graafisia novelleja" (graphic novel kääntynee oikeammin graafiseksi kirjaksi).
tallennettu
Badassingly: You son of the questionable heritage.
Alhazred
Kokelas
*
Poissa Poissa
Viestejä: 28
Sukupuoli: mies
Vs: Kauhun kirjoittaminen
« Vastaus #7 : 16.Toukokuu 2011, 22:47 »
Lainaus käyttäjältä: Rasimus
Barkerissa viehättää juuri se, että hänen tarinoissaan ne hirviöt eivät viime kädessä ole ihmistä pahempia. Kenobiitit vain heijastavat ihmisen omia mielihaluja ja perversioita (muistaakseni jopa alkuperäisnovellissakin - elokuva sortui viime metreillä tekemään niistä perinteisiä pahiksia), Candyman oli olemassa lähinnä ihmisten oman taikauskon ansiosta jne.
Kenobiitit ovat kyllä eräitä pahimmista kauhupahiksista ikinä, leffoista olen nähnyt muutaman ensimmäisen ja alkuperäinen pienoisromaani pitäisi ehdottomasti lukea, näyttipä olevan Suomalaisessa varsin huokeaan hintaan. Kuten sanoit, kenobiitit ovat pelottavia juuri inhimillisyyden takia; he (vai ne?) ovat joskus olleet ihmisiä, joista käsittämättömien kärsimysten kautta on tullut kieroutuneita sadisteja. Olikos se nyt kakkosleffa vai kolmonen jossa he äkkiä muistivat taustansa ja inhimillinen, hyvä puoli taas nousi esiin. Tätä on haukuttu typeräksi ratkaisuksi, ehkä siksi ettei tällaisista helvetillisistä kauhuolennoista yleensä haluta kaivaa esiin mitään hyvää, mutta minusta tuo käänne toimi vallan hyvin. Barkerin alkuperäistarinassa tuskin näin tapahtuu, mutta leffat tuovat tarinaan kuitenkin mukavasti uusia ideoita.
Lainaus käyttäjältä: Rasimus
Tai voittaa pahan (liian) korkealla hinnalla... Itsensä uhraus on aina hyvä tehokeino. Vaikka selviäisikin tilanteesta hengissä, niin ei selviä välttämättä omana itsenään tai pysty enää koskaan näkemään maailmaa samalla tavalla turvallisena paikkana.
Täysin samaa mieltä, tämä minulta itseltäni jäi sanomatta. Usein omissakin tarinoissani käy niin, että päähenkilö saattaa selviytyä fyysisesti käytännössä naarmuitta, mutta hän ei enää ole sama ihminen kuin ennen kokemiaan kauhuja. Yleinen lopputulos teksteissäni on se, että päähenkilö joko sekoaa kunnolla tai sitten ahdistuu siitä tiedosta, jonka hänen on joutunut vastaanottamaan, ja näkee maailman ja elämän yksinomaan pelottavina asioina. Mielestäni kauhussa on tärkeämpää mielenterveydellä kuin verellä ja suolenpätkillä leikkiminen. Tosin ovathan psykologinen kauhu ja "splatterpunk" ihan rehellisesti eri alatyyppejä kauhusta, ja en sano etteivät väkivaltatarinat koskaan olisi hyviä, kyllähän mainioita teurastuksia on syntynyt esimerkiksi Clive Barkerin kynästä.
Lainaus käyttäjältä: Rasimus
Tai toisena esimerkkinä "The Shadow over Innsmouth" (mikä lienee suominimi - Dagon-leffa pohjautu tähän) joka on mulle malliesimerkki perusidentiteettikriisistä: koetaan ympäröivä maailma karmeaksi ja vieraaksi, mutta lopulta selviää että se onkin normaalimaailma johon itsekin kuuluu vaikka haluaisi olla jotain muuta Näyttää kieltä
Niin, ja tässä tarinassa tulivat taas Lovecraftin ilkeät rotuennakkoluulot esiin, sillä jollain tapaa tässä kuvattiin rotujen "likaista" sekoitt
Niin, ja tässä tarinassa tulivat taas Lovecraftin ilkeät rotuennakkoluulot esiin, sillä jollain tapaa tässä kuvattiin rotujen "likaista" sekoittumista. Noh, kauhutarinat pyrin lukemaan kauhutarinoina enkä ikävinä kannanottoina.
Lainaus käyttäjältä: Rasimus
Mä muistan joskus kuulleeni aika jännän nimityksen kauhulle, joka vaikutti yritykseltä kohottaa genren imagoa korkeakulttuurin suuntaan. En muista kuolemaksenikaan mikä se oli. Mutta vähän samaa sukua sen kanssa, että Neil Gaimanit ja Alan Mooret eivät kirjoita sarjakuvia vaan "graafisia novelleja" (graphic novel kääntynee oikeammin graafiseksi kirjaksi).
Olisipa hauskaa saada tietää tämä termi, kerro toki jos satut muistamaan Hymyilee
tallennettu
Rasimus
Velhoruhtinas
*****
Poissa Poissa
Viestejä: 2493
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Helsinki
Vs: Kauhun kirjoittaminen
« Vastaus #8 : 18.Toukokuu 2011, 20:16 »
Lainaus käyttäjältä: Alhazred
Barkerin alkuperäistarinassa tuskin näin tapahtuu, mutta leffat tuovat tarinaan kuitenkin mukavasti uusia ideoita.
Kenobiitit ilmaisivat itse olevansa enkeleitä tai demoneita sen mukaan keneltä kysyy. Se oli musta se paras piirre: he vastasivat vain laatikon avanneiden omiin tarpeisiin, eivät ne mitään pahuuden ruumiillistumia olleet tms. Kakkososassa oli se mielisairaalan rubiikin kuutioihin, palapeleihin ym. hurahtanut pikkutyttö, jonka neulapää jätti rauhaan vain todeten "It is not hands that open the box" (eli tyttö vain ratkoi mekaanisesti arvoituksia, ilman mitään kummempia mielihaluja - eli ei kenobiittien alaa).
Eka leffa vesitti tämän "ei hyvä, ei pahakaan, vaan jotain muuta" -kuvion laittamalla loppuun hippaleikin, jossa kenobiitit eivät päästäneetkään päähenkilömuijaa menemään kuten olivat sopineet. Ei oikein sopinut barkerilaiseen maailmankuvaan.