Minulla on ennestään koira. Ei enää elä montaa vuotta. Minulle tosi rakas ja pelkään hänen poismenoa ja sitä tuskaa. Sitten keksin, että hommaan toisen samanlaisen koiran ettei maailmani ihan romahda. Nyt on muutama päivä kun pentu tulee ja musta tuntuu hirveeltä!!! Miten voin ikinä rakastaa toista koiraa? Ja miten vanha koirani sen kokee? Olisiko vaan pitänyt antaa olla muutaman vuoden ja vasta sitte toinen koira? Ja tuntuu vielä hirveämmältä nämä tunteet!!!
Tiedän että varmaan tulen rakastamaan pentua ajan kanssa.. Samanlaisia ahdistuksia oli kun toinen lapsista oli syntymässä, kolmannen kanssa en miettinyt mitään näin typerää. Mutta mitä jos alankin katumaan pennun hankintaa???
Voi että tää on kamalaa :(
Tiedän että varmaan tulen rakastamaan pentua ajan kanssa.. Samanlaisia ahdistuksia oli kun toinen lapsista oli syntymässä, kolmannen kanssa en miettinyt mitään näin typerää. Mutta mitä jos alankin katumaan pennun hankintaa???
Voi että tää on kamalaa :(
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos koirasi pärjää muiden koirien kanssa hyvin ja jaksaa mennä vielä pitkiä lenkkejä, niin en nää tässä mitään ongelmaa, mutta et ainakaan mainitse siitä että olisit ajatellut millaisen kodin ja elämän pystyt tarjoamaan pennulle. Onko sinulla aikaa ja jaksamista kouluttaa alusta asti toinen koira perheeseenne juuri nyt ja oletko valmis tarjoamaan sille paljon aktiviteetteja. Jos et vastaa kyllä, niin sinun on hyvä peruuttaa kaupat välittömästi.
Ihmisellä on aina kyky rakastaa enemmän ja useampia ihmisiä ja eläimiä. Kyllä sinunkin sydämmestäsi löytyy kykyä antaa itsesi rakastaa toistakin koiraa jo nyt taikka myöhemmin. Jos pentu tulee niin sinun pitää päästä syyllisyydentunteestasi eroon ja ottaa vastuuta valinnastasi antaa pennulle hyvä koti.
sovi kasvattajan kanssa, että saat palauttaa pennun viikon sisällä, jos vanha koirasi ei siedä tulokasta alkuunkaan. Ritä rakkaus-hopinää on turha miettiä.
Koira haluaa huomiota, leikkiseuraa, ruokaa ja lenkkejä. Tunteet on ihan oma asiasi. ja kun koiria on kaksi, niin se seuranpitokin hoituu koirien kesken varsin pitkälle, samoin ne aktiviteeti.
Puhun kokemuksesta. Vanhuksen ollessa 13 rinnalle otettiin pentu. Ensin oli epävarmaa, että sietääkö vanhus pentua, koska pari vuotta aikaisemmin sain pennun, kun tuttava ei pärjännyt otuksen kanssa ja työnsi sen kainalooni. Vanhuskoira ei sietänyt sitä, joten pennulle etsittiin uusi koti 10 päivän sisällä.
Uusi pentu , josta tehtiin tämä sopimus palautuksesta oli hyväksytty heti. vana hoira nuuhkaisi, käänsi pennun selälleen, nuoli masuan ja korvat ja sen jälkeen on leikitty ensin varovati, sitten rajummin. vanhus, nyt 14 vuotta ja se pentu vuoden, eikä rähinöitä ole ollut. vanhus paoinaa 40kg, ja nuori 8 kg
Ihmisen tulee ottaa ohjat siinä tilanteessa kun uusi pentu tulee taloon. Alun epäluulo on ihan normaali tilanne, eikä sen perusteella aleta pentua palauttamaan. Yhdessäoloa valvotaan, käytöstä säädellään ja viikon sisällä yleensä muutos parempaan tapahtuu. Yhtään pentua en olisi pystynyt ottamaan jos meillä koirat saisi päättää tällaisista asioista. Kun pentu sopeutuu laumaan, ovat kaikki koirat olleet parhaita ystäviä, joka kerta.
