Onko teistä kukaan perunut Toiviomatkoilta ostamansa Israelin matkan? Ovatko korvanneet kokonaan, vai minkäverran hinnasta? Viikon matka kustantaa n. 1400 euroa. Nyt kun Jerusalemissa on melkein sota päällä, ei siellä niitä katselukierroksia kuitenkaaan voi tehdä. Vievät vaan nopealla aikataululla suoraan Tiberiakseen. Silloinhan matkasta jää paljon tärkeää näkemättä.
Voisiko joku kertoa rehellisesti? Israelin ystävien juttuihin ei voi valitettavasti luottaa!
Israelin matkan peruutus
4
195
Vastaukset
- uskovaisilta.rahat.pois
Asiahan lienee niin, että pyhiinvaellus tulee suorittaa mukisematta. Kävi miten kävi, eikä rahalla ole silloin merkistystä.
- Mukana_ollut
Epäilen, etteivät korvaa. Vuonna 2000 sinne mentiin täysillä pommien ja rakettien räiskyessä.
- Toiviomatkojen.omatunto
Kyllä minä ainakin pyytäisin hyvitystä, jos esim. osa Jerusalemin nähtävyyksistä jää pois. Korvaavathan muutkin matkatoimistot tuollaisissa tapauksissa. Useimmiten ihan itse ehdottavat ilmaisia retkiä, yms. korvaukseksi.
Olemme olleet hyvinkin monien matkatoimistojen reissuilla, myös Toiviomatkojen, joten kokemusta on kertynyt.
Nykyään matkustamme omatoimisesti, koska se on niin paljon edullisempaa. Mutta on hyvin ymmärrettävää, että iäkkäämmät tai englantia taitamattomat ostavat valmiin pakettimatkan. Heitä ei kuitenkaan saisi rahastaa turhasta.
- uksinaina
Itse matkustan maailmalla mieluummin yksin tai kaksin. Vierastan hurmoksrllista yhteismatkaa. Se on tietty hyvä jos ei osaa ostaa matkaa netistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san281674Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621147- 501130
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661107Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731029Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182960Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58955Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153942Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu114888- 89887