Rakkaudesta

se-on-tällaista

Otin ylös hänen tärkeimmät tietonsa ja
pyysin häntä istumaan
tietäen, että menisi ainakin tunti
ennen kuin joku voisi ottaa hänet vastaan.
Näin hänen katsovan kelloonsa ja päätin,
että koska minulla ei ollut kiire kenenkään
toisen potilaan kanssa,
niin minä voisin hoitaa hänen haavansa.

Hoitaessani hänen haavaansa kysyin häneltä,
että onko hänellä joku toinen lääkäriaika
tänä aamuna, koska hän oli niin kiireinen.


Herrasmies sanoi, että ei, vaan hänen täytyy
mennä hoitokotiin aamiaiselle
vaimonsa kanssa.
Tiedustelin hänen vaimonsa vointia.
Mies kertoi vaimon olleen siellä jo jonkin aikaa
ja että hänellä oli Alzheimerin tauti.
Kun juttelimme, kysyin hermostuisiko vaimo,
jos mies olisi hiukan myöhässä.
Hän vastasi, ettei vaimo enää tiennyt kuka
mies on eikä hän ollut enää viiteen
vuoteen tunnistanut miestään.
Olin hämmästynyt ja kysyin häneltä,
että te silti menette joka aamu sinne,
vaikka hän ei tiedä kuka te olette?

Hän hymyili taputtaessaan kättäni ja
sanoi: "Hän ei tunne minua, mutta
minä vielä tunnen hänet!"

Minun piti pidätellä kyyneleitä, kun hän lähti
ja ihoni oli kananlihalla käsivarsissani
ja ajattelin, että tuo on sellaista rakkautta,
jota haluan omaan elämääni.
Tosi rakkaus ei ole fyysistä eikä romanttista.
Tosi rakkaus on sen kaiken hyväksymistä,
mitä on, mitä on ollut, mitä tulee olemaan ja
mitä ei tule olemaan.

Kaikkien vitsien ja hauskuuksien keskellä,
mitä sähköposteissa tulee, joskus on joku,
jonka mukana on tärkeä viesti.

Tämän halusin jakaa kanssasi.

Kaikkein onnellisimmilla ihmisillä
ei välttämättä ole kaikkein parhainta
vaan he tekevät parhaan kaikesta siitä
mitä heillä on.

Toivottavasti jaat tämän jonkun kanssa,
joka on sinulle tärkeä.
Niin minä juuri tein.
Elämässä ei ole tärkeintä se,
miten selvitä myrskystä,
vaan miten osata tanssia sateessa.

Me kaikki vanhenemme.

Huomenna on meidän vuoromme.
Mukavaa ja kaunista jatkoa päiviisi!

1

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokemusta-elämästä

      Tuossa oli elämän tuntu.

      Vanhana jos yrittää jonkun löytää on

      yhdessä on pohdittava kuinka heidän ego ja persoona voidaan sopeuttaa toisiinsa,

      vai voiko niitä yleensäkkä vanhana sopeuttaa, ja suuresti epäilen ettei voi,

      kumppani on a i n a löydettävä, otettava nuorena, nuoruuden rakkuas on se ainoa joka kanssa ihminen kehittyy yhdeksi persoonaksi puolisonsa kanssa,

      eli vaimo on tehty miehen kylkiluusta, eikä nuoruuden rakkautta kukaan saa rikkoa, yhdessä kun kehittyy kypsäksi ihmiseksi, se parasta elämässä,

      se on ainoa oikea aito rakkaus,

      oikean rakkauden ihminen kokee vain kerran elämässään,

      -kaikki sen jälkeen on vain kiimaa, paremman elämän itsekästä tavottelua,

      siinä jää jalkoihin naapurit sun muut ystävät ahneudessa,

      lopulta ihmisestä tulee vain katkera , särkyny ihmis raunio,

      joka ruikuttaa, mistä löytäisi uuden kummpanin, kun entisen kanssa ei halunnu onnistua, ei halunnu muuttua ,

      vika oli aina vain kummpanissa, itsessä ei ollu mitää vikaa,

      ON kokemusta elämästä ja sen raadollisuudesta,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1164
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      840
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      603
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      532
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      527
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    Aihe