Kävin kattomassa vielä pentua. Tuli luokseni, kiipesi syliin, nuoli naamaani ja nukahti... En olisi halunnut enää päästää pois. Ainut harrastukseni on koirat ja tulen aina käyttämään kaiken vapaani koirille. Varmaan tulen kilpailemaan myös uudella koiralla mutta tuskin niin paljoa kuin vanhalla aikoinaan. Kyllä tämä tästä :)
Juu,kaikki sujuu kuin itsestään,kun arki koittaa ;)
Nyt on pentu ollut talossa pari viikkoa.. Yllättävän siisti ja hiljainen, sopeutunut hyvin uuteen kotiin ja löytänyt paikkansa. Vanha koirakin hyväksyi muutaman päivän jälkeen uuden tulokkaan. Lapset pitävät uudesta koirasta. Itsellä vain ei ole tunteen heränneet. Nautin kyllä pennun kanssa puuhastelusta ja uusien asioiden opettelusta ja vaeltelusta luonnossa. Pentu vain ei rauhotu syliini vaan aina mönkii nurkkaan nukkumaan. Muuten kyllä perässä kulkisi. Jotenkin jää kylmäksi kun haluaisi että pentu nauttisi läheisyydestä...
Kaikki pennut ei vaan tykkää. Meillä uros sen verran itsenäinen otus, että vaikka pentuna oli paljonkin sylissä, niin nykyään on niiiiin itsenäinen :) joskus kun oikeen halipula, niin tulee laittamaan pään sylkkyyn/kainaloon nukkumaan.
Siteen muodostumisessa voi mennä kauankin aikaa, itsellä meni puolisen vuotta oppia tuntemaan koira ja tunsin tuolloin vasta, että oikeasti olen koiranomistaja tätä nykyä :) pentu oli haluttu ja monta vuotta odotettu! Kyllä se kiintymys siitä syntyy itsellään ajan kanssa, älä hätäile.
Pentu alkaa olla kohta 5kk. On osoittautunut hyväksi kisakoiraksi. Oppi nopeasti ja on motivoitunut. Vielä ei ole ihan löytänyt paikkaa sydämestäni mutt pikkuhiljaa. Kahdestaan kun ollaan, menee hienosti mutta vanhemman koiran kanssa nujakoi eikä tahdo asettua. Lenkit on joskus haasteellisia. Ikinä en enää ota toista koiraa yhtäaikaa.
Aika riittää paremmin kun koiria on vaan yksi.Ja kun lähtee kylään, tai jonnekkin mihin voi ottaa vain yhen koiran.On kurjaa jättää toinen kotiin.Meillä vaellellaan,veneillään, kyläillään ja harrastetaan.>Yksi koira, kulkee näppärästi mukana, eikä paljoa tarvitse edes vahtia, kaksi olis tuplasti kaikkea.Otan toisen vasta kun tämänhetkisestä aika jättää.
Nyt on aikaa kulunut paljon, pentu on 7kk. Vielä puree ja riekkuu silloin tällöin. Lenkit kulkee nätisti hihnassa vanhemman koiran kanssa. Vanhempi koira on vaan rasittunut pennun kiusaamisesta ja nyt kipulääkityksellä ja saa olla ulkona yksinään rauhassa. Mutta pentu on alkanut tuntua jo rakkaalta! Mutta siltikin, ei enää ikinä kahta koiraa yhtäaikaa.
Laitathan myös sen pennun joskus ulos yksinään? Ettei se ole pelkästään "vähemmän söpön" koiran kohtalo nyt, kun uusi pörröisempi ja nappisilmäisempi on astunut kuvioihin?
Vanhuksen hylkääminen pihalle, kun se kuitenkin varmasti kaipaa sinua, on törkeää... varsinkin jos luita kolottaa ja kipulääkitys on päällä, niin kylmä kostea tarha ei ole koiraparalle oikea paikka...