VANHOJA NAIMATAPOJA

- Älä nai kaunista naista sillä kauneus on katoavaista, opisti Laihian isäntä poikaansa.
Vieläkö vanhat naimatavat sopivat teille kun opastatte kenties pojanpoikianne tai mummot neuvovat tyttäriään?
1954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Akuutissa annetaan ehkäisyneuvontaa ja sai miettimään miten asiat hoidettiin meidän nuoruudessamme.
Silloin monet nuoret saivat solmia avioliiton "kekkosen luvalla".
En muista tällaistenlapsiavioitten olleen sen huonompia kuin aikuisiällä solmittujen.
- Millaisia kokemuksia teillä on lähipiirissänne?

Äänestä

SUKU VALITSEE
vieläkin useissa kulttuureissa lapsilleen puolison.
Pohjanmaalla sanottihin n´otta ihimiset naii toisiansa ja rengit sel' piiat toisiansa. Tästä hyvin harvoin poikettiin.
Joissakin syrjäkylissä ei ollut juuri valinnan varaa ja se muodostui ongelmaksi.
Nykyinen muuttoliike on minusta rikastuttavaa niin kulttuureissa kuin
puolison valinnassa.

Äänestä

Jasso, eipä paljoa neuvottu. Ihan ite sai valkata ja vanhemmat olivat tietämättään jakaneet mielipiteitää. Äiti oli sitämieltä ettei oikein hyvää miestä ole olemassakaan, joten onnenkauppaa olisi minkä saa.
Isäpappa korosti että "asiallinen" on hyvä ja "läyhänen" on huono, mitä
tarkoitti:))). Tee siinä sitten johtopäätös, minä otin rakkaan, siis sen joka
iski "kipinää". Kyllä katsoin muutakin, sitä en paljasta julkisesti.
Vaalea piti olla.

Äänestä

Ns. löysä sukupuolimoraali on hyödyksi siinä mielessä, että sen pohjalta sukuun ja kansaan saadaan henkilöitä, jotka tuovat mukanaan vierasta ja rikastuttavaa geeniperintöä.

Äänestä
  • Parempi naira ku palaatiesi jo vanha hovikirjurikin.

    Äänestä

Tasa-arvoinen avioliittoko meidän pelastuksemme takaa?
Suomessa naiset saivat äänioikeuden Uudenseelannin jälkeen toisena maailmassa. Nyt emme ole etulinjassa tässä asiassa - hyväksymmekö edes?

Äänestä
  • Hulmilla tyttö sanoo saatille pyrkivälle:
    - Tuu, jos tuut, mutta kun kumminki tuut viin ruu toresta torstina, silloon ei tuu muita!

    Äänestä

Kauniit naiset ja niiden puolisot ovat usein onnettomia avioliitossaan.

Naimattomiksi jääneet naiset ovat useimmiten sieviä, joten kauneuden puute ei heillä ole ollut esteenä puolison saamiselle.

Äänestä
  • Olen joskus tavannut muutamia vanhojapiikoja. Kaikki olleet fiksuja ja hienoja ihmisiä. Olisin riemumielin ottanut omakseni jos olisin saanut. Kaiketi sosiaalisesti rajoittuneena en osannut toimia oikein ja siksi yksin jäin. Nyt se on jo myöhäistä, loppusijoituspaikka kutsuu jo...

    Äänestä

  • Monilla ikäneidoilla voi hyvinkin olla miesseuraa eivätkä intiimipuolen toimetkaan ole heille suinkaan aina vieraita.

    Äänestä

"Älä ota kaunista vaimoa vaan ota ruma. Kauneus katoaa päivä päivältä, mutta rumuus sen kun lisääntyy!"

Äänestä

Jatkossa kiinnostavaa, montako pakolaista avioituu suomalaisen kanssa.
Luulen ettei mene kauaa, yksi ongelma on, tasa-arvo, naisen näkökulmasta katsottuna voi olla vaikea.

Äänestä

Tarjolla on, runsaudenpula on mulle kuin tarun AASILLA:
- Kuoli nälkään kun ei tiennyt minkä olisi valinnut?

Äänestä
  • Herrat pitävät vaaleista,
    mutta naivat tummia

    Äänestä

Kauniin naisen ongelma on se, ettei kunnon miehet uskalla lähestyä häntä. Tyrkyllä on paljon miehiä, joille ei uskollisuus ja muu hyvä käytös merkitse yhtään mitään, sen jälkeen kun kaunis nainen on saatu retkuun.
Niin kävi itsellenikin. Kuvittelin komean mieheni olevan ikuisesti uskollinen, koska ajattelin, ettei minun näköistäni naista voisi pettää.
Toisin kävi ja ero tuli. Oikeastaan hyvä, sillä petturi on kenties saanut ansionsa mukaan, koska ei enää kykene huolehtimaan itse itsestään sairauden vuoksi.
Pahoitelen välillä hänen osaansa mielessäni, mutta ajattelen sitten, että itse hän saattoi itsensä tuohon tilaan.
Jos kaikki olisi mennyt toisin, hoitaisin häntä itse niin kauan kuin voimia riittäisi. Mutta...

Äänestä
  • Olisit niellyt pettymyksesi ja ollut ihminen ihmiselle.

    Äänestä

Pohjalaisisäntä sanoi pojalleen. Älä noita komioita kattele, ota musta ja pieni soon luja.

Äänestä

Ennen kyllä korostettiin että miehen piti pystyä elättämään perheensä.
Nykyään molemmat käy työssä ja yhteiskunta hoitelee lapsia, elämä tullut kalliiksi. Äitikään ei kelpaa lastensa hoitajaksi, ei ole äidin hoito tarpeeksi kehittävää. Jos ei kelpaa hoitajaksi ei pitäisi kelvata tekijäksikään.

Äänestä

En enää muista mistä kuulin vai luinko: mitä väliä sillä on millaiset naisen sääret ovat, nehän heitetään sivuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mentori-x kirjoitti:

- Älä nai kaunista naista sillä kauneus on katoavaista, opisti Laihian isäntä poikaansa.
Vieläkö vanhat naimatavat sopivat teille kun opastatte kenties pojanpoikianne tai mummot neuvovat tyttäriään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